Numerolevyllinen puhelin jo museotavaraa

MdK-MdK

Tänään piti uuden laajakaistan olla käytettävissäni.
Eilispäivänä ei ollut vielä Telian uusi modeemi tullut, joten päätin
ottaa selvää missä vika.
Teliaan on mahdotonta saada e-postiyhteyttä. Heidän kotisivullaan
voi klikata e-postinäppäintä, mutta tavallisen e-postin sijaan saatkin
vastata kysymyksiin ja vastausten pitäisi olla riittäviä. Ja jos eivät
ole niin ainoa keino on soittaa heidän asiakaspalveluunsa.

Joopa joo. Koska yläkerran puhelinlinja on nyt modeemissa kiinni
niin menin alakertaan, missä minulla on vanhanajan punainen Dialog-
puhelin. Putsasin sormet kunnolla, että mahtuvat numerolevyyn ja
väänsin Telian numeron 90200. En muistakaan koska olisin viimeksi
käyttänyt lankapuhelinta.
Puhelinvastaaja otti vastaan: Jos asiasi käsittelee kiinteätä lankapuhelinta,
paina 1. Jos asiasi käsittelee matkapuhelinta, paina 2….bla-bla-blaa
Jos asiasi käsittelee laajakaistaa, paina 4.
Ja minä odottelen tavallisen, vanhanaikaisen puhelimen ääressä, missä
ei painella nappuloita, vaan VÄÄNNETÄÄN numerolevyä :-/ !!!
Koko litania toistui pariin kertaan. Sitten minut siirrettiin jonoon ja
sain kuulla että olen numero 39 jonossa.
Kun vihdoin viimein pääsin asiakaspalveluun, kävi ilmi ettei heillä
ollut laajakaistatilaustani missään! Luin heille tulostamastani kopiosta,
mitä olin tilannut ja koska kaiken pitäisi olla käytettävissäni!
Nyt jää sitten epävarmaan tulevaisuuteen, kuinka jatko toimii…
Nykyaika ei ole aina tehokkaampaa tietotekniikasta huolimatta. Ja meitä mänttejä vanhanaikaisten puhelimien kanssa on monta.

12

734

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raksuttaa rahaa

      soneralle

      Joka puhelu maksaa maltaita.
      Minä olen yrittänyt siirtää laskun maksua,
      mutta aina tulee vastaus, että tälle laskun
      numerolle ei ole avointa laskua.

    • M75*

      Minä, joka olen Ruotsin ihailija, olen ällikällä lyöty. Niin kai se on ettei ole ihmisiä sielläkään, on vain laitteita. Taidan tulla Wasa-laivaa katsomaan Stockholmaan!

      • Meikätyttö

        Laajakaistan kuin apteekin hyllyltä. Kahden viikon kuluttua sopimuksen kirjoittamispäivästä luvattiin toimittaa ja niinhän se tuli. Oli niin ystävällistä palvelua, että harvoin nykyään tapaa.

    • PellePeloton

      ... kun yrittää toimia Telia-Soneran kanssa. Eikös siellä Ruottissa ole oikeita operaattoreita?

      Ja ne valintalevypuhelimet toimivat ns. impulssivalinnalla. Se ei pelitä näissä nykypalveluissa. Pitäis olla ns. äänitaajuusvalinta, joka on useimmissa kiinteän verkon näppäinpuhelimissa. Semmosen painallukset ne vastausrobotit tunnistaa.
      Terv. PP

      • Ainakin puhelinmyyjien soitoista päätellen, kilpailu on kova.
        Täällä on vikana se että Telia omistaa linjat, joihin uusien operaattoreitten on päästävä käsiksi ja sitä paitsi kilpailla hinnoilla.

        Itse en lankapuhelinta käyttäisi laisinkaan jos ei olisi pakko pitää netille pääsyn takia.
        Telialla on tällä hetkellä markkinoitten halvimmat laajakaistat (taajamien ulkopuolella) ja itse lankesin sellaiseen Telian tarjoukseen, jonka toimittaminen nyt takkuilee.

        Kunhan on taas mahdollista saada laajakaista TV-kaapelin välityksellä, niin paiskaan puhelimen menemään. Kaupungissa minulla ei ollut muuta puhelinta kuin kännykkä ja hyvin pärjäsin ilman lankapuhelinta.

      • PellePeloton
        MdK-MdK kirjoitti:

        Ainakin puhelinmyyjien soitoista päätellen, kilpailu on kova.

        ... halvin ei läheskään aina ole paras. Kait sen huomasit tuossakin, - hm - "Pääsiäispesäjutussa"? Ymmärsin, että uusi "pyöröpesäsi" ainakin perinteisen hetekan ja pukkisängyn voitti.

        Oli muutes ihan "sika-kiva" juttu se pääsiäispesäsi haudontoineen! ;)

      • uzma-m
        PellePeloton kirjoitti:

        kultasi tuumasi hoyhen pesastasi?ole odotellut viestia paasiais hautomis jutustasi,oli kva juttu.
        Mina en edes tieda mika ihmeen kapistus on laajakangas?

      • MdK-MdK kirjoitti:

        Ainakin puhelinmyyjien soitoista päätellen, kilpailu on kova.
        Täällä on vikana se että Telia omistaa linjat, joihin uusien operaattoreitten on päästävä käsiksi ja sitä paitsi kilpailla hinnoilla.

        Itse en lankapuhelinta käyttäisi laisinkaan jos ei olisi pakko pitää netille pääsyn takia.
        Telialla on tällä hetkellä markkinoitten halvimmat laajakaistat (taajamien ulkopuolella) ja itse lankesin sellaiseen Telian tarjoukseen, jonka toimittaminen nyt takkuilee.

        Kunhan on taas mahdollista saada laajakaista TV-kaapelin välityksellä, niin paiskaan puhelimen menemään. Kaupungissa minulla ei ollut muuta puhelinta kuin kännykkä ja hyvin pärjäsin ilman lankapuhelinta.

        Täällä Españassa langat omistaa "kasvoton" Telefonica. Ainoa keino keskustella Telefonican kanssa on soittaa "Jos puhelusi koskee... paina..." numeroon. Kun sieltä saa inhimillisen vastaajan, on asiakas AINA väärässä. Eivät kuuntele vaan valistavat, kuinka pitäisi toimia, vaikka eivät edes tiedä ongelmaa.
        Syksyllä meni 2 kuukautta ja 20 soittoa ennenkuin suostuivat uskomaan, että meille tulee puhelinlinja, joka pitäisi yhdistää. Kertoivat vain vastaukseksi, että puhelinta ei voi saada, kun ei ole linjoja! (onneksi numero on ilmainen) Muitakin operaattoreita on, mutta jos linja katkeaa, ollaan jonossa numerolla 1001. Monopolit ovat hauskoja ;-)

      • uzma-m
        vaarivaari kirjoitti:

        hankin langattoman puhelimen ja sain ilmaisen netti yhteyden mukana,annas kattoo jostakin syysta puhelin oli mykka paripaivaa ja sitten omia aikojaan tuli takaisin mutta ei netti yhteys,eika ole vielakaan.Help line ja muut numerot ovat aina varattuja,tai sitten eivat puhu englantia eivatka ymmarra,on mielenkiintoista miten ne siella keskustelevat minusta keskenaan urduksi eivat tieda etta ymmarran sita,kun yritan puhua urduksi eivat ymmarra muka tai sitten taas saan listan numeroita joihin ei kukaan vastaa.
        Nytkin ole pojan huoneessa kirjoittamassa,ulkona on yli 40 asteen helle en jaksa lahtea tuohon kauheaan liikenteeseen paakonttoriin valitus matkalle,odottelen sadetta silloin ilma viilenee.

      • uzma-m kirjoitti:

        kultasi tuumasi hoyhen pesastasi?ole odotellut viestia paasiais hautomis jutustasi,oli kva juttu.
        Mina en edes tieda mika ihmeen kapistus on laajakangas?

        kirjoitin lyhyen kommentin alkuperäisen viestin alle. Kelaa pari sivua eteenpäin...

      • uzma-m
        MdK-MdK kirjoitti:

        kirjoitin lyhyen kommentin alkuperäisen viestin alle. Kelaa pari sivua eteenpäin...

        ihanaa kun molemmat nautitte hautomisesta kaikessa rauhassa,rakkaus on laadukkaampaa kypsassa iassa.

    • Teliaan kun avasin sanaisen arkkuni :-)
      Olin Suomessa viikonlopun yli ja tänään oli postilaatikossa lappu, että voin käydä hakemassa postipaikasta uuden modeemin :D.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      119
      1022
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      388
    Aihe