Hakkeri

36- vuotias englantilainen hakkeri joka oli hakkeroinut itsensä USA:n armeijan tietokoneisiin
on jäänyt kiinni Englannissa ja odottaa mahdolista luovutusta USA: han.
Siellä häntä odottaa mahdollisesti 80 vuoden vankeustuomio ja miljoonien korvaukset.
Hakkeri kertoi kuulusteluissa että hän oli vaan kiinnostunut ufoista että onko niitä vai ei ja tällaista tietoa hän etsi.
Hakkeri kertoi myös että hän oli löytänyt Johnsonin
avaruuskeskuksesta paikan jossa NASA retusoi avaruudessa otettuja kuvia ja poisti niissä näkyvät ufot.
Hakkeri sanoi että hän oli kuitenkin nähnyt ainakin yhden kuvan jossa näkyi ufo ja että siinä ei ollut ruuveja, pultteja eikä saumoja vaan se näytti siltä että se oli valettu yhtenä kappaleena.
Hakkeri kertoi että hänellä on vielä paljon kerrottavaa, mutta että aika ei ole nyt sopiva.
Ajatteln vaan kertoa asiasta koska luultavasti tämä juttu sukeltaa esille jossakin ennen pitkään.
91849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • kun tuota linkkiä tutkii niin löytää linkin mistä löytää jotain *.m3u

    *.m3u on winampilla soittolista. pistin winamppiin mutta yritti kutale verkkoon. en päästänyt vaikka utelias olenkin.

    jos jollakin on nuo äänitteet mp3 tai wma muodossa niin kertokaa.

    Äänestä

Miksi muuten tulisi noin pitkä kakku pojalle, jollei niiden takana olisi todella salattavaa tietoa.

Nasa:n astronauteista melkein joka kolmas tai neljäs kertoo nähneensä varsin selittämättömiä ilmiöita avaruudessa. Jos havainnot eivät olisi totta, niin silloin suurin osa siellä käyneistä eivät olisi "täyspäisiä" kuten monet meitäkin täällä nimittelevät. Idän lentävät kosmonautikin kertovat saman tapaisia juttuja avaruudesta, sekin viellä tähän muistettava... Saas nähdä milloin nuo taigonautit alkavat kertomaan vastaavia havaintoja, kun saavat pelinsä lentokuntoon, siellä idässä...

Äänestä
  • Suomessakin oli yksi tyypi joutunut SUPOn vankilaan määrättömäksi ajaksi pidätetyksi, kun oli cracaknnyt Venäjän tiedustelupalvelun ufoasiakirjoja. Milloinkahan kuulemme hänen kohtalostaan lisää? Tunnen miehen kolmannen osapuolen kautta. Kirjoitan tätä koulun koneelta, koska oma henkeni on vaarassa. Samoin Solarmanin oma henki, jos hän todella tietää näin paljon ja levittää näitä. Muuta en sano.

    Äänestä

  • Kyllähän nuo NASAn pojat näkevät taivaalla yhtä sun toista. niinkun yks insinööri jonka mun kaveri on tavannut,hän kertoi valkosesta pallosta joka lensi kovaa ja melkein törmäsi sukkulaan.
    Tää havaitsija ja munkaveri on kummatkin hartaita kristittyjä joten minä ainakin uskon heitä.
    Heillä ei ole ollut mitään syytä valehdella, he eivät ole pyrkineet julkisuuteen tai tehdä rahaa tällä asiallla.
    Minullakin olisi ollut mahdollisuus tavata tämä insinööri ja harmmittaa iha sikana kun en mennyt häntä tapaamaan.

    Äänestä

FTW!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


javlar kirjoitti:

36- vuotias englantilainen hakkeri joka oli hakkeroinut itsensä USA:n armeijan tietokoneisiin
on jäänyt kiinni Englannissa ja odottaa mahdolista luovutusta USA: han.
Siellä häntä odottaa mahdollisesti 80 vuoden vankeustuomio ja miljoonien korvaukset.
Hakkeri kertoi kuulusteluissa että hän oli vaan kiinnostunut ufoista että onko niitä vai ei ja tällaista tietoa hän etsi.
Hakkeri kertoi myös että hän oli löytänyt Johnsonin
avaruuskeskuksesta paikan jossa NASA retusoi avaruudessa otettuja kuvia ja poisti niissä näkyvät ufot.
Hakkeri sanoi että hän oli kuitenkin nähnyt ainakin yhden kuvan jossa näkyi ufo ja että siinä ei ollut ruuveja, pultteja eikä saumoja vaan se näytti siltä että se oli valettu yhtenä kappaleena.
Hakkeri kertoi että hänellä on vielä paljon kerrottavaa, mutta että aika ei ole nyt sopiva.
Ajatteln vaan kertoa asiasta koska luultavasti tämä juttu sukeltaa esille jossakin ennen pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu