kerro vapusta

eräänä vappuna oli viimeinen muistikuva, kun olin polvillaan vessan pytyn edessä

olin juonut pullon valko- ja toisen punaviiniä
6327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Että oikein sellainen muistikuva?

Äänestä

Lapsuus Vaput olivat kommunisti arestia.
Äiti teki simaa ja pieniä kiveäkin kovempia munkkeja.
Ei saanut iloita, eikä mennä ulos, kun kommunistit olivat kaappaamassa Vappua ylioppilasjuhlana.
Omilla rahoilla ostettiin Vappuviuhka, isä poltti sen, oli väärän värinen...

Äänestä

Olin 8-10 v puin päälle hienon kretonki mekon ja lähdin naapuriin.Olihan juhlapäivä Vappu,jolloin sai pukeutua kesävaatteisiin.
Naapurissa ilkuttiin,ettei heilä ole pyhä he ajavat sontaa Vappuna.
Muistan vielä aikuisenakin nämä lapsen ilonpilaajat

Äänestä
  • Minun piti aina saada laittaa polvisukat vappuna, vaikka oli kuinka kylmää. Toinen perinne oli talviturkin heittäminen, usein jäälohkareitten seassa. Meillä vappuun kuului myös mieskuoron kevätkonsertti, ihailin komeaa isääni palavasti, kun hän lauloi sooloa.

    Äänestä

  • Stella kirjoitti:

    Minun piti aina saada laittaa polvisukat vappuna, vaikka oli kuinka kylmää. Toinen perinne oli talviturkin heittäminen, usein jäälohkareitten seassa. Meillä vappuun kuului myös mieskuoron kevätkonsertti, ihailin komeaa isääni palavasti, kun hän lauloi sooloa.

    vappuna. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. Olin ehkä 12-vuotias. Jäitten välissä oli sen verran vettä, että siihen saattoi hypätä uimaan. Hengitys salpaantui, halusin vain äkkiä päästä takaisin rantaan. Uimaretki kesti korkeintaan 2 minuuttia.

    Opiskeluaijaltani muistan vapun, jolloin tuiskusi lunta koko päivän.

    En ole oikeastaan viettänyt vappua sen kummemmin. Ollessani avoliitossa, niin kommunisti-avovaimoni halusi ehdottomasti lähteä vappumarssille. Siitäkin tuli kamala riita. Minä en suostunut lähtemään taistolaismarssille. Lopulta hänkään ei lähtenyt. Hän uskoi minun olevan demari. Hänen päähänsä ei kertakaikkiaan mahtunut, etten ollut enkä ole lainkaan vasemmistolainen.

    Minulla oli täysi syy vihata taistolaisia. Opiskelin näet Tampereen yliopistossa. - Se on myös syy, etten voi sietää Mirja Pyykköä enkä eräitä muita takinkääntäjiä.

    Äänestä

  • ii-li kirjoitti:

    se vappu oli.Sanoi joku sen mutta kun sitä ei ollut niin ihmettelin kun olin harjoittelijana Tampereen sedulla ja kaikki puhui vapusta.Kaikki se hössötys oli uutta.En ole koskaan omaksunut ko vappua meillä tosin ajettiin sontaa vappuna se sanottiin.

    Toisessa kylässä missä asui kommunisteja oli siskon mies poikasena pakotettu Sallaan marssille,sanoi että remmiä tai marssimaan.

    Muistan sen vapun kun harjoittelija kaveri oli Nokialta ja järjesti meidät kavereiden kanssa johonkin rannalle ja oli niillä viinaa onneksi en silloin uskaltanut maistaa.
    Ne halailemiset siellä teltassa ja rannalla ei jäännneet kovin ihaniana mieleen piti vain olla mukana toisten vuoksi.Muistan mekot jotka tehtiin vartavasten vapuksi punertavat ja suuri kaulus ja valkoinen vyö.
    Varuskunnassa järjestettiin vappuna joku illan ohjelma ja tanssia.
    Ompa kumma että ette tienneet toistenne puoleita ja periaatteita.Hyvä kun uskalsit sanoa mitä mieltä olit ja pidit puolesi.Ne taistolais naiset olivat kaiken tietäviä eivätkä pahemmin välittäneet toisten teidoista ja tuntemisesta.
    Vieläkin niitä näkee tv,ssä.Se on oma tyyppinsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä muistat kirjoitti:

eräänä vappuna oli viimeinen muistikuva, kun olin polvillaan vessan pytyn edessä

olin juonut pullon valko- ja toisen punaviiniä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu