Tukiaiset

Taloudessa on markkinamekanismi, joka ilmoittaa yrittäjälle, miten tuotantoa olisi ohjattava.

Jos oletetaan, että yrityksen tuotto on keskimäärin 100, niin silloin yli 100 yksikköä tuottavat ovat keskimääräistä tuottavampia ja alle 100 yksikköä tuottavat heikosti kannattavia. Hyvin tuottavat ovat valinneet oikeita tuotteita, sijoittuneet kysytyille aloille tai järjestäneet toimintonsa erinomaisesti.

Keskimääräistä heikkotuottoisimpien on syytä kehittää toimintojaan, tuotteitaan, tuotantosuuntiaan yms. tuloksen korjaamiseksi. Muutoin rahoittajat kaikkoavat tai johto saa potkut.

Jos yrityksen tuotto on 0, on yritys kannattamaton. Jos tuotto on negatiivinen yritys tuottaa tappiota. Kun pääoma on kulutettu tällaiset yrityket tekevät konkurssin.

Maatalousyritykset ovat Suomessa voimakkaasti tappiollisia. Ts. tuotto on negatiivinen. Eräs tällä palstalla kertoi tekevänsä 250 000€ liikevaihdolla ja 190 000€ tukiaisilla 50 000€ verotettavaa tuloa. Tällöin tuloksen tulisi olla yli 300% suurempi jotta yllettäisiin 0-tulokseen eli kannattamattomaan tuotantoon. Jotta päästäisiin nykyisiin ansioihin tulisi tuotoksen liki 5-kertaistua. (Tullimuureja ja ympäristövahinkoja ei otettu arvion piiriin)

Edellisestä on nähtävissä, että maatalous on kadottanut markkinoihin ja hinta-mekanismeihin liittyvän kontrollin. Sitä eivät ohjaa, eivätkä enää edes kosketa, markkinoiden säännöt. Vaikka toiminta on raskastakin raskaammin tappiollista, ei edes pyrkimyksiä tuotantosuuntien kehittämiseen tai muuttamiseen ilmene. Miksi kehittää toimintaa, kun tukiaiset on naulattu tappiollisen toiminnan pysyvyyteen?

Toiminta on niin syvästi tappiollista, että ollaan siirrytty lähes täydelliseeen tukiaistalouteen. Maatalouden poliittinen painostuskoneisto tuottaa itse asiassa tukiaisia. Tämä tapahtuu elintarviketuotannon savuverhon suojassa.
1105600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Kyllä olet nähnyt turhaa vaivaa noin pitkän esitelmän pitämiseen.
Maataloudessa karsitaan tuottamattomat osat pois ja jätetään ne tuottavat osat käyttöön.
Toiminta ei missään tapauksessa ole tappiollista, muussa tapauksessa toiminta olisi loppunut ajat sitten.

Muistin virkistämiseksi maatalouden tulo on vuositasolla noin 4 mrd euroa, josta puolet koostuu tuista, jotka on tarkoitettu korvaamaan hinnanalenuksista koituneet menetykset.
Joillakin muilla aloilla tuo korvaus on 100 prosenttia, siihen katsoen maatalous on erittäin kuluttajaystävällinen tuotannonala.

Äänestä
  • Koska maatalous on eristetty oikean talouden markkinoista ja sitä pidetään hengissä tukiaisjärjestelmien avulla, yritetään väittää, ettei se olisi tappiollista.

    Ei maatalous ole lainkaan tappiollista maatalouden harjoittajalle, sillä tukaisia sataa runsaasti ja maatalous on erittäin kannattavaa tukiais-rahavirran vastaanottajalle.

    Maatalous on erittäin tappiollista kansantaloudelle, erityisesti veronmaksajille, kuluttajille ja luonnolle, jotka poliittisilla päätöksillä pannaan maksamaan tappiot.

    Kuvittelun piiriin kuuluvat myös "korvattavat hinnanalennukset" aivan kuin Suomen tappiollinen maatalouden kustannustaso vastaisi avoimen talouden hintaa. Erityisen vääristyneeksi tämän ajattelun tekee se, että maatalouden tappiot todella korvataan ja että se tehdään avoimilla markkinoilla ansaitulla rahalla.

    Alkeellisen käsityskyvyn puutetta osoittavat lausumat siitä, että joidenkin nuiden toimialojen "hinnanalennukset" korvataan 100%:sesti.

    Maatalouden taloudellinen alennustila on niin musertava, etteivät asianomaiset kykene sitä edes itselleen myöntämään. Puheet "oikeista hinnoista" ja "yrittäjistä" olisivat naurettavia elleivät ne olisi traagisia.

    Äänestä

  • oireena kirjoitti:

    Koska maatalous on eristetty oikean talouden markkinoista ja sitä pidetään hengissä tukiaisjärjestelmien avulla, yritetään väittää, ettei se olisi tappiollista.

    "Maatalous on erittäin tappiollista kansantaloudelle, erityisesti veronmaksajille,"

    ja aika useinkin vielä.

    Koska se saa ympärilleen kunnolliset perustelut?

    "Maatalouden taloudellinen alennustila on niin musertava, etteivät asianomaiset kykene sitä edes itselleen myöntämään. Puheet "oikeista hinnoista" ja "yrittäjistä" olisivat naurettavia elleivät ne olisi traagisia."

    Jos tuo kirjoittamasi lause tyydyttää sinua niin olkoon menneeksi, ei se minua haittaa koska tiedän mikä on oikea totuus ja pääasia, että tuet ja muut tilitykset jouksee tilille siten kun on yhteisesti sovittu.

    Äänestä

  • lause kirjoitti:

    Pitääkö sitä sen enempää perustella? Kaikki menettävät raskaasti tappiollisessa alkutuotannossa resurssejaan. Vain viljelijä saa tulonsiirtoja ja siten hyötyy muiden rahasta. Miten tällainen toisen taskusta toisen taskuun rahojen siirtely voisi ikinä olla kannattavaa veronmaksajalle tai kansantaloudelle?

    Voisitko itse perustella miten miljardeja vuodessa maksava maatalous olisi kannattavaa Suomessa?

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    "Voisitko itse perustella miten miljardeja vuodessa maksava maatalous olisi kannattavaa Suomessa?"

    Se on täsmälleen samalla tavalla kannattavaa kuin muissakin maissa, ei poikkeuksia säännöistä!

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Pitääkö sitä sen enempää perustella? Kaikki menettävät raskaasti tappiollisessa alkutuotannossa resurssejaan. Vain viljelijä saa tulonsiirtoja ja siten hyötyy muiden rahasta. Miten tällainen toisen taskusta toisen taskuun rahojen siirtely voisi ikinä olla kannattavaa veronmaksajalle tai kansantaloudelle?

    Voisitko itse perustella miten miljardeja vuodessa maksava maatalous olisi kannattavaa Suomessa?

    vaikka et ole edes omiasi sen paremmin perustellut, ainoastaan toistat yhtä samaa jatkuvasti.

    Ainoa "perustelusi" mitä olet tähän asti kyennyt esittämään on vapaasana sivuston mielipidekirjoitus, jossa ei myöskään asioita perustella millään todellsilla arvoilla vain ainonoastaan oletuksilla ja viitataan johonkin tutkimukseen jonka on tehnyt jotkut... jää liika kysymysmerkkejä.

    Sellainen kirjoitus jossa on myös luvut sanottu ja mistä ne tulee ja myöskin kenen tekemä se on, on sinulle täällä esitetty. Siinä esiintyviä tietoja et ole sinä kuitenkaan edes pyrkinyt kumoamaan vastaavanlaisella työllä.

    Kun kuitenkin niitä perusteluja pyydät, niin perustele ensin mihin sinä pyydät perusteluja.

    lauseesi, "Voisitko itse perustella miten miljardeja vuodessa maksava maatalous olisi kannattavaa Suomessa?"
    vaatii itse perusteluja mihin perustat että maatalous maksaa Suomelle enemmän kuin se siitä hyötyy, huomautan että tällä hetkellä Suomi tuo elintarvikkeita kahden miljardin edestä, mitä maksaa jos tuodaan koko hoito?
    toinen seikka mitä summaa tarkoitat tuolla miljardeja onko se 2-10 miljardia vai vieläkin enmmän.

    Onhan se helppo vaati muilta perusteluja varsinkin silloin kun ei niitä itse tee.
    Muuten miksi et perustele uskottavasti sanojasi, epämääräisyyksiin viittaminen ei hyödytä ketään.

    palataan astialle kun olet esittänyt uskottavan perustelun kysymyksellesi

    Äänestä

  • lause kirjoitti:

    "Maatalous on erittäin tappiollista kansantaloudelle, erityisesti veronmaksajille,"

    ja aika useinkin vielä.

    Koska se saa ympärilleen kunnolliset perustelut?

    Maatalous on tappiollista hintamekanismin perusteella. Kannattavaa tuotantoa ei tarvitse tukea.

    Mitä on sanottava tuotannosta, joka ei kata edes tuotantopanoksien kustannuksia? Se on rahanhävittämisautomaatti.

    Tuki on valtion budjetissa näkyvää tukea, eri tavoin piilotettua tukea, rakenteellista tukea, poliittista tukea, tullimuureihin perustuvaa tukea ja ympäristöltä riistettyä tukea eli saastuttamista. Näillä on monia negaitiivisia seurausvaikutuksia. Mitä mahtaa esim vesistöjen rehevöityminen todella maksaa, jos ryhdytään laskemaan?

    Mitä tämä tarkoitaa käytönnössä? 80 000 ihmistä tekee tappiollista työtä. Jos heidän työpanostaan pidetään arvokkaana, se tulisi käyttää johonkin paremmin kannattavaan. Tarkkaan laksematon määrä hallintoa, tutkimusta ja muuta tukiorganisaatiota pitää vielä laskea tämän konkurssin päälle. Kaikki tämä pitää kattaa oikealla rahalla, että maatalousporukka pääsee edes syömään.

    Maatalousinvestoinnit ovat paitsi tappiollisia, ennenkaikkean vahingollisia siksi, että silläkin rahalla jätettiin tekemättä jotakin tuottavaa.

    Kolmanisen maiden pysyvä köyhyys johtuu rikkaiden maiden maatalouden tullimuurista, tukiaisista ja dumppauksesta.

    Maatalouden aiheuttama poliittinen vääristymä on luku sinänsä. Kokonaiset alueet autioituvat ja riutuvat maatalouden dominoidessa poliittista ajattelua ja paikallista "taloutta" sekä politiikkaa.

    Äänestä

  • muutama: kirjoitti:

    "Maatalous on tappiollista hintamekanismin perusteella."
    poliittisilla päätöksillä on estetty normaali hintojen kehitys jossa panosten hintojen nousun vaikutustusta lopputuotteeseen on estettety keinotekoisesti. Samoin tuo mainitsemasi hintamekanismi on toiminut kun vehnässä tuli maapollolla pulaa aiheuttaen markkinahintojen nousua, niin EU:ssa pistettiin ylimääräisiä maksuja niille jotka olisivat vieneet viljaa ulkomaille sen vuoksi että siellä sai paremman hinnan.

    "Kannattavaa tuotantoa ei tarvitse tukea."
    miksi julkista liikennettä tuetaan miksi varustomoita tuetaan miksi yrittäjiä tuetaan työvoimakustannuksien osalta, miksi sähkövero on eri yrityksille kuin tavallisille ihmisille, miksi Suomessa maksetaan lähes 2 miljardia elinkeinotukia, vaikka kannattavaa tuotantoa ei tarvitse tukea?

