Krapulassa työssä

Olen työssä eräässä kainuulaisessa yrityksessä. Siellä on yksi kaveri joka tulee pari-kolme kertaa viikossa krapulaisena työhön. Hän haisee vanhalle viinalle, silmät punottavat ja kaveri on äreä ja laiska tekemään mitään. Toisten pitää tehdä hänenkin työt.

Onko tällaista tyyyppiä pakko katsella työkaverina? Työnantaja ei puutu asiaan vaikka hänelle on asiasta mainittu. Hän sanoo vain että ko. henkilöhän käy säännöllisesti työssä eikä ole humalassa. Krapula on kuulemma eri asia kuin humala. Ko. krapulatyyppi on työnantajan (firman omistaja)hyvän ystävän jälkikasvua mikä seikka varmaan vaikuttaa suhtautumiseen.

Toisten työntekijöiden mitta alkaa olla täysi. Kuitenkaan ei asialle oikein osata tehdä mitään. Parasta olisi kun kaveri lähtisi kankkusineen firmasta. Silloin työilmapiiuri paranisi ratkaisevasti. Onko muilla kokemusta vastaavasta ja jos on miten asia on ratkaistu?
182370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

eräässä firmassa pomon kanssa hyvää pataa oleva, aika usein krapulassa, ruskealla kielellä sitten puhuu, ihan kuin olisi tehnyt kovemminkin töitä....kun me tehtiin...ja kun me oltiin....itse asiassa suurin osa työajasta, hänellä meni johtoportaan nuoleskeluun

Äänestä

Valitettavasti en osaa antaa neuvoa, miten asia hoituisi.
Kokemuksesta vain tiedän kertoa, että jos tapaus saa jatkua, se rikkoo takuuvarmasti työpaikan ilmapiirin. Enenpitkää sairastuu koko työyhteisö.
Erittäin ikävää, jos työnjohto ei tätä kehityskulkua näe.

Ajaako k.o. henkilö mahdollisesti myös autoa krapuloissaan?

Äänestä

Mitäs tehdään työkaverille, jonka suurimmat ongelmat ovat asennevamma ja laiskuus? Mitään ei voi sanoa, etteikö työkaveri ottaisi verisesti itseensä. Työpäivät menee kännykkään lätistessä ja laiskasti töitä tehdessä. Hän tekee työt huonosti ja me muut saadaan aina paikata hänen jälkensä. Kyllä siinä saa hikoilla, kun tekee omat hommat ja toisten lisäksi. Pari kertaa tämä työkaveri on ollut pomojen puhuteltavana, mutta mikään ei muutu. Ilmeisesti häntä ei kuitenkaan pistetä pihalle, koska hän on erään pikkupomon hyvä kaveri.

Ei jaksaisi enää katsella tuota touhua!

Äänestä
  • kerran työterveyshuoltoon. Viinalle haisevat puhallutetaan. Jos viisari värähtää, pitää ihminen ohjata hoitoon. Esimiehen pitäisi tietysti tyyppi sinne ohjata, mutta kyllä työkaverikin voi ottaa yhteyttä. Tärkeintä olisi puuttua tilanteeseen. Jos vaan vierestä katselee, tavallaan hiljaa siunaa tilanteen. Näillä ongelmilla on tapana vain pahentua ajan kanssa!

    Äänestä

  • Laiskat työntekijät ovat eri juttu, ei voi verrata alko-ongelmaiseen, vaikka molemmiltahan ne työt jäävät tekemättä. Kännisen kohtelu on kirjattu lakiin.
    Jos työnantaja haluaa laiskalle maksaa, sehän on maksajan asia. Kaverit voisivat korkeintaan lakata rasittamasta itseään hänen töillään.

    Äänestä

  • yhteys seuraavan kirjoitti:

    kerran työterveyshuoltoon. Viinalle haisevat puhallutetaan. Jos viisari värähtää, pitää ihminen ohjata hoitoon. Esimiehen pitäisi tietysti tyyppi sinne ohjata, mutta kyllä työkaverikin voi ottaa yhteyttä. Tärkeintä olisi puuttua tilanteeseen. Jos vaan vierestä katselee, tavallaan hiljaa siunaa tilanteen. Näillä ongelmilla on tapana vain pahentua ajan kanssa!

    mutta ei ole niin helppoa ruveta osoittelemaan krapulaista sormella, kun itse sitä mieltä ettei krapulaa ole. Pian sitä itse joutuu panettelusta syytteeseen. Ei kai auta kuin tehdä sen hommat ja antaa juoda itsensä hengiltä. Ikävää kyllä sekin.

    Äänestä

Jos töihin tulee umpi rapulainen kaveri on se työsuojelu asia. Ja jos kaveri hamuaa vielä autoilemaan soittakaa poliisille.
Ottaapa työnjohtaja melkoisen henkilökohtaisen riskin kun ei puutu asiaan vaikka on todistettavasti asiasta hänelle ilmoitettu.
On vain niin että jos jotain sattuu on työnjohtaja lakituvassa. Ja jos on aiheutunut talodellista menetystä on hän henkilökohtaisesti korvausvelvollinen tuomion mukaan.
Nim. Sattunutta joutunut seuraamaan.

Äänestä
  • löytyy monelta työpaikalta. He auttavat alkuun ottamalla vaikka A-kliniikkaan yhteyttä. Salailu pahentaa myös alkoholiongelmaisen asemaa, firmasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • ydyshenkilöitä kirjoitti:

    löytyy monelta työpaikalta. He auttavat alkuun ottamalla vaikka A-kliniikkaan yhteyttä. Salailu pahentaa myös alkoholiongelmaisen asemaa, firmasta puhumattakaan.

    Tiedän kokemuksesta ettei kaltaisilleni krapulaisille voi mitään. Kun en ole todistettavasti humalassa (enkä aja autoa) minulle ei voi mitään. Säilytän työpaikkani vaikka työkuntoni olisi heikko.Sori vaan!

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    itsellään juopolla ollenkaan,meillä muillahan se alkoholiongelma on, kun ahistaa se juopon krapulat ja muut sikailut töissä.

    Äänestä

  • ydyshenkilöitä kirjoitti:

    löytyy monelta työpaikalta. He auttavat alkuun ottamalla vaikka A-kliniikkaan yhteyttä. Salailu pahentaa myös alkoholiongelmaisen asemaa, firmasta puhumattakaan.

    Saahan niitä ohjaavia yhdyshenkilöitä olla, mutta eikös alkoholistilla ole tapana kieltää koko ongelman olemassa olo. "sehän on ihan normaalia että mulla menee mäyräkoira illassa, ois ihan eri asia jos joisin korillisen"... ja plaa plaa plaa.

    Työnantajalla on paha tilanne, jos hän hätyyttää työntekijää puhallutuksilla jne. Jos se viisari ei värähdäkään, niin sitähän voi päätyä käräjille juopoksi epäilystä... "epäilit juopoks, vaikka juon vaan mäyräkoiran illassa", "vihjasit et oon juoppo, kun mun piti puhaltaa, maine meni ja vaimo lähti ja nyt mulla vasta onkin syytä juoda se mäyräkoira joka ilta... ja kuules pomo; SÄ MAKSAT TÄSTÄ!" Alkoholisti kun ei välttämättä ymmärrä että työpaikalla voidaan puhalluttaa työturvallisuuden nimissä, tai että "miks vaan mä jouduin puhaltaan?"

    Kun tuosta on selvitty tyylillä ilman potkuja, alkaa se kyräily. "kuka teistä kakkiaisista on valittanu minusta?" "tiedän että joku se oli, en mä muuten ois tän duunipaikan silmätikku..." Kun ei itse edes huomaa miten pahalta haisee tai että naama on turvoksissa kaljan killittämisestä, puhumattakaan siitä että työt ei suju, kun bisseputelit vilisee silmissä työajallakin. "vielä pari tuntia ja sitten taas korkkaamaan... aah tätä elämää!"

    Anteeksi vaan, mutta näinkin voi tämän asian nähdä. Ei voi muuta sanoa, kun että jaksamisia teille kaikille jotka joudutte töitä tekemään krapulaisen kanssa, joka ennemmin juo itsensä hengiltä, kuin myöntää ongelman ja hankkiutuu hoitoon. On se kumma mitä kaikkea työpaikoilla voidaan katsoa läpi sormien, mutta näinhän se Kainuussa menee; kaikki on kiinni siitä onko sulla suhteita...

    Äänestä

Täältä ei tainnut muuta nuvoa irrota, kuin tuo työsuojelun paikalle kutsuminen, kun tilanne on ns päällä. Jos koko porukkanne on yhtä mieltä ongelmasta, niin luulisi teidän joukolla saavan jotain aikaan - yksin taitaa olla vähän vaikea alkaa asiaa ajamaan.

Muitakin keskustelupalstoja voi yrittää vaikka täältä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&subcat=2271

Niin se vaan voi ilo työnteosta hävitä, kun työnjohto ei omaa rooliaan ymmärrä.

PS. Suunsoittajat voivat ystävällisesti mennä purkamaan mieltään muualle.

Äänestä
  • Tarkennan sen verran että ko. henkilö ei aja autoa. Hän seisoo tai hänen pitäisi seisoa päivät tiskin takana palvelemassa ihmisiä mutta enimmäkseen hän on tupakalla ulkona tai takahuoneessa lipittämässä salaa krapularyyppyjä. Kun häntä pyytää työhön hän vinoilee ja käyttäytyy sovinistisesti.

    Onkohan muilla samanlaista ns. työkaveria?

    Äänestä

  • itse kokenut kirjoitti:

    Tarkennan sen verran että ko. henkilö ei aja autoa. Hän seisoo tai hänen pitäisi seisoa päivät tiskin takana palvelemassa ihmisiä mutta enimmäkseen hän on tupakalla ulkona tai takahuoneessa lipittämässä salaa krapularyyppyjä. Kun häntä pyytää työhön hän vinoilee ja käyttäytyy sovinistisesti.

    Onkohan muilla samanlaista ns. työkaveria?

    v******o nää kitiset, mulla eikä monella muullakaan oo ees työkavereita ko ollaan työttömiä ilman OMAA HALUA! jo on pienet murheet joillain PERKELE!

    Äänestä

  • ruuneberkki kirjoitti:

    v******o nää kitiset, mulla eikä monella muullakaan oo ees työkavereita ko ollaan työttömiä ilman OMAA HALUA! jo on pienet murheet joillain PERKELE!

    Kirjoituksellasi todistit tosiaan, ettei sinulla ole kokemusta työelämästä.
    Eikä sinulla ole edes toivoa töistä, jos pomot ovat näin löysäkätisiä. Ei pysy firmat pystyssä - sen sijaan sinä kyllä pysyt työttämänä jatkossakin.

    Ei ole alko-ongelma töissä ollenkaan pieni murhe, onneksi kuitenkin nykyään pienempi kuin kostealla 70-luvulla.

    T. nimimerkki "monen liian hitaasti irtisanotun humalan katsonut"

    Äänestä

  • itse kokenut kirjoitti:

    Tarkennan sen verran että ko. henkilö ei aja autoa. Hän seisoo tai hänen pitäisi seisoa päivät tiskin takana palvelemassa ihmisiä mutta enimmäkseen hän on tupakalla ulkona tai takahuoneessa lipittämässä salaa krapularyyppyjä. Kun häntä pyytää työhön hän vinoilee ja käyttäytyy sovinistisesti.

    Onkohan muilla samanlaista ns. työkaveria?

    Jos nautitaan vielä krapularyypyt työaikana, niin silloinhan on kyseessä jo humala = alkoa veressä.
    Eikö voi kutssa työsuojelua paikalle?
    Tai ainakain soita ja kysy, mitä voi tehdä, ota selvää.
    Pohjois-suomen työsuojelupiirin yhteystiedot löydät täältä:
    http://www.tyosuojelu.fi/fi/pstsp_toimipisteet
    Kajaanissa työsuojelutarkastajana on Hannu T. Kemppainen (se ei ole se lääkäri kemppainen vaan se toinen myös valtuustossa istuva )

    Äänestä

  • Humalaa! kirjoitti:

    on ja ollut kauan.Turha ottaa siihen yhteyttä , hänestä ei mitään hyötyä ollut eikä apua tullut.

    Äänestä

  • ==== kirjoitti:

    on ja ollut kauan.Turha ottaa siihen yhteyttä , hänestä ei mitään hyötyä ollut eikä apua tullut.

    Itse ei ole juuri nimenomaan tästä yhteydenotosta kokemuksia, mutta sinulla lienee. Eikö siis tämäkään keino auta?
    Mikä oli tämän työsuojeluvaltuutetun vastaus?
    Kiire tekemään omaa vaalityötä vai...?

    Tosissaan kiinnostaa, mitä tällaisissa tapauksissa voisi tehdä ja mistä voisi saada apua?
    Oletko mahdollisesti ketujun aloittaja?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

itse kokenut kirjoitti:

Olen työssä eräässä kainuulaisessa yrityksessä. Siellä on yksi kaveri joka tulee pari-kolme kertaa viikossa krapulaisena työhön. Hän haisee vanhalle viinalle, silmät punottavat ja kaveri on äreä ja laiska tekemään mitään. Toisten pitää tehdä hänenkin työt.

Onko tällaista tyyyppiä pakko katsella työkaverina? Työnantaja ei puutu asiaan vaikka hänelle on asiasta mainittu. Hän sanoo vain että ko. henkilöhän käy säännöllisesti työssä eikä ole humalassa. Krapula on kuulemma eri asia kuin humala. Ko. krapulatyyppi on työnantajan (firman omistaja)hyvän ystävän jälkikasvua mikä seikka varmaan vaikuttaa suhtautumiseen.

Toisten työntekijöiden mitta alkaa olla täysi. Kuitenkaan ei asialle oikein osata tehdä mitään. Parasta olisi kun kaveri lähtisi kankkusineen firmasta. Silloin työilmapiiuri paranisi ratkaisevasti. Onko muilla kokemusta vastaavasta ja jos on miten asia on ratkaistu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu