Näin toteutuu

Aiemmin kirjoitin halpaliittymien alasajosta ja hyvin tuntuu osuneen kohdalleen. Saunalahden kohdalla taitaa päivämäärä olla vielä hiukan pimennossa :))))
Toisinsanoen eivät kehtaa ihan vielä nimetä Saunalahden liittymiä myynnistä poistuneiksi, vaan sekin hetki koittaa että näin käy.

"Soneralla ja Elisalla on sopimus ajaa halpatuotteet alas joten TF:n kohtalon tulee kokemaan niin Saunalahti kuin Kolumbuskin. Alasajot toteutuvat noin vuoden sisällä, joten harkitkaa tarkoit millä liittymällä jatkatte löpinöitänne."

http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=12&news_id=55658
6731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä ennustan että Saunalahti pysyy ja pitää halvat hinnat. Saunalahti on ainut näistä operaattoreista, joka on saanut sellaisen rakenteen aikaiseksi, että pystytään pitämään halvat hinnat tekemättä tappiota pidemmällä aikavälillä.

Äänestä
  • saunalahti ei tee tappiota tälläkään hetkellä, vaan hyvää voitollista tulosta. Liittymien myynti on korkealla tasolla.

    Elisahan vain karsii pois kaikki päällekkäisyydet, koska sehän vasta vie rahaa kassasta. Ei siis mitään järkeä pitää samanlaisia liittymiä yhtiön sisällä, ja sekoittaa jo muutenkin paisunutta liittymä viirakkoa asikkaiden kiusaksi.

    jos jokin ajetaan elisalla alas, niin se on kolumbus ja saunalahti takuulla tulee jäämään.

    Äänestä

  • otetta kirjoitti:

    saunalahti ei tee tappiota tälläkään hetkellä, vaan hyvää voitollista tulosta. Liittymien myynti on korkealla tasolla.

    Elisahan vain karsii pois kaikki päällekkäisyydet, koska sehän vasta vie rahaa kassasta. Ei siis mitään järkeä pitää samanlaisia liittymiä yhtiön sisällä, ja sekoittaa jo muutenkin paisunutta liittymä viirakkoa asikkaiden kiusaksi.

    jos jokin ajetaan elisalla alas, niin se on kolumbus ja saunalahti takuulla tulee jäämään.

    Arvio jos joku kuvittelee Elisan pitävän kohdussaan Saunalahtea vuotta pidempään.
    Saunalahden tulos on näenäisesti kiikkunut 0 partaalla mutta todellisuudessa toiminta on pahasti tappiollista ja näinollen Saunalahdenkin halpamallit tullaan ajamaan alas pikkuhiljaa.
    Elisa hankki Saunalahden omistukseensa nimenomaan poistaakseen hinntojenpolkijan kartalta ja asiassa auttoi osaltaan Sonerakin. Sonera ei vain itse voinut kaapata Saunalahtea koska sen asema markinoilla olisi tullut liian vahvaksi.

    Äänestä

  • arvio kirjoitti:

    onneksi nuo jutut on vain sinun keksimiä tarinoita, eikä niillä ole mitään katetta.

    Äänestä

  • arvio kirjoitti:

    Arvio jos joku kuvittelee Elisan pitävän kohdussaan Saunalahtea vuotta pidempään.
    Saunalahden tulos on näenäisesti kiikkunut 0 partaalla mutta todellisuudessa toiminta on pahasti tappiollista ja näinollen Saunalahdenkin halpamallit tullaan ajamaan alas pikkuhiljaa.
    Elisa hankki Saunalahden omistukseensa nimenomaan poistaakseen hinntojenpolkijan kartalta ja asiassa auttoi osaltaan Sonerakin. Sonera ei vain itse voinut kaapata Saunalahtea koska sen asema markinoilla olisi tullut liian vahvaksi.

    olet aiva oikeassa, juuri näin tulee ihan kohta tapahtumaan

    Äänestä

  • meikäläinen kirjoitti:

    olet aiva oikeassa, juuri näin tulee ihan kohta tapahtumaan

    Ompas meikäläisen sävy vähän toisenlainen kuin tuolla eräällä toisella palstalla kylläpä olet kaksinaamainen täällä pehmo mutta toisaalla KOVIS.Tänne sinä paremmin sovitkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ennustukseni kirjoitti:

Aiemmin kirjoitin halpaliittymien alasajosta ja hyvin tuntuu osuneen kohdalleen. Saunalahden kohdalla taitaa päivämäärä olla vielä hiukan pimennossa :))))
Toisinsanoen eivät kehtaa ihan vielä nimetä Saunalahden liittymiä myynnistä poistuneiksi, vaan sekin hetki koittaa että näin käy.

"Soneralla ja Elisalla on sopimus ajaa halpatuotteet alas joten TF:n kohtalon tulee kokemaan niin Saunalahti kuin Kolumbuskin. Alasajot toteutuvat noin vuoden sisällä, joten harkitkaa tarkoit millä liittymällä jatkatte löpinöitänne."

http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=12&news_id=55658

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu