Pikkuinen

kevätjuttu kirjoitti:

Olipa kerran kaunis ja kirkas keväinen päivä. Lumi suli kohisten, ja räystäät tippuivat iloisesti naputtaen. Pieni poika seisoi keskellä kuralätäkköä ja nauroi iloisesti, kun tunsi veden valuvan saappaiden reiìstä sisään. Hän tiesi, että se ei ollut oikein luvallista, mutta tuntui se vain niin metkalle. Pienet nuhteet eivät olleet mitään siihen hauskuuteen verrattuna. Pian pojan silmät kiintyivät uuteen ihmeellisyyteen ja riemuiten hän pyrähti juoksuun, eikä aikaakaan kun maassa oli jo suuren suuri potero, joka täyttyi pikkuhiljaa ihanalla, kiiltävällä mutavellillä. Poika pinkaisi lähi pusikkoon noutamaan pitkän pajukarahkan, jolla sopisi hämmennellä tuota pyörteilevää aarrelätäkköä. Mielessään poika kuvitteli, kuinka muinaiset dinosaurukset porskuttelivat ja piehtaroivat valtavassa mutajärvessä ja karjahtelivat tyytyväisyyttään, piha suorastaan kajahteli noista hurjista huudoista. Äitikin kuuli näköjään sisälle saakka dinosaurusten ääntelyn ja pelästyksissään kiljahteli vielä kovemmin kuin ne. Dinosaurusten täytyi siis vaieta, ettei äiti olisi niin kovin pelästynyt. Syvyyksiin siis jäivät hirmuiset sukeltelevat krokotiilihirviöt, jotka vain vaimeasti pulpahtelivat syvänteessään. Mutta nyt saivat hirviöt jäädä oman onnensa huomaan, kun viimeinen sulamaton lumivuori oli yhtäkkiä täynnä kaameita lumimiehiä ja jääpetoja jotka örisivät hiljakseen, (ettei äiti säikkyisi), ja taistelivat lumivuoren herruudesta. Apunaan niillä oli muinaisen taikavelhon hävittämä pajusta muotoiltu voimamiekka, jolla saattoi voittaa niin dinosauruksetkin, kuin lumimiehetkin. Poika osasikin nyt muuntautua valtavaksi taikavoimavelhohirviöksi, joka sieppasi miekkansa takaisin lumiörkeiltä ja valloitti vuoren itselleen. Nytpä täytyi siis ruveta rakentamaan linnaa ja suojata se voimaenergiakentällä, ettei hirviöt enää saisi vuorta koskaan valloitettua. Voimataikahirviövelhon mahtava ja vanha pahaäitipuolinoita huusi velhoa syömään ja koska velholla olikin jo nälkä hän suostui armollisesti kutsuun, mutta maisteli varovaisesti, koska ikinä ei saattanut tietää, mitä myrkkyjä paha kuningatar olisi ruokiin ujuttanut. Tällä kertaa noita ei ollut lainkaan pahallatuulella ja hän oli valmistanut erittäin herkullista ja voimistavaa makaroniaivojauhelihaverihöpöttiä, höystettynä lampaiden ja kanojen silmillä ja vampyyrinverellä. Saappaiden kastuminen sai kuitenkin noitaäidin hieman hurjalle tuulelle ja velho poistuikin joksikinaikaa järjestelemään taika-aine kokoelmiaan ja maagisia muovikuutioitaan, saattaisihan kuvitella että velho olisi hieman torkahtanutkin, mutta se ei ollut totta, vaan hän mietiskeli erittäin syvässä transsissa. Transsitilasta palattuaan, velho kuuli kuinka hänen noitatoverinsa olivat linnanporteilla kysymässä häntä salaperäiselle lohikäärmeen jahtausreissulle ja koska äitinoita oli suopealla tuulella, hän lupautui moiselle vaaralliselle ja arvaamattomalle retkelle. Siispä kolmistaan nuo maan mahtavimmat noidat, velhot ja sen semmoiset maagit lähtivät tavoittelemaan kallisarvoisinta taikakalua maailmassa, elikkä lohihirviökäärmeen kuuluisaa torahammasta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä