Loviisa valko

Onkos tuo Loviisan valko minkälaista seutua verrattuna muuhun loviisaan?
268273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

merenläheinen, kansanvälilenen, harjumainen niemeke joka päättyy hiekkaseen ja kivikkooseen saaristoon. Yksi Suomen kauneimmista paikoista. Yksi Suomen parhaita paikkoja asumiseen. Ei parkkihuolia, ei meluja, ei ilkeitä naapureita vaan ihmisläheisiä iloisia naapureita. Ei sen parempaa voi olla!

Magnus Rögård Loviisan puolesta - För Lovisa ry

Äänestä
  • Asuin työni vuoksi Valkossa noin puolitoista vuotta kahdeksankymmentäluvun alussa. Pariin otteeseen olen siellä käynyt sen jälkeen, mutta ei mulla tuttuja siellä (kait) enää ole.
    Asuin siellä Lammenrannan kerrostalossa ja muistaakseni kauppa oli hiukan siellä edempänä? Vieläkö toiminee?
    Rio -niminen kapakka oli ja sen palveluja tietenkin käytettiin hyväksemme nuoruuden riemulla. :-)))
    Ehkäpä toinenkin baari oli siinä sataman risteyksessä? En muista varmaksi.

    Miten yleensä Valkossa menee? Telakka toimii?

    Ja kun vielä siellä tuun käymään, niin sitten tahdon jonkun juttukaveriksi tuopille Rioon.
    Eikö?

    Äänestä

  • sieltä ihmiset muuttaisi, jos olisi mahdollisuus.

    Äänestä

  • Jos paikka on maanpäällinen paratiisi niin miksi asunnot ovat niin halpoja siellä Valkossa?

    Äänestä

  • Joskin V-kenkkumaisia naapureita kuulema löytyy sieltäkin. Kuitenkin ehdottomasti Loviisan paras paikka asua.

    Äänestä

niin tutustut samalla tuleviin naapureihisi...

Äänestä

rakennettuja elementtitaloja, kirkuvia kakaroita, juoppoja, työttömiä, satamajätkiä, merimiehiä jne...
eli valkossa näkee elämän koko kirjon, ehkä sieltä laitapuolelta kuitenkin.
- asunnot halpoja, vrt. ed.
ja pari hyvää paikkaa lisäksi.

Äänestä
  • verrattavissa Porvoon kamppulaan?

    Äänestä

  • Spärdäri kirjoitti:

    verrattavissa Porvoon kamppulaan?

    taitaa olla, vaikka en oo kamppulassa käynytkään, mutta juttujen perusteella; joo.

    Äänestä

Minä olen asunut kamppulan Tornipolulla ja Valkossa.Älä ikinä vertaa Valkoa kamppulaan jos et kerta siellä ole ollut.Gammelbacka on täynnä epämääräisiä tyyppejä,yöllä liikkujat yleensä ulkomaalaisia pikkurikollisia.Se ilkivalta ja varastaminen on uskomatonta.Ja mikä turvattomuuden tunne naisihmisellä on kun iltavuorosta palaa kotiin linjaautolla,ja pitää kävellä loppumatka kotiin.Valkossa jos tulee epämääräinen tyyppi yöllä vastaan,korkeintaan sanoo hej,Riossa oli hyvä karaoke tänään.Ei siellä tuhota tai varasteta mitään,sehän on rauhallinen asumaalue.

Äänestä
  • Loviisan Valko on Itäuudenmaan helmi. Ja sillä siisti

    Magnus Rögård

    Äänestä

  • Magnus rögård kirjoitti:

    Loviisan Valko on Itäuudenmaan helmi. Ja sillä siisti

    Magnus Rögård

    jos siellä on pakko asua ....

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    jos siellä on pakko asua ....

    Puolestapuhuvat eivät kumpikaan asu tällä hetkellä Valkossa.

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    Puolestapuhuvat eivät kumpikaan asu tällä hetkellä Valkossa.

    Vaimon kotikävän vuoksi pääkaupunkiseudulta muuttaaneen perheen mielipide.Loviisassa ei ollut sillä hetkellä myynnissä muita kohteita,joten käytiin katsastelemassa valmista taloa Fantsnäsissa.Ihastuimme paikkaan välittömästi,siis paikkaan.Maailman rauhallisin alue,ei minkäänäköistä häiritsevää läpikulkuliikennettä.Tien toisella puolella ihanaa patikkametsää kilometritolkulla.Sieni ja marjametsää,ja kävelymatkan päässä merirantaa mihin voi mennä piknikille ja katsella auringonlaskua.Päiväkoti ja koulu lähellä.Haittapuolena ainoan kaupan lopetus,eli ruokaostokset on tehtävä noin 5km päähän,mikä yleensä vaatii perheeltä 2 autoa.Ja tärkein,on meri ja laituripaikkoja.Helsingissä ja Espoossa jos olisi tällainen alue,niin ei köyhille myytäis.Loviisan kaupunki pitäisi huolehtia ettei nämä tontit lopu,koska aluetta riittää.

    Äänestä

  • Metsälammentie kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa herra "Metsälammentie"
    Niin sitä pitää!

    Magnus Rögård

    Äänestä

  • Magnus Rögård kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa herra "Metsälammentie"
    Niin sitä pitää!

    Magnus Rögård

    Huono on Valkossa valittaa, herrojen metkuista meuhkata.
    Kaleva kankkunsa kääntää, puastaan pötkäleen pudottaa.
    Ei kiinnostu kutale kylästä, "viinaa juovasta väestä",
    "työttömistä turjakkeista", "pahalaisen paskapäistä".
    Niinpä oivana olemme, yksin aikamme aivan.
    Erossa kaupungin kukoista, raatihuoneen retaleista.
    Muualla palvelu parempi, tilin laatu laveampi.
    Vaan laatu sielumme sisusten, luonteemme luotettu lujuus,
    on parasta paikkakunnan, koko lavean Loviisan.

    Tervetuloa joukkoon.

    Äänestä

  • Kanteleen nähnyt kirjoitti:

    asiat ole noin hyvin,kun edellisissä viesteissä kerrotaan..täällä ei tutustu ihmisiin sitten millään,naapurit kovia valittamaan ja vinkumaan kaikesta(asumme omakotitalossa),lapsia täällä vihataan oikeen todenteolla..koulussa kiusaaminen on enemmänkin arkipäivää edelleenkin eikä asiaa ole saatu kuntoon(harvoin saakaan sillä,että laitetaan kiusatut psykologille ja kiusaajia vaan kehutaan/paijataan päähän,kun ovat niin aktiivisia koululaisia) lapset potee jo fyysisiä oireita koulun takia joten älä ihmeessä muuta tänne,jos sulla on lapsia tai niitä joskus aiot hankkia..muuten lapsettomana täällä on varmaankin hyvä asua..meidän perhe kyllä muutaa pois heti,kun sopiva kohde vaan löytyy.

    Äänestä

  • Sandviikkinen kirjoitti:

    Itse ainakin valkon koulun käyneenä ja valkossa 2-vuotiaasta asuneena voin sanoa että suosittelen todella lämpimästi valkoon muuttamista. En ymmärrä tuota koulua kohtaa nostettua kritiikkiä sillä itse en ainakaan tiedä kiusaamisesta mitään. Itse kyllä noina aikoina liikuin "raggari" porukoissa mutta emme me ketään ulkopuolisia kiusanneet vaan kavereilla lähinnä testasimme koska menee liian pitkälle.

    Muutenkin tuntuu että lapsia kehutaan nykyään liikaa kotona ja paapotaan. Kunnon fyysinen kuritus tekee välillä todella hyvää jos sana ei tehoa, ihan omakohtaista kokemusta asiasta on ja olen todella kiitollinen siitä että näin toimittii.

    Joten turha syyllistää pelkkää koulua kaikessa, koulussa toimi sama rehtori minunkin aikana kuin nyt, en usko että opettajat ovat siitä mihinkään huonontuneet. Päinvastoin kuria ei nykyään ole.

    Äänestä

  • Vm. 90 kirjoitti:

    "Kunnon fyysinen kuritus tekee välillä todella hyvää jos sana ei tehoa, ihan omakohtaista kokemusta asiasta on ja olen todella kiitollinen siitä että näin toimittii."

    Fyysinen ja henkinen kuritus on KIELLETTY RIKOSLAISSA

    Äänestä

  • pehmoiskä kirjoitti:

    "Kunnon fyysinen kuritus tekee välillä todella hyvää jos sana ei tehoa, ihan omakohtaista kokemusta asiasta on ja olen todella kiitollinen siitä että näin toimittii."

    Fyysinen ja henkinen kuritus on KIELLETTY RIKOSLAISSA

    E;U.ssa on alemman rodun henkinen & vyysinen kiduttaminen kielletty.piste

    Äänestä

  • n:ti vihavaivain kirjoitti:

    E;U.ssa on alemman rodun henkinen & vyysinen kiduttaminen kielletty.piste

    harmi

    Äänestä

  • Vm. 90 kirjoitti:

    harmi

    Tuossa olet oikeassa,että tuolla koulussa ainakin rehtori yrittää kaikkensa kiusaamisen kitkemiseksi,mutta monet vanhemmat eivät vain saa lapsiaan kuriin ikävä kyllä.Ilmeisesti rajat hukassa eikä uskalleta olla vanhempia.Vai mistä lie johtuu.
    Itsekin kunnon selkäsaunoja saaneena en niitä muistele pahalla vaan hyvää ne teki,jos kerran oli pahoja tehty niin siitä piti rangaista.Kuriakin on monenlaista ja jollain ne pahimmat tapaukset pitäisi kuriin saada.
    Valko on kyllä kaunista seutua eikä alkoholistejakaan hillu joka kulmalla..itse en kyllä ilkeitä rähjääviä juoppoja ole nähnytkään täällä,mutta ehkä ne sitten rähjää kotonaan.
    Asunnot edullisia ja kyläyhdistys toimii.Joten ei muuta,kun Valkoon asumaan,jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • Magnus rögård kirjoitti:

    Loviisan Valko on Itäuudenmaan helmi. Ja sillä siisti

    Magnus Rögård

    Magnus puhuu asiaa

    Äänestä

Minkä Valkon ainoan kaupan lopetus? Ylhäällä mainittiin, että täytyisi mennä 5km päähän kauppaan, mutta Valkolammellahan se kauppa edelleen toimii, on tosin Siwa nykyään. Ja jos se ei ole kauppa, niin mikäs sitten...eipä sitten mitään Cittareita tai Prismoja saa edes mahtumaan. ;D

Valkossa on ihan hyvä asua, täällä minäkin viihdyn. Ja lapsiperheille ihan oiva paikka asustaa. Suomen suurimmissa kaupungeissa asuneena tänne oli ihan kiva palata.
Sitä paitsi, juopot ovat kaikki tainneet päätyä jo maan alle...

Äänestä

Valko on hyvä paikka asua. En ymmärrä kritiikkiä Valkoa kohtaan. Jos siellä ei viihdy niin saa kyllä katsoa peiuliin. Itse odotan kovasti opintojen päättymistä, että saan taas muuttaa kotiin Valkoon. Olen valmis vaikka elättämään itseni yrittäjänä, jos Valkoon muuttaminen sen vaatii.

Äänestä

Mitä ihmiset nykyään mieltä valkosta asuinalueena?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Spärdäri kirjoitti:

Onkos tuo Loviisan valko minkälaista seutua verrattuna muuhun loviisaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu