Marissa [osa 3]

Benjamina kirjoitti:

"Eieiei! Siru, mitä ihmettä sinä teet?" huusin ja ryntäsin keittiöön. Näky ei ollut mikään upein; kamalan sekasotkun keskellä istui kaksi palleroa joita ei melkein erottanut kermavaahdon ja hillon keskeltä. Parin metrin päässä, jääkaapin oven takaa näkyi touhukas tyttö jonka mustissa hiuksissa oli myös kermavaahtoa. Ääneni kuullessaan koko poppoo hiljeni. Siru kääntyi ja hänen ilmeensä paljasti, että hän tiesi tehneensä väärin, mitä nyt sitten oli tehnytkään. "Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?" huusin. Kaksoset alkoivat äännellä siihen malliin, ettei tämä ollut enää yhtään kivaa, ja Siru ei katsonut minua silmiin. "Siru!" sanoin vaativasti. "No kun..." Samalla hetkellä tajusin: äidin tekemä täytekakku! Se, jonka hän oli tehnyt jälkiruuaksi huomiseksi kun serkkumme tulisivat käymään. "Täytekakku!" huusin taas. "Jo on kyllä kun teitä ei voi jättää hetkeksikään yksin! Uskomattomat! Olette heti sabotoimassa kaiken!" huusin ja menin kaksosten luokse. Heidän vaatteensa olivat todella likaiset, ja hiukset olivat aivan hillon tahmentamat. "Marissa kiltti, älä huuda", Siru vingahti ja huomasin, että hänen kyyneleensä eivät olleet enää kaukana. "Itse olette tämän saaneet aikaan ja kyllä kärsitte jälkivaikutuksetkin!" sanoin kovalla äänellä ja mietin. "Siru. Sinä siivoat keittiön, ja pidäkin huolta että koko huone loistaa puhtauttaan ennen kuin isä ja äiti tulevat. Minä käyn pesemässä nämä kaksi", sanoin ja otin kaksoset syliini. Omat vaatteenikin likaantuivat, mutta sillä ei ollut väliä. Kävelin suoraan kylpyhuoneeseen ja laskin ammeen täyteen vettä. Onneksi kaksoset eivät nyt yrittäneet paeta tai mitään. Kerrankin he olivat kiltisti.
Tunsin olevani ihan poikki. Kaksosia oli pitänyt hangata oikein olan takaa, ja heidän vaatteensakin oli pitänyt pestä. Olin laittanut taaperot nukkumaan, vaikkei heitä tainnut vielä väsyttääkään, mutta ainakin tiesin etteivät he olleet tekemässä pahaa. Menin keittiöön, jossa Siru puhdisti lattiaa. "Marissa kiltti, auta", hän sanoi. Pudistin päätäni ja istuin keittiön pöydän ääreen. "Mitä ihmettä tuo äskeinen oli?" kysyin tiukasti. Sirun alahuuli väpätti, mutta hän sai sanottua: "Luulin että kaksosilla oli nälkä.. Sinä olit nukkumassa enkä halunnut herättää... Niinpä sitten ajattelin antaa täytekakkua heille, koska se oli jääkaapissa juuri sopivasti..." "Etkö sinä yhtään tajunnut ettei niin kannattanut tehdä?" kysyin. Siru pudisti päätään. "Olisit voinut herättää minut niin tätä sotkua ei olisi syntynyt", sanoin ja nousin. Itseäkin oli alkanut hiukomaan, joten menin jääkaapille ja tein itselleni keittiömestarin salaattia.
"Noh, mitenkäs täällä on pärjäilty?" isä kysyi minulta kun he olivat äidin kanssa palanneet. "Hyvin", sanoin hymyillen (oikeasti minua ei lainkaan hymyilyttänyt Sirun ja kaksosten tempauksen jälkeen) ja halasin vanhempiani. Onneksi he tulivat kotiin, ettei vastuu koko talosta ollut enää yksin minun harteillani. "Voisin lähteä samantien nukkumaan, väsyttää aika paljon. Siru, Susanna ja Mikael ovat jo peiteltyinä vuoteisiinsa", jatkoin ja menin huoneeseeni hyvänyöntoivotusten jälkeen. Istuin sängylläni ja odotin pahinta. Kuulin askeleet huoneeni oven takaa. "Marissa?" äiti kysyi ja koputti oveeni. Hän tuli sisään ennen kuin ehdin sanoa mitään. Katsoimme toisiamme silmiin ja sanoimme samaan aikaan: "Täytekakku". "Mitä ihmettä te olette tehneet täällä?" äiti jatkoi. Minulla oli selitys valmiina. "Siru halusi pitää leikkijuhlat. Päätimme sitten, että pitäisimme hieman hauskaa, otimme kaksosetkin mukaan, leikimme että Siru kasvaisi teini-ikäiseksi." sanoin. "Miksi kaksosten vaatteet ovat kuivumassa kuistilla?" äiti jatkoi kyselyään. "Tiedäthän sinä heidät. Leikkivät ruualla." Äiti huokaisi ja toivotti hyvää yötä. Hän menisi varmaan kuulustelemaan nyt Sirua. Onneksi olimme sopineet miten menettelisimme jos jompi kumpi vanhemmista kysyisi jotain.
Perjantaiaamu oli aivan normaali, mitä nyt äiti oli hieman suuttunut kakun kohtalosta. Silti hän jaksoi tehdä meille pikku piruille aamiaista (no, enhän minä siihen koplaan kuulunut oikeasti, mutta oli pakko uhrautua ettei minusta luultaisi etten osaa kaitsea pikkuisia). Koulubussi oli jo pihassa, joten jouduin pitämään kiirettä. "Huomenta", sanoin Julielle ja menin istumaan hänen viereensä. Julie oli aivan kuin toisessa maailmassa. Hän oli muuttunut alettuaan kulkea Jarkon kanssa yhdessä. "Öh, mitenkäs PMY...?" kysyin. "Ai, PMY.. En olekaan ehtinyt ajatella sitä... On ollut niin paljon muuta hässäkkää... Tiedäthän", Julie vastasi minulle hymyillen. "Joo, olen kyllä huomannut", sanoin hiljaa, mutta Julie ei tainnut kuulla sitä, hän vain katseli unelmoivasti bussin ikkunasta ulos.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä