Olin entisessä koulussani syvästi ihastunut
erääseen poikaan (en oikein viitsi ainakaan vielä
käyttää rakkaus-sanaa), ja olin niin onnellinen
kun tämä oli luokallani!
Ensimmäisenä koulupäivänä ajattelin "Tuon jos
jonkun pojan, mun on pakko tutustuttava!"
En sitten ikinä mennyt juttelemaan tälle...
Riitelimme kyllä usein tunneilla leikillä.
En ole ikinä nähnyt niin ihania silmiä! Ja
luonne oli ihastuttava...(Riitelyt olivat vain leikkiä!)
Pian poika osoittautukin suosituksi koulussa,
mutta vuoden lopussa tämän kaverit
alkoivat kaikkoontua, ja näin myöhempään
olen kuullut että hänet oltaisiin joskus hakattukin...
No nyt on kulunut vuosi viimeisestä näkemästä,
sillä olen vaihtanut koulua. Itkin viimeisenä
päivänä illalla... Seuraavat pari kuukautta
mietin, että mitä pojalle kuuluisi. Tätä
voisi jo sanoa rakkaudeksi, kun en unohtanut häntä koskaan! yritin mennä eteenpäin
erään pojan myötä, mutta ei siitä tullut mitään,
kun hän oli mielessä iltaisin... Joka päivä.
Kului pari kuukautta lisää, ja hautasin
pojan alitajuntaani. Elämä pyöri eteenpäin
omalla painollaan mutta tunsin että jotain
puuttui! En enää tullut kouluun niin innoissani,
vaan nyt aamut ovat rasittavia, ja on hankala
nousta ylös...
Kaksi päivää sitten näin unen. Pojasta.
Siinä hän oli mitä kiltein ja ihanin mulle,
ja tahtoi olla kaverini!
Heräsin... Pettyneenä. Ja vihaisena itselleni!
Miten saatoinkaan nämä pari kuukautta piilottaa
tunteitani! Mutta nyt en tuntenut enää
sitä kaipuuta, koska tiesin, mitä kaipasin!
Yritin nyt tässä sitten etsiä hänen kuvaansa
irc:stä ja ii2:sta, mutta pojan kuvat olivat
kadonneet! Koko poika oli kadonnut kuin tuhka
tuuleen! Pelkäsin jo, että poika olisi... Kuollut. Kaikki hänen kaverit (siis meidän
"yhteisestä" koulusta) olivat poistaneet hänen
kuvansa...
Mutta eilen kysyin yhdeltä kaveriltani, että
onko hän kuullut mitään tästä pojasta,
ja sanoi, että hänen kaverinsa tietää vain tämän.
Huokasin. Uni ei ollut tarkoittanut mitään
pahaa ainakaan.
Mitä nyt teen tälle kaipuulle? Olemme eri kaupungeissa, välimme eivät ole mitään
ystäviä, jotenka en voi kysyä hänen ns.
kavereiltaan puhelinnumeroa tms. ja muutenkin...
Haluaisin palavasti nähdä pojan! Jutella kerrankin kunnolla! Ikävöin tätä suunnattomasti,
ja tänään jopa itkin pojan takia....
Tää jos mikä, on toivotonta. Mitä mieltä
olette? Pystyn kyllä hautaamaan tunteeni,
mutta vain alitajuntaan, ja on vain ajan
kysymys milloin tunteeni taas pulpahtavat
esiin... Niin kuin nyttenkin unen kautta.
Ikävöin... Kaipaan... Ja olen hämmentynyt.
Yksikin hetki, jolloin voisin nähdä hänet.
Edes viimeinen!...
erääseen poikaan (en oikein viitsi ainakaan vielä
käyttää rakkaus-sanaa), ja olin niin onnellinen
kun tämä oli luokallani!
Ensimmäisenä koulupäivänä ajattelin "Tuon jos
jonkun pojan, mun on pakko tutustuttava!"
En sitten ikinä mennyt juttelemaan tälle...
Riitelimme kyllä usein tunneilla leikillä.
En ole ikinä nähnyt niin ihania silmiä! Ja
luonne oli ihastuttava...(Riitelyt olivat vain leikkiä!)
Pian poika osoittautukin suosituksi koulussa,
mutta vuoden lopussa tämän kaverit
alkoivat kaikkoontua, ja näin myöhempään
olen kuullut että hänet oltaisiin joskus hakattukin...
No nyt on kulunut vuosi viimeisestä näkemästä,
sillä olen vaihtanut koulua. Itkin viimeisenä
päivänä illalla... Seuraavat pari kuukautta
mietin, että mitä pojalle kuuluisi. Tätä
voisi jo sanoa rakkaudeksi, kun en unohtanut häntä koskaan! yritin mennä eteenpäin
erään pojan myötä, mutta ei siitä tullut mitään,
kun hän oli mielessä iltaisin... Joka päivä.
Kului pari kuukautta lisää, ja hautasin
pojan alitajuntaani. Elämä pyöri eteenpäin
omalla painollaan mutta tunsin että jotain
puuttui! En enää tullut kouluun niin innoissani,
vaan nyt aamut ovat rasittavia, ja on hankala
nousta ylös...
Kaksi päivää sitten näin unen. Pojasta.
Siinä hän oli mitä kiltein ja ihanin mulle,
ja tahtoi olla kaverini!
Heräsin... Pettyneenä. Ja vihaisena itselleni!
Miten saatoinkaan nämä pari kuukautta piilottaa
tunteitani! Mutta nyt en tuntenut enää
sitä kaipuuta, koska tiesin, mitä kaipasin!
Yritin nyt tässä sitten etsiä hänen kuvaansa
irc:stä ja ii2:sta, mutta pojan kuvat olivat
kadonneet! Koko poika oli kadonnut kuin tuhka
tuuleen! Pelkäsin jo, että poika olisi... Kuollut. Kaikki hänen kaverit (siis meidän
"yhteisestä" koulusta) olivat poistaneet hänen
kuvansa...
Mutta eilen kysyin yhdeltä kaveriltani, että
onko hän kuullut mitään tästä pojasta,
ja sanoi, että hänen kaverinsa tietää vain tämän.
Huokasin. Uni ei ollut tarkoittanut mitään
pahaa ainakaan.
Mitä nyt teen tälle kaipuulle? Olemme eri kaupungeissa, välimme eivät ole mitään
ystäviä, jotenka en voi kysyä hänen ns.
kavereiltaan puhelinnumeroa tms. ja muutenkin...
Haluaisin palavasti nähdä pojan! Jutella kerrankin kunnolla! Ikävöin tätä suunnattomasti,
ja tänään jopa itkin pojan takia....
Tää jos mikä, on toivotonta. Mitä mieltä
olette? Pystyn kyllä hautaamaan tunteeni,
mutta vain alitajuntaan, ja on vain ajan
kysymys milloin tunteeni taas pulpahtavat
esiin... Niin kuin nyttenkin unen kautta.
Ikävöin... Kaipaan... Ja olen hämmentynyt.
Yksikin hetki, jolloin voisin nähdä hänet.
Edes viimeinen!...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä turhaan mieti turhuuksia, haaskaat vaan elämäs tommoseen murjottamiseen jaa haikailemiseen. Aivan turhaa voin sanoa, aika mennä vaan eteenpäin ja ihastua vaikka johonkin toiseen. Ihan turhaan haaskaat kalliin elämäs voin sanoo.
Elämä kallis, DNA halpa!
Ei tuu mitään jos vaan ajattelee jotain ja antaa kaiken muun mennä ohi ja sivuuttaa.Ajattele järjellä myös tunteiden lisäksi. Jos tuskin näet enää häntä, miksi miettiäkään häntä? Jos vaan keskittyisit elämääs ja unohtasit leikki-riitakumppanin? Voisit keskittyy johonki muuhun ilman ikuista haikailua. Voin sanoa, että ikuinen haikailu ja murehtiminen ei johda mihinkään.
Voi kun kaunista. :]
Ei ole epätoivoista... tunteilleen ei voi mitään. Mutta hankala tilanne kyllä.
Oletko sinä ihan varma, että olet tutustunut poikaan niin hyvin, että tiedät, että hän haluaisi olla kaverisi ja olisi mukava? Itselläni on kokemusta siitä, että tyyppi on ihana ja tosi kiltti... mutta yhtäkkiä tulee esille kaikkea ei niin mukavaa ja vittuilua ja ilkeitäkin puolia. Melkeinpä tunteettomia. Sellaisten oivaltaminen ja huomaaminen toisessa tekee pahaa.
Eikä ole niin toivotontakaan. Voisin mainita esimerkin toivottomasta joka liittyy erääseen tyyppiin, joka sattuu olemaan kanssani samassa koulussa ja jota näen siellä jatkuvasti. Tyyppi on osoittautunut aikamoiseksi kusipääksi ja silti vaan sen perään tulee haikailtua vaikka se ei edes välitä mitään ja ei selvästi ole kiinnostunut yhtään minusta. Tuo menee toivottomaksi, mutta jos sinun mielestäsi poika, josta pidät todella tai rakastatkin, on kunnollinen niin ei tuollainen ihan toivotonta ole. :]
Mutta jos et saa poikaa mielestäsi ja aikaa on kulunut jo tuon verran niin mikset voisi kysyä hänen puhelinnumeroaan jostain tai vaikka poiketa kaupungissa jossa hän asuu (vaij ellei matka sitten olen kovin pitkä...oo')? Ei siinä välttämättä mitääm ystäviä tarvitse olla. ;)
Toivottavasti oli jotain apua... tiedän kyllä sen, mitä on kun on niin ihastunut ja rakastunutkin ja tulee itkettyäkin toisen perään. :/
No jos tiedät pojan etu- ja sukunimen, niin silloin sinulla ei ole mitään ongelmaa. Findistä saat pojan numeron ja jos noin paljon haikailet pojan perään, sinulla varmasti on rohkeutta ottaa häneen yhteyttä esim. tekstarilla.
juu, kiitos ^^`
Ole jo yrittänyt saada pojan numeron, silloin kun oltiin samas koulus, mutta
pojan numero on salainen...
Mutta kiitos silti vastauksista :)