Lopputilistä

Teen tässä pientä galluppia jouduttuani "pieneen" tappeluun lopputilistäni vartiointiliikkeen palveluksessa. Tuntuu vahvasti, että joudun vielä oikeuteenkin viemään asian. Maksamattoman lopputilin lisäksi muitakin palkkaan liittyviä kysymyksi "odottaa" firman tutkimista.

Ihme touhua, että vetoavat kiireeseen, siitä huolimatta on asian hoitamisen sijaan aikaa jauhaa puhelimessa asiasta paskaa monia kertoja ja kirjoitella yhdentekeviä vastauksia sähköposteihin. Yhdistävänä tekijänä on, että "virhettä" ei myönnetä tapahtuneeksi eikä pahemmin pahoitella vaan vedotaan aina johonkin ongelmaan tai syytellään palkanlaskentaa, samaa sai kuulla työsuhteen aikanaki aina kun tili tuli väärin. Kukaan ei liioin ole kiinnostunut tässä tapauksessa "ottamaan asiaa hoitaakseen" vaan kerrotaan että "en voi asialle muuta"...

Olen kuullut kaikenlaista kaupunkilegendaa, mutta mikä on todellinen tilanne? Parhaimmillaan oikeus lopputiliin on kuulemma kiistetty jossain vartiointiliikkeessä kokonaan. Toinen, ainakin omassa firmassa vakiotavaksi muodostunut on tapa jättää lopputili maksamatta kunnes sen perään alkaa huudella. Sen jälkeenkään sitä ei tarvitse heti kuvitella saavansa tai ainakaan oikein laskettuna.

Olisi kiva saada tähän ketjuun vähän kommenttia, että miten ne asiat ovat oikeasti sujuneet muiden kohdalla. En jaksa mainita tässä omaa työnantajaani, koska asia on vielä kesken, mutta toki muut saavat kertoa, minkä firman kanssa on ollut vaikeaa.
112936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Asuessani olin engelin palveluksessa ja myymälää siivosin. Sitten jouduin lopettamaan kun oli liian raskasta ja likasta työtä mulle. No sitten kun ilmotin esimiehelle että lopetan. Pyysin sitten työtodistusta. Lupasi toimittaa pikapuoliin. Odotin pari viikkoa. Ei näkynyt työtodistusta. Soitin sille esimiehelle ja se selitti millon mitäkin miksei se ole tullut. No lupasi että nyt se tulee pikapuoliin. No odotin vielä vähän aikaa ja sitä ei vieläkään näkynyt.Sitten soitin tuonne työvoimatoimistoon ja kerroin miten kävi. Sieltä kehottivat soittamaan johonkin asiantuntijalle joka näitä asioita hoitaa. No sitten soitin sinne ja selostin saman asian. Ne lupasivat ottaa yhteyttä engeliin ja ilmoittavat mulle asian kulun. No muutaman päivän päästä asiantuntijat soittivat ja kertoivat soittaneensa firman johtajalle. Antaneet varoituksen heille, ja sanoivat että soittaa vielä heille jos sieltä ei sitä työtodistusta ala kuulumaan. Sitten viimeinen se työtodistus tuli postissa. Sitten siinä samassa yhteydessä oli palkankin maksussa ongelmia. Viimein sain rahat tililleni. Mukava vain oli odotella rahoja joita ei kuulunut silloin kun piti. Laskut piti siirtää seuraavalle kuulle.
Siinä meni sitten luottamus engeliin. Että tämmöinen tarina. Toivottavasti asiasi ratkeaa pikapuoliin.

Äänestä

Olen itse vastikään käynyt läpi koko shown.
En kuulunut liittoon, joten ensimmäisenä
otin yhteytta Uudenmaan Työsuojelupiiriin
koskien saamatta jääneitä palkkoja ja työ-
todistusta. Sain sieltä erinomaisia neuvoja.
Pelkästään jo saamatta jääneestä työtodistuk-
sesta sanktiot ovat aika kovat.
Palkkasin asianajajan, joka oltuaan yhteydessä
ex-työnantajaani, jolla ei ollut maksuhaluja, vei asian käräjille.
Käris antoi kannaltani asiaan myönteisen rat-
kaisun ja määräsi ihan mukavat korvaukset.
Hovioikeus ei edes ottanut asiaa käsittelyyn,
joten tuomio alkaa olemaan nyt lopullinen,
koska Korkeinoikeus ei taatusti anna valitus-
lupaa.
Koska lopputili pitää olla tililläsi viimeisenä
työpäivänäsi, tulet myös saamaan ns. odotusajan
palkkaa.

Tzemppia sulle !

Äänestä
  • "Koska lopputili pitää olla tililläsi viimeisenä
    työpäivänäsi, tulet myös saamaan ns. odotusajan
    palkkaa."

    Tämä lause ei nyt piä ihan täysin paikkaansa, koska lopputili pitää olla maksettu kaksi viikkoa siitä kun irtisanoutuminen astuu voimaan

    Äänestä

  • Tohotri kirjoitti:

    "Koska lopputili pitää olla tililläsi viimeisenä
    työpäivänäsi, tulet myös saamaan ns. odotusajan
    palkkaa."

    Tämä lause ei nyt piä ihan täysin paikkaansa, koska lopputili pitää olla maksettu kaksi viikkoa siitä kun irtisanoutuminen astuu voimaan

    on määritelty työlainsäädännössä.
    Jos sä et itse sitä tajua pyytää,
    niin ei sitä sulle kukaan tule
    tarjoamaan...

    Äänestä

  • Tohotri kirjoitti:

    "Koska lopputili pitää olla tililläsi viimeisenä
    työpäivänäsi, tulet myös saamaan ns. odotusajan
    palkkaa."

    Tämä lause ei nyt piä ihan täysin paikkaansa, koska lopputili pitää olla maksettu kaksi viikkoa siitä kun irtisanoutuminen astuu voimaan

    ei pidä ihan paikkaansa..työsopimuksessa on yleensä mainittu, koska lopputili tulee maksuun.ja yleensä se on seuraavana palkanmaksu päivänä..

    Äänestä

ihmekkös se jos lopputilistä me kun korjaillaan palkkoja, joka kuu edellisen kuun ja silleen menee hermo.et siillee tääl kokkolassa.

Äänestä
  • Ollessani palloilla vielä työtodistus tuli kaiken puhelunsoittelun jälkeen kuukauden päästä, lopputili tuli n.3 kk päästä töiden lopettamisesta ja silloinkin vajavaisena, oli hienoa soitella palkkikseen ja entisille esimiehille ympäri suomea. Ainiin siihen vielä lisäksi että olin Vantaalla ensin töissä jonka jälkeen siirryin toiseen kotikaupunkiin hommiin, niin eihän työtodistuksessa tietenkään ollut työaikaa Vantaa Siirto kaupungin työaikaa, vain Edellisessä kaupungissa tehdyt työt.

    Äänestä

  • jaahas vai et semmostas menoa Kokkolassa... :)(

    Äänestä

Työsopimuslain 2 luvun 13§:n 1 momentin mukaan palkka on maksettava palkanmaksukaiden viimeisenä
päivänä, jollei toisin sovita.

Äänestä
  • Työsuhteen päättyessä päätyy
    myös palkanmaksukausi.
    Työsopimuslaki 2 luvun
    4 §:1 momentti.

    Äänestä

Jees elikkäs nyt napsahti omaan nilkkaan.. :)
Otin joulukuun 14pvä lopputilin firmasta koska huomasin että oli vedätetty rajusti palkoissa ja kyllästyin vittuilun.. Nyt on yli 2kk kulunut ja minulla on saamatta firmasta noin 2000€ maksamattomia palkkoja + 1vk tili + loma/lomaltapaluuraha + pekkaskorvaus + 6pvä odotusajan palkka + 11% viivästys korko..

Firman vastaus oli kun vedin asian työsuojelupiiriin.

** Hänellä on kiistatonta saatavaa meiltä mutta niin on myös meillä häneltä **

Kyseiset vaatimukset jotka heidän mielestään minulta oli on

- Viikon palkka syynä sopimusrikko.
- Puhelinkulut.
- Sadetakki.

Ok...
Puhelimesta he olivat vähennellyt tunteja minun tilistä kuten " suullisesti " sovimme jo aikoinaan ja he olivat nämä vähentäneet..

Sadetakin ostin etolasta ja kysyin saanko firman alennukset johon vastattiin että kyllä osta firman piikkiin ja he ottavat tunneista pois..

Eli siis 2 asiaa noista kolmesta on jo maksettu ja sopimusrikko toki kuuluu maksaa eli luulisi asian olevan niiltä osin selvä..
Mutta sitten kun nämä oli ns. selviä heille tuli paniikki ja lisää soppaa sekoittamaan !

- Kävin firman autolla kotona koska jouduin olemaan myöhään töissä eikä yleisillä olisi päässyt ja aina kysyin kyseiseen autoon Tj:ltä luvan.

Tästä he haluavat nyt 5vk käyttömaksun. Summaa ei olleet sanoneet mutta sellaista he vaativat..

" TÄMÄNKIN asian he rokottivat aikoinaan minun palkoista muistaaksen 100€ viikolta jos ajoin vaikka 4pvää..

Työsopimuksessani lukee työaika 39h/vk.
Mutta kertaakaan en niin pientä aikaa ole ollut töissä. Ja nyt he eivät suostu maksamaan pekkasia vaikka heidän se kuuluisi maksaa koska säännöllinen työaika on ollut viikossa 40h tai yli.

A. Jos he haluavat olla maksamatta pekkasia työaika pitää olla 37,5h / viikko.
B. 39h/vk sopparilla pitäisi myös maksaa pekkanen.

Noniin nyt taas edettiin ja työsuojelu piiri totesi että minulle kuuluu maksaa

- Pekkaset, loma/paluu rahat, 6pvä odotus, viikon tili joka oli jäänyt sisälle ja nämä palkat jotka he olivat pimittäneet..

Firmasta tuli minulle vastaus.
- Meillä on nyt vuosilomat päällä ja minä lähden matkoille.

"sihteeri toimittaa paperit kirjeitse Infra Rylle, jossa lakimies asian tutkii ja vastaus tulee lähiviikkoina.

- Mainitsemasi saatavat eivät ole lainmukaisia ja kiistattomia.

Eli siis firma voi näin helposti kumota työsuojelupiirin selvityksestä tulleet vaatimukset.

Työtodistus tuli myös 2kk myöhässä ja täyttämiäni tuntilappuja en ole saanut eikä työsuojelupiirin pyynnöstäkään niitä minulle toimitettu.

Eli jos firman henkilökunnalla riittää pokka he voivat pitää monen monta kuukautta lopputiliä omalla tilillään :D

Noh onneksi nyt tämä prosessi jatkuu näin.

- Odotamme mitä Infra ry toteaa kyseiseen soppaan.
- Työsuojelupiirin joku vastaava lakimies ottaa asian nyt seurantaan ja katsoo mitä sanktioita kyseinen firma saa tästä sopasta.
- Oma lakimies laskee tunnit ja jokaisen saamatta olevan sentin joka peritään oikeudessa jos infra ei saa selville kyseistä asiaa..

Luultavasti kun olen nämä kaikki korvaukset saanut tililleni käyn juttelemassa herra verottajan kanssa kyseisen laitoksen pimeistä asioista ja aloitan muutenkin henkilökohtaisen piinaamisen koska minut nyt saivat hermostumaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vartiointiala kusee kirjoitti:

Teen tässä pientä galluppia jouduttuani "pieneen" tappeluun lopputilistäni vartiointiliikkeen palveluksessa. Tuntuu vahvasti, että joudun vielä oikeuteenkin viemään asian. Maksamattoman lopputilin lisäksi muitakin palkkaan liittyviä kysymyksi "odottaa" firman tutkimista.

Ihme touhua, että vetoavat kiireeseen, siitä huolimatta on asian hoitamisen sijaan aikaa jauhaa puhelimessa asiasta paskaa monia kertoja ja kirjoitella yhdentekeviä vastauksia sähköposteihin. Yhdistävänä tekijänä on, että "virhettä" ei myönnetä tapahtuneeksi eikä pahemmin pahoitella vaan vedotaan aina johonkin ongelmaan tai syytellään palkanlaskentaa, samaa sai kuulla työsuhteen aikanaki aina kun tili tuli väärin. Kukaan ei liioin ole kiinnostunut tässä tapauksessa "ottamaan asiaa hoitaakseen" vaan kerrotaan että "en voi asialle muuta"...

Olen kuullut kaikenlaista kaupunkilegendaa, mutta mikä on todellinen tilanne? Parhaimmillaan oikeus lopputiliin on kuulemma kiistetty jossain vartiointiliikkeessä kokonaan. Toinen, ainakin omassa firmassa vakiotavaksi muodostunut on tapa jättää lopputili maksamatta kunnes sen perään alkaa huudella. Sen jälkeenkään sitä ei tarvitse heti kuvitella saavansa tai ainakaan oikein laskettuna.

Olisi kiva saada tähän ketjuun vähän kommenttia, että miten ne asiat ovat oikeasti sujuneet muiden kohdalla. En jaksa mainita tässä omaa työnantajaani, koska asia on vielä kesken, mutta toki muut saavat kertoa, minkä firman kanssa on ollut vaikeaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu