Luittekos tuon alla olevan viestin. Uskomatonta!
Siinä eräs osakkeenomistaja pitä n. neljän kuukauden välein juhlia ja lopetti ne n. puolen yön aikaan. Oli saanut varoituksen! Ja se naapurinsetä joka siellä kirjoitteli kuulosti itse pirulta! Olen itsekkin ajatellut muuttaa omaan asuntoon, mutta onko siellä tiukkapipoisempaa meininkiä? En ole mielestäni mikään häirikkö mutta pitäisi sitä silti saada elää ja olla omassa asunnossaan ilman että joutuisi hiippailemaan. Se että pitää juhlia silloin tällöin on kyllä mielestäni ihan normaalia. Eri asia jos niitä on vähän väliä, etenkin viikolla ja melu jatkuu yöllä. Ehkei kerrostalossa asuminen sovi kaikille. Ei metelöijille eikä myöskään tuollaisella naapurinsedälle. MIelestäni sekin on jo naapurinhäiritsemistä ettei saa omassa kodissaan elää ja olla normaalista kun heti ja joka asiasta ollaan valittamassa. Itse en ole saanut varoituksia mutta olen kaikenlaista kuullut. Äläkä sinä naapurinsetä minulle ala...! Minä en tuollaisten neurootikkojen kanssa jaksa lähteä väittelemään! Muut kertokaa ihmeessä mielipiteitänne.

Vastaukset 6
Vanhimmat
En usko olevani varsinainen tiukkapipo, mutta en silti hyväksy naapurin neljän kuukauden välistä bilettämistä, en edes harvempaa.
Viittaamassasi tapauksessa bailaajat "lähtevät" puolilta öin raflaan jatkoille, miksei klo 22?
Kerrostaloissa on aika joustavat säännöt, mutta ne ovat tarkoitettu kaikille asukkaille, myös bailaajille.
Minkä epistolan mukaan osaakkeenomistajalle olisi laadittava eri säännöt kuin muille asukkaille?
Uskomatonta on mielestäni kaltaistesi taivastelu ja yhteisten sääntöjen rikkomisen hyväksyntä.
Häirintää on siis se ääni, mikä juhlimisesta lähttee. Jos se kuuluu naapuriin, varsinkin sellainen jumpsuttava musiikki, mikä estää nukkumisen, ei se ole mitenkään oikeutettua. Säännöille on yleensä jokin tarkoitus: tässä se että taloyhtuiöissä asutaan vieri vieressä. pakkohan silloin on ottaa huomioon muidenkin ihmisten mahdollinen kärsiminen omasta toiminnasta. Yöaikaan tulee tarkoin miettiä, mikä on sellaista ääntä joka tulee toistenkin sietää. Mielestäni näitä ovat: vauvan itku öisin. Minkä sille mahtaa jos lapsi on sairas, vaikka parkuisi koko yön. Se ei ole mitään tarkoituksellista, piittaamatonta häirintää. Koiran haukunnankin minä jossain määrin ymmärrän. Ymmärrän myös remujuhlat, jos niistä on etukäteen informoitu: syntymäpäivät yms. vappu ei mielestäni ole syy oikein ilmoitella juhlimisista, se olisi lähinnä naurettavaa.
Jos haluaa ryypätä musiikin jytkeessä, voi mennä sinne missä sellainen kuuluu asiaan. Asuintalossa se ei valitettavasti ole mahdollista häiritsemättä muita. Häirintä pelkästään juhlimismielessä ei ole oikein riittävä syy olla muille ihmisille häiriöksi. Jollekulle se uni voi olla jopa terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Miksi sitä hauskaa ei voi pitää hiljaakin? Minusta hauskimmat jutut eivät oikein kamalasti, ainakaan pitkä aikaista ääntä aiheuta.
Näin vinkkinä tädiltä..
En aio kerrata jo kertaalleen kirjoittamiani asioista, voinet lukea ne itsekin. Mutta säännöt ovat sääntöjä ja niitä noudatan itsekin. Jos ei sääntöjä noudata, saa rangaistuksen. Niin yksinkertaista se on! Ei asunnossa tarvitse hiippailla, mutta jos et muuten osaa elää siivosti sopii muuttaa vaikka omakotitaloon. Normaalisti saa elää mutta rymyjuhlat on kielletty. Tajuat kai sen itsekin?
Entä jos samanlaisia häiriköitä asuu naapurissa enenmänkin.
Silloin tämä porukka pitää käytännössä juhlia kokoajan eikä muilla osakkailla ole mitään mahdollisuutta normaaliin elämään!
Järjestyssääntöihin on juuri tästä syystä tehty pykälä, joka kieltää remuamisen yöllä.
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOSKEVAT KAIKKIA
NIITÄ JOILLA ON ELÄMÄ (= VIINAN JUONTI, TUPAKOINTI, TAPPELU, PERHERIIDAT).
on tiukkapipoista, että tietty aika vuorokaudesta on pyhitetty hiljaisuudelle, niin mietipä pari kertaa vuorotyöläisiä. Kaikki ne yhteiskunnan toiminnot, joilla turvataan esim. ihmishenkiä, suoritetaan vuorotyönä. Kun joskus joudut hätään ja auttaja ei ole vuorokauteen saanut lepoa naapurin bilettämisen takia, niin taitaa olla vitsit vähissä. Pahimmassa tapauksessa osaksesi tulee hengen lähtö tai pysyvä invaliditeetti.
Itse olen vuorotyössä, jossa vastaan ihmishengistä, ja olen sitä mieltä, että minulla on oikeus odottaa, että edes öisin on rauhallista. Jos naapurit metelöivät, soitan välittömästi poliisille ja teen kirjallisen valituksen yhtiön hallitukselle. (Yövuorosta tultuani ymmärrän, että en voi vaatia nukkumarauhaa. Ammatinvalintakysymys.)
Järjestyssäännöt on laadittu siksi, että kaikilla olisi mahdollisimman miellyttävää.