Mietin vaan tässä, että haluaako kukaan n. kolmekymppinen tai vanhempi enää vakavasti koittaa muodostaa parisuhdetta vai onko kaikki jo edellisissä suhteissa niin ryvettyneitä, että katkeruus voittaa toivon?
Kun sitä haluaisi löytää jonkun lepakon, joka olisi vielä tosissaan... Huokaus.. Nyt taidan taistella itse jo katkeroitumisen ja toivon taistelua vaikka kaunis kevätpäivä onkin.
Noin edes teoriassa, mitä ajattelette?
Kun sitä haluaisi löytää jonkun lepakon, joka olisi vielä tosissaan... Huokaus.. Nyt taidan taistella itse jo katkeroitumisen ja toivon taistelua vaikka kaunis kevätpäivä onkin.
Noin edes teoriassa, mitä ajattelette?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Siis haluaa. Vakavalta pohjalta vielä. Edellisiä suhteita ei oikein ole, joten ryvetystä ei tunneta. Todellakin haluaisin tavata ihmisen, joka haluaa rakentaa suhdetta (ja samalla sitten varmaan sitä onnellista perhe-elämää). Säätäminen voisi loppua ja voisin ryhtyä pistämään itseään likoon tunnetasolla. Halukkaat nostakaa kädet ylös, kun tavataan ;)
Muuten samat sanat, paitsi että en todennäköisesti ole halukas muodostamaan suhdetta sinun kanssasi kun minusta jo nyt tappelee kaksi naista.
Täällä yksi joka ainakin haluaa! Eikä katkeruus vaivaa. :) en tiedä vaan että mistä sen naisen sitten löytäisi...
Tokihan meitä on, jotka haluavat ja vanhempiakin kuin about 30. Itse en omalta osaltani ajattele, että olisin edellisissä suhteissa ryvettynyt. Miksi niin pitäisi ajatella?
Tosin kai se vaan on vaikea löytää se fiksu nainen. Itselläni tosin taitaa rajoittaa asiaa se, että en todellakaan liiku missään piireissä.... en siis baareissa enkä setan toiminnastakaan ole kiinnostunut.
Miksikö? Noh, piirit (siis baareja meinaan) on niin pienet, jossa lähes jokainen on toisensa exä. Yöks, ei vois vähempää kiinnostaa. Eikä muutenkaan mikään baaripokailu enää tällä iällä (ihan just kohta 30 v.) kiinnosta.
Että sellasta....
Mun piti kyllä laittaa toi mun vastaus keskustelun avaajalle, mutta vahingossa lipsahti väärään paikkaan XD Noh, tuskinpa tuo kovin vaarallista on = )
joten siihen ei kannata vajota. Sillä ei saavuta mitään. Tottakai ihan tosissaan parisuhdetta haluavia kolmekymppisiä ja sitä vanhempia lesboja on. Miksei olisi? Tämä kolmekymppinen ei ainakaan ole yhtään katkera, vaikka eksien kanssa ei sujunutkaan. Seuraavan kanssa saattaa sitten sujua sitäkin paremmin. Eikä se ole sitäpaitsi pahasta olla joskus ns. yksinkin, vaikka pidemmänkin aikaa.
Koko kysymys tuntuu (anteeksi vaan) hieman oudolta... mutta epätoivoon ei siis kannata sortua, sillä se näkyy naamasta. Ja epätoivo jos jokin toimii oikein tehokkaana naisten karkoittajana. Mitä epätoivoisempi, sen huonomman mahdollisuudet löytää ketään. Joten positiivisuutta vaan kehiin!
juuri me kolmenkympin ylittäneet, neljänkympin ylittäneet, haluamme mitä luultavammin kaikista innokkaammin rakentaa sitä ihanaa auvoista loppuelämää.
Mitä enemmän suhteita jäänyt taakse, sitä enemmän toivoo viimeisen ja pysyvän koittavan ja toteuttavan kaiken sen, mikä kokematta on jäänyt.
Hyvä elämä on tähänkin asti suurimmalla osalla varmasti ollut ja mitään emme kadu, emmehän, mutta tieto siitä, että se parhain ja ihanin odottaa vielä jossain - se on elämää ja se otetaan tosissaan - vielä tässäkin iässä ;)
Katkeroituminen exien kautta...kuulostaa pahalle... Ei oo 30 vielä lähelläkään ja tuntuu hurjalle ajatella et kun se lähestyy niin olis katkeroitunu parisuhteista...
Ehkä pitäs alkaa ottaa juttuu vakavammin ja miettiä sitä niin, et ihan samalla tavalla tässä sitä tulevaisuutta rakennetaan naisen kun miehenkin kanssa. Ehkä mietitään liikaa sitä toisten mielepidettä. Jos haluaa pelata niin pelaa mut kai se täytyy ite kestää? Ja kun pelien aika on ohi niin sekin täytyy saattaa myös muitten tietoon... Tosin hyviä vinkkejä otetaan vastaan tässä vaiheessa elämää. :)
Totta kai haluaa!
Vaikka edellinen tai edelliset suhteet eivät aina niin kovin hyvin olisi päättyneetkään ei niistä kannata katkeroitua.
Epätoivoisuus ja katkeruus näkyy ulospäin ja karkoittaa kaikki ne mahdolliset ihanat naiset.
Iloisin ja positiivisin mielin liikenteeseen! Kyllä me kaikki joku jostain löydetään, ennemmin tai myöhemmin =)
Minulla oli epäuskoinen hetki kun aloituksen kirjoitin. Kiitos palautteesta. Toivoa tosiaan on. :D
no joo, minun kanssani olisi kenen tahansa vaikea elää, joten en edes yritä enää. koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta kyllä tuntuu että yksin on parempi elää kuin parisuhteessa. kokemuksen syvällä rintaäänellä;)
ikään mennessäon jo elämänkokemusta löytynyt ja itse ainakin teen pelin hengen nykyisin hyvinkin selväksi jo alussa kun toisen tapaa ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä ja jälkipuinteja minkään perheen perustaminen ei tule mulle mieleen ja mitään lurituksia mistään en jakele.
Kyllä 30 jälkeenkin ihmiset kaipaa rakkautta ja hellyyttä. Itse olen kokenut parisuhteessa henkistäväkivaltaa ja jätin alistajani, mutta en halunnut katkeroitua siitä vaan jatkan nyt elämää eteenpäin toiveekkaana.Ehkä sitä jostain löytyisi se oikea minullekin.