raitista vappua

Yrittäisitte edes käyttäytyä asiallisesti vappujuhlissanne. Meidän taloyhtiössämme ainakin rikotaan järjestyssääntöjä aina vappuna. Melutaan ja soitetaan musiikkia kovaäänisesti. Pihalla nautitaan alkoholijuomia ja käytös on häiritsevää. Juopuneet, tuntemattomat miehet yrittävät aloittaa keskustelua. Olen joutunut soittamaan useana vappuna poliisille, kun taloyhtiön ulkopuoliset henkilöt ovat nauttineet väkijuomia kiinteistön alueella. Joskus ovat syyllistyneet jopa virtsaamiseen piha-alueella, paljastaen näin samalla sukuelimensä julkisella paikalla.

Koska en itse ole koskaan nauttinut alkkoholia, katsoisin olevani oikeutettu veronkevennyksiin. En ole työllistänyt tapaturma-asemia, poliisia jne. Alkoholin nauttiminen tulisi saattaa ensi tilassa rangaistavaksi ja saada kieltolaki takaisin.

Minä juhlin ystävättäreni kanssa yrttiteen merkeissä. Laitamme hassut hatut päähän, minä, maisteriystäväni ja rotukoirani. Teemme vappukävelymme aattoiltana tasan klo 18.00. Meillä on siistit, valkoiset ylioppilashatut. Niitä ei ole ryvetetty, kuten humalaisten päissä olevia. Koko ylioppilasinstituution häväistystä!

Vappulounaalle voimme mennä tasokkaaseen ravintolaan, missä ei ole krapulaisia ja vieläpä humalaisia rellestäjiä, kuvitella, vappupäivänä!

Yrittäkää siis olla arvokkaita, RAITTIITA vapun juhlijoita. Lopuksi toivoisin, että minäkin saisin tänä vappuna sitä herkkumeisseliä, joka killuu irstaasti miesten kireissä, oi aivan liian kireissä housuissa! Hyi!
5363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

MEISSELIÄPÄ TIETINKIN ;))

Äänestä
  • Onko tämä kunniallinen vappupa...vappuseuran tarjous raittiilta, sivistyneeltä herrasmieheltä? Mikä se herran fyysinen kunto? Entä rahapuoli? Täältä pesee, kiltin tytön ajat on ohi, saatana! Johan tuota tulikin pihdattua 45 vuotta. *ottaa huikan yrttiteetä*

    Äänestä

  • NeitiX kirjoitti:

    Onko tämä kunniallinen vappupa...vappuseuran tarjous raittiilta, sivistyneeltä herrasmieheltä? Mikä se herran fyysinen kunto? Entä rahapuoli? Täältä pesee, kiltin tytön ajat on ohi, saatana! Johan tuota tulikin pihdattua 45 vuotta. *ottaa huikan yrttiteetä*

    ..se mikään myynti ilmoitus ollut.

    Osta vaan kunnon "kapula"

    Nauti vapustas ja vitustas..kun nyt sen huomsit ;))

    Äänestä

  • herraA kirjoitti:

    ..se mikään myynti ilmoitus ollut.

    Osta vaan kunnon "kapula"

    Nauti vapustas ja vitustas..kun nyt sen huomsit ;))

    Vai ei kunnon seura kelpaa. Paheksun käytöstänne.

    Äänestä

  • NeitiX kirjoitti:

    Vai ei kunnon seura kelpaa. Paheksun käytöstänne.

    kinata täälä peetä,, tulee pahaolo jo ennen vappu aamua. Pitäs veilä jaksaa työvuoroloppuun ja huomenna täysi päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NeitiX kirjoitti:

Yrittäisitte edes käyttäytyä asiallisesti vappujuhlissanne. Meidän taloyhtiössämme ainakin rikotaan järjestyssääntöjä aina vappuna. Melutaan ja soitetaan musiikkia kovaäänisesti. Pihalla nautitaan alkoholijuomia ja käytös on häiritsevää. Juopuneet, tuntemattomat miehet yrittävät aloittaa keskustelua. Olen joutunut soittamaan useana vappuna poliisille, kun taloyhtiön ulkopuoliset henkilöt ovat nauttineet väkijuomia kiinteistön alueella. Joskus ovat syyllistyneet jopa virtsaamiseen piha-alueella, paljastaen näin samalla sukuelimensä julkisella paikalla.

Koska en itse ole koskaan nauttinut alkkoholia, katsoisin olevani oikeutettu veronkevennyksiin. En ole työllistänyt tapaturma-asemia, poliisia jne. Alkoholin nauttiminen tulisi saattaa ensi tilassa rangaistavaksi ja saada kieltolaki takaisin.

Minä juhlin ystävättäreni kanssa yrttiteen merkeissä. Laitamme hassut hatut päähän, minä, maisteriystäväni ja rotukoirani. Teemme vappukävelymme aattoiltana tasan klo 18.00. Meillä on siistit, valkoiset ylioppilashatut. Niitä ei ole ryvetetty, kuten humalaisten päissä olevia. Koko ylioppilasinstituution häväistystä!

Vappulounaalle voimme mennä tasokkaaseen ravintolaan, missä ei ole krapulaisia ja vieläpä humalaisia rellestäjiä, kuvitella, vappupäivänä!

Yrittäkää siis olla arvokkaita, RAITTIITA vapun juhlijoita. Lopuksi toivoisin, että minäkin saisin tänä vappuna sitä herkkumeisseliä, joka killuu irstaasti miesten kireissä, oi aivan liian kireissä housuissa! Hyi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu