harrastelia ei saa

Ensinnäkin olen pikkaisen hiprakassa, suonette anteeksi tekstini. Hyvää vappua vaan kaikille.

Tuolta alemmasta ketjusta luin, että insinöörin paperit ovat vessapaperiin verrattavissa. Entän minä sitten, jolla ei ole edes niitä. Tämmöinen puoli insinööri olen. Kävin toki AMK:ta puoliksi ja lopetin kesken henkilökohtaisista syistä.

Mutta vaikeeta on saada alan hommia vaikka kuinka pätevä tuntis olevan. Kerran kävin työhaastattelussa yhteen ohjelmistofirmaan ja ne oli todella kiinnostuneita, mutta epäröivät helvetisti, toki toki. Eihän minulla ollut työkokemusta jne.. Eikä minulla ole suhteita jne..

Kun kävin tuon Java kurssin, niin siellä opettajana oli DI-Insinööri joka sanoi, että hän ottais paljon ennemmin tyypin töihin joka on oppinut alan hommat harrastusten kautta kuin pakkopullana opiskelleen jossain koulun penkillä. Tämä varmaan oli harvinainen mielipide, ei ainaskaan tunnu siltä että tämä päteis yleisesti työnantajilla.

Olen yrittänyt vaikka kuinka moneen yritykseen, en vaadi hirveitä, kunhan pääsis edes näyttämään osaamisensa ja kasvattamaan kokemustansa, mutta kun ei ikinä saa mitään mahdollisuutta edes yrittää. Tämä pännii perkeleesti, onko kaikki kiinni vaan pelkästään yhdestä lapusta jossa lukee Insinööni ja leimat siinä.

Tuolla kurssila oli pääsykokeena tehdä jollakin ohjelmointikielellä lottokone, joka tulostaa lottoruudukon 1-39. Minä olin kuulemma ainut joka osas tehdä tuon, tein sen C kielellä. Kurssilla olevat "insinöörit" eivät edes tienneet, miten yksinkerainen yksiulotteinen taulukko tehdään Java kielellä, sitä hämmästelin todella, olivathan nämä sentään koulunsa käyneet läpi!

Lisäksi muistan opiskeluaikaani AMK:ssa kun jätkät auditoriossa ylärivissä suurimman osan ajasta pelasivat ja räkättivät vaan kun pelailivan moninpelejä kannettavillaan verkossa. Sitä näiden opiskelu näytti olevan.

Eli onko todellan niin, että on oltava 5-10 vuotta työkokemusta ja DI insinööri (senioori), että edes voi yrittää ohjelmistoalan hommia?

Tässä vielä kotisivuni: http://www.knubits.com

Olen nytten kännissä ja vähän närkästyttää, tämä töiden etsiminen on miltei sama kuin yrittäis etsiän naista netistä, kummassakin on samat haasteet ;D phuaha!
273888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kiitos hauskasta kirjoituksesta. No, ei tietenkään ole hauskaa, kun töitä ei löydy, mutta osaat vielä repiä aiheesta huumoria, hyvä! Olen tosi tylsä, mutta ehdotan silti, että suorittaisit sen paperin. jos tähän mennessä et "harrastuspohjalla" ole onnistunut löytämään töitä, kannattaisiko olla realisti ja ottaa itseä niskasta kiinni. Paperi parantaa mahdollisuuksia, usko pois. Ja jos puolet on suoritettu, pitäisi toisen puolen mennä iisisti läpi.

Äänestä
  • Ei kehtais opiskella asioita mitä osaa jo ennestään, paljon paremmin kuin jotkin opettajat osaa edes opettaa :/ En haluais kehua, mutta näkemäni opettajat ei ole oikein niitä pätevimpiä, pois luettuna tuo kurssin DI-insinööri, joka oli huipputyyppi :)

    Kerran on tarjottu "työharjoituksena" apukouluttajan paikkaa Java opettajaksi korkeakouluun, vissiin pitäs ruveta siihen, saahan siitä jotain kokemusta edes... ilman palkaa tosin :(

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ei kehtais opiskella asioita mitä osaa jo ennestään, paljon paremmin kuin jotkin opettajat osaa edes opettaa :/ En haluais kehua, mutta näkemäni opettajat ei ole oikein niitä pätevimpiä, pois luettuna tuo kurssin DI-insinööri, joka oli huipputyyppi :)

    Kerran on tarjottu "työharjoituksena" apukouluttajan paikkaa Java opettajaksi korkeakouluun, vissiin pitäs ruveta siihen, saahan siitä jotain kokemusta edes... ilman palkaa tosin :(

    Tiedän mitä tarkoitat, mutta olet kipeästi kokenut realiteetit. Sinun on todistettava jollain tavalla laaja-alainen osaaminen, ja ilman työkokemusta tuosta paperista on lähdettävä. Otan kiinni myös tuosta "tässä iässä". Olen tällä hetkellä opiskelemassa hyvin pitkän työputken jälkeen ja tietenkin tiedän jonkun verran monesta oppiaineesta, jopa niin että joillain opettajilla on tiettyjä asenteita minua kohtaan (ja minullakin tiettyjä asenteita tietyissä aineissa). Silti, avoimin mielin asennoitumalla olen oppinut paljon myös uutta ja kiinnostavaa ja jopa innostavaakin. Sen pakkopullan eli mielestäni vähän tarpeettoman materiaalin suorittamiseen suhtaudun niin, että se on vain läpikäytävä. Ehdotan, että jollei näillä työnäytteilläkään natsaa työnhaussa, mietit uudelleen tätä opiskeluasiaa ja sijoittelet vaakakuppeihin kaikki plussat ja miinukset. Mikään ei ole täydellistä, mutta sinun on keksittävä keinot työhönottajien vakuuttamiseen taidoistasi.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ei kehtais opiskella asioita mitä osaa jo ennestään, paljon paremmin kuin jotkin opettajat osaa edes opettaa :/ En haluais kehua, mutta näkemäni opettajat ei ole oikein niitä pätevimpiä, pois luettuna tuo kurssin DI-insinööri, joka oli huipputyyppi :)

    Kerran on tarjottu "työharjoituksena" apukouluttajan paikkaa Java opettajaksi korkeakouluun, vissiin pitäs ruveta siihen, saahan siitä jotain kokemusta edes... ilman palkaa tosin :(

    Hmm...miten korkeakouluun paasee muka toihin ilman mitaan papereita? Korkeakouluthan juuri ovat byrokraattisia pappereiden suhteen, silla heilla on patevyysvaatimukset.

    Kylla sitten assariksi paasee ilman papereita, mutta yleensa oman kokemukseni mukaan assariksi paasee vain ko. laitoksen omat oppilaat.

    En siis millaan yrita lisata suolaa haavoihisi, vaan ihmettelin vaan, etta miten sua on voitu pyytaa "apuopettajaksi"...

    Et ole ainoa, joka yrittaa patea IT-alalla ilman papereita. Ilman paperetia kylla sitten pitaa olla tyokokemusta, koska jos ei ole nayttoa onnituneista alan tehtavista, ei kylla ole helppoa loytaa tyota.

    Tyokokemusta saa vain hankkimalla tyopaikan, joten mikali ei ole papereita, pitaa vaan yrittaa saada jalka oven valiin etsimalla mika tahansa tyopaikka, josta saa kokemusta, yleensa tama tarkoittaa, etta joudut tinkimaan palkkavaatimuksesta.


    Voin sanoa lohdutukseksi, etta meilla (100 henkilon jarjestlematoimituksiin erikoistunut firma) oli toissa arkkitehti, jolla ei ollut kuin lukio koulutuksena. Han oli taysin itseoppinut ja oli erittain pateva. Hankin kylla kertoi, etta on vaikea todistaa patevyytensa ilman papereita. Hanella kylla olikin 8v tyokokemusta, joten se korvasi puuttvat paperit.


    Itse ehdotan etta:

    1) hankit sertifikaatteja osaamisestasi, esim joku Java-sertifikaatti Sunilta yms, ei maksa paljoa

    2) voisit harkita, etta tekisit nayttokokeen jossain aikuiskoulutuskeskuksessa, joka on juuri tarkoitettu niille, joilla on taidot, mutta ei papereita.

    Äänestä

firmaan johon olet hakemassa. Se on paras CV minkä voit tarjota, jos sinulla on näyttää joku toimiva ja valmis ohjelma. Se herättää ainakin kiinnostuksen. Sen jälkeen sinun pitää enää todistaa, että todella olet ohjelman tehnyt, mutta se ei liene vaikeaa siinä tapauksessa, että tuotos todella on omasi.

Äänestä

Eihän osaamista arvioida sillä mitä kouluja on käynyt. Se vaan on niin, että työnantajat ottaa mielummin sellaisen kaverin töihin, joka on jaksanut/viitsinyt käydä koulun edes läpi.

Työhön kuuluu paljon muutakin kuin vain se ydinosaaminen ja ammattitaito. Luotettava, reipas ja koulutettu kaveri pärjää. Koulun keskeyttäneistä tulee se fiilis, että lopettaa työnteonkin kesken ja laiskottelee. Ei siihen vaikuta onko "henkilökohtaisia syitä".

Eli: käy koulu loppuun.

Äänestä
  • Henkilökohtaiset syyt, minulla oli todellakin syy lopettaa ja keskittyä tuolloin muihin tärkeämpiin asioihin. Toki voisin käydä loppuun koulun nytten, mutta minusta se olisi pelkästään ajan tuhlausta. Minä näin jo opiskeluaikana, mitä "leikkimistä" se opiskelu oli jätkillä, siihen "leikkikouluun" ei todella tekis enään mieli mennä.

    Noh, jos annan takuun koeajalle, että kokeilkaa edes minua. Mitä työnantaja siinä menettäisi??? Siinä on semmoinen juttu, että jos minä pääsen osaamiseni kanssa johinkin projektiin, niin sen projektin jatkaminen ilman osaamista olisi helevettiä. Minä tiedän että olen hyvä, toki uusia asioita aina on opittavana, ei kaikkia voi osata. Mutta minua vituttaa, että asia on kiinni perskule jostain lapusta jossa selitetään sinun olevan insinööri. Minä tiedän takuulla, että tämmöinen lappu ei takaa sitä todellista osaamista, mitä tarvitaan tosipaikan tullen. Tämä lappu on vain joku status todistuksesta, että olet läpäissyt jonkin asian, mutta käytäntö on ihan eri asia!

    Minä kyllä huomasin tämän näistä "insinööreistä" jotka olivat tuolla kurssilla!! Se mitätön lappu ei välttämättä takaa ollenkaan sitä todellista osaamista. Saakelin jos on koulut käyty ja sormi suussa ollaan ihan simppeleissä asioissa, näitä kun palkataan koulutuksen perusteella hommiin, vissiin suomi24 treffit on elävin todiste, tutustukaan asiaan!

    Tiedän, minua vituttaa ja kyrsii tällähetkellä saakelisti pelkästään se ettei anneta edes mahollisuutta todistaa osaamistaan jonkun lapun puutteen takia. Koulut antaa lähtövalmiuden asioihin, loppu riippu ihan itsestäsi, mikä on inspiraatiota ja kiinnostuksesi jatkaa osaamistasi, se on jämpti se!

    Tieto ei pysy päässä sillä, että omistat jonkin lapun missä lukee että olet insinööri! Olenko muka väärässä?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Henkilökohtaiset syyt, minulla oli todellakin syy lopettaa ja keskittyä tuolloin muihin tärkeämpiin asioihin. Toki voisin käydä loppuun koulun nytten, mutta minusta se olisi pelkästään ajan tuhlausta. Minä näin jo opiskeluaikana, mitä "leikkimistä" se opiskelu oli jätkillä, siihen "leikkikouluun" ei todella tekis enään mieli mennä.

    Noh, jos annan takuun koeajalle, että kokeilkaa edes minua. Mitä työnantaja siinä menettäisi??? Siinä on semmoinen juttu, että jos minä pääsen osaamiseni kanssa johinkin projektiin, niin sen projektin jatkaminen ilman osaamista olisi helevettiä. Minä tiedän että olen hyvä, toki uusia asioita aina on opittavana, ei kaikkia voi osata. Mutta minua vituttaa, että asia on kiinni perskule jostain lapusta jossa selitetään sinun olevan insinööri. Minä tiedän takuulla, että tämmöinen lappu ei takaa sitä todellista osaamista, mitä tarvitaan tosipaikan tullen. Tämä lappu on vain joku status todistuksesta, että olet läpäissyt jonkin asian, mutta käytäntö on ihan eri asia!

    Minä kyllä huomasin tämän näistä "insinööreistä" jotka olivat tuolla kurssilla!! Se mitätön lappu ei välttämättä takaa ollenkaan sitä todellista osaamista. Saakelin jos on koulut käyty ja sormi suussa ollaan ihan simppeleissä asioissa, näitä kun palkataan koulutuksen perusteella hommiin, vissiin suomi24 treffit on elävin todiste, tutustukaan asiaan!

    Tiedän, minua vituttaa ja kyrsii tällähetkellä saakelisti pelkästään se ettei anneta edes mahollisuutta todistaa osaamistaan jonkun lapun puutteen takia. Koulut antaa lähtövalmiuden asioihin, loppu riippu ihan itsestäsi, mikä on inspiraatiota ja kiinnostuksesi jatkaa osaamistasi, se on jämpti se!

    Tieto ei pysy päässä sillä, että omistat jonkin lapun missä lukee että olet insinööri! Olenko muka väärässä?

    Ei se koeaika kovin halpaa työnantajalle ole... siksi kovin helpolla ei oteta riskiä.

    Äänestä

Voisko homma olla kiinni sun omista myyntitaidoista.. tosiaan kun ne paperit puuttuu niin sun tarvii aika paineella tykittää ittes sisään. Lupailla liikoja, ei vahingossakaan vähätellä ittees ja sit näytetöitä vaan kerta toisensa jälkeen esille.. Nöyräkään ei parane tilanteessas olla vaan just toi kaikki sanottava pitää sanoo ja monta kertaa olla yhteydessä ja osottaa innokkuutesi hommaan. Vastapainoksi taas ei tietysti liian koppavakaan osaamisensa kanssa, jotta välittyy ammattimainen kuva. Aika vaikee löytää tuohon se kultainen keskitie. Toivottavasti saat mahdollisuutesi!

Äänestä

Menet vain kiltisti yliopistoon. Sieltä sitä pääsee ohjelmistopuolelle, jos niin kiinnostaa. Tosin joutuu hieman opiskelemaankin. Pelkkä ohjelmointitaito tai jonkin rajapinnan tunteminen ei vielä riitä. Sinun täytyy olla nopea oppimaan ja sopeutumaan uusiin hommiin, koulun käyminen on yksi esimerkki tilanteeseen sopeutumisesta. Tarvitsee olla sosiaalinen, aktiivinen, kykeneväinen tiimityöskentelyyn, hallita laajoja kokonaisuuksia, ja olla näkemystä projektien läpiviennistä. Ikä on huono tekosyy olla opiskelematta, toiset vaihtavat alaa useamman kerran elämänsä aikana, ja ohjelmistohommissa tarvitsee opiskella uutta lähes koko ajan.

Äänestä

Jos rehellisesti sanotaan, niin kotisivusi eivät oikein herätä luottamusta. Sivuille ei kaivata mitään tyhjänpäiväistä blingblingiä, mikä ei edes toimi, vaan toimivuutta, selkeää rakennetta ja hyvää luettavuutta. Aloitetaanpa vaikka navigoinnista, esimerkkien kera:

http://www.webpagesthatsuck.com/mysterymeatnavigation.html#

Lisää joitain ajatuksella otettavia huomioita:

http://www.useit.com/alertbox/

Silmää tarvitaan niin käyttöliittymien suunnitteluun, koodin järjestämiseen, kuin dokumentaationkin rakenteeseen. Ensivaikutelmaan kannattaa panostaa, mutta se ei saa olla se tärkein asia, muuten luottamus katoaa lopullisesti.

Äänestä
  • Tuo eka linkkisi oli tosi standarti nettisivu, joita ovat 95% nykysivustosita!

    Mutta tuo jälkimmäinen linkkisi oli tosi karmee sivusto isoineen fonttineen ja epäluettavuuteen. Perkele en tekisi tuommoista sivustoa vaikka minut kidutettais hengiltä!

    Opiskeleppa pikkaisen sivujen luettavuutta ennekuin tulet mulle saarnaamaan sivujen ulkoasuja! Vai vituttaako sinua se, kun epäinsisööri on tehnyt miellyttävät sivut FRAMEILLA! Vittu sun kanssas mä sanon, mä en ostais sulta oppia edes 10 centillä!

    Minulla on omat mielipiteeni ja sinulla omaisi!

    Sitäpaitsi olen saanut jo pari työhönhaastattelua pelkästään noiden sivujeni ansiosta eli puhu sinä pelkästään mitä haluat! Minuun ne ei toimi! Minulla on tyylini!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tuo eka linkkisi oli tosi standarti nettisivu, joita ovat 95% nykysivustosita!

    Mutta tuo jälkimmäinen linkkisi oli tosi karmee sivusto isoineen fonttineen ja epäluettavuuteen. Perkele en tekisi tuommoista sivustoa vaikka minut kidutettais hengiltä!

    Opiskeleppa pikkaisen sivujen luettavuutta ennekuin tulet mulle saarnaamaan sivujen ulkoasuja! Vai vituttaako sinua se, kun epäinsisööri on tehnyt miellyttävät sivut FRAMEILLA! Vittu sun kanssas mä sanon, mä en ostais sulta oppia edes 10 centillä!

    Minulla on omat mielipiteeni ja sinulla omaisi!

    Sitäpaitsi olen saanut jo pari työhönhaastattelua pelkästään noiden sivujeni ansiosta eli puhu sinä pelkästään mitä haluat! Minuun ne ei toimi! Minulla on tyylini!

    Olen itse asemassa jossa otan ihmisiä töihin, kohtalaisen monen vuoden kokemus tältä puolelta. Mikäli haet paikkaa jossa olet nettisivuja tekemässä, niin suosittelen että otat ihan tosissaan ystävälliset neuvot joilla koitetaan sinun asemaasi parantaa. En kuitenkaan kehoita kovin paljon tyyliäsi muuttamaan, sillä persoonallisuus ja yksilöllisyys saattavat olla sellaisia joilla erotut massasta ja pääset alkukarsinnasta läpi. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa että siinä vaiheessa kun lukee saman päivän aikana neljättäkymmenettä hakemusta niin sen on syytä olla hyvä tai muuten muista erottuva että sitä viitsii lähteä katsomaan tarkemmin.

    Sen verran vielä kommentoin että toivottavasti sinun kirjoitustyylisi on hieman toinen työhakemuksissasi kuin täällä. Kieliopista ja kirjoitusvirheistä saa olla mitä mieltä haluaa, mutta ainakin minulle ne ovat tietyissä tilanteissa tärkeitä, ja mikäli esimerkiksi minä olen se joka päättää jatketaanko keskusteluita...

    Onnea hakuun. Ei muuten minullakaan kovin kummallisia papereita ole, työkokemuksella huomattavasti suurempi merkitys.

    Äänestä

On siinä aikamoinen ero amk:n ja dippojen välillä. Toiseen mahtuu porukkaa, joka ei ole motivoitunutta ja silloin se ylärivi pelailee. Työnantajalle koulun loppuun saattaminen kertoo pitkäjänteisyydestä ja yritteliäisyydestä.

Äänestä

Juu, työnäytteitä vaan tekemään, niin että näkevät, mitä osaat. Eli teet pari freeware-ohjelmaa jakoon ja käytät niitä työnäytteenä töitä hakiessasi.

Äänestä
  • Vinkeistä.

    Pitää kokeilla tuota :)

    Äänestä

Mulla on vähän sama tarina, lopetin AMK:n kesken. Syytkin olivat tavallaan henkilökohtaisia, tosin mulle tarjottiin pysyvää työpaikkaa enkä tohdinnut kieltäytyä. Tämä oli vuonna 1998.
Sen jälkeen olen pari kertaa paikkaa vaihtanut, eikä sen "paprun" puuttumisella ole ollut juuri mitään merkitystä. Lähinnä on oltu kiinnostuneita työkokemuksesta ja oikeasta osaamisesta.
Onnistuisiko sulta töihinpääsy jonkun työkkärin systeemin kautta, jolloin työnantajalle ei tulisi suuria kustannuksia aluksi? Tai sitten esim. oppisopimuskoulutukseen? Jos vaan jotenkin saisit kengän ovenväliin, niin siitä eteenpäin se on vain itsestä kiinni eikä siitä paprusta.

Äänestä
  • Sain jo yhden työtarjouksen, joka oli tosin simppeli parin päivän homma, mutta saahan siitä sentään työkokemusta. Nettisivut toimii =)

    Äänestä

Lähetä työnäyte firmaan tai esittele itse tekemäsi softa haastattelussa. Mene lähes mihin tahansa työhön, jossa voit kuitenkin näyttää taitosi. Kyllä jos osaat niin varmasti saat duunia.

Ne on vaan tottuneet näihin koulusta tuleviin ohjelmoijiin. Osaavat kaikenlaista, mutta todellisuus on karumpi.

Äänestä
  • Tuo täytyy tehdä heti! Nimittäin mulla on projektia 3D ohjelmoinnista ja vaikka mistä voin otta mukaan haastatteluun :)

    Osaamisesta se ei ole kiinni ja olen nopea oppimaan uutta!

    Äänestä

Pelasin aikoinaan varmanpäälle ku puoliopiskelin itsekkin inssiksi...

Laitoin niin minimaalisen palkan et varmana saan kesätöitä ja kaks kesää olinkin ollu ja hommat hoitanu viimisen päälle sitten tulikin puhelu kesken koulupäivän ja oli sellanen tarjouk ko. firmasta josta ei voinu kieltäytyä...noo samassa firmassa edelleenkin...

Äänestä
  • Tuo tosiaan naurattaa! Sillä todella itsekkin olen pannut palkkani todella minimiin! Nimittäin kun ja jos mä pääsen osoittamaan osaamiseni, niin sittenhän sitä palkaa voi nostaa!

    Kiitti vaan vinkistä vaikka se olikin tiedossa, hyvä että toimi.

    Terkuin Simppa!

    Äänestä

Terve.

Itse olin ensimmäistä vuotta AMK:ssa opiskelemassa IT-alaa, mutta lopetin, koska tulin tulokseen, että en 4 vuoden aikana opi mitään uutta hyödyllistä ja, että pakkopullana en siellä papereiden takia ole.

Eräänä päivänä koulussa vittuuntuneena koko opetukseen surffasin mol.fi:tä ja huomasin optimaalisen paikan omaa kiinnostusta silmällä pitäen.

Soitto firmaan ja parin päivän päästä työhaastattelu.
Tästä kaksi viikkoa ja olin töissä kyseisessä firmassa.

Ja minulla ei siis mitään IT-alan koulutusta, mutta taito on hankittu harrastuksien kautta ja sen on vankka, ainakin jos vertaan nyt vuoden sisällä näkemiin AMK:sta valmistuneisiin insinööreihin.

Näillä koulun penkiltä tulleilla kun ei ole mtään hajua mistään, jos ei kokonais kuvaa alan teknisistä asioista ole saanut hahmotettua.
Ja tätähän niillä ei näemmä tunnu olevan.

Eli pointtini on se, että aivan turhaan istut koulussa papreiden takia jos tieto/taito on jo hallussa. Menet ja todistat taitosi niinkuin minäkin tein ja homma on sillä selvä.

PS. Mun työhaastattelu kesti kyllä yli 4t ja siinä piti näyttää osaaminen, mutta mikäs siinä on näytää ku tietää mitä tekee :)

Äänestä
  • Mitä piti näyttää?
    Koodata webbi serveri parissa tunnissa ;)?

    Äänestä

  • Haipala kirjoitti:

    Mitä piti näyttää?
    Koodata webbi serveri parissa tunnissa ;)?

    että ehkä lotto-ohjelman

    Äänestä

  • Nyt kyllä osuit naulankantaan!

    Luin viestisi huolella läpi ja ihan kuin itse olisin tuon kirjoittanut!

    Hemmetti ei meitä kaikkia ole luotu auditorioon istumaan ja panemaan noita asioita lappuihin! Me vaadiaan actionia, siitä me saadaan voimaa ja opitaan uutta! Tämä metodi näiltä korkakouluilta puuttuu tyystin kokonaan ja eivät ota ollenkaan huomioon meitä action kavereita!!!!!!!

    Sillä tuolla kurssilla missä olin, niin siellä oli teoriaa mahdollisimman vähän ja HETI siirryttiin käytäntöön, ei mitään isä-lapsi suhteita tietokannoissa vaan käytännössä käytiin läpi miten teitokantoja käsitellään!!!!!

    Meni heti tajuntaan toisin kuin AMK:n opetuksessa!!!!

    Tämä vain vahvistaa minun käsitystä siitä, että jotkin meistä ovat luotu oppimaan käytännössä, se on se meidän metodi!

    Äänestä

Kerrothan sitten, onnistiko työnhaussa näillä menetelmillä ;) Teki mieli vielä lisätä, että työkokemuksen puutteessa ei tekijästä tiedä vitutuksen sietokykyä. Tutkintopaperissa on se hyvä puoli, että sen tehnyt on joutunut kestämään vähän isompaakin vitutusta. Nimittäin joka projektissa on hankalia vaiheita, joissain nyrkkipajoissa voi olla ongelmia jatkuvasti. Silloin tarvitaan just tätä, sitkeyttä ja kykyä puurtaa vaikeiden tilanteiden läpi. Sinulla kuitenkin varmasti sitä on, eikös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


töitä.. kirjoitti:

Ensinnäkin olen pikkaisen hiprakassa, suonette anteeksi tekstini. Hyvää vappua vaan kaikille.

Tuolta alemmasta ketjusta luin, että insinöörin paperit ovat vessapaperiin verrattavissa. Entän minä sitten, jolla ei ole edes niitä. Tämmöinen puoli insinööri olen. Kävin toki AMK:ta puoliksi ja lopetin kesken henkilökohtaisista syistä.

Mutta vaikeeta on saada alan hommia vaikka kuinka pätevä tuntis olevan. Kerran kävin työhaastattelussa yhteen ohjelmistofirmaan ja ne oli todella kiinnostuneita, mutta epäröivät helvetisti, toki toki. Eihän minulla ollut työkokemusta jne.. Eikä minulla ole suhteita jne..

Kun kävin tuon Java kurssin, niin siellä opettajana oli DI-Insinööri joka sanoi, että hän ottais paljon ennemmin tyypin töihin joka on oppinut alan hommat harrastusten kautta kuin pakkopullana opiskelleen jossain koulun penkillä. Tämä varmaan oli harvinainen mielipide, ei ainaskaan tunnu siltä että tämä päteis yleisesti työnantajilla.

Olen yrittänyt vaikka kuinka moneen yritykseen, en vaadi hirveitä, kunhan pääsis edes näyttämään osaamisensa ja kasvattamaan kokemustansa, mutta kun ei ikinä saa mitään mahdollisuutta edes yrittää. Tämä pännii perkeleesti, onko kaikki kiinni vaan pelkästään yhdestä lapusta jossa lukee Insinööni ja leimat siinä.

Tuolla kurssila oli pääsykokeena tehdä jollakin ohjelmointikielellä lottokone, joka tulostaa lottoruudukon 1-39. Minä olin kuulemma ainut joka osas tehdä tuon, tein sen C kielellä. Kurssilla olevat "insinöörit" eivät edes tienneet, miten yksinkerainen yksiulotteinen taulukko tehdään Java kielellä, sitä hämmästelin todella, olivathan nämä sentään koulunsa käyneet läpi!

Lisäksi muistan opiskeluaikaani AMK:ssa kun jätkät auditoriossa ylärivissä suurimman osan ajasta pelasivat ja räkättivät vaan kun pelailivan moninpelejä kannettavillaan verkossa. Sitä näiden opiskelu näytti olevan.

Eli onko todellan niin, että on oltava 5-10 vuotta työkokemusta ja DI insinööri (senioori), että edes voi yrittää ohjelmistoalan hommia?

Tässä vielä kotisivuni: http://www.knubits.com

Olen nytten kännissä ja vähän närkästyttää, tämä töiden etsiminen on miltei sama kuin yrittäis etsiän naista netistä, kummassakin on samat haasteet ;D phuaha!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu