Tarvitsen Hämeenlinnaan 1,5-kerroksisen puuverhotun mansardikattoisen (myös 2-kerroksinen ja harjakatto ovat mahdollisia) omakotitalon, huoneistoalaa 150-155 neliötä. Lisäksi haluaisin yhdelle autolle tallin ja toiselle katoksen. Lämmitys varaava sähkö lattialämmitys. Tontille ei tarvitse paaluttaa mutta louhittavaa saattaa olla jonkin verran.
Pystyn jäämään n. puoleksi vuodeksi täyspäiväisesti rakentamaan (sen jälkeen iltoja), mutta vaativimmat rakenteet teettäisin kuitenkin ammattilaisilla.
Tontti siis on jo (puoli hehtaaria maalaismaisemissa, mäenlaki rinnettä, 50-vuotias piha valmis, liittymät valmiina).
Kertokaapa: mitä saa 250 tonnilla? Kannattaako tilata se perinteinen paketti ja jäädä sitä väkästämään? Keneltä tilata ja mitä? Vai onko jollakulla eksoottisempia ratkaisuja tai jopa hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisten rakennusfirmojen yhteystietoja ;)?
Kiitos!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tarvis jäädä edes puoleksi vuodeksi pois töistä.
...ja toivottu, että olisivat edes vähän kivemman näköisiä...
Tontti on hirveän kaunis, siihen olisi sääli tehdä mitään muuta kuin tosi kaunis talo.
Kiitos kuitenkin!
"aina" meillä on suunniteltu rakennettavat isommat kohteet arkkitehdin kanssa yhdessä, tulee paikkaan sopiva eikä ole massa bulkkia.rakennekuvien perusteella kyllä pystyy pitkälle rakentamaan vähemmälläkin kokemuksella, kuin kaikki "korot ym mittaa oikein". myöskin lauta pojan ym hommaa on raksalla riittämiin.kyllä 6kk laittaa monta pystytolppaa kiinni ja kärrää monta betoni kärryllistä.vastaava metari osaa myös neuvoa hommissa, jos sormi suuhun menee.
Arkkitehdin avustuksella ensin mietitte pohjan (ja vähän muutakin), sitten parille suurelementtitoimittajalle tarjouspyynnöt (Esim. Teri, Kannus, Jetta,... x)
Jos itse teet 6kk raksalla, niin 250teur budjettiin voit saada talon tehtyä ihan ok matskuilla. Hommaa vaan hyvissä ajoin yksi hyvä kirvesmies, joka tietää mitä tekee.
Itse tein noin (lukuunottamatta arkkitehtiä ja mansardikattoa) ja 250teur riittää 1,5krs taloon, ha ~170m2.
150m2 on kyllä (mielestäni) alaraja 1,5 krs talolle, ainakin mansardikattoiselle. Tuossakin jo alakerta noilla neliömäärillä jää pieneksi.
250 k€ riittää varmasti. Itselläni meni maatöineen, lupineen ja liittymineen 190 k€, as ala 160 ja 2 auton katos. Kaikki oman mielen mukaan - tosin emme omaa mitään kallista makua, lattiamme ei ole marmoria ja hanamme ei ole kultaa mutta esim keittiössä kivitasot ja alumiinikoneet, saunassa muotolauteet ja lattiat parkettia.
Toinen mikä on täysin totta on toi mitä kirjoitit alakerrasta. Jos esim jättää olohuoneen -20 m2- ylös auki saa 170m2 kaksikerroksisen alakerrasta 95 m2. Se ei ole kauheasti jos haluaa alakertaan suihkun, saunan, khh, oh, keittiön ja vielä edes yhden makuuhuoneen. Yläkertaan sitten saakin kaksi-kolme hulppeata makkaria vaikka tekisi 15m2 wc:n.