Opelissa ei ole vikaa

Tänään tuossa päivemmällä olin menossa kaupunkiin asioille. Ooppelini (malli Kadett D) oli ulkona auringonpaisteessa. Astuin mukavaan etuistuimeen, ja säädin sitä vähän taaksepäin, nimittäin vaimoni oli ajanut sillä viimeksi. Laitoin avaimen virtalukkoon ja käänsin. Mitä ihmettä? Startti pyöritti konetta hyvin, mutta moottori ei käynnistynyt. Vasta toinen kerta Opelini kanssa. Jos autoni olisi ollut joku muu merkki, niin olisin luultavasti lähtenyt tutkimaan vikaa, mutta kun automerkki sattui olemaan Opel, niin vika oli kutakuinkin selvä; bensiinitankki oli tyhjä. No, eikun kakkosautolla essolle 95E:tä ostamaan ja kun sain ne kaadettua ja hetken aikaa starttailtua että bensa kerkiäisi kaasuttimeen saakka, niin Opelhan lähti käyntiin todella mukavasti. No, sitten keula kohti kaupunkia.

Opeli oli aikoinaan perus-saksalainen laatuauto, ja sitä se on vieläkin. Sanoivat ihmiset mitä hyvänsä.

Luultavasti tähän viestiini vastataan jälleen epäasiallisesti ja haukkuvilla ilmauksilla, joten en varmaankaan rupea heille enää kommentteja sanelemaan.
7840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Perheessä on Kadett vuosimallia -88. Pellit on kyllä hyvässä kunnossa ikäisekseen, ja talvella lähtee hyvin käyntiin kylmiltäänkin, huollot on tehty ajallaan, mutta silti luotettavuudessa alkaa jo tuon ikäisessä autossa olla puutteita. Viimeisen vuoden aikana Opelimme on valehtematta hinattu kotiin ainakin 3 kertaa ja muutaman kerran on päästy perille muutamalla ylimääräisellä pysähdyksellä ja tauolla, jonka aikana odoteltiin joko alkaa moottori kestää taas käynnissä...Ja kertaakaan ei ole hinattu sen takia että bensa olisi loppunut..

Tietenkin ikä tekee tehtävänsä tässäkin tapauksessa, mutta luottamus merkkiin on kyllä kuitenkin aika lailla vähissä...

Äänestä
  • ettei -88 vanhassa kotterossa sais olla mitään vikaa. Nyky Opelit ovat ihan eri autoja, eli paljon luotettavampia ja ruosteettomampia.

    Äänestä

  • Noilla vuosilla alkaa olla luottamus koetuksella merkistä riippumatta.

    Äänestä

unta?

Äänestä
  • Niin mistä uneksin? Auton työntäminen hiki hatussa ja rikkoutunut hinausköysi tuntuivat vaan ihmeen todellisilta...

    Ja aikaisempaan viestiin, kirjoitin kyllä että tietysti tuon ikäisessä alkaa olla vikoja ja se on ymmärrettävää, aika tekee tehtävänsä. Silti 3 hinausta on liikaa vuoden sisään plus monta muuta kertaa kun hinaus on ollut lähellä. Ja tietysti uudet autot ovat täysin eri asia, valitettavasti vaan vanhempi on saanut hiukan epäilemään kestävyyttä, vaikka tietysti on naurettavaa verrata -80-luvun ja 2000-luvun autoja keskenään. Sellasta vaan sattuu, ehkäpä joku Opel tulevaisuudessa palauttaa uskon, eihän sitä tiedä =)

    Äänestä

  • -johanna- kirjoitti:

    Niin mistä uneksin? Auton työntäminen hiki hatussa ja rikkoutunut hinausköysi tuntuivat vaan ihmeen todellisilta...

    Ja aikaisempaan viestiin, kirjoitin kyllä että tietysti tuon ikäisessä alkaa olla vikoja ja se on ymmärrettävää, aika tekee tehtävänsä. Silti 3 hinausta on liikaa vuoden sisään plus monta muuta kertaa kun hinaus on ollut lähellä. Ja tietysti uudet autot ovat täysin eri asia, valitettavasti vaan vanhempi on saanut hiukan epäilemään kestävyyttä, vaikka tietysti on naurettavaa verrata -80-luvun ja 2000-luvun autoja keskenään. Sellasta vaan sattuu, ehkäpä joku Opel tulevaisuudessa palauttaa uskon, eihän sitä tiedä =)

    vaan huollon puutetta

    Äänestä

  • automerkin vika kirjoitti:

    vaan huollon puutetta

    Kaikki huollot tehty asiantuntevasti ja ajallaan...siltikin tekemisen puutetta ei ainakaan korjaajalla ole ollut.

    Hyvät kesän jatkot kaikille!
    PS. Opel siirtyy nyt rata-ajoon, mikäli siitä saatas edes osittain toimiva peli pellolle ja autoradalle joskus...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opelisti kirjoitti:

Tänään tuossa päivemmällä olin menossa kaupunkiin asioille. Ooppelini (malli Kadett D) oli ulkona auringonpaisteessa. Astuin mukavaan etuistuimeen, ja säädin sitä vähän taaksepäin, nimittäin vaimoni oli ajanut sillä viimeksi. Laitoin avaimen virtalukkoon ja käänsin. Mitä ihmettä? Startti pyöritti konetta hyvin, mutta moottori ei käynnistynyt. Vasta toinen kerta Opelini kanssa. Jos autoni olisi ollut joku muu merkki, niin olisin luultavasti lähtenyt tutkimaan vikaa, mutta kun automerkki sattui olemaan Opel, niin vika oli kutakuinkin selvä; bensiinitankki oli tyhjä. No, eikun kakkosautolla essolle 95E:tä ostamaan ja kun sain ne kaadettua ja hetken aikaa starttailtua että bensa kerkiäisi kaasuttimeen saakka, niin Opelhan lähti käyntiin todella mukavasti. No, sitten keula kohti kaupunkia.

Opeli oli aikoinaan perus-saksalainen laatuauto, ja sitä se on vieläkin. Sanoivat ihmiset mitä hyvänsä.

Luultavasti tähän viestiini vastataan jälleen epäasiallisesti ja haukkuvilla ilmauksilla, joten en varmaankaan rupea heille enää kommentteja sanelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu