Haltioiden uni

Iluvatar

Näin yksinkertaista kyselisin, että nukkuvatko Haltiat silmät auki vai kiinni? Minä olen tullut siihen tulokseen, että haltiat nukkuvat silmät kiinni, mutta he samalla tuntevat jos joku liikuskelee haltian ympärillä. Ennen olin sitä mieltä, että Haltiat nukkuvat silmät auki.

LISÄKSI! Täällä on ihan hirveän hiljaista. Ei ole tullut pitkään aikaan uutta juteltavaa. Jos jollakin on nyt niitä kysymyksiä niin kysyy. vai tietääköhän jo kaikki kaiken. En usko!

6

1684

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iltatähti-91

      Minulla on sellainen kuva että haltiat nukkuvat kuin koirat,siis että yhtä herkästi heräävät.
      Minun käsittääkseni haltiat eivät käytännössä koskaan nukkuneet kuin ihmiset nukkuvat - siis silmät kiinni ja suurinpiirtein taju kankaalla - vaan että silmät auki mutta mieli vajoaa omaan maailmaan,haltioiden "unen maahan" (tuo kuulostaa kyllä typerältä mutta hei - Höyhensaaret?) ja havahtuu yhtä helposti kuin koira,että kuulee ja aistii herkästi liikkumisen ympärillä.Itse unissa vaeltaminen tuotti levollisuutta haltiaan joten se virkisti yhtä paljon kuin ihmisiä kuin konkreettinen uni.
      Muistan hyvin tämän kohdan Kahdesta Tornista koska minusta se oli mielenkiintoinen.(Legolas nukkuu Aragornin ja Gimlin seuratessa.)
      Jos tästä sai jotain selvää niin olen siis tätä mieltä.=)Hiljaista on...=( Harmittaa ihan.

    • mielestäni

      Minunpa mielestäni on näitä TSH - jutskia paras puhella itsekseen aina kun nukkuu silmät auki.

    • haltiakuningatar

      Eikös jossain kohtaa sormusten herraa kerrottu lepäämisen riittävän, ainakin legolasille?
      Ja silmät aukihan ne lepää, katsellen kauniita metsiä...

      • Narbeleth-

        Ne nukkuu kyllä silleen koiranunta, kuten Iltatähti sanoikin...
        Joo täällä on hiljaista. :D eikä sitä mullakaan oo nyt ollu mitään hyvää juttua josta olis halunnu jutustella. Vaikka käyn tälläkin palstalla päivittäi . xD


    • Ukkonma

      Haltiat eivät nuku vaan vaipuvat mietteisiin ja se riittää heille "uneksi"

    • Haltioilla on vuoteet mm. Rivendellissä mikä tarkoittaa että hekin pystyvät syvään uneen siinä missä ihmisetkin. Mutta Legolasin kulkiessa Rohanissa he eivät oikeastaan olleet sellaisessa paikassa jossa syvä uni olisi hyvä idea.

      Haltioilla tuntuu olevan sellaisessa tilanteessa eräänlainen unissakävelyn taito johon heillä on silti yhä kontrolli. Se on varmaankin melko kevyttä unta valveen ja unen rajamailla. Mutta jos heillä on tilaisuus hekin varmaan sulkisivat silmänsä ja vaipuisivat syvään uneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      110
      511
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe