Jokusen viikon ajan olen kärsinyt "kutinakohtauksista" alapäässäni. Puhun "kohtauksista", sillä melkeinpä yhtäkkiä saattaa alkaa kutisemaan aivan mielettömästi ja jos/kun onnistuu kestämään kutinan voi mennä päivä jos parikin ennenkuin homma toistuu. Eli kutina ei ole jatkuvaa, mutta sitäkin ärjympää. Useimmiten "kohtaus" on tainnut saapua illasta ja/tai istumisen jälkeen. En tiedä onko tämä nyt oleellista tietoa mutta kuitenkin...
Lisäksi muutaman kerran kun olen kutinan saavuttua katsonut peilin avustuksella alapäähän on siellä näkynyt suht ulkopuolella (ikäänkuin ulkoisten ja sisäisten häpyhuulien välissä) valkoista "töhnää". Paperilla sen olen sitten pyyhkinyt pois, se ei haise millekään mutta on siis paksua (tai kokkareista/venyvää). Tuntuu ikäänkuin siltä, että ko. töhnän poistaminen helpottaa kutinaan hetken päästä.
Käyn kyllä n. päivittäin alapääpesulla, mutta toisaalta liikun ja täten myös hikoan paljon. Voisiko siis kyse olla jonkinlaisesta... Hmh, no lian kertymisestä tms., joka sitten aiheuttaa kutinan? Vai kuulostaako hiivatulehdukselta? Hirveän vaikea itse arvioida kun ei ole koskaan mitään ongelmia ollut. Mennäkö gynelle vai tihentää ennestään pesulla käyntiä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hiivatulehdukselta.Tietenkin se voi olla muutakin.Vaan hiivatulehduksessakin on tollasia oireita.Kyllä sinä voit mennä terveyskeskukseen sairaanhoiytajalle niin hän ohjaa sinut oikeaan paikkaan.
Jep, näin vähän arvelinkin netistä etsimäni tiedon perusteella. Soitin terveyskeskukseen ja kehottivat ensin kokeilemaan apteekista suoraan saatavia, koska oireet tosiaan täsmäävät niin hyvin hiivatulehdukseen. Kiitoksia avusta! :)
Apteekista saa reseptittäkin hiivatulehdukseen lääkkeitä: Gyno-Daktarin, Canesten ja Gyno-Trosyd.
Saat apteekista neuvoja niiden käyttöön.
Jos ei auta, mene lääkäriin.
Suuntaan apteekkiin! Kiitokset avusta. :)