BULGARIA???nessebar??

Onko kukaan menossa häämatkalle Bulgariaan kesällä? tai onko kukaan käynny häämatkalla siellä? millaista siellä on?
41253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen ollut Bulgariassa kesällä -03, Sunny Beachilla ja Nessebarissa. En tosin häämatkalla, mutta voin oman kokemukseni kertoa.

Nessebarhan on viitisen km SB:lta, vanha kaupunki on ihan kaunis mukulakivikatuineen ja vanhoine kirkonraunioineen, uudempi puoli kaupungista on sellaista "tavallista" turistialuetta. Sunny Beachin puolella on hyvät ja puhtaat hiekkarannat, mutta siihen se melkein jääkin. Hotelleja ja ravintoloita sekä krääsäkojuja riittää. Nessebar ei ole pelkästään turisteja varten rakennettu kuten SB, mutta aikamoinen turistipesä sekin on. Ihmiset kulkevat paljon Nessebarin ja SB:n välillä.

Itse vietimme aika paljon aikaa Nessebarin vanhassa osassa, ihan mukavia ravintoloita löytyi muutama. Löhörantoja siellä ei tainnut olla, rantaviivaa voi kuitenkin kulkea kävellen ja jäädä vaikka rantakiville paistattelemaan päivää. Alue on kuitenkin tosi pieni ja itse en saisi siellä oikein viikkoa kulumaan. Toki jos tykkää löhötä välillä SB:n puolella tai tehdä retkiä muualle Bulgariaan, niin viikko kuluu mukavammin, kuka mistäkin tykkää.

Itse en pidä sitä kovinkaan hyvänä häämatkakohteena, lähinnä "pakko-päästä-aurinkoon"- kohteena :) Se on kyllä aika varmaa aurinkoaluetta, mutta se taitaakin olla suurin nähtävyys.

Äänestä

Olen käynyt muutoin siellä (Sunny Beach) ja en kauheasti tykännyt. En menisi toisen kerran. Ranta oli ok ja Nessebar ihan kiva. Ja halpaa toki oli. Siitä on kyllä muutama vuosi kun kävin ja voi olla, että on muuttunut. Häämatkalle en varsinkaan menisi. Mutta nämä on makuasioita,e hkä joku pitääkin.

Äänestä
  • Tuli mieleen, että muutama tuttuni on kehunut kovasti Kroatiaa. Mutta itse en ole käynyt. Ihan vaan, jos muut vaihtoehdot kiinnostaa...

    Äänestä

Kiitos vastauksista.me päätettii lähteä mallorcaan:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukka kirjoitti:

Onko kukaan menossa häämatkalle Bulgariaan kesällä? tai onko kukaan käynny häämatkalla siellä? millaista siellä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu