Keittiön Aune heräsi hiukset pörrössä luotani. Hän näytti vanhemmalta ja väsyneemmältä kuin olikaan. Uurteet kasvoilla kertoivat raskaasta elämästä vankilan keittiöllä. Silmissä ei näkynyt ilonryppyjä, ainoastaan tummahkot pussit silmien alla saivat hänet hymyilemään. Pussit kuuluivat minun lemmenjatkeeni alapuolelle... Mitä olin tekemässä, miksi Aune piti kiinni sojottavasta varrestani? Yölliset muistot tulvahtivat mieleeni: Olin juonut kolme olutta juhlistaakseni poispääsyä maalla sijaitsevasta avolaitoksesta ja törmännyt kylän ainoalla grillillä humalaiseen Auneen. Pientä flirttiä suuntaani ja olin humalaisena helppo kohde. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, mutta yksi asia oli varma: Pääsen takaisin omaan kivitalooni. Tai oikeastaan ei se minun ole, olen ollut siellä vain töissä vajaan seitsemän kuukautta.
Hoidin hommat tyylillä loppuun ja kävelimme käsi kädessä töihin vankilalle. Kollegat vi***ilivat ja lujaa suhteestamme. Olin kuitenkin jo matkalla päättänyt, että Aune olisi yhden illan juttu. Ainakin minun mielestäni. Suurin osa vartijoista otti minut vastaan suvaitsevasti ja helpottuneena. Laitoksessa oli kuulemma viikon aikana ollut todella tylsää. Työpäivä meni yllättävän rennosti, mitään poikkeavaa ei tapahtunut, jos mukaan ei lasketa kolmen vangin mustasukkaisuudraamaa. Draama tapahtui teemaosastolla, mutta se oli kuulemma normaalia, sillä osastolle sijoitetut parikymmentä vankia ovat kaikki g-miehiä. Osastolle on vetämässä vielä yli kolmekymmentä anomusta. Iltapäivällä vartiopäällikkö passitti minut kotiin lepäämään, sillä hän oli järjestelemässä illaksi juhlia kotiinpaluuni kunniaksi. Viulut maksaa valtio. Tai ei siellä yhtään viulua ollut, tarkoitin ruoat ja juomat maksaa valtio.
Juhlissa oli rento, puhelias tunnelma. Suurin osa henkilökunnasta oli paikalla. Jopa Risestä oli tullut pari virkamiestä juhlimaan. Ihmettelin tilannetta, kunnes johtaja pyysi puheenvuoroa. Hänen vierellään oli vartiopäällikkö, luottamusmies ja Risen tyypit. Johtaja aloitti: "Tällä päivämäärällä, nuorempi vartija Kaapo palkitaan esimerkillisestä toiminnasta sellipalon yhteydessä ja hänelle myönnetään rikosseuraamusviraston kunniamerkki ja valtion hengenpelastusmitali. Ole hyvä Kaapo." Menin aivan lukkoon. Päällikkö oli kierosti harhauttanut minua luulemaan, että tänään juhlitaan kotiinpaluutani. "Ovela kettu, todella ovela".
Kiitin kohteliaasti saamastani huomionosoituksesta, enkä voinut malttaa mieltäni: "Niin, johtajakin se vain heiluu BODARIJENGILÄISTEN organisaatiossa ja Risen miesten ollessa paikalla, leikkii kunnon virkamiestä, HÄPEÄ!" Johtaja lehahti tulipunaiseksi ja suki viiksiään, ei keksinyt sanottavaa ja juoksi pois juhlapaikalta. Risen miehet veivät minut syrjemmälle ja alkoivat kyselemään asiasta. Olin vaiti loppuillan, mutta kunniamerkki ja mitali huusivat huomiota puoleensa.
Kysynkin lopuksi, onko muissa Suomen vankiloissa näin suurta g-miesten osastoa kuin meillä? Toiseksi sain tietää, että olen ainoa kurssille hakenut, jolla on em. kunniamerkit, lienee siitä etua haastattelussa? Ja viimeiseksi, onko A.T. Beckin ja James Pretzerin ohjeet persoonallisuushäiriöiden kognitiivista hoitoa varten mielestänne suuntaa antavia vai toimivia sinällään? Vastauksia kiitos, etenkin viimeiseen kohtaan. Mielenkiinto on suuri...

Vastaukset 7
Vanhimmat
krokeintaan suntaa antavia.mielestäni linehanin dialektis-behavioraalisella terapialla saavutetaan parempia tuloksia.näin me ainakin kun ollaan huomattu näissä orkkajutuissa että toimii hyvin paremmin.
Hyvä keino olisi kokeilla huiluterapiaa. Ostatte vankilan rahoilla vangeille huiluja, fagotteja ja muita puhallinsoittimia, jotta vangit voisivat harrastaa terapiaa vankiloissaan. Huuliharppu ei kuitenkaan palvele tarkoitusta. Kapellimestareille voisi ostaa paksummat "rytmitikut"...
Kaapo sulla lipsuu OTE todella pahasti!
Alamäki alkoi siitä C-hepatiittirokotteesta.
Joka poistettiin by WHO? ja tilalle pääsit kirjoittamaan version että "sehän olikin johtajan järjestämä jekku..."
No mitäs sanot tähän. Eli kirjoitit:
"Johtaja aloitti: "Tällä päivämäärällä, nuorempi vartija Kaapo palkitaan esimerkillisestä toiminnasta sellipalon yhteydessä ja hänelle myönnetään rikosseuraamusviraston kunniamerkki ja valtion hengenpelastusmitali. Ole hyvä Kaapo.".
NOIN EI OLE VOINUT TAPAHTUA! SILLÄ HOMMA MENEEKIN NÄIN:
Hengenpelastusmitalin antaa Tasavallan Presidentti. Mitali ja omistuskirja annetaan maksutta.
UNOHDIT VARMAANKIN KERTOA, ETTÄ TARJA HALONENKIN OLI SIELLÄ PAIKALLA?
--------------------------
Mihin sinun kokoamat Kaapo-jutut on hävinnyt? En ehtinyt tulostaa niitä vielä. Mitä olet mieltä, pitäisikö minun "poistaa" maitojunakin, kun siinä on asiavirheitä? Jos tiedät, miten tekisin sen, anna vinkkiä. Olet siinä oikeassa, että valtion hengenpelastusmitalin jakaa presidentti, mutta ajatuksissani kirjoitin väärin. Tarkoitin vankilavirkailijan hengenpelastusmitalia. Siksi paikalla oli luottamusmies. Tuskin uskot, että olen edes vanginvartija (tosin kurssinkäymätön, mutta kuulun liittoon) tai edes olemassa... Voit kysyä minulta mitä tahansa uudesta vankilavirkailija lehdestä, vai jaetaanko sitä ex-vangeillekin. Hyvää illanjatkoa sinulle vaikka oluiden merkeissä, harmittaa vain turhaan näkemäsi vaiva faktojen tarkastuksessa.
Kyllä Kaapo-jutut löytyy jos niitä tarvitset. Niistä voisit tarkastella mitä olet jo kertoillut ja mitä et.
Noloa jos sinut vaikka seuraavassa jutussa kutsuttaisiin kertausharjoituksiin taikka muuta kivaa.
Vai vankilavirkailijan hengenpelastusmitalli?
Vai oliko sittenkin kyseessä vankeinhoidon ansioristi?
No. Mutta eihän sillä ole niin väliä. Sillä tiedot molempien saajista löytyvätkin kätevästi Rikosseuraamusviraston tietokannasta. Jopa ne joille niitä on ehdotettu, mutta eivät koskaan ole niitä saaneet. Kätevää.
Jutut siis löytyvät jostakin? Minä kun luulin, että ne tuhoutuu saman tien, kun kirjoitan ne. Etenkin, jos niissä on asiavirheitä. Näytät kokevan muutaman muun kanssa, että keksin juttuni ja sen vuoksi tarvitsen vahvistusta edellisistä kirjoittamistani jutuista. Kyllähän jokainen muistaa kokemansa asiat, paitsi humalassa. En nyt kuitenkaan ala vääntämään rautalangasta kaikille "hönöille", jos he eivät ymmärrä itse lukemaansa tekstiä... Hauskaa Vappua kuitenkin sinulle!
sinä taidat olla todella onneton mies.Hyvää vappua.