    "Mitä on sanottava tuotannosta, joka ei kata edes tuotantopanoksien kustannuksia? Se on rahanhävittämisautomaatti."
    Mainitsemasi hintamekanismi estää panosten hintojen nousun siirron tuotteeseen. Lisäksi missä on mainittu ettei tuotteesta tuleva hinta ole kattanut kustannuksia?

    "Tuki on valtion budjetissa näkyvää tukea, eri tavoin piilotettua tukea, rakenteellista tukea, poliittista tukea, tullimuureihin perustuvaa tukea ja ympäristöltä riistettyä tukea eli saastuttamista. Näillä on monia negaitiivisia seurausvaikutuksia. Mitä mahtaa esim vesistöjen rehevöityminen todella maksaa, jos ryhdytään laskemaan?"
    siis muissa maissa ei ole tulleja, ei poliittista tukea, ei mitään negatiivista seurausvaikutuksia?
    Mitä mahtaa ympäristölle maksaa suurten kaupunkien vesihankkeet? Mitä säästyy suomalaisten elintarviketurvallisuuden vuoksi, mitä kustantaa yhteiskunnalle hyvän työntekijän kuoleminen salmonellaan tai saatuaan resessiivisen bakteerin elimistöönsä, onko kukaan ikinä edes ajatellut näitä asioita, jos ei ole on Suomessa asiat liian hyvin.

    "Mitä tämä tarkoitaa käytönnössä? 80 000 ihmistä tekee tappiollista työtä."
    niin ja siinä samalla pitää reilut 200 000 ihmistä työssä että silleen. Ja samalla pienentävät Suomen nettomaksu osuutta EU:lle.

    "Tarkkaan laksematon määrä hallintoa, tutkimusta ja muuta tukiorganisaatiota pitää vielä laskea tämän konkurssin päälle."
    epämääräistä jaarittelua, yksi kovimmista vientituotteista Suomessa maataloudessa on sonnien sperma, vientituloja tulee että ropisee.

    "Kaikki tämä pitää kattaa oikealla rahalla, että maatalousporukka pääsee edes syömään."
    eikävä vainettä jonkun pitää se ruoka myös tuottaa, ei pelkällä rahalla syödä muista midaksen kohtalo.

    "Kolmanisen maiden pysyvä köyhyys johtuu rikkaiden maiden maatalouden tullimuurista, tukiaisista ja dumppauksesta."
    Osittain oikeassa, mutta myös Brasilian suuresta maaorjuuteen ja ympäristön ryöstöön perustuvasta tuotannosta. ai niin eihän muualla ole ympäristö ongelmia vain ja ainoastaan suomessa.

    "Maatalouden aiheuttama poliittinen vääristymä on luku sinänsä. Kokonaiset alueet autioituvat ja riutuvat maatalouden dominoidessa poliittista ajattelua ja paikallista "taloutta" sekä politiikkaa."
    ehkä ei kannata tehdä käpäsestä härkästä, vaikka uusimaa saakin ison osan maatlouden tuomasta lisäarvosta.

    Äänestä

  • On tosin kummallista väittää että maatalous olisi yritystoimintaa muuten kuin verovähnnysten osalta. Kai viljeliä saa myös asuintalonsa lämmityksen vähennettyä verotuksessa.

    Äänestä

  • vastine kirjoitti:

    Epärehellisyyden huippua edustaa se maaalouden harjoittaja joka syytää poliittisia päätöisiä hintamekanimsimin syrjäyttämisestä. Viimeiset 60 vuotta MTK / Maalaisliitto / Keskustapuolue ovat systemaattisesti kaikessa toiminnassaan pyrkineet poliittisin päätöksin tukemaan valtion varoilla taloudellisesti kuolevaa ja sittemmin menehtynyttä maatalous-vainaata.

    Yksinkertainen totuus on se, että kannattamatonta maataloutta lähdettiin erityisesti Suomessa museoimaan veronmaksajien rahoilla sen sijaan että olisi pyritty kehittämiseen ja luonnollisiin siirtymiin moderneihin elinkeinoihin.

    Julkinen liikenne ei ole elinkeintotoimintaa vaan julkista palvelua. Julkinen toiminta ei voi valikoida asiakastaan tai keskittyä tuottavimpiin linjoihin jne. Maatalous pitää itseään (toki virheellisesti) yrittäjätoimintana.
    Ei julkisen liikenteen tuki sentään yllä maatalouden mittoihin. Julkista liikennettä tuetaan enimmiltään juuri maatalouspolitiikan autioittamilla alueilla. Siten sekin on osaltaan maatalouden piilotukea.

    Ahvenanmaan varustamoiden tukeminen on järjettömyyttä. Ei järjettömyydellä kuitenkaan voi perustella toista tai vielä suurempaa järjettömyyttä. (Tietysti ei varustamoiden tukiaisia voida verrata maatalouden tukiaisvuoristoihin. Maatalous toimii huonona esimerkkinä, joka houkuttaa liiketoimintaansa huonosti hoitavia valtion kukkarolle.) Mitä on yrittäjien tukeminen työvoimakusannusten osalta? Käytännössä ei mitään. Valtio osallistuu elinkeinojen kehittämiseen T&K- panoksilla. Maatalouspolitiikan runtelemat kunnat ja valtio maksavat tukiaisia kenelle yritykselle hyvänsä, joka suostuisi perukoille saapumaan. Monin osin valtion elinkeinotuki on maatalousvaurioiden paikkailua maakunnissa. Siten siitäkin osa on maatalouden piilotukea.

    Maatalous on jatkosodan jälkeen kammoksunut hintamekanismia. Tämä sopi hyvin myös kommunisteille sekä maalaisliiton ja skdl:n vetämälle kansanrintamapoliikalle. Hinta- ja markkinamekanismin vastustus sujuu helposti liikkeeltä, jonka taloudelliset juuret ja ajattelu on 1700-luvulla. Asiat hoituvat, kun lähetetään karvahattuseurue kuninkaan luokse...

    Maatalouden omienkin laskelmien mukaan tuloista on 50% tukiaisia. Maailmantalouden konseptissa, jossa maatalouden rahoitus Suomessa tapahtuu, jalostamaton bulkkituotanto on miltei arvotonta.

    Ei muissa maissa agraaripuolue ja maanomistajat ole vuosisatoihin määränneet kansallista politiikaa saati elinkeinopolitiikkaa. Suomalainen elintarviketurvallisuus on suuri kupla. Ihmiset elävät paremmin ja pidempään maistamatta kertaakaan "suomalaista terveysruokaa". Suomen varsinaiset vahvuudet ja mahdollisuudet bulkkituotantoon pyrkivä tukiaismaatalous on hukannut ja jopa tuhonnut.

    Kerrannaisvaikutuksia syntyy tehtäisiin mitä tahansa. Jos tehtäisiin taloudellisesti tuottavia asioita kerrannaisvaikutukset olisivat paremmat ja kasautuvat sekä vaikutuksiltaan varmemmat. Ei "kuolleen lehmän" maksminen ole järkevää vaikka sitä tekisi 200 000 ihmistä - päinvastoin. Aikaa ja rahaa palaa, mutta mikä onkaan tulos?

    Rahaa tuottavat vientituotteet ovat maataloudessa kurjositeetti. Miksi niitä ei ole merkittävästi? Kokonaistuloksen pitkä miinus ei poikkeuksista lyhene.

    Ei maatalous tuota omia eikä muidenkaan syömisiä. Kyllä sen tuottavat veronmaksajat ja vieläpä järjetömän korkeaan hintaan. Eräs pankinjohtaja kertoi miksi kaikki muuttuu mihin Maalaisliitto koskettaa... Oikeasaan maatalouden pitäisi kyetä ymmärtämään, ettei sen hallussa oleva kulta ole ansaittua. Poliittinen valta on vain muutettu kullaksi ilman perusteita.

    Ympäristöongelmat muualla eivät oikeuta ympäristöongelmia Suomessa.

    Joo, Uudellamaalla on kirjoilla kartoanoiden omistajia ja superrikkaita, jotka ovat huomanneet että maatalous on pankki- ja vakuutustoimintaa tuottavampi liiketoimi. Tarkkanäköisenä huomasit, ettei maatalouspolitiikan tarkoitus ole aluepolitiikan harjoittaminen, vaikka näin kuvitellaan.

    Äänestä

  • kuulut vähemmistöön kirjoitti:

    "Maatalouden taloudellinen alennustila on niin musertava, etteivät asianomaiset kykene sitä edes itselleen myöntämään. Puheet "oikeista hinnoista" ja "yrittäjistä" olisivat naurettavia elleivät ne olisi traagisia."

    Jos tuo kirjoittamasi lause tyydyttää sinua niin olkoon menneeksi, ei se minua haittaa koska tiedän mikä on oikea totuus ja pääasia, että tuet ja muut tilitykset jouksee tilille siten kun on yhteisesti sovittu.

    Niin kuinka onkaan sovittu? Maalaisliiton tukiaissiipi sopii Maalaisliiton poliittisen siiven kanssa siitä miten tuki ja tilitykset virtaavat.

    Et jaksa oivaltaa, (tai koetat brassalla kyynisyydellä) että pointti on siinä, että tuet ja tilitykset tulevat kolmannelta osapuolelta; veronmaksajilta.

    Kerroppas nyt sitten, kykenetkö myöntämään itsellesi varaa tämän itsellesi myöntämiseen?

    Äänestä

  • piirileikkiä kirjoitti:

    Epärehellisyyden huippua edustaa se maaalouden harjoittaja joka syytää poliittisia päätöisiä hintamekanimsimin syrjäyttämisestä. Viimeiset 60 vuotta MTK / Maalaisliitto / Keskustapuolue ovat systemaattisesti kaikessa toiminnassaan pyrkineet poliittisin päätöksin tukemaan valtion varoilla taloudellisesti kuolevaa ja sittemmin menehtynyttä maatalous-vainaata.

    Yksinkertainen totuus on se, että kannattamatonta maataloutta lähdettiin erityisesti Suomessa museoimaan veronmaksajien rahoilla sen sijaan että olisi pyritty kehittämiseen ja luonnollisiin siirtymiin moderneihin elinkeinoihin.

    Julkinen liikenne ei ole elinkeintotoimintaa vaan julkista palvelua. Julkinen toiminta ei voi valikoida asiakastaan tai keskittyä tuottavimpiin linjoihin jne. Maatalous pitää itseään (toki virheellisesti) yrittäjätoimintana.
    Ei julkisen liikenteen tuki sentään yllä maatalouden mittoihin. Julkista liikennettä tuetaan enimmiltään juuri maatalouspolitiikan autioittamilla alueilla. Siten sekin on osaltaan maatalouden piilotukea.

    Ahvenanmaan varustamoiden tukeminen on järjettömyyttä. Ei järjettömyydellä kuitenkaan voi perustella toista tai vielä suurempaa järjettömyyttä. (Tietysti ei varustamoiden tukiaisia voida verrata maatalouden tukiaisvuoristoihin. Maatalous toimii huonona esimerkkinä, joka houkuttaa liiketoimintaansa huonosti hoitavia valtion kukkarolle.) Mitä on yrittäjien tukeminen työvoimakusannusten osalta? Käytännössä ei mitään. Valtio osallistuu elinkeinojen kehittämiseen T&K- panoksilla. Maatalouspolitiikan runtelemat kunnat ja valtio maksavat tukiaisia kenelle yritykselle hyvänsä, joka suostuisi perukoille saapumaan. Monin osin valtion elinkeinotuki on maatalousvaurioiden paikkailua maakunnissa. Siten siitäkin osa on maatalouden piilotukea.

    Maatalous on jatkosodan jälkeen kammoksunut hintamekanismia. Tämä sopi hyvin myös kommunisteille sekä maalaisliiton ja skdl:n vetämälle kansanrintamapoliikalle. Hinta- ja markkinamekanismin vastustus sujuu helposti liikkeeltä, jonka taloudelliset juuret ja ajattelu on 1700-luvulla. Asiat hoituvat, kun lähetetään karvahattuseurue kuninkaan luokse...

    Maatalouden omienkin laskelmien mukaan tuloista on 50% tukiaisia. Maailmantalouden konseptissa, jossa maatalouden rahoitus Suomessa tapahtuu, jalostamaton bulkkituotanto on miltei arvotonta.

    Ei muissa maissa agraaripuolue ja maanomistajat ole vuosisatoihin määränneet kansallista politiikaa saati elinkeinopolitiikkaa. Suomalainen elintarviketurvallisuus on suuri kupla. Ihmiset elävät paremmin ja pidempään maistamatta kertaakaan "suomalaista terveysruokaa". Suomen varsinaiset vahvuudet ja mahdollisuudet bulkkituotantoon pyrkivä tukiaismaatalous on hukannut ja jopa tuhonnut.

    Kerrannaisvaikutuksia syntyy tehtäisiin mitä tahansa. Jos tehtäisiin taloudellisesti tuottavia asioita kerrannaisvaikutukset olisivat paremmat ja kasautuvat sekä vaikutuksiltaan varmemmat. Ei "kuolleen lehmän" maksminen ole järkevää vaikka sitä tekisi 200 000 ihmistä - päinvastoin. Aikaa ja rahaa palaa, mutta mikä onkaan tulos?

    Rahaa tuottavat vientituotteet ovat maataloudessa kurjositeetti. Miksi niitä ei ole merkittävästi? Kokonaistuloksen pitkä miinus ei poikkeuksista lyhene.

    Ei maatalous tuota omia eikä muidenkaan syömisiä. Kyllä sen tuottavat veronmaksajat ja vieläpä järjetömän korkeaan hintaan. Eräs pankinjohtaja kertoi miksi kaikki muuttuu mihin Maalaisliitto koskettaa... Oikeasaan maatalouden pitäisi kyetä ymmärtämään, ettei sen hallussa oleva kulta ole ansaittua. Poliittinen valta on vain muutettu kullaksi ilman perusteita.

    Ympäristöongelmat muualla eivät oikeuta ympäristöongelmia Suomessa.

    Joo, Uudellamaalla on kirjoilla kartoanoiden omistajia ja superrikkaita, jotka ovat huomanneet että maatalous on pankki- ja vakuutustoimintaa tuottavampi liiketoimi. Tarkkanäköisenä huomasit, ettei maatalouspolitiikan tarkoitus ole aluepolitiikan harjoittaminen, vaikka näin kuvitellaan.

    "Epärehellisyyden huippua edustaa se maaalouden harjoittaja joka syytää poliittisia päätöisiä hintamekanimsimin syrjäyttämisestä. Viimeiset 60 vuotta MTK / Maalaisliitto / Keskustapuolue ovat systemaattisesti kaikessa toiminnassaan pyrkineet poliittisin päätöksin tukemaan valtion varoilla taloudellisesti kuolevaa ja sittemmin menehtynyttä maatalous-vainaata."
    on erittäin epärehellistä jättää huomioimatta se tosiasia että peräti kahdeksan vuotta vallassa oli demareiden ja kokoomuksen yhteistyöhön perustuva hallitus, miksi silloin ei tapahtunut muutoksia?
    Voin myös kysyä miksi kokoomus ja demarit omassa ohjelmissaan esittävät että maataloutta on pystyttävä harjoittamaan myös jatkossakin.
    On todellakin epärehellistä jättää nuo seikat huomioimatta ja kaataa koko hoito yhden puolueen niskaan.

    "Yksinkertainen totuus on se, että kannattamatonta maataloutta lähdettiin erityisesti Suomessa museoimaan veronmaksajien rahoilla sen sijaan että olisi pyritty kehittämiseen ja luonnollisiin siirtymiin moderneihin elinkeinoihin."
    Museointi?????
    mitä tarkoitat museoinnilla, hieno sana josta tulee mieleen että jotkut elävät vielä vanhojen elokuvien lumoissa. Moderni elinkeino? elääkö ihminen ilman ruokaa? ikävä tosiasia on vain että elämä perustuu vain ja ainoastaan siihen että ihminen kykenee hankkimaan ravintonsa. Ennen oli että jokainen tuotti tai saalisti itse nykyään on ryhmä ihmisiä jotka tekevät tuon työn heidän puolestaan. Ja tuokin työ ilmeisesti täytyisi tehdä ilmaiseksi ennenkuin jotkut ovat tyytyväisiä jota kuitenkin epäilen.

    "Julkinen liikenne ei ole elinkeintotoimintaa vaan julkista palvelua."
    selityksiä selityksiä. tiedätkö mitä liikenteen muotoja kuuluu julkisen liikenteeseen, sillä nyt sinä tulit sanoneeksi että finnair ei harjoita elinkeinotoimintaa, vaikka on osakeyhtiö.
    "Julkinen toiminta ei voi valikoida asiakastaan tai keskittyä tuottavimpiin linjoihin jne."
    heh, miksi nuo yritykset sitten lopettavat linjojaan?

    "Julkista liikennettä tuetaan enimmiltään juuri maatalouspolitiikan autioittamilla alueilla. Siten sekin on osaltaan maatalouden piilotukea."
    ahaa, kaikki missä vähänkin valtio on mukana on maatalouden piilotukea varsinkin jos liikutaan kehä kolmosen ulkopuolella?

    "Maatalous pitää itseään (toki virheellisesti) yrittäjätoimintana."
    osittain oikeassa torppari sana taitaa olla nykyään lähempänä totuutta.

    "Monin osin valtion elinkeinotuki on maatalousvaurioiden paikkailua maakunnissa. Siten siitäkin osa on maatalouden piilotukea."
    älä nyt viitsi naurattaa, kun sinäkin olet monesti toivonut että sijoitettaisiin rahoja oikeiden työpaikkojen luomiseen, niin nyt nekin ovat sitten muuttuneet maatalouden piilotueksi. Joku voisi muuten nyt sanoa että NOKIAn saama tuki on kin sitten maatalouden hyväksi menevää piilotukea.

    "Maatalous on jatkosodan jälkeen kammoksunut hintamekanismia."
    esim. vuonna 1956 oli suuri vastustus siihen että elintarvikkeidenhintoja nostettaisiin juuri samoilla perusteilla kuten muutkin tavarat tekevät.

    "Hinta- ja markkinamekanismin vastustus sujuu helposti liikkeeltä, jonka taloudelliset juuret ja ajattelu on 1700-luvulla."
    millä vuosisadalla adam smith elikään :)
    kai tiedät hepun?

    "Ei maatalous tuota omia eikä muidenkaan syömisiä. Kyllä sen tuottavat veronmaksajat ja vieläpä järjetömän korkeaan hintaan. Eräs pankinjohtaja kertoi miksi kaikki muuttuu mihin Maalaisliitto koskettaa..."
    mites se olikaan se suuri mielipide kirjoitus jossa kerrottiin että päivässä menee kaikkineen kolme euroa ruokaan per henkilö ja siihen kaatuu näköjään monen ihmisen maailma.
    Eräs ja eräs, joidenkin mielestä joulupukki tuo lahjat kotiin.

    "Ei muissa maissa agraaripuolue ja maanomistajat ole vuosisatoihin määränneet kansallista politiikaa saati elinkeinopolitiikkaa."
    historian tuntemuksesi ei nostata järin suuria tuntemuksia eikä tämänpäivän tietosi asioista suuresti myöskään vakuuta. Jaa että ei keskieuroopassa ole vuosisatoihin maanomistajat vaikuttaneet elinkeinopolitiikkaan, kaikkea sitä näköjään pystytään kirkkain silmin kirjoittamaan.

    "Rahaa tuottavat vientituotteet ovat maataloudessa kurjositeetti. Miksi niitä ei ole merkittävästi?"
    ovatko? nyt jo tuodaan kahden miljardin edestä ruokaa, eikö ole sentään hyvä että on myös jotain vientiä että pystytään ostamaan. toiseen vastaus tuotanto ei riitä kattamaan kulutusta niin ei sitä tahdo riittää vientiinkään.

    "Ympäristöongelmat muualla eivät oikeuta ympäristöongelmia Suomessa."
    Kuka niin on sitten väittänyt, mutta miksi sitten kuitenkin hyväksytään muualla tapahtuvat rikkomukset? Koska halpa hinta on sitä että tuotantotavat eivät ole vertailu kelpoisia

    "Joo, Uudellamaalla on kirjoilla kartoanoiden omistajia ja superrikkaita, jotka ovat huomanneet että maatalous on pankki- ja vakuutustoimintaa tuottavampi liiketoimi. Tarkkanäköisenä huomasit, ettei maatalouspolitiikan tarkoitus ole aluepolitiikan harjoittaminen, vaikka näin kuvitellaan."
    et sinä ole asioista perillä puhe oli koko sektorin vaikutuksesta ei pelkkien tilojen.
    ei maatalous ole ollut pitkään aikaan aluepolitiikka, yliopistojen ja valtion toimintojen siirtäminen on sitä. Itse asiassa Suomen pääkaupunki on syntynyt aluepolitiikan johdosta, kuten historian kirjoista voidaan lukea.

    Onko nalle lähtenyt pois pankista?

    kalastus taitaa olla sydäntäsi lähellä?

    Äänestä

  • rehellisyys kirjoitti:

    Niin kuinka onkaan sovittu? Maalaisliiton tukiaissiipi sopii Maalaisliiton poliittisen siiven kanssa siitä miten tuki ja tilitykset virtaavat.

    Et jaksa oivaltaa, (tai koetat brassalla kyynisyydellä) että pointti on siinä, että tuet ja tilitykset tulevat kolmannelta osapuolelta; veronmaksajilta.

    Kerroppas nyt sitten, kykenetkö myöntämään itsellesi varaa tämän itsellesi myöntämiseen?

    suomi o eu:n jäsen ja siell toimitaa yhteiste sääntöje mukaa.

    O muute jo yhrestoista vuosi menossa.

    "tuet ja tilitykset tulevat kolmannelta osapuolelta; veronmaksajilta."
    ai jaa ett pitäis ilmaseks saara vai?
    Mihi tää yhteiskunta o oike menos. Mittää ei tahrot tehrä mut kaikke pitäs saara

    Äänestä

  • piirileikkiä kirjoitti:

    "Epärehellisyyden huippua edustaa se maaalouden harjoittaja joka syytää poliittisia päätöisiä hintamekanimsimin syrjäyttämisestä. Viimeiset 60 vuotta MTK / Maalaisliitto / Keskustapuolue ovat systemaattisesti kaikessa toiminnassaan pyrkineet poliittisin päätöksin tukemaan valtion varoilla taloudellisesti kuolevaa ja sittemmin menehtynyttä maatalous-vainaata."
    on erittäin epärehellistä jättää huomioimatta se tosiasia että peräti kahdeksan vuotta vallassa oli demareiden ja kokoomuksen yhteistyöhön perustuva hallitus, miksi silloin ei tapahtunut muutoksia?
    Voin myös kysyä miksi kokoomus ja demarit omassa ohjelmissaan esittävät että maataloutta on pystyttävä harjoittamaan myös jatkossakin.
    On todellakin epärehellistä jättää nuo seikat huomioimatta ja kaataa koko hoito yhden puolueen niskaan.

    "Yksinkertainen totuus on se, että kannattamatonta maataloutta lähdettiin erityisesti Suomessa museoimaan veronmaksajien rahoilla sen sijaan että olisi pyritty kehittämiseen ja luonnollisiin siirtymiin moderneihin elinkeinoihin."
    Museointi?????
    mitä tarkoitat museoinnilla, hieno sana josta tulee mieleen että jotkut elävät vielä vanhojen elokuvien lumoissa. Moderni elinkeino? elääkö ihminen ilman ruokaa? ikävä tosiasia on vain että elämä perustuu vain ja ainoastaan siihen että ihminen kykenee hankkimaan ravintonsa. Ennen oli että jokainen tuotti tai saalisti itse nykyään on ryhmä ihmisiä jotka tekevät tuon työn heidän puolestaan. Ja tuokin työ ilmeisesti täytyisi tehdä ilmaiseksi ennenkuin jotkut ovat tyytyväisiä jota kuitenkin epäilen.

    "Julkinen liikenne ei ole elinkeintotoimintaa vaan julkista palvelua."
    selityksiä selityksiä. tiedätkö mitä liikenteen muotoja kuuluu julkisen liikenteeseen, sillä nyt sinä tulit sanoneeksi että finnair ei harjoita elinkeinotoimintaa, vaikka on osakeyhtiö.
    "Julkinen toiminta ei voi valikoida asiakastaan tai keskittyä tuottavimpiin linjoihin jne."
    heh, miksi nuo yritykset sitten lopettavat linjojaan?

    "Julkista liikennettä tuetaan enimmiltään juuri maatalouspolitiikan autioittamilla alueilla. Siten sekin on osaltaan maatalouden piilotukea."
    ahaa, kaikki missä vähänkin valtio on mukana on maatalouden piilotukea varsinkin jos liikutaan kehä kolmosen ulkopuolella?

    "Maatalous pitää itseään (toki virheellisesti) yrittäjätoimintana."
    osittain oikeassa torppari sana taitaa olla nykyään lähempänä totuutta.

    "Monin osin valtion elinkeinotuki on maatalousvaurioiden paikkailua maakunnissa. Siten siitäkin osa on maatalouden piilotukea."
    älä nyt viitsi naurattaa, kun sinäkin olet monesti toivonut että sijoitettaisiin rahoja oikeiden työpaikkojen luomiseen, niin nyt nekin ovat sitten muuttuneet maatalouden piilotueksi. Joku voisi muuten nyt sanoa että NOKIAn saama tuki on kin sitten maatalouden hyväksi menevää piilotukea.

    "Maatalous on jatkosodan jälkeen kammoksunut hintamekanismia."
    esim. vuonna 1956 oli suuri vastustus siihen että elintarvikkeidenhintoja nostettaisiin juuri samoilla perusteilla kuten muutkin tavarat tekevät.

    "Hinta- ja markkinamekanismin vastustus sujuu helposti liikkeeltä, jonka taloudelliset juuret ja ajattelu on 1700-luvulla."
    millä vuosisadalla adam smith elikään :)
    kai tiedät hepun?

    "Ei maatalous tuota omia eikä muidenkaan syömisiä. Kyllä sen tuottavat veronmaksajat ja vieläpä järjetömän korkeaan hintaan. Eräs pankinjohtaja kertoi miksi kaikki muuttuu mihin Maalaisliitto koskettaa..."
    mites se olikaan se suuri mielipide kirjoitus jossa kerrottiin että päivässä menee kaikkineen kolme euroa ruokaan per henkilö ja siihen kaatuu näköjään monen ihmisen maailma.
    Eräs ja eräs, joidenkin mielestä joulupukki tuo lahjat kotiin.

    "Ei muissa maissa agraaripuolue ja maanomistajat ole vuosisatoihin määränneet kansallista politiikaa saati elinkeinopolitiikkaa."
    historian tuntemuksesi ei nostata järin suuria tuntemuksia eikä tämänpäivän tietosi asioista suuresti myöskään vakuuta. Jaa että ei keskieuroopassa ole vuosisatoihin maanomistajat vaikuttaneet elinkeinopolitiikkaan, kaikkea sitä näköjään pystytään kirkkain silmin kirjoittamaan.

    "Rahaa tuottavat vientituotteet ovat maataloudessa kurjositeetti. Miksi niitä ei ole merkittävästi?"
    ovatko? nyt jo tuodaan kahden miljardin edestä ruokaa, eikö ole sentään hyvä että on myös jotain vientiä että pystytään ostamaan. toiseen vastaus tuotanto ei riitä kattamaan kulutusta niin ei sitä tahdo riittää vientiinkään.

    "Ympäristöongelmat muualla eivät oikeuta ympäristöongelmia Suomessa."
    Kuka niin on sitten väittänyt, mutta miksi sitten kuitenkin hyväksytään muualla tapahtuvat rikkomukset? Koska halpa hinta on sitä että tuotantotavat eivät ole vertailu kelpoisia

    "Joo, Uudellamaalla on kirjoilla kartoanoiden omistajia ja superrikkaita, jotka ovat huomanneet että maatalous on pankki- ja vakuutustoimintaa tuottavampi liiketoimi. Tarkkanäköisenä huomasit, ettei maatalouspolitiikan tarkoitus ole aluepolitiikan harjoittaminen, vaikka näin kuvitellaan."
    et sinä ole asioista perillä puhe oli koko sektorin vaikutuksesta ei pelkkien tilojen.
    ei maatalous ole ollut pitkään aikaan aluepolitiikka, yliopistojen ja valtion toimintojen siirtäminen on sitä. Itse asiassa Suomen pääkaupunki on syntynyt aluepolitiikan johdosta, kuten historian kirjoista voidaan lukea.

    Onko nalle lähtenyt pois pankista?

    kalastus taitaa olla sydäntäsi lähellä?

    Ei maanomistajien ja maatalouden valta ole riippuvaista kulloisenkin hallituskoalition politiikasta. MTK on voimakkain ulkoparlamentaarinen painostusjärjestö. Kokoomuksella ja RKP:llä on myös maataloussiipi. Virheen sinipunahallitukset toki tekivät kun eivät kyenneet ajamaan maataloutta kohti järjen karsinaa. Sodanjälkeinen hallituksien kestopuolue on Maalaisliitto-kepu. Sieltä ne tukiaismiljardit virtaavat.

    Suomesta on tehty valtava maatalouden ulkomuseo. Aloitimme siitä, että maatalous kammoksuu viimeisen 200 vuoden aikana syntyneitä markkinoita. Mitä jokainen niemi ja notko on väärällään? Maataloutta! Tämä on mahdollista vain, koska muu osa taloutta on avautunut ja kilpailukykyinen. Ei syömiset Suomen maatalouden lopettamiseen lopu, päinvastoin. Suomen maataloudessa töitä ei tehdä ilmaiseksi, vaan tappiolla.

    Finnair? Vertaat pörssiyhtiötä maatalouteen? Tiedätkö, että pörssiyhtiöt yleensä tuottavat jotakin tavaraa ja palvelua ja sen lisäksi voittoa? Että miksi lopettavat linjojaan? Mahtaisivatko näyttää esimerkkiä maataloudelle?

    Niin, miksi alueet ovatkaan autioituneet? Keitä ja miksi maakuntien liikennetuessa tuetaankan?

    Elinkeinotuki menee osiltaan maatalousvahinkiojen paikkailuun. Jos maatalouden tukaisrahat rahat olisi pistetty Nokiaan tai vastaaviin yrityksiin, niin miten arvioisit talouden kehittyneen?

    Sodan jälkeen vallitisi osittainen säännöstelytalous. Jouduttiin raketamaan maata uudelleen ja maksamaan sotakorvauksia. Maatalous ei kyennyt eikä halunnut tuota säännöstelytaloutta myöhemminkään lopettaa.

    Kerroppas nyt sitten, mikä on tukiais-maatalouden talousteoreettinen tausta? Uuden ajan talousgurut olivat aikaansa edellä, kun taas suljettu tukiaisten varassa makaava maatalous on....

    Niin, Joulupukki tuo lahjat aattona. Maatalous uskottelee, että jossakin on Korvatunturin lelupaja, josta tontut joka ikinen päivä toimitavat rahat ja romppeet, kunhan vain halua riittää ja kirjoitetaan pitkät toivomuslistat.

    Läntisessä Euroopassa käytiin suurimmat poliittiset väännöt maanomistajien kanssa 1700- ja viimeistään 1800 luvuilla kun siirryttiin feodalismista kapitalismiin. Ei moderneissa yhteiskunnissa maan omistaminen ole innovaation tai vakava taloudellisen toiminnan lähde.

    Nykyinen talous perustuu eri toimialojen vaihtoon, ei siihen että vaihdamme perunoita perunoihin tai lanttuja nauriisiin.

    nallesta en tiedä. olisiko lypsyämpäriä paikkamassa tai vaihtamassa akkua traktoriinsa?

    Äänestä

  • oireena kirjoitti:

    Koska maatalous on eristetty oikean talouden markkinoista ja sitä pidetään hengissä tukiaisjärjestelmien avulla, yritetään väittää, ettei se olisi tappiollista.

    Ei maatalous ole lainkaan tappiollista maatalouden harjoittajalle, sillä tukaisia sataa runsaasti ja maatalous on erittäin kannattavaa tukiais-rahavirran vastaanottajalle.

    Maatalous on erittäin tappiollista kansantaloudelle, erityisesti veronmaksajille, kuluttajille ja luonnolle, jotka poliittisilla päätöksillä pannaan maksamaan tappiot.

    Kuvittelun piiriin kuuluvat myös "korvattavat hinnanalennukset" aivan kuin Suomen tappiollinen maatalouden kustannustaso vastaisi avoimen talouden hintaa. Erityisen vääristyneeksi tämän ajattelun tekee se, että maatalouden tappiot todella korvataan ja että se tehdään avoimilla markkinoilla ansaitulla rahalla.

    Alkeellisen käsityskyvyn puutetta osoittavat lausumat siitä, että joidenkin nuiden toimialojen "hinnanalennukset" korvataan 100%:sesti.

    Maatalouden taloudellinen alennustila on niin musertava, etteivät asianomaiset kykene sitä edes itselleen myöntämään. Puheet "oikeista hinnoista" ja "yrittäjistä" olisivat naurettavia elleivät ne olisi traagisia.

    mitä sinä tiedät oikeista hinnoista? luuletko että maitoa voi tuottaa kannattaasti kuluttajalle hintaan 80sntl/litra? maidon todellinen kuluttajahinta on noin 1.5€ litra, vähintään. Viljan hinta on neljännes tuotantokustannuksista. Lihan tuotantokustannus pyöri 6€ tasolla, tilityshinta 2.3€ luokkaa. Ja luonnollisesti joka vuosi pitääs saada 5% lisän tuottajahintoihin, että tulot pysyy inflaation kanssa tasoissa. Ja kuluttaja maksaa, niinkuin tähänkin asti.

    Eiköhän se maatalous ole ollut aina valtion hallussa, pyrokraatit päättää mitä maalla tehdään, vai tehdäänkö mitää ja ostetaan kaikki ulkoa.

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    Kun luet oman viestisi uudelleen, sinulle selviää, että tukais-maatalouden tuotantokustannukset eivät vastaa likimainkaan markkinoiden hintoja.

    Mikä johtopäätös tastä seuraa?

    Äänestä

  • ulkomuseo kirjoitti:

    Ei maanomistajien ja maatalouden valta ole riippuvaista kulloisenkin hallituskoalition politiikasta. MTK on voimakkain ulkoparlamentaarinen painostusjärjestö. Kokoomuksella ja RKP:llä on myös maataloussiipi. Virheen sinipunahallitukset toki tekivät kun eivät kyenneet ajamaan maataloutta kohti järjen karsinaa. Sodanjälkeinen hallituksien kestopuolue on Maalaisliitto-kepu. Sieltä ne tukiaismiljardit virtaavat.

    Suomesta on tehty valtava maatalouden ulkomuseo. Aloitimme siitä, että maatalous kammoksuu viimeisen 200 vuoden aikana syntyneitä markkinoita. Mitä jokainen niemi ja notko on väärällään? Maataloutta! Tämä on mahdollista vain, koska muu osa taloutta on avautunut ja kilpailukykyinen. Ei syömiset Suomen maatalouden lopettamiseen lopu, päinvastoin. Suomen maataloudessa töitä ei tehdä ilmaiseksi, vaan tappiolla.

    Finnair? Vertaat pörssiyhtiötä maatalouteen? Tiedätkö, että pörssiyhtiöt yleensä tuottavat jotakin tavaraa ja palvelua ja sen lisäksi voittoa? Että miksi lopettavat linjojaan? Mahtaisivatko näyttää esimerkkiä maataloudelle?

    Niin, miksi alueet ovatkaan autioituneet? Keitä ja miksi maakuntien liikennetuessa tuetaankan?

    Elinkeinotuki menee osiltaan maatalousvahinkiojen paikkailuun. Jos maatalouden tukaisrahat rahat olisi pistetty Nokiaan tai vastaaviin yrityksiin, niin miten arvioisit talouden kehittyneen?

    Sodan jälkeen vallitisi osittainen säännöstelytalous. Jouduttiin raketamaan maata uudelleen ja maksamaan sotakorvauksia. Maatalous ei kyennyt eikä halunnut tuota säännöstelytaloutta myöhemminkään lopettaa.

    Kerroppas nyt sitten, mikä on tukiais-maatalouden talousteoreettinen tausta? Uuden ajan talousgurut olivat aikaansa edellä, kun taas suljettu tukiaisten varassa makaava maatalous on....

    Niin, Joulupukki tuo lahjat aattona. Maatalous uskottelee, että jossakin on Korvatunturin lelupaja, josta tontut joka ikinen päivä toimitavat rahat ja romppeet, kunhan vain halua riittää ja kirjoitetaan pitkät toivomuslistat.

    Läntisessä Euroopassa käytiin suurimmat poliittiset väännöt maanomistajien kanssa 1700- ja viimeistään 1800 luvuilla kun siirryttiin feodalismista kapitalismiin. Ei moderneissa yhteiskunnissa maan omistaminen ole innovaation tai vakava taloudellisen toiminnan lähde.

    Nykyinen talous perustuu eri toimialojen vaihtoon, ei siihen että vaihdamme perunoita perunoihin tai lanttuja nauriisiin.

    nallesta en tiedä. olisiko lypsyämpäriä paikkamassa tai vaihtamassa akkua traktoriinsa?

    Kävisikö sinulle paremmin vaikkapa Saksan tai Ranskan malli, tai ehkä Portugalin malli maatalouden pohjaksi?

    Ps. Maatalous tuottaa tavaraa ja voittoa.
    Maatalouden voitto oli viime vuonna 4 mrd euroa, kymmenen kertaa suurempi kuin finnairin.

    Äänestä

  • johtopäätös kirjoitti:

    Kun luet oman viestisi uudelleen, sinulle selviää, että tukais-maatalouden tuotantokustannukset eivät vastaa likimainkaan markkinoiden hintoja.

    Mikä johtopäätös tastä seuraa?

    Johtopäätös on se että jos tuet ei olisi alentamassa ruuan hintaa niin kyttyrät kuolisi nälkään.

    Äänestä

  • oletko mukana kirjoitti:

    Kävisikö sinulle paremmin vaikkapa Saksan tai Ranskan malli, tai ehkä Portugalin malli maatalouden pohjaksi?

    Ps. Maatalous tuottaa tavaraa ja voittoa.
    Maatalouden voitto oli viime vuonna 4 mrd euroa, kymmenen kertaa suurempi kuin finnairin.

    "Ps. Maatalous tuottaa tavaraa ja voittoa. Maatalouden voitto oli viime vuonna 4 mrd euroa, kymmenen kertaa suurempi kuin finnairin."

    Etkös ole talvihorroksen jälkeen huomannut, että huomenna on ensimmäinen touko- eikä huhtukuuta. No ei silti, huumori, jopa kreisihuumori, tekee ihan hyvää.

    Äänestä

  • liian karu urpaanille kirjoitti:

    Johtopäätös on se että jos tuet ei olisi alentamassa ruuan hintaa niin kyttyrät kuolisi nälkään.

    yritä uudelleen. (ei ole vaikea)

    Äänestä

  • pörssiin:))))) kirjoitti:

    "Ps. Maatalous tuottaa tavaraa ja voittoa. Maatalouden voitto oli viime vuonna 4 mrd euroa, kymmenen kertaa suurempi kuin finnairin."

    Etkös ole talvihorroksen jälkeen huomannut, että huomenna on ensimmäinen touko- eikä huhtukuuta. No ei silti, huumori, jopa kreisihuumori, tekee ihan hyvää.

    Taidat itse nukkua vielä punikkivallan aikaista unta edelleen, tänään on huhtikuun 30. päivä, punikkien juhlanaatto, olet varmasti aloittanut vapun juhlinnan jo perjantaina, viinanhuuruisena et tajua päivien kulusta enää mitään ja siksi hourailet mitä sattuu.

    Toveri hyvä, sitten kun pääsi selviää voit tarkistaa esittämäni luvut virallisista tiedoista, saattaa korviin asti ulottuva hymysi kaventua merkittävästi tosiasioiden tultua näkyviin.

    Äänestä

  • arvannut kirjoitti:

    yritä uudelleen. (ei ole vaikea)

    Toistan, kyttyrät kuolisi nälkään!

    Äänestä

  • ulkomuseo kirjoitti:

    Ei maanomistajien ja maatalouden valta ole riippuvaista kulloisenkin hallituskoalition politiikasta. MTK on voimakkain ulkoparlamentaarinen painostusjärjestö. Kokoomuksella ja RKP:llä on myös maataloussiipi. Virheen sinipunahallitukset toki tekivät kun eivät kyenneet ajamaan maataloutta kohti järjen karsinaa. Sodanjälkeinen hallituksien kestopuolue on Maalaisliitto-kepu. Sieltä ne tukiaismiljardit virtaavat.

    Suomesta on tehty valtava maatalouden ulkomuseo. Aloitimme siitä, että maatalous kammoksuu viimeisen 200 vuoden aikana syntyneitä markkinoita. Mitä jokainen niemi ja notko on väärällään? Maataloutta! Tämä on mahdollista vain, koska muu osa taloutta on avautunut ja kilpailukykyinen. Ei syömiset Suomen maatalouden lopettamiseen lopu, päinvastoin. Suomen maataloudessa töitä ei tehdä ilmaiseksi, vaan tappiolla.

    Finnair? Vertaat pörssiyhtiötä maatalouteen? Tiedätkö, että pörssiyhtiöt yleensä tuottavat jotakin tavaraa ja palvelua ja sen lisäksi voittoa? Että miksi lopettavat linjojaan? Mahtaisivatko näyttää esimerkkiä maataloudelle?

    Niin, miksi alueet ovatkaan autioituneet? Keitä ja miksi maakuntien liikennetuessa tuetaankan?

    Elinkeinotuki menee osiltaan maatalousvahinkiojen paikkailuun. Jos maatalouden tukaisrahat rahat olisi pistetty Nokiaan tai vastaaviin yrityksiin, niin miten arvioisit talouden kehittyneen?

    Sodan jälkeen vallitisi osittainen säännöstelytalous. Jouduttiin raketamaan maata uudelleen ja maksamaan sotakorvauksia. Maatalous ei kyennyt eikä halunnut tuota säännöstelytaloutta myöhemminkään lopettaa.

    Kerroppas nyt sitten, mikä on tukiais-maatalouden talousteoreettinen tausta? Uuden ajan talousgurut olivat aikaansa edellä, kun taas suljettu tukiaisten varassa makaava maatalous on....

    Niin, Joulupukki tuo lahjat aattona. Maatalous uskottelee, että jossakin on Korvatunturin lelupaja, josta tontut joka ikinen päivä toimitavat rahat ja romppeet, kunhan vain halua riittää ja kirjoitetaan pitkät toivomuslistat.

    Läntisessä Euroopassa käytiin suurimmat poliittiset väännöt maanomistajien kanssa 1700- ja viimeistään 1800 luvuilla kun siirryttiin feodalismista kapitalismiin. Ei moderneissa yhteiskunnissa maan omistaminen ole innovaation tai vakava taloudellisen toiminnan lähde.

    Nykyinen talous perustuu eri toimialojen vaihtoon, ei siihen että vaihdamme perunoita perunoihin tai lanttuja nauriisiin.

    nallesta en tiedä. olisiko lypsyämpäriä paikkamassa tai vaihtamassa akkua traktoriinsa?

    "MTK on voimakkain ulkoparlamentaarinen painostusjärjestö."
    Onko, kyllä kuule asia on niin että jonka rahoituksen turvin valtaan pääset niin sen lauluja kyllä laulat.

    "Suomesta on tehty valtava maatalouden ulkomuseo."
    mikä hiton museo? misssä maassa elät?

    "Aloitimme siitä, että maatalous kammoksuu viimeisen 200 vuoden aikana syntyneitä markkinoita."
    Maataloushan toimiii avoimilla markkinoilla, sinäkin saat aivan vapaasti alkaa tuomaan elintarvikkeita Suomeen, mutta yritäs tuoda työvoimaa ja suljetuin sektori on palveluala niissä ei ole kilpailua, vai oletko kuullut kommentteja mitä on sanottu palveludirektiivista.

    "Suomen maataloudessa töitä ei tehdä ilmaiseksi, vaan tappiolla." jep et halua maksaa tuotteesta mitään vaan saada sen ilmaiseksi ja juuri sinunlaistesi hyväksi on tukisysteemi luotu.

    "Finnair? Vertaat pörssiyhtiötä maatalouteen?"
    Saanen huomauttaa että itse sanoit että se harjoittaa julkista palvelua eikä mitään liiketoimintaa, ota selvää mitä sisältää julkinen liikenne.

    "Maatalous ei kyennyt eikä halunnut tuota säännöstelytaloutta myöhemminkään lopettaa."
    kuinka niin?
    Kuten historian lehdistä voidaan lukea ilmassa oli suuret vaatimukset että elintarvikkeiden hinnat eivät saa nousta. Kustannuksia nostettiiin vaikka yleislakolla. Mitäs olikaan ne syötit jolla EU jäsenyys myytiin; halpa ruoka, vaikka se oli tiedossa että se perustuu tukiin, ei niitä rusinoita voi ottaa jos ei ota koko pullaa.

    "Kerroppas nyt sitten, mikä on tukiais-maatalouden talousteoreettinen tausta? Uuden ajan talousgurut olivat aikaansa edellä, kun taas suljettu tukiaisten varassa makaava maatalous on...."
    taustaa löytyy USA:n laman jälkeisestä ajasta.
    Muuten mikä suljettu? väitätkö tosiaan ettei esim. Ruotsista voi tuoda elintarvikeita Suomeen?

    "Niin, Joulupukki tuo lahjat aattona. Maatalous uskottelee, että jossakin on Korvatunturin lelupaja, josta tontut joka ikinen päivä toimitavat rahat ja romppeet, kunhan vain halua riittää ja kirjoitetaan pitkät toivomuslistat."
    jotkut uskovat että ruuan saa kaupasta eikä siihen tarvita viljelijän panosta.

    "Ei moderneissa yhteiskunnissa maan omistaminen ole innovaation tai vakava taloudellisen toiminnan lähde."
    tuosta voisi tulkita että maan omistaminen on paremminkin este, vaikka juuri omistaminen on kapitalismiin kuuluvaa.

    "Nykyinen talous perustuu eri toimialojen vaihtoon, ei siihen että vaihdamme perunoita perunoihin tai lanttuja nauriisiin."
    nykyinen talous perustuu siihen että joku tuottaa ne perunat ja lantut, kiistaton tosiasia.

    "Läntisessä Euroopassa käytiin suurimmat poliittiset väännöt maanomistajien kanssa 1700- ja viimeistään 1800 luvuilla kun siirryttiin feodalismista kapitalismiin."
    riistetty talonpoika sai omistaa omaa maata jonka seurauksena oli maanviljelyksen kehittyminen ja tuoitannon nouseminen josta sai alkunsa teollistuminewn kun maalta vapautui väkeä muihn töihin eikä kaikkien tarvinnut hankkia ruokaa itse henk. kohtaisesti kasvattamalla.

    Max Weber määritellyt mitä kapitalismiin kuuluu; "joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä"

    Kaptalismiin ei eräiden mielestä kuulu yhteiskunnan ylläpitämä turvaverkko systeemi puhumattakaan yhteiskunnan kustantamasta koulutuksesta. Mistä olet valmis luopumaan että ihannoimasi puhdas kapitalismi voisi tulla käyttöön.

    kalastus on mukava harrastus.

    Äänestä

  • historia on sen näyttänyt kirjoitti:

    Toistan, kyttyrät kuolisi nälkään!

    Täytä puuttuvat sanat:

    Huonotuottoisesta kannattamattomaksi, kannattamattomasta tappiolliseksi, tappiollisesta talouden sääntöjä koskettamattomaksi ja edelleen kuvittelujen maailmaan vajonnut m.......s on tiensä päässä.

    Enempää raojen ja työn haaskausta ei tarvita. M.........n harjoittajat tulee siirtää oikesiiin t....n.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    missä Euroopan maassa on tuet poistettu maataloudesta, täydennä puuttuva sana: ei mistään "m....a".

    Mutta miksi näin, siksi ettei kyttyrät kuole nälkään.

    Äänestä

  • Kerro vapun kunniaksi... kirjoitti:

    missä Euroopan maassa on tuet poistettu maataloudesta, täydennä puuttuva sana: ei mistään "m....a".

    Mutta miksi näin, siksi ettei kyttyrät kuole nälkään.

    Vakavinta jutussasi on se, että aikuiset ihmiset saattavat pyrkiä uskomaan tällaiseen humpuukiin, koska eivät suostu näkemään toivotonta tilaansa.

    Eihän tällaisella henkselinen paukuttelulla väliä olisi, ellei se olisi monelle elämän ja kuoleman kysymys. Maatalouden tukiaisten poistaminen pelastasi monia köyhiä nälkäkuolemalta, taudeilta ja kurjuudelta. Rikkaiden maataloustukiaiset, tullimuurit ja dumppaus (tiedätö mitä se on?) estävät monien köyhien maiden kehityksen ja säällisen elämän.

    Kovenevassa kilpailussa Euroopalla ei ole mahdollisuutta hukata rahojaan ja luontoaan maataloushullutteluun. Miten meillä muutenkaan olisi varaa elättää avohoidossa porukkaa, joka kuvittelee estävänsä taivasta putoamasta niskaamme.

    Äänestä

  • - ihan totta kirjoitti:

    "Kovenevassa kilpailussa Euroopalla ei ole mahdollisuutta hukata rahojaan ja luontoaan maataloushullutteluun. Miten meillä muutenkaan olisi varaa elättää avohoidossa porukkaa, joka kuvittelee estävänsä taivasta putoamasta niskaamme."

    Parempia aikoja odotellessa on tyydyttävä nykymenoon jossa ruuan hinta on pudotettu alle kustannustason vastaavaa hintaa ja se suosii teitä yltäkylläisyydessä eläviä duunareita.
    Tuskin itsekään olet vakavissaan kehitysmaiden köyhistä, jos olisit niin siellä voisitkin olla auttamassa heitä, helpompi saarnata omaa uskontoa kuin ruveta sitä itse noudattamaan.

    Voitko kertoa saarnaaja mihin maahan Suomi dumppaa maataloustuotteita?
    Missä on se varteenotettava kehitysmaa joka tarjoaa meille jotain tuotavaa suuremmissa määrin?

    Jos sinulla on halu auttaa köyhiä niin oletko valmis luopumaan omasta palkastasi heidän hyväksi samalla tavalla kuin vaadit maataloutta, ellet niin turpa tukkoon!

    Äänestä

  • taivas putoaa kirjoitti:

    Kun kannat kovasti huolta duunareista, tee heille se palvelus, että lopetat alihintaisen hyväntekeväisyyteen pohjautuvan tuotantosi. Jää odottelemaan että veronmaksajat lähettävät luoksesi lähetystön, jossa he toivovat sinun estävän heitä nääntymästä nälkään. Älä suostu heti ensi pyytämällä...

    Suomi on dumpannut maataloustavaraansa ylt-ympäriinsä. Eestiläiset viljelijät kovasti valittivat suomalaisten vievän heiltä toimeentulon veronmaksajien kustantamalla dummpauksella. Ehkä muistat, että suomalaisten elintarvikkeiden tuonti Suomeen oli rajoitettua, koska maalaisliitto/mtk halusivat pitää kotimaiset kuluttajat torppareinaan. Kenen rahoilla halpavienti rahoitettiin? jne.

    Voisimme aloittaa siitä, että maatalous luopuisi veronmaksajien palkoista ja opettelisi seisomaan omilla jaloillaan. Ehkä sitten kehtaisit pitää suurempaa suuta.

    Äänestä

  • palvelus kirjoitti:

    Koetappas vappuhiivoista selvittyäsi tiedostaa itsellesi, että Eesti on EU:n jäsenvaltio ja sen maataloustuotteiden kauppaa koskee samat säännökset Suomen kanssa.

    Kun valitat jatkuvasti että maatalous on maailmanlaajuisesti rajusti tappiollista niin siihen on vain yksi lääke, tuottajahintojen raju korotus.
    Mutta oletko varautunut siihen, kestääkö perse vai haluatko nääntyä nälkään?

    Mutta se maa johon Suomi dumppaa jäi sinulta mainitsematta, joten annahan kuulua siitä!!!

    Äänestä

  • tuskin olet valmis kirjoitti:

    Ei maatalous ole maailmanlaajuisesti tappiollista. Se on tappiollista tullimuurien ja kaupanesteiden suojassa. Rökäletappiollista se on kun hullutukseen lisätään kansalliset tukiaiset.

    Maatalouden kannattavuuden avain on tukiaisten lopettaminen ja kaupan esteiden poisto myös maatalouden osalta. Maatalous on kannattamatonta niin kauan kuin tukiaisia kiristetään kuluttajilta ja veronmaksajilta. Maatalous on kannattamatonta niin kauan kuin tukiaisten ikuinen maksu voidaan rahastaa ennakolta maan hinnoissa ja muissa maatalouden rahanjakojärjestelmissä.

    Maatalouskaupan esteiden poisto ALENTAA elintarvikkeiden hintaa.

    Bulkkituotteita valmistavan maatalouden harjoitus napapiirin tuntumassa olisi vitsi, ellei se olisi traagista todellisuuutta.

    Äänestä

  • esteet kirjoitti:

    Mennääs ruikkari yksi asia kerrallaan.
    Mihin maahan Suomi dumppaa elintarvikkeita!

    Suomalainen vilja ei ole mitään bulkkituotetta.

    Se on todella laadukasta verrattuna monen muun maan viljaan.

    Suomen talvi pitää huolen ettei tarvita pajoa kasvinsuojeluaineita.

    Muista myös että niitä tukia maksetaan muissakin maissa. Joten jos ne poistettaisiin joka paikasta niin viljan ja lihan hinta nousisi siihen oikeaan hintaan.

    Äänestä

  • vastaa kysymykseen kirjoitti:

    Mennääs ruikkari yksi asia kerrallaan.
    Mihin maahan Suomi dumppaa elintarvikkeita!

    Kuuleppas tukiaisten ruikkari!

    Kaikki tukaisilla tuotetun tavaran vienti on dumppausta.

    Vast ikään USA:n satamassa oli Suomesta lähetetty viljalaiva täynnä USA:n markkinoille dumpattavaa tavaraa. Juttu aiheutti selkkauksen EU:n kanssa.

    Äänestä

  • mami50 kirjoitti:

    Suomalainen vilja ei ole mitään bulkkituotetta.

    Se on todella laadukasta verrattuna monen muun maan viljaan.

    Suomen talvi pitää huolen ettei tarvita pajoa kasvinsuojeluaineita.

    Muista myös että niitä tukia maksetaan muissakin maissa. Joten jos ne poistettaisiin joka paikasta niin viljan ja lihan hinta nousisi siihen oikeaan hintaan.

    suomalaisesta vehnästä pullaa!

    Mahtaisiko kelvata polttoaineeksi?

    Kuuleppas tukiaisten ruikkari, oikea hinta on maailmanmarkkinahinta. Tukiaiset vääristävät ja kohottavat hintatasoa, sillä ne pitävät yllä tappiollista eli turhaa tuotantoa.

    Äänestä

  • leipoa kirjoitti:

    "oikea hinta on maailmanmarkkinahinta. Tukiaiset vääristävät ja kohottavat hintatasoa,"

    ensin sitä tässäkin keskustelussa väitetään kivenkovaan länsimaiden tukien syövän köyhien maiden kannattavuutta, koska hintoja lasketaan dummpauksen avulla alaspäin. Ja tätä dumpattua hintaa kuten voi todeta pidetään kuitenkin oikeana hintana vaikka kuitenkin on juuri äsken todettu että se on keinotekoinen hinta, suoraan sanoen tässä menee aikalailla sekaisin, kun väitteet sanovat ensin toista ja hetkenpäästä taas toista.

    Ikävä todellisuus vain on, että köyhät maat joita tämäkin kirjoittaja kovasti yrittää puolustaa, eivät pysty tuottamaan sillä hintatasolla mitä tämän hetkinen markkinahinta on. Ainoa johdonmukainen mikä tästä seuraa on se että ilman tukea tuottajahintojen on pakko nousta jotta köyhät viljelijät pystyvät saamaan elantonsa.

    Kyllä suomalaisesta vehnästä leipoa pystyy, jos vain ei ole osaamaton.

    Äänestä

  • mitä uskoa kirjoitti:

    Rikkaiden maiden maatalouskartellit estävät tullimuurein köyhien pääsyn markkinolle. Tukaisten voimalla ja vientitukiaisten voimalla ne dumppaavat elintarvikkeita köyhiin maihin.

    Oikea hinta on maailmanmarkkinahinta, mutta rikkaat maatalouskartellit ottavat sen päälle tukiaiset ja tullimuurien edut. Siten todellinen hinta kohotetaan keinotekoisen korkeaksi. Vientitukiaisten ja muiden tukien avulla dumpataan varattomien markkinoille.

    Viisastelujen jälkeen tosiasiaksi jää se, etteivät tukiaisten varassa keinottelevat tuottajat pärjää edes köyhien maiden tuottajille. Siksi heidät pidetään tullimuurin takana. Lisäksi köyhien markkinat sotketaan veronmaksajilta kupatulla rahalla.

    Äänestä

  • mitä uskoa kirjoitti:

    "oikea hinta on maailmanmarkkinahinta. Tukiaiset vääristävät ja kohottavat hintatasoa,"

    ensin sitä tässäkin keskustelussa väitetään kivenkovaan länsimaiden tukien syövän köyhien maiden kannattavuutta, koska hintoja lasketaan dummpauksen avulla alaspäin. Ja tätä dumpattua hintaa kuten voi todeta pidetään kuitenkin oikeana hintana vaikka kuitenkin on juuri äsken todettu että se on keinotekoinen hinta, suoraan sanoen tässä menee aikalailla sekaisin, kun väitteet sanovat ensin toista ja hetkenpäästä taas toista.

    Ikävä todellisuus vain on, että köyhät maat joita tämäkin kirjoittaja kovasti yrittää puolustaa, eivät pysty tuottamaan sillä hintatasolla mitä tämän hetkinen markkinahinta on. Ainoa johdonmukainen mikä tästä seuraa on se että ilman tukea tuottajahintojen on pakko nousta jotta köyhät viljelijät pystyvät saamaan elantonsa.

    Kyllä suomalaisesta vehnästä leipoa pystyy, jos vain ei ole osaamaton.

    taas kerran kivenkovaan väitetään maailmamarkkinahintaa oikeaksi hinnaksi, löytyykö sille oikeita perusteita, ei löydy.
    Ja miksi ei löydy, koska elintarvikkeilla ei paljon käydä kauppaa eri maiden välillä vaan suurin osa tuotteista kuluu omassa maassa. Esimerkiksi banaani on tuote josta vain 20% menee vientiin vaikka on maailmassa paljon maita jossa sitä ei tuoteta luuulisi että menisi paljonkin enemmän. Ja nekin mitä vientiin menee on niitä tuen avulla dumpattuja tuotteita. Tosiasia on että maailmassa vain usa:n keskilännessä voi tuottaa vehnää maailmanmarkkinahintaan ei missään muualla.

    Koska olet varma asiastasi kuinka vapaakauppa todella pelastaa käyhät maat, niin otetaanpa esille pari tuotetta kahvi ja kaakao. Mitä mahtaa olla noiden tulli? ja onko niillä korvaavaa tuotantoa täällä, ei ole.
    Hieman valaistusta sinulle että ei asia ole niin yksinkertainen kuin luulet sen olevan. kerrotaanpa mitä voi tapahtua kun maa suuntautuu vientiin tyydyttääkseen juuri sinun tarpeesi.

    "Vientituotantoon suuntautuminen tarkoittaa sitä, että yhä enemmän maata ja muita voimavaroja sidotaan vientikasvien, kuten kahvin, banaanin ja leikkokukkien viljelyyn, ja peruselintarvikkeiden tuotanto kotimaiseen kulutukseen kärsii.

    Vientiviljely ei useinkaan takaa kehitysmaiden viljelijöille parempia tuloja, sillä useimpien vientikasvien maailmanmarkkinahinnat ovat hyvin alhaisia ja viljelijöiden saamat korvaukset usein alle maailmanmarkkinahintojen. UNDP:n arvion mukaan maailmanmarkkinahintojen jyrkkä lasku on maksanut köyhille maille noin 55 miljardia dollaria 1990-luvun alussa. Esimerkiksi Ghana kasvattaa kaakaontuotantoaan 80% vuosien 1986-1996 välillä, mutta ansaitsi vain 2% enemmän."
    Miia Toikka, Eeva Simola, Anastasia Laitila

    "Viisastelujen jälkeen tosiasiaksi jää se, etteivät tukiaisten varassa keinottelevat tuottajat pärjää edes köyhien maiden tuottajille. Siksi heidät pidetään tullimuurin takana. Lisäksi köyhien markkinat sotketaan veronmaksajilta kupatulla rahalla."
    kuvitteletko tosiaan ettei muilla tuotteilla ole tulleja?

    Miksei muka täälä viljelijä pärjäisi, mutta oletko valmis hyväksymään samanlaisen kustannustason ja samanlaiset tuotantotavat?

    Ja vielä köyhienmaiden viljelijät eivät pysty tuottamaan sinun haluamallasi maailmanmarkkinahinnalla koska tuotanpanokset ovat suuremmat kuin sadosta saatava hyöty.

    Suuryhtiöt ovat todella iloisia mielipiteistäsi sillä olethan antamassa heille lisää valtaa. Jos epäilet, niin tutki ihmeessä mitä tahoja huseraa WTO:n kulisseissa ja mikä taho mm. maksoi Seattlen kokouksen.

    Äänestä

  • ettei tarvitse kysellä! kirjoitti:

    Kuuleppas tukiaisten ruikkari!

    Kaikki tukaisilla tuotetun tavaran vienti on dumppausta.

    Vast ikään USA:n satamassa oli Suomesta lähetetty viljalaiva täynnä USA:n markkinoille dumpattavaa tavaraa. Juttu aiheutti selkkauksen EU:n kanssa.

    Ruikkarin ruikkari, USA on mielestäsi kehitysmaa, jonka kansalaiset kärsii suomalaisen maatalouden tuesta?
    Oletko unohtanut että samainen USA maksaa myös tukia omille viljelijöilleen!

    Koetahan löytää se kehitysmaa jonne Suomi dumppaa maataloustuotteitaan!

    Äänestä

  • kerrontaa kirjoitti:

    "MTK on voimakkain ulkoparlamentaarinen painostusjärjestö."
    Onko, kyllä kuule asia on niin että jonka rahoituksen turvin valtaan pääset niin sen lauluja kyllä laulat.

    "Suomesta on tehty valtava maatalouden ulkomuseo."
    mikä hiton museo? misssä maassa elät?

    "Aloitimme siitä, että maatalous kammoksuu viimeisen 200 vuoden aikana syntyneitä markkinoita."
    Maataloushan toimiii avoimilla markkinoilla, sinäkin saat aivan vapaasti alkaa tuomaan elintarvikkeita Suomeen, mutta yritäs tuoda työvoimaa ja suljetuin sektori on palveluala niissä ei ole kilpailua, vai oletko kuullut kommentteja mitä on sanottu palveludirektiivista.

    "Suomen maataloudessa töitä ei tehdä ilmaiseksi, vaan tappiolla." jep et halua maksaa tuotteesta mitään vaan saada sen ilmaiseksi ja juuri sinunlaistesi hyväksi on tukisysteemi luotu.

    "Finnair? Vertaat pörssiyhtiötä maatalouteen?"
    Saanen huomauttaa että itse sanoit että se harjoittaa julkista palvelua eikä mitään liiketoimintaa, ota selvää mitä sisältää julkinen liikenne.

    "Maatalous ei kyennyt eikä halunnut tuota säännöstelytaloutta myöhemminkään lopettaa."
    kuinka niin?
    Kuten historian lehdistä voidaan lukea ilmassa oli suuret vaatimukset että elintarvikkeiden hinnat eivät saa nousta. Kustannuksia nostettiiin vaikka yleislakolla. Mitäs olikaan ne syötit jolla EU jäsenyys myytiin; halpa ruoka, vaikka se oli tiedossa että se perustuu tukiin, ei niitä rusinoita voi ottaa jos ei ota koko pullaa.

    "Kerroppas nyt sitten, mikä on tukiais-maatalouden talousteoreettinen tausta? Uuden ajan talousgurut olivat aikaansa edellä, kun taas suljettu tukiaisten varassa makaava maatalous on...."
    taustaa löytyy USA:n laman jälkeisestä ajasta.
    Muuten mikä suljettu? väitätkö tosiaan ettei esim. Ruotsista voi tuoda elintarvikeita Suomeen?

    "Niin, Joulupukki tuo lahjat aattona. Maatalous uskottelee, että jossakin on Korvatunturin lelupaja, josta tontut joka ikinen päivä toimitavat rahat ja romppeet, kunhan vain halua riittää ja kirjoitetaan pitkät toivomuslistat."
    jotkut uskovat että ruuan saa kaupasta eikä siihen tarvita viljelijän panosta.

    "Ei moderneissa yhteiskunnissa maan omistaminen ole innovaation tai vakava taloudellisen toiminnan lähde."
    tuosta voisi tulkita että maan omistaminen on paremminkin este, vaikka juuri omistaminen on kapitalismiin kuuluvaa.

    "Nykyinen talous perustuu eri toimialojen vaihtoon, ei siihen että vaihdamme perunoita perunoihin tai lanttuja nauriisiin."
    nykyinen talous perustuu siihen että joku tuottaa ne perunat ja lantut, kiistaton tosiasia.

    "Läntisessä Euroopassa käytiin suurimmat poliittiset väännöt maanomistajien kanssa 1700- ja viimeistään 1800 luvuilla kun siirryttiin feodalismista kapitalismiin."
    riistetty talonpoika sai omistaa omaa maata jonka seurauksena oli maanviljelyksen kehittyminen ja tuoitannon nouseminen josta sai alkunsa teollistuminewn kun maalta vapautui väkeä muihn töihin eikä kaikkien tarvinnut hankkia ruokaa itse henk. kohtaisesti kasvattamalla.

    Max Weber määritellyt mitä kapitalismiin kuuluu; "joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä"

    Kaptalismiin ei eräiden mielestä kuulu yhteiskunnan ylläpitämä turvaverkko systeemi puhumattakaan yhteiskunnan kustantamasta koulutuksesta. Mistä olet valmis luopumaan että ihannoimasi puhdas kapitalismi voisi tulla käyttöön.

    kalastus on mukava harrastus.

    Niin, siitä kapitalismista... Harva ihannoi puhdasta kapitalismia, ei sellainen meno ole mahdollinen. Sosiaalitoimintaa tarvitaan heikkojen auttamiseksi. Maatalous sattuu kuitenkin olevan sellainen toimija, joka haluaa leikkiä kapitalismin leikkejä kuitenkaan panematta omaa pääomaa peliin ja maksattamalla tappiot toisilla. Järkyttävistä tappoista huolimatta toiminta on kannattavaa, kuten täällä todistetaan.

    Maataloustuki on siten erittäin kallista toimeentulotukea, jota jaetaan jopa maan rikkaimille pörssikeisareille.

    Suomen maatalous on kummallinen keitos feodalismia, kapitalismin kaganstuksia, poliittista lehmänkauppaa, ennakkoluuloista tietämättömyyttä, nurkkakuntaisuutta ja valtiososialismia. Kirjoituksista näkyy, etteivät harrastajat itsekään ole selvillä sijainnista, kurssista eivätkä edes ilmansuunnista.

    Äänestä

  • ettet tarvitse kysellä kirjoitti:

    Ruikkarin ruikkari, USA on mielestäsi kehitysmaa, jonka kansalaiset kärsii suomalaisen maatalouden tuesta?
    Oletko unohtanut että samainen USA maksaa myös tukia omille viljelijöilleen!

    Koetahan löytää se kehitysmaa jonne Suomi dumppaa maataloustuotteitaan!

    Rikas USA maksaa tukiaisia, mutta ne ovat näköjään alkupaloja suomalaisten veronmaksajien kustantamien tukiaisvöyryjen rinnalla. Uskomaton tosiaisia on se, että laivalastillinen napapiirin tienoilla kasvatettua viljaa vietiin USA:n markkinoille. Laiva aiheutti selkkauksen USA:n ja EU:n välillä. Jokainen voi tästä julkisuuteen tulleesta esimerkistä aavistella, mikä on tukiaisten taso USA:ta ja Suomea vertailtaessa.

    Yleisesti tunnustettu ongelma on rikkaiden maiden maatalouden dumppaus kehitysmaihin. Kun elintarvike-eriä myydään pörsseihin ja kuljetellaan pitkin maailmaa, niin mistä tiedät, ettei suomalaisia elintarvikkeita päädy kehitysmaihin? Koska näin voi käydä, koeta todistaa, ettei näin käy!

    Varastosta tai siilosta lähtevän elintarvike-erän alkuperämaalla ei enää ole merkitystä, kun se kerran on siilon kaadettu.

    Äänestä

  • edes feodalismista kirjoitti:

    Niin, siitä kapitalismista... Harva ihannoi puhdasta kapitalismia, ei sellainen meno ole mahdollinen. Sosiaalitoimintaa tarvitaan heikkojen auttamiseksi. Maatalous sattuu kuitenkin olevan sellainen toimija, joka haluaa leikkiä kapitalismin leikkejä kuitenkaan panematta omaa pääomaa peliin ja maksattamalla tappiot toisilla. Järkyttävistä tappoista huolimatta toiminta on kannattavaa, kuten täällä todistetaan.

    Maataloustuki on siten erittäin kallista toimeentulotukea, jota jaetaan jopa maan rikkaimille pörssikeisareille.

    Suomen maatalous on kummallinen keitos feodalismia, kapitalismin kaganstuksia, poliittista lehmänkauppaa, ennakkoluuloista tietämättömyyttä, nurkkakuntaisuutta ja valtiososialismia. Kirjoituksista näkyy, etteivät harrastajat itsekään ole selvillä sijainnista, kurssista eivätkä edes ilmansuunnista.

    Jospa menisit sen lehmän kanssa juttusille, se voisi ymmärtää sinua paremmin.

    Äänestä

Reilut 40 % tiloista harjoitti edellisvuosien tavoin päätuotantosuuntanaan viljanviljelyä. Toiseksi yleisin tuotantosuunta oli tuttuun tapaan lypsykarjatalous, johon oli erikoistunut noin neljännes kaikista maatiloista.

Sikatilojen määrä jatkoi laskuaan: se vähentyi edellisvuodesta noin 1600 tilalla. Muuta kasvintuotantoa sekä lammas- ja vuohitaloutta harjoittavien tilojen määrä laski hieman edellisvuoden nousun jälkeen. Siipikarjataloutta harjoittavien tilojen määrä säilyi edellisvuoden tasolla.

Äänestä

Toisaalta mikään ei ole noin yksinkertaista, Suomi on kalliden tuotantokustannusten maa.

Tämä johtuu lainsäädännöstä ja valituista kehityslinjoista, ei maatalouden korkeat tuotantokustannukset ole tilallisten omien päätösten tulosta.
Valtiovalta on tehnyt kaikki pätökset.

Raja-suoja on vuosikausia estänyt mm. halvan energian, raaka-aineiden ja työvoiman tyonnin, tällöin on tiloja kehitetty yli koneistamisen ja kotimaisten raaka-aine, kuten rehu-ja lannoiteteollisuuden ehdoilla.

Esim. Lapissa joka on periaattessa kaukana, on heti rajan takana Apatiitissa helvetin halpaa apulantaa tarjolla vaikka koko suomen tarpeisiin, itseasiassa rahtikustannuksetkin olisivat olemattomat jos kuljetukset hoidettaisiin Venäläisin voimin.

Sama juttu rehujen ja työvoiman suhteen, Venäjältä saisit noin 100 € / kuukausi työntekijän, kun vielä tarjoat asunnon ja ruuan niin palkka maataloustyöntekijällä ylittäisi kirkaasti paikallisen palkkatason.

Kuka viitsisi investoida jatkuvasti, kun 2000 Eurolla pyörisi kymmenkunta "renkiä" tekemässä kaikki työt.

Suomessa on päätetty, että tilat koneellistetaan niin pitkälle että selvitään ilman ulkopuolista työvoimaa.

Jos kyseiset koneet ostettaisiin Venäjältä, niin ne saisi murto-osalla Suomen hintatasosta, tosin en tiedä olisivatko ne Suomessa investointi tukikelpoisia ...

Äänestä
  • juttusi uutena alotuksena tähän tukipalstalle oli siinä sen verran selkeästi tuotu esille suomen maatalouden ja muunkin toiminnan suurin ongelma jota kuitenkin väistellään viimeiseen asti eikä haluta tunnustaa suomen korkeaa kustannustasoa.

    Äänestä

  • Niin, kalliit tuotantokustannukset ajavat normaalisti kannattavaksi käyvän alkutuotannon halvemman tuotannon maihin. Sehän on ihan perusjuttu. Meidän ei kannata tehdä mitään kannattamatonta. Nyt haitta on jaettu koko kansalle ja viljelijät pitävät sitä oikeutettuna.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Niin, kalliit tuotantokustannukset ajavat normaalisti kannattavaksi käyvän alkutuotannon halvemman tuotannon maihin. Sehän on ihan perusjuttu. Meidän ei kannata tehdä mitään kannattamatonta. Nyt haitta on jaettu koko kansalle ja viljelijät pitävät sitä oikeutettuna.

    Niin pitävät oikeutettuna koska kansa syö viljelijän kädestä!

    Äänestä

  • vai puuttuuko viisumi kirjoitti:

    Niin pitävät oikeutettuna koska kansa syö viljelijän kädestä!

    että sinun kädestä syödään,pelle.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Niin, kalliit tuotantokustannukset ajavat normaalisti kannattavaksi käyvän alkutuotannon halvemman tuotannon maihin. Sehän on ihan perusjuttu. Meidän ei kannata tehdä mitään kannattamatonta. Nyt haitta on jaettu koko kansalle ja viljelijät pitävät sitä oikeutettuna.

    Niin mikähän tällä frukkarilla nyt leikkasi kiinni ...

    USA esim. käyttää näitä tekijöitä sumeilematta hyväkseen omassa maataloudessa, eli halpa työvoima Meksikosta, olematon verotus, rehut-ja lannoitteet pilkkahintaan sieltä mistä ne saadaan ...

    Eli perusjuttu on se, että jos rajoja avataan niin tämän täytyy koskea myös viljelijää ja sen oikeuksia.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Niin, kalliit tuotantokustannukset ajavat normaalisti kannattavaksi käyvän alkutuotannon halvemman tuotannon maihin. Sehän on ihan perusjuttu. Meidän ei kannata tehdä mitään kannattamatonta. Nyt haitta on jaettu koko kansalle ja viljelijät pitävät sitä oikeutettuna.

    Kyllä se ruikkari sinunkin työsi tulisi paljon edullisemmaksi tuottaa vaikka venäjällä.

    Jos itse saat 20 euroo tunnillta, niin venakko tekisi samat tussityöt varmaan kahdella euroa tunnissa.

    Ei oo vieläkään näkynyt sitä listaa??????

    Äänestä

  • mami50 kirjoitti:

    Kyllä se ruikkari sinunkin työsi tulisi paljon edullisemmaksi tuottaa vaikka venäjällä.

    Jos itse saat 20 euroo tunnillta, niin venakko tekisi samat tussityöt varmaan kahdella euroa tunnissa.

    Ei oo vieläkään näkynyt sitä listaa??????

    Totta. Kyllä minunkin työni voisi siirtää Venäjälle tai Kiinaan ja tulisi varmasti ajan kanssa halvemmaksi.

    Jonkun vaan pitäisi opettaa heille kielemme, tarvittavien ohjelmien täydellinen käyttö, antaa perusteellinen taiteellinen koulutus, antaa kaupallinen koulutus, perustaa toimisto Helsinkiin ja opettaa paikallista suhdetoimintaa.

    Mitä listaa tarkoitat?

    "Jonkun vaan pitäisi opettaa heille kielemme, tarvittavien ohjelmien täydellinen käyttö, antaa perusteellinen taiteellinen koulutus, antaa kaupallinen koulutus, perustaa toimisto Helsinkiin ja opettaa paikallista suhdetoimintaa."

    Loistavaa ruikkari, loistavaa!
    Sama juttu maataloudessa, huomaat miten vaativa ja pitkelle kehittynyt toiminta ei ole itsestään selvää siirtää muualle:)))

    Äänestä

  • sinäpä sen sanoit kirjoitti:

    Miksi tuotantoa pitää sitten tukea? Jos maatalous olisi kovin vaativaa, niin siitä tuskin olisi maailmanlaajuista ylituotantoa ja raaka-aineiden hinnatkin olisivat korkeammat.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Miksi tuotantoa pitää sitten tukea? Jos maatalous olisi kovin vaativaa, niin siitä tuskin olisi maailmanlaajuista ylituotantoa ja raaka-aineiden hinnatkin olisivat korkeammat.

    Sama on sinunkin työsi laita, ei se niin ihmeellistä ole etteikö kiinalainen sen osaisi ja vielä monin verroin halvemmalla.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Miksi tuotantoa pitää sitten tukea? Jos maatalous olisi kovin vaativaa, niin siitä tuskin olisi maailmanlaajuista ylituotantoa ja raaka-aineiden hinnatkin olisivat korkeammat.

    Miksi maataloustuotteita ei osteta muualta?
    Miksi maatalouden tukemista ei lopeteta Suomessa?
    Kai siihen on joitakin järkisyitäkin, vai uskotko tosiaan itse siihen, että meidän viljelijöiden maatalouslobby on niin voimakasta, että voimme nostaa koko suomalaisen yhteiskunnan tuottaman lisäarvon? Jos tosiaan näin on niin ei voi muuta kuin nostaa hattua meille viljelijöille, kun 2% osuudella hallitsemme koko kansaa!

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Totta. Kyllä minunkin työni voisi siirtää Venäjälle