Varokaa

Koska eduskunnan oikeusasiamies ei pitänyt aiheellisena olettaa että lääkärintodistus todistaa pahoinpitelyn tapahtuneen, ko. todistus myytiin 2 eurolla niille, jotka olivat siitä kiinnostuneita.

Todistuksessa todetaan dynaband nauhan nostetun uhrin kaulalle ja ilman ympärikiertoa kiristetyn siten että laskimoverenkierto estyi.

Jos otteeseen kuolee, lääkärin mukaan uhrilla on aivoverenvuoto ja niskamustelmia takaniskassa ehkä. Eli menee läpi normaalin ruumiinavauksen.

Mikäli omaisenne löytyy näin kuolleena ja puuttuu jotain todistettavasti, vaatikaa rikostutkintaa vaikka ei olisikaan aihetta epäillä rikosta. Kiitoskortin voitte lähettää eduskunnan oikeusasiamiehelle, varsinkin mikäli pelkäätte omaisenne kuolleen ko. tavalla.
51390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis hakeudu hyvä ihminen hoitoon enenkuin teet jotakin peruuttamatonta!! Kärsit selvästi pahoista mielenteveyden ongelmista, mutta oikealla lääkityksellä voit ehkä kuntoutua.

Äänestä

Pekkala on siirtynyt anonyymiksi,turhaa touhua kaikki sut noista kirjotuksista tunnistaa....

Äänestä
  • Valitettavasti juttu oli totta enkä ole hullu, niin kuin moni toivoisi.

    Kivaa vai mitä, varsinkin niille jotka nätisti kuopataan.

    Äänestä

  • valitan kirjoitti:

    Valitettavasti juttu oli totta enkä ole hullu, niin kuin moni toivoisi.

    Kivaa vai mitä, varsinkin niille jotka nätisti kuopataan.

    halvat huvit,idiootilla ilmaiset.Kumpaan kategoriaan
    itsesi luokittelet,sillä kukaan ihan terve ei
    tommosia kirjottele.Tai sitten omalaatunen huumorintaju,mene ja tiedä.

    Äänestä

Yrititkö kaikki tiet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitan kirjoitti:

Koska eduskunnan oikeusasiamies ei pitänyt aiheellisena olettaa että lääkärintodistus todistaa pahoinpitelyn tapahtuneen, ko. todistus myytiin 2 eurolla niille, jotka olivat siitä kiinnostuneita.

Todistuksessa todetaan dynaband nauhan nostetun uhrin kaulalle ja ilman ympärikiertoa kiristetyn siten että laskimoverenkierto estyi.

Jos otteeseen kuolee, lääkärin mukaan uhrilla on aivoverenvuoto ja niskamustelmia takaniskassa ehkä. Eli menee läpi normaalin ruumiinavauksen.

Mikäli omaisenne löytyy näin kuolleena ja puuttuu jotain todistettavasti, vaatikaa rikostutkintaa vaikka ei olisikaan aihetta epäillä rikosta. Kiitoskortin voitte lähettää eduskunnan oikeusasiamiehelle, varsinkin mikäli pelkäätte omaisenne kuolleen ko. tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu