Unelmaradio?

Itse en Radiomafian jälkeen ole enää oikein innostunut kuuntelemaan radiota, sillä suurin osa niistä on ollut sisällöltään hyvin kaupallisia, hengettömiä sekä suorastaan tylsiä. Pahimpia radiokanavien helmasyntejä ovat tietysti musiikkilistat, "ketään ei saa ärsyttää"-tyyli sekä "tyylikkyyden alttari", jolle uhrataan yllätyksellisyys sekä uskallus erilaisuuteen.

Olen myös jäänyt kaipaamaan kuuunnelmia, joita yksikään kaupallinen radio ei ole uskaltanut lähteä vielä esittämään. Tässä olisikin kiinnostava markkinarako tuotantoyhtiöille sekä nuorille lupauksille, jos radioasemat innostuisivat ottamaan ohjelmistoonsa myös jotain kiinnostavia lyhyttarinoita elävöittämään flowtaan. Kuunnelmien tuottaminenkaan ei enää ole niin kallista kuin mitä Radiomafian aikoina (tietyin rajoituksin tietysti).

Mikä on siis teidän palstalla kirjoittavien mielestä oikea yhdistelmä parhaalle radiokanavalle? Jokaiselle jotakin? Vai pitäisikö pitäytyä kurinalaisesti yhdessä musiikkityylissä? Lisää persoonallisia juontajia (Luoja tietää missä niitäkään enää nykyään kasvaa...)? Pitäisikö antaa markkinointi-ihmisille potkut kanavan johdosta ja antaa luovien medianomien mellastaa sydämensä kyllyydestä? ;)

Ai niin, jos ymmärrätte saksaa ja haluatte kuulla hyvää juontajaa, kuunnelkaa netin kautta Münchenin Radio Gongia. On muuten aivan sairaan persoonallinen (lue:uskaltaa avata suunsa päivänpolttavista asioista) ja kiinnostava ihminen.
5450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aika paljon kehitystä parempaan suuntaan tapahtuisi, jos radiokonsultit ilmoittautuisivat lähimpään kansanopistoon suomen kielen kurssille.

Äänestä
  • Ja Paavilta vaadittaisiin pakollinen rekisteröityminen tänne OMALLA NIMELLÄ... ;)

    Äänestä

varsinkin aamuisin radion musiikkitarjonta on surkeaa.joku tuntematon nuorisopändi paukuttaa rumpuja ja kitaraa ja joku rääkyy yrittäen kai laulaa. Miksi ei jotain rauhallista vanhempaa musiikkia ettei ärsyyntyisi heiti aamusta ja syöksyisi sulkemaan radiota. Sama kaikilla kanavilla. Olisipa edes YLEn kanavilla jotain kuunneltavaa, vaikka puheohjelmia jos ei musiikisssa parempaa löydy. Onko nin että levy yhtiöt määräävät minkalaista musiikkia saa soittaa radiossa?

Äänestä
  • Levy-yhtiöt eivät määrää yhtään mitään. Määrääjiä ovat kuuntelijatutkimukset, joiden perusteella kanavaprofiilit luodaan. Yle Puhe lähettää pelkkää puhetta. Eikö kelpaa? Rondo Classic soittaa pelkästään rauhallista musiikkia. Eikö kelpaa?

    Äänestä

  • ei-mustavalkoinen kirjoitti:

    Levy-yhtiöt eivät määrää yhtään mitään. Määrääjiä ovat kuuntelijatutkimukset, joiden perusteella kanavaprofiilit luodaan. Yle Puhe lähettää pelkkää puhetta. Eikö kelpaa? Rondo Classic soittaa pelkästään rauhallista musiikkia. Eikö kelpaa?

    ehkä siinä ei oo kyse pelkästästään tuollaisesta pinnallisesta segmentoinnista, vaan myöskin sisällöstä ja sen laadusta.

    puhe muuttui kuulemma huonoksi vuoden vaihteessa, kun asiapuheen tilalle tuli hömppää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hunter S kirjoitti:

Itse en Radiomafian jälkeen ole enää oikein innostunut kuuntelemaan radiota, sillä suurin osa niistä on ollut sisällöltään hyvin kaupallisia, hengettömiä sekä suorastaan tylsiä. Pahimpia radiokanavien helmasyntejä ovat tietysti musiikkilistat, "ketään ei saa ärsyttää"-tyyli sekä "tyylikkyyden alttari", jolle uhrataan yllätyksellisyys sekä uskallus erilaisuuteen.

Olen myös jäänyt kaipaamaan kuuunnelmia, joita yksikään kaupallinen radio ei ole uskaltanut lähteä vielä esittämään. Tässä olisikin kiinnostava markkinarako tuotantoyhtiöille sekä nuorille lupauksille, jos radioasemat innostuisivat ottamaan ohjelmistoonsa myös jotain kiinnostavia lyhyttarinoita elävöittämään flowtaan. Kuunnelmien tuottaminenkaan ei enää ole niin kallista kuin mitä Radiomafian aikoina (tietyin rajoituksin tietysti).

Mikä on siis teidän palstalla kirjoittavien mielestä oikea yhdistelmä parhaalle radiokanavalle? Jokaiselle jotakin? Vai pitäisikö pitäytyä kurinalaisesti yhdessä musiikkityylissä? Lisää persoonallisia juontajia (Luoja tietää missä niitäkään enää nykyään kasvaa...)? Pitäisikö antaa markkinointi-ihmisille potkut kanavan johdosta ja antaa luovien medianomien mellastaa sydämensä kyllyydestä? ;)

Ai niin, jos ymmärrätte saksaa ja haluatte kuulla hyvää juontajaa, kuunnelkaa netin kautta Münchenin Radio Gongia. On muuten aivan sairaan persoonallinen (lue:uskaltaa avata suunsa päivänpolttavista asioista) ja kiinnostava ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu