Vaimo laivalla

Jukkis

Vaimoni oli muutama vuosi sitten Tallinnan risteilyllä työkavereiden kanssa. Mielenkiintoinen matka siitä oli tullut näin jälkikäteenkin muistellen… Rakastellessamme hän silloin tällöin kertoo tuosta illasta, niin saadaan hommaan uutta kiihkoa.

Vaimo (tuolloin 27 v) oli laivalla tavannut itseään parikymmentä vuotta vanhemman noin 50 -vuotiaan liikemiehen. Oli jäänyt jostain syystä baaritiskillä juttelemaan miehen kanssa ja tanssinutkin pariin otteeseen.

Loppuillasta vaimo oli tehnyt lähtöä omalle hytilleen (yhteinen naistyökaverin kanssa). Mies oli kuitenkin luvannut lähteä samaa matkaa hytilleen, kun kellokin oli jo paljon.

Miehen hytti oli käytävällä ensin ja ovella mies oli pyytänyt vaimoa viattomasti lasilliselle shamppanjaa. No vaimo oli ensin estellyt, mutta ajatellut jatkaa vielä vähän aikaa mukavaa rupattelua miehen hytissä.

Hetken heidän hytissä oltuaan mies oli tullut vaimon viereen sängylle istumaan. Sitten mies oli yhtäkkiä hivellyt vaimon niskaa ja suudellut. Vaimo oli ensin kauhistunut ja yrittänyt estellä, mutta mies oli ollut määrätietoinen samalla hyväillessään vaimon rintoja. Sitten mies oli alkanut hyväillä vaimon reittä lyhyen mustan hameen sisällä jatkaen samalla suuteluaan. Reiden hyväily oli hiljalleen muuttunut entistä rohkeammaksi ja vaativammaksi.

Hetken päästä vaimo omien sanojensa mukaan vain oli maannut sängyllä jalat kohti kattoa hame vyötäisillään ja tuntenut kuinka stringit kiskottiin sivuun. Vaimo oli yrittänyt vastustella, mutta mies oli painautunut vaimon päälle jatkaen suuteluaan. Mies oli jossain vaiheessa heittänyt pois puvuntakkinsa ja laskenut housunsa nilkkoihin. Vaimo kertoi tunteneensa kivikovan kalun miehen maatessa päällään. Hän oli hätäisesti pyytänyt miestä laittamaan edes kumin. Mies oli vain huohottanut, ettei kumeja nyt ole, eikä joudeta hakemaan ja lisäksi, että teillä nuorilla naisilla on kuitenkin pillerit kaikilla. Vaimo oli vain huudahtanut, että niin on, mutta kotona.

Mies oli työntynyt rauhallisesti vaimon sisään samalla suudellen ja aloittanut rauhallisen naimisen. Vaimo kertoi olleensa jotenkin kuin transsissa miehen hiljalleen kiihdyttäessä nussimistaan. Jonkin ajan kuluttua mies oli lauennut vaimon vatsalle ja jäänyt päälle makaamaan.

Hetken lepäiltyään mies oli pyytänyt vaimoa vielä nuolemaan kaluaan. Vaimoa pesemätön kalu oli etonut, mutta hän kertoi, ettei ollut vaihtoehtoa. Taas mies oli määrätietoisesti kääntänyt vaimon ympäri ja riisunut stringit. Vaimo oli ollut hytin sängyllä pylly pystyssä ja mies oli taas työntynyt sisään. Mies oli tällä kertaa nussinut todella pitkään ja hartaasti. Spermansa mies oli tällä kertaa laskenut vaimon sisään. Aamuyöstä vaimo oli sitten hipsinyt omaan hyttiinsä toipumaan.

Aamupalalla sama mies oli tullut kahvijonossa vaimon perään ja pyytänyt käymään hytissään ennen laivan rantautumista. Samassa mies oli työntänyt vaimon käteen käyntikorttinsa.

Vaimo oli aamulla ”selvittyään” ollut vastahakoisempi ja kieltäytynyt jatkosta. Oli kuitenkin päättä-nyt mennä kertomaan miehelle hyttiin, että tämä ”salasuhde” sai jäädä tähän. Kumpikin kun on varattu tahollaan.

Mies oli taas pyytänyt vaimoa sängylle viereensä ja kertonut ymmärtävänsä. Samalla hän oli alkanut hieroa vaimon reittä ja pyytänyt saada jäähyväissuukon. Mies oli samalla hivuttanut kättään yhä ylemmäs työntäen vaimon hametta edellään. Hyväillyt sitten suudellen vaimon häpyä ja pyytä-nyt vielä kerran saada nähdä vaimon puoliposliinin muistoksi.

Mies oli taas työntänyt vaimon selälleen lattialle ja riisunut vaimon sukka- ja pikkuhousut. Sen jälkeen mies oli vaimon sanojen mukaan nuollut ihanasti hänen pilluaan, eikä vaimo ollut enää kyennyt vastustelemaan. Lopuksi mies oli laskenut housunsa ja tunkeutunut rajusti sisään. Vaimo kertoi lauenneensa nopeammin ja rajummin kuin milloinkaan ja myös mies oli pian ruiskuttanut spermansa vaimon pilluun.

Ainakin kaksi kertaa jälkeenpäin tiedän heidän tavanneen näissä merkeissä laivamatkaa muistellen…

18

44898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosi elämää

      Vihdoinkin todentuntuista.Sillä kyllä ne kumit unohtuu samoin kun oma rakas,kun kiimassa ollaan.
      jJatka vaan lisää... hyvä

      • Ei mustis

        Hyvä, kun kelpasi. Viitsiiköhän sitä kertoa tarinan jatkoa..


    • Sakke

      Jep, se on kyllä uskomatonta mikä naisiin menee kun ne lähtee laivalle.

      Jouduin aiemmin matkustamaan työn puolesta laivalla melko paljon, ja nussittavaa kyllä riitti joka keikalle.

      Parhaimpana muistona ehkä eräs äiti tytär-pano.

    • Sepe

      Hieno juttu. Kerro ihmeessä lisää mikäli jatkojuttuja on ollut.
      Miten vaimosi asiaan itse suhtautuu? Onko hänellä ollut morkkis? Olisko hänen helppo kertoa asiasta Sinulle?

      • Ei mustis

        Kyllä vaimoa hävetti asia tunnustaa ja pienessä hiprakassa sen tekikin. Kai se painoi mieltä jotenkin. Kertoi sitten koko jutun, kun asiaa tivasin. No, tämmöistä sattuu, mutta ei se siihen päättynyt. Minä en jaksa yhdestä pillusta hermojani menettää, tulee sitä itsekin huorissa käytyä... Perjantaina ehkä kerron lisää noista jatkotapaamisista.


      • Jukkis
        Ei mustis kirjoitti:

        Kyllä vaimoa hävetti asia tunnustaa ja pienessä hiprakassa sen tekikin. Kai se painoi mieltä jotenkin. Kertoi sitten koko jutun, kun asiaa tivasin. No, tämmöistä sattuu, mutta ei se siihen päättynyt. Minä en jaksa yhdestä pillusta hermojani menettää, tulee sitä itsekin huorissa käytyä... Perjantaina ehkä kerron lisää noista jatkotapaamisista.

        Ei mustis, mutta silti Jukkis.. Vaimo on taaskin jossain seminaarissa...


      • kokeillut ; )
        Jukkis kirjoitti:

        Ei mustis, mutta silti Jukkis.. Vaimo on taaskin jossain seminaarissa...

        Soita tai laita tekstari vaimollesi nyt. Kun se kertoo että menossa on jotain mielenkiintoista, sovi sen kanssa että se pistää viestin kun on siirtymässä huoneeseen. Sitten soitat sille ja vaimosi jättää puhelimen auki esim sängyn viereen.
        Suosittelen! Onko muut kokeilleet?


      • !?!
        kokeillut ; ) kirjoitti:

        Soita tai laita tekstari vaimollesi nyt. Kun se kertoo että menossa on jotain mielenkiintoista, sovi sen kanssa että se pistää viestin kun on siirtymässä huoneeseen. Sitten soitat sille ja vaimosi jättää puhelimen auki esim sängyn viereen.
        Suosittelen! Onko muut kokeilleet?

        Sairasta


    • hell yes

      Kaunis tarina :)

    • tommi_j

      Tästä se lähtee....

    • laivalla

      Olin itsekki laivalla tässä taannoin ja olen varattu 34v mies! Tapasin sielä siskokset, kummakkin varattuja 23 ja 25v.
      Juteltiin pitkään baaritiskillä ja sivummalla poissa metelistä, parisuhteista ja monesta muustakin..He olivat menossa naimisiin, viimeinen heidän vapaa ilta!

      Siskokset pyysivät hyttiin puolen yön jälkeen yhdelle oluelle. Juotiin oluita, rupes housuissa pullistumaan (tilanne oli aika kiihottava) ja vamhempi sisko huomas! Se nauroi! Luulin et nyt tuli lähtö, mutta Hanna ( nimi muutettu ja nuorempi oli vaikka anna) tuli viereen ja kokeili pullistunutta farkkujen etumusta. Jatkoi ja halusi ottaa esiin kovan ja paksun kullin esiin..
      Hanna kaivoi ja teki muutaman pitkän runkkaus liikkeen, tuli muutama touhutippa tomaatin kokoisen terskan päähän! Hanna imaisi kullin suuhun..

      Samalla huomasin sivu silmällä anna oli ottana hameen alta pikkuhousut pois ja hieroi posliini pillua! Meinasin tulla, mutta hanna lopetti ja nousi. Rupes tanssimaan ja riisumaan itseään alasti. Anna makas selällään pillu avoimenaan ja hanna sanoi- saat panna ensin nuorempaa siskoani ja hymyili ilkikurisesti!
      Hanna ja anna riisuivat minut alasti. Painoin annan sängylle selälleen ja terska upposi märkään pilluun suoraan-Anna huusi jo orgasmissa..pillu puristeli imi kullia niin hyvin että laukesin täyttä huutoa Annan sisälle! Pumppasin muutaman kerran ja koko ajan ruiskus spermaa sisälle. Lopetin ja jäin makaamaan Annan päälle..
      Hanna siirsi minut siskonsa päältä viereen, tuli 69 ja otti kullin muitta mutkitta suuhun kokonaan imi niin että tuntui et terska lähtee irti- vittu mikä nautinto sanoin ja näin hannan kiiltelevän siistityn pillun huulet. Rupesin nuolemaan häntä, työnsin kolme sormea pillun sisälle- Hanna huusi nautinnosta, kun työnsin yhden sormen vielä anaaliin ja jatkoin klitoriksen imemistä....

      Huomasin! joku runkkaa kovaa paksua kullia, se oli anna ja hanna huusi nautinnosta täristen- Hanna nousi meni siskonsa pillun eteen ja rupes nuolemaan pillua puhtaaksi- Annoin Annalle kullin imettäväksi, mutta Hanna levitti jo persettään ja huusi nyt haluan parrua sisään! työnsin kullia pikku hiljaa tiukkaan pilluun... Nussin pitkin vedoin nopeasti kiihdyttäen. Hanna sai koko ajan orgasmeja ja lypsi kulliani! - Näin kun Hanna nuoli siskoaan ja se tärisi nautinnosta.. Lopulta Hannan pillu puristi kullia niin kovin et spermat lähti syvälle nussittuun pilluun, pumppasin hänetkin täyteen...

      Heräsin aamulla.. Makasin hannan päällä kulli kovana sisällä- Anna makas alasti jalat levällään ja pillusta valui vieläkin spermaa..
      Nousin varovasti ylös, pillusta kuului imaiseva ääni ja Hannan pillusta rupes saman tien valumaan spermaa paljon! Menin vessaan pesemään kullia ja miettisin, petin vaimoa ensimmäisen kerran 11 vuoteen. Iski pakokauhu ja halusin pois! Avasin vessan oven varovasti ettei kukaan herää, mutta sielä sanoi unen ja alkoholin sekoittamat Hanna ja Anna et tule meidän väliin....
      Menin ja kumpikin rupes nuolemaan kullia, joka seisoi vieläkin!
      Hanna sanoi haluan- et nussit mua anaaliin ja siskoa kans.. kummanki pillu on kuulemma mun käytössä!...Olin seljälläni Hanna nousi ja otti rasva purkin, hieroi kulliin paljon rasvaa- Anna hieroi siskonsa anaaliin öisiä spermoja. Istui kullin päälle ensin meni pilluun ja Anna otti varresta kiinni ohjasi ryppyreijälle. Sinne se upposi pikkuhiljaa Hannan huutaessa nautinnosta/kivusta, mutta minusta tuntui vitun hyvälle ja todella tiukalle! -Hanna ratsasti hullun lailla, Anna tuli istumaan hajareisin minun naamani päälle.. Nuolin kiimaista nuorta naista jossa maistui pillu ja oma sperma! Siskokset hyväilit samalla toisiaan ja nännit nöpöttivät kuin teini tissit.... En kestäny enää kauan ja taas lähti sperma liikkeelle syvälle Hannan anaaliin. Huusin nautinnosta! Hanna kaatui kyljelleen ja tärisi horkas/nautinnosta... Anna kääntyi saman tien ja istui aran kullin päälle josta lensi vielä spermaa!- Anna rupes ratsastamaan.. Huusin kivusta, nautinnosta, Anna ratsasti kiimaisena ja märkänä, jo kovenevan kullin päällä! Kuului lotinaa maiskahtelua ja kiimaista ininäää.... Anna otti varresta kiinni ohjas suoraan anaaliin pohjaa myöden.- Hanna tuli viereen suuteli minua voipuneena pitkään..- Annalla rupes silmät pyörimään päässä ja rekahti päälleni kulli edelleen hänen anaalissa...

      Käänsin Annan hellästi viereeni, pitkä kullini pysyi annan anaalissa... otin pois kullin annasta ja Hanna oli siinä vieressä jalat levällään! rupesin naimaan kiimaista isosiskoa, joka sai monta kertaa ennen kuin tulin aivoista asti, hänen pillun pohjaan saakka!- Herättyämme juteltiin ja hellittiin toisiamme.. Siskokset kertoi et ei näin olis ollu tarkotus käydä, ei ehkäisyä kummallakaan (tai mulla) kuukauteen! olin kysymys merkki?? Heidän piti tulla raskaaksi yhtä aikaa omille miehilleen..... Ei kerrota kaikkea loppumatkasta!

    • sjkahfd

      paskapuhetta..

    • T**

      No tämä tarinahan ei lien tosi ollut, mutta kyllä noi laivareissut tyttöporukoilla on vähän mitä on. En nyt epäile että eikö siellä miesporukoilla ole meno kanssa vähän saman suuntaista.

      Mutta esim, koulussa kun olin, aikuispuolella lähihoitajaksi opiskelemassa, niin jätin väliin luokkaporukan laivareissun... olin ainoa mies luokallani, vaan jätin väliin lähinnä siksi, että yksi naimisissa oleva luokkakaverini olisi yrittänyt saada multa... ja olisin varmaan kännipäissäni polkenut... Mutta mulle se koulu oli liian tärkeä ja en halunnut mitään ongelmia, jotka ois voinu vaarantaa mun opiskeluni.

      Vaan siis kuitenkin sain kuulla yksityiskohtaisen selvityksen reissusta. Ainakin 2 naimisissa olevaa naista siitä 4 hengen ryhmästä jotka reissuun lähti oli käynyt vieraissa ja sain kuulla aika yksityiskohtaista tekstiä niistä panoista. Yksi oli illan mittaan kadonnut johonkin, samoin se mies jonka kanssa hän oli siinä illan aikana jutustellut... tämä nainen kuitenkin kiisti kiven kovaa että mitään olisi tapahtunut, mutta muut reissussa olleet olivat varmoja, että naimassa oli käynyt.

      Vain yksi oli ilmeisesti ollut kiltisti koko reissun ajan siitä sakista.

      Itse tosin päästäisin muijani silti moisille reissuille. Syytön niin kauan kunnes todistettavasti syyllinen ja tuomio on ehdoton painu helvettiin, jos luottamus todetaan petetyksi. Siihen asti luottamus ehdoton.

    • Anonyymi

      mun vaimo oli välillä hukassa laivalla, kävin hytiisä kun vaimo oli tanssimassa, peti oli sekaisin. Tyhjennin muistin kamerasta ja laitoin päälle,
      Vaimo kävi välillä pöydässä ja sanoi tanssita muita saat palkinnon .. sitten tnassin naisten kanssa välillä vaimo kävi hakemassa mun kanssakans oli aika villinä. iltayöstä mentiin hyttiin ja alkoi hurja nainti vaimo hakusi olla päällä pani villimmin kuin koskaan tuli kaksi kertaa ja nukahti, istuin nojatuoliin otin puhelimen. Vaimo tuli vanhemman miehen kanssa pudotti mekon ja alkoi kiivas nainti imi välillä kalua ja otti sisään kuiski saat panna sisään mies nai kiivaasti ja laski sisään, lähtivät pos kelasin ja kohta uudelleen vaimo tuli nuoren kanssa sama homma antoi auliisti naida edestä kun kääntyi poika pani pyllyyn silloin vaimo esteli mutta oli vatsallaan poika nai vaimoa alkoi huohottaa ihana kalu ja pyllisti lisää poika laukesi ja lähti. Vaimo tupatti saatanan poika, ai että on kipeä sitten ei nauhalla muuta.
      Aamulla vaimo heräsi ja rutisti ihana risteily, hyväilin vaimoa ja vähän pyllyä, liikahti ei sinne. Imi kalua hartaana nyt annat mulle kaikki ja nieli kaiken. Terminaalissa mies huiskutti vaimolle, tokaisi mikähän tuokin on. Sanoin oliskohan tuolla haluttanut sinua illalla vaimo nauroi sinulla se halutti.

    • Anonyymi

      Siitä on yhdeksän vuotta,kun vaimo oli risteilyllä.
      Kiusasin vaimoa jo lähtiessä.
      Ilta oli kulunut hyvin ,ja yksi nuori poika oli tanssittanut
      Ilta oli jo pitkällä ja porukka oli lähtenyt jo unille
      Poika oli seurannut vaimoa.
      Vaimo oli pysähtynyt ja kysynyt haluaisiko lähteä hänen hyttiin.
      Poika oli katsonut hymyillen vaimon vasenta nimetöntä ,kun olivat suudelleet.
      Vaimo oli sanonut että hänellä on lupa mieheltä.
      Vaatteet pois ja vuoteeseen,vaan eipä Pojalla ollut kulli kovettunut, oli pitänyt imeä ja kaikki jutut tehdä. Kun pillua oli nuolut oli kovuutta tullut.
      Kolme kertaa oli kaveri l auennut vaimoon.
      Tulomatkallakin oli etsineet mahdollisuutta mutta ei ollut mahdollisuutta.
      Vieläkin käy nuori mies naimassa silloin tällöin vaimoa.
      23v oli silloin. Ja lupa on vieläkin.

    • Anonyymi

      Hyvä juttu,vaimosi tykkää hänen munasta,se on hyvää terapiaa teidän porukalle.Jatkakaa

    • Anonyymi

      Olimme Yö laivalla 2019 kesällä , hytissä vaimoni vaihtoi vatteita illalla kun aloimme lähteä ravintolaan istumaan , hän laittoi suit ja sukkanauha liivit , ilman pikkuhousuja , minihame ja paidan ilman tissiliivejä . Niin olemme 50 v. Pari , vaimoni hoikka ja aika isot tissit , posliini . Saavuttuamme ravintolaan ja haettuamme paukut istuimme lähelle tanssilattiaa . Heti oli mies pyytämässä vaimoani tanssiin , siinä tanssiessa mies hyväili vaimoni selkää ja käsi eksyi alemmaksikin , tultuaan tanssimassa vaimoni kertoi että , siinä tungoksessa mies oli laittanut käden hameen alle ja sormen pilluun , tuhlasin että , jos haluaa sun pillua niin kysy siltä . No mies tuli uudelleen hakemaan , no vaimoni tietenkin lähti , siinä tanssiessa vaimoni näköjään kysyi mieheltä kun vilkaisi minua , tultuaan tanssimassa mies sanoi että , kyllä hän haluaa panna vaimoani . Lähdettiin hyttiin vaimoni riisui paidan ja nosti hameen ylös ja meni sängylle selälleen ,mies kysyi vaimostani saako laskea sisään , vaimoni nyökkäsi , siinä jonkuaikaa pantua noin 10 min. Mies päästi spermat vaimoni pilluun . Mies kehui vaimoani että , oli tiukka pillu. Niin kyllä on . Miehen lähdettyä ja vaimoni siistiydyttyä lähdimme takaisin ravintolaan , siellä oli jo niin täyttä että , saimme etsiä istumapaikkaa , löysimme kahden nuoren miehen pöydästä . Siinä istuttiin e ja paukkuja juodessamme , jutellessa me poikien kanssa , toinen pojista pyysi vaimoni tanssimaan , tassivatkin kiihkeästi pojan etumus kiinni vaimostani . Tanssin loputtua ja poikien mentyä hakemaan juotavaa niin vaimoni sanoi että , pojalla seisoi ja se hinkas minuun sillä , kysyisin vaimostani haluaisitko nuorta spermaa pilluun no vaimo i nyökkäsi , poikien tultua takaisin ehdotin jos vaikka lähtisivät hyttiin e paukuille , pojat suostuivat juotuaan e juomat loppuun niin lähdimme . Kävellessämme hyttiä kohti vaimoni oli poikien välissä ja toinen pojista hieroi vaimoni peppua . Hyttiin päästyämme kysyin pojilta haluaisiko ne vaimoani , kyllähän pojat halus . Vaimoni otti heti hameen ja paidan pois ja istui poikien väliin , pojathan innokkaasti pussailivat ja hierovat tissejä ja toinen laittoi sormen pilluun . Vaimo i meni toiseen sänkyyn selälleen , mutta pojat tuumasivat että ei halua katselijoita , menin e toisen pojan kanssa käytävään jätin oven raolleen , kohta alkoi kuulua naimisen
      ääntä ja vaimon huokailua sitä ei oikein kauaa kestänyt kun näköjään pojalta tuli . Toinen poika eni sitten , sehän kestikin aika pitkään kuulin vaimoni saavan orgasmin , nautitaan vielä hetken poikakin näköjään Siemensin vaimoni . Poikien lähdettyä kysyin vaimolta millaista oli , tuumas hyviä naimaan olivat varsinkin toinen pojista jaksoi panna kauan . Emme enään lähtenyt ravintolaan vaan riisuin vaatteeni ja menin vaimoni jalkojen väliin ja aloin naimaan , pääsin liukkaille .

    • Anonyymi

      He­­i! Kuts­­umme sinu­­t kä­ym­­ään u­­­udess­a cha­tis­­­sa! Mei­­­tä on yli mil­joona! 👉 http://5555501.com/H/wH9h 👈

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe