Kissa ja diabetes

Kissallani on jatkuva vedenjuonnin tarve. Lisäksi satuin näkemään kun se normaalisti kävellessään horjahti pahasti. Olen jo jonkun aikaa osannut epäilläkin diabetestä, koska pari vuotta sitten eläinlääkäri mainitsi asiasta että tilannetta on hyvä seurata.

Voiko kissan oireet parantua pelkästään ruokavaliolla, ilman lääkitystä? Luin jostain että insuliinia tulisi antaa kissalle kahdesti päivässä. Tähän minulla ei ole mahdollisuutta. Olen usein melkein joka viikko poissa kotoa yön, pari. Joskus saan kissoilleni hoitajan, joskus en. Miten tällaisen tilanteen voi ratkaista jos kissalle pitäisi antaa insuliinia? Voiko insuliinin antamisen kanssa pitää joskus taukoja, päivän pari? Lisäksi olen menossa ulkomaille kahdeksi viikkoa kesäkuussa. Nämä tilanteet tuottavat päänvaivaa.. Hoitaja on tiedossa mutta oppisiko/haluaisiko/uskaltaisiko hän antaa insuliinia kissalleni? Päälimmäisenä on kuitenkin kova huoli rakkaasta kissastani.
41217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleensä, jos kissallasi on todettu diabetes, ei asetu ruokavaliolla. Insuliini on se tapa, jolla hoidetaan kissan diabetesta. Alkuvaiheessa insuliinin annostus on hakuammuntaa, ennen kuin löytää oikean annostuksen. Oma kokemus oli hoitokissalla, kun oli juuri alkanut diabetes ja tuli kuukaudeksi hoitoon, siinä se oikean annostuksen löytäminen sitten menikin monine veritesteineen kissan anturasta, se vaatii kovasti työtä ja sitkeyttä.

Insuliinin annostus on hyvin tarkkaa ja sitä ei voi jättää missään tapauksessa väliin!! Piikin antaminen on hyvin helppoa ja kissalle kivuton toimenpide. Kyseinen hoitokissa eli insuliinilla vielä monta vuotta ja viimein kuoli vanhuuteen.

Et kertonut, minkä ikäinen kissasi on? Olisi se harmi lopettaakkin, kun saattaisi olla vielä monta vuotta elämää edessä, kun saisi sen insuliini lääkityksen.

Äänestä
  • kertoisitko viisaampana, mitä muita oireita tuohon diabetekseen liittyy kuin veden juonti?
    oma kissani juo todella paljon vettä, muita oireita en ole huomannut. ikää kissalla 15v ja kasvain leikattiin puoli vuotta sitten. voisiko kissallani olla diabetes vai onkohan tämä jotain vakavampaa. ruoka maistuu hänelle hyvin ja kollitkin vielä kiinnostaa..en haluaisi luovuttaa missään nimessä.

    Äänestä

  • toinen huolestunut kirjoitti:

    kertoisitko viisaampana, mitä muita oireita tuohon diabetekseen liittyy kuin veden juonti?
    oma kissani juo todella paljon vettä, muita oireita en ole huomannut. ikää kissalla 15v ja kasvain leikattiin puoli vuotta sitten. voisiko kissallani olla diabetes vai onkohan tämä jotain vakavampaa. ruoka maistuu hänelle hyvin ja kollitkin vielä kiinnostaa..en haluaisi luovuttaa missään nimessä.

    Diabeteskissa vastaavasti pissaa normaalia enemmän runsaan juonnin seurauksena, samoin ruokahalu kasvaa ja silti saattaa laihtua, sekä, jos sokeriarvot ovat liian alhaalla tai vastaavasti korkealla, on kissa väsyneen oloinen. Sokeritauti siis johtuu haiman toimintahäiriöstä. Siksi vereen ei erity tarpeeksi insuliinia, joka säätelee veren sokeripitoisuutta. Jos insuliiniannostus on tasapainossa, niin mitään sen kummempia oireita ei ilmene.

    Toinen on sitten yleensä iäkkäitten kissojen sairaus munuaisten vajaatoiminta, jossa on hyvin samantapaiset oireet kuin diabeteksessa, eli lisääntynyt juominen ja pissaaminen. Kroonisen vajaatoiminnan seurauksena oireet kehittyvät vähitellen. Omalla kissallani oli piilevä virtatietulehdus ja kissa ei muuten oireillut, kun alkoi laihtua ja ehkä joi vettä enemmän, mutta siinä vaiheessa jo kun vein hänet lääkäriin, oli tauti edennyt salakavalasti jo liian pitkälle ja munuaiset olivat jo tuhoutuneet ja kissalleni ei enää ollut mitään tehtävissä, kun nukuttaa pois.

    Vie kissasi lääkäriin, niin siellä selviää pienellä verikokeella, mikä on vialla, ennenkuin on liian myöhäistä, koska runsaaseen vedenjuontiin on todennäköisesti olemassa syy. Toivotaan parasta kissallesi!

    Äänestä

  • romangolo kirjoitti:

    Heo
    Minun kissallani todettiin diabetes puolitoista kuukautta sitten. Kiinnitin huomiota myös lisääntyneeseen vedenjuontiin sekä pissaamiseen.
    Kuukauden verran kävin kerran viikossa mittauttamassa verensokeria eläinlääkärissä, jotta oikea insuliiniannos löytyisi. Itse en siis verensokeria mittaillut. Kuukausi siihen meni ja verensokeri oli normaalin rajoissa. Minun kissani saa insuliinia vain aamuisin. Kerran päivässä siis. Se on nyt ainakin tällä hetkellä lääkärin mukaan sopiva määrä. Seuraava kontrollikäynti meillä on vasta heinäkuussa. Siihen saakka nyt itse seuraillaan kissaherramme vointia.
    Toivottavasti syy kissasi oireisiin pian löytyy, jotta oikea hoito saataisiin aloitettua mahdollismman pian. Hyvää jatkoa sinulle ja kisullesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokemuksia? kirjoitti:

Kissallani on jatkuva vedenjuonnin tarve. Lisäksi satuin näkemään kun se normaalisti kävellessään horjahti pahasti. Olen jo jonkun aikaa osannut epäilläkin diabetestä, koska pari vuotta sitten eläinlääkäri mainitsi asiasta että tilannetta on hyvä seurata.

Voiko kissan oireet parantua pelkästään ruokavaliolla, ilman lääkitystä? Luin jostain että insuliinia tulisi antaa kissalle kahdesti päivässä. Tähän minulla ei ole mahdollisuutta. Olen usein melkein joka viikko poissa kotoa yön, pari. Joskus saan kissoilleni hoitajan, joskus en. Miten tällaisen tilanteen voi ratkaista jos kissalle pitäisi antaa insuliinia? Voiko insuliinin antamisen kanssa pitää joskus taukoja, päivän pari? Lisäksi olen menossa ulkomaille kahdeksi viikkoa kesäkuussa. Nämä tilanteet tuottavat päänvaivaa.. Hoitaja on tiedossa mutta oppisiko/haluaisiko/uskaltaisiko hän antaa insuliinia kissalleni? Päälimmäisenä on kuitenkin kova huoli rakkaasta kissastani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu