Paskanlevityspäivä

Ruikkari on levittänyt paskaa näillä maatalouspalstoilla koko talven,kaupunkilaiset alottaa kusen,paskan ja oksennuksen levityksen kaduille vappuaattona(tai jo perjantaina)mutta mites viljelijät,onkos paskanlevityskelejä jo punikkien marssipäivänä?
243126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei ole! Voit mennä rauhassa tovereistesi kanssa marssille! Ota mummmot ja papat mukaan kuten vaaleissakin teet! HYVÄÄ VAPPUA sinulle!

Äänestä
  • hullut ja puolikuolleet vuodeosastoilla. Sitäpaitsi kepulainen on suurin punikki. Kuppaa ylivoimaisesti eniten veronmaksajia.

    Äänestä

Vaan eipä taida pelto viellä kantaa, lohkokin valmiina lähellä rantaa mökkiläisten ympäröimänä sääli ei taida kelit sallia!

Äänestä

Juuri näinhän maajusseilla on tapana käyttäytyä. Annatte helvetin fiksun ja miellyttävän kuvan itsestänne. Kaikki tietää että paska levitetään silloin ja siten, että siitä on mahdollisimman paljon kiusaa naapureille. Ei tarvi paljon ihmetellä miksi maajusseille vittuillaan joka foorumilla. Miksi antaa itsestään tyhmempi ja vittumaisempi kuva kuin onkaan. Vai onko kuva väärä?

Äänestä

Minä aion juhlia valkoista lakkiani ylpeydellä ja nyt on vihdoin ja viimein varaa siihen, kun saan kunnon palkkaa.:)
Menemme isännän kanssa kapakkaan ja nautiskelemme yhteiselosta.
Vappupäivänä sitten syömään ravintolaan koko perheen voimin.:)

Äänestä
  • liioitella ,.. mistä olet noin katkera ? Katkerat ihmiset ovat ikäviä kun paasaavat joka palstalla !

    Äänestä

  • Lie lakki jossain kaapin perukoilla. Enpä ehkä enää ota esille, on reissussa rähjääntynyt sen verran...

    Mutta mökkisaunan lämmitys on edessä, muutamat simat ja vahvemmatkin virvokkeet viikonlopun aikana pitänee nautiskella kahdestaan! Ehkä joitakin vieraitakin kutsutaan saunomaan ja kevättä juhlistamaan... Hieman pitää nollata tätä vero- ja tukirumban loppumista tältä vuodelta. Pääsee "oikeisiin töihin" kohta puoleen!

    Mutta ei missään nimessä Vappuna mitään erikoista työtä- ei ainakaan paskan ajoa!

    Äänestä

Valkolakki päähän ja simamaljan kohotukset sekä brunssille kaupunkiin. On muuten typerää nimitellä punikiksi ketään. Lue vähän historian kirjoja. Miksi herätellä vanhaa kaunaisuutta? Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Myös maalla asuu kaikenlaisia ihmisiä aatesuuntaan katsomatta. Maalla asuvat eivät suinkaan ole automaattisesti sama kuin kepu.

Äänestä
  • >Miksi herätellä vanhaa kaunaisuutta?<

    Mikähän porukka sitä kaunaisuutta lietsoo eiköhän se ole vasemmistopuolueet ja sak.

    Miksi meidän pitäisi olla hiljaa ja niellä kaikki paska mitä meidän niskaan kaadetaan?

    Äänestä

  • herätellä kirjoitti:

    >Miksi herätellä vanhaa kaunaisuutta?<

    Mikähän porukka sitä kaunaisuutta lietsoo eiköhän se ole vasemmistopuolueet ja sak.

    Miksi meidän pitäisi olla hiljaa ja niellä kaikki paska mitä meidän niskaan kaadetaan?

    No miksi siitä täytyy välittää? Kateellisilla ei ole koskaan asiat hyvin. Vaikka kaikki maataloustuet lopetettaisiin, silti valitus vaan jatkuisi. Kateellinen löytää aina asioita jotka ovat muka paremmin toisilla. Paha saa aina palkkansa tavalla tai toisella. Hyvä ei kuole koskaan.

    Äänestä

  • Emäntäinen kirjoitti:

    Ihanaa kun näitä sukulaistovereita tulee "kyläilemään" niin kahvitarjoilusta kiitetään heittämällä pöydän yli tätä samaa sontaa päin näköä, ole siinä sitten välittämättä, no oman sivistymättömyytensä näyttävät.

    Äänestä

  • herätellä kirjoitti:

    >Miksi herätellä vanhaa kaunaisuutta?<

    Mikähän porukka sitä kaunaisuutta lietsoo eiköhän se ole vasemmistopuolueet ja sak.

    Miksi meidän pitäisi olla hiljaa ja niellä kaikki paska mitä meidän niskaan kaadetaan?

    Esimerkiksi siksi että, kaikista provokaatiosta ei kannata provosoitua. Näillä, tämäkin maatalous keskustelupalstan kommenteilla, maalaiset tekee lähinnä vahinkoa maineelleen. Ei kaikki jotka käy palkkatyössä, ole liittoutuneet maalaisia vastaan.

    Äänestä

  • automaattisesti enää ole kepu, terv. entinen kepu. Tollanen jos mikä on vanhanaikaista, meitä on moneksi maalla.Jopa ilman valkolakkiaja/tai paskanajopäivää, sitä tuli tehtyä vuosia ja levitettyä satojahehtaareita kaikkinensa juuri vapunaikoihin. hyvää keväänalkua =)

    Äänestä

vasta sitten tonne järvirantaan, kun kaupunkilaiset on tullee mökkeileen

Äänestä
  • Mitä sinulla on kaupunkilaisia vastaan? Ihmettelen. Taidat ollakin vain provosoija.

    Äänestä

  • Floora-inka kirjoitti:

    Mitä sinulla on kaupunkilaisia vastaan? Ihmettelen. Taidat ollakin vain provosoija.

    tervetuloa vaan mökeille tänne maalle! hehhhhehhh

    Äänestä

  • niitä vastaan oo kirjoitti:

    tervetuloa vaan mökeille tänne maalle! hehhhhehhh

    Asun jo maalla, joten ei tarvitse teidän nurkille tulla. Enkä valita, vaikka joudun menemään vapuksi kaupunkiin töihin. Muuten älä uppoa pellolle, maa saattaa olla vielä pehmeää.

    Äänestä

  • Floora-inka kirjoitti:

    Asun jo maalla, joten ei tarvitse teidän nurkille tulla. Enkä valita, vaikka joudun menemään vapuksi kaupunkiin töihin. Muuten älä uppoa pellolle, maa saattaa olla vielä pehmeää.

    pellolle mee ootetaan kuivempaa kelii!

    Äänestä

  • niitä vastaan oo kirjoitti:

    tervetuloa vaan mökeille tänne maalle! hehhhhehhh

    Nauttikaa vain aikaansaanoksistanne, minä lennän Lanzarotelle, haisteleen raikasta merituulta.

    Ensitalven, kuten edellisekin pakkaskausi menee mukavasti Baddajalla.

    Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.....
    pitäkää paskanhajuiset rantatonttinne ja saastuneet järvenne.

    Muuten, eikö ne ole sinun omia sisaruksiasi, jotka mökittelee siinä paskapellon vieressä rantatontilla.
    Elä säästä paskan määrässä nyt, anna palaa, niin oppivat tulemaan suvella heinätalkoisiin.

    Äänestä

  • lanzarottelle kirjoitti:

    ostin kaupunkipelleltä maata se kun ei pystyny maksaa asuntoluotttojaan ja pankki myi mullle ihan kohtuu hintaan

    Äänestä

  • kun mä kirjoitti:

    ostin kaupunkipelleltä maata se kun ei pystyny maksaa asuntoluotttojaan ja pankki myi mullle ihan kohtuu hintaan

    satasenlainan

    Äänestä

Nauti työstäsi.

Äänestä

sivut kippeeks.Tulj jo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1.5 kirjoitti:

Ruikkari on levittänyt paskaa näillä maatalouspalstoilla koko talven,kaupunkilaiset alottaa kusen,paskan ja oksennuksen levityksen kaduille vappuaattona(tai jo perjantaina)mutta mites viljelijät,onkos paskanlevityskelejä jo punikkien marssipäivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu