Minä näin joskus lapsuudessani unen, jossa katsoimme erästä pelottavaa elokuvaa. Myöhemmin eräässä koulussa piti piirtää kuva jostakin asiasta joka on omasta miälestään ollut, tai on pelottava ja minä piirsin tuon uneni pohjalta sen elokuvan kansi kuvan. Kuitenkin sitten nykyään on äitini onnistunut piilottamaan niin hyvin kaikki vanhat piirustukseni, etten ole sitä enää löytänyt.
Kävi vain mielessä, että olisin ehkä saattanut näyttää kuvan yhdelle kaverille, mutta ei väkisin.
Itse uskon että kyseessä oli De ja vu.
Minulla oli todiste De ja vusta
4
1353
Vastaukset 4
- Unessa nähnyt
Tuo elokuva tehtiin monta vuotta myöhemmin oikeasti.
- Magus Lupus
Eihän tuo ole esimerkki dejavusta vaan ennalta tietämisestä.
Toisaalta uskon, että suuri osa dejavu-kokemuksista saattaa johtua siitä, että ihminen on nähnyt ennalta jonkin paikan tai tilanteen vaikkapa unessa ja sitten unohtanut sen kunnes se toteutuu.- Unessa nähnyt
Muistin tuon elokuvan unesta melko tarkkaankin vielä ja sen kohokohdat, muutenkin joskus muulloinkin muistelin sitä unta, ja olin varma, että sen täytyi olla elokuva joka joskus tulee. Sitten jos alkaa vasta silloin tuntua kun näkee jonkin asian, että on nähnyt sen asian ennenkin, väittävät skeptiset ihmiset sen johtuvan jostain muka häiriöstä päässä tai jotain muuta.
Jostain muualta palstalta näin pari vuotta sitten jonkun väittävän nähneensä manaaja nimisen elokuvan unessa ennenkuin oli vielä edes nähnyt sitä. - taiteilija
Unessa nähnyt kirjoitti:
Muistin tuon elokuvan unesta melko tarkkaankin vielä ja sen kohokohdat, muutenkin joskus muulloinkin muistelin sitä unta, ja olin varma, että sen täytyi olla elokuva joka joskus tulee. Sitten jos alkaa vasta silloin tuntua kun näkee jonkin asian, että on nähnyt sen asian ennenkin, väittävät skeptiset ihmiset sen johtuvan jostain muka häiriöstä päässä tai jotain muuta.
Jostain muualta palstalta näin pari vuotta sitten jonkun väittävän nähneensä manaaja nimisen elokuvan unessa ennenkuin oli vielä edes nähnyt sitä....Ja jos hyvin tylsiä ja skeptisiä ollaan, niin voisi tuo muisto olla muuttunut aika lailla siitä mitä se todellisuudessa oli, kun ei sitä kuvaakaan enään ole tallella... Unen elokuva on voinut muistuttaa tuota oikeaa leffaa ja on muotoutunut sitten leffan nähtyäsi "myöhemmin" samanlaiseksi.
Joku taisi sanoa, että oma menneisyys on ihmiselle yhtä hämärän peitossa kuin oma tulevaisuuskin, eli menneitä tapahtumia katsotaan aina tämän hetken minuuden silmin.
Paitsi minusta kyllä tuollainen ennaltanäkeminen on aivan mahdollista, että miksipä ei...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142804
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761226Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671148- 84980
- 87863
- 63828
- 72775
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?143733Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69731Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142701- 47680
- 57656
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri38646Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618- 40574
- 55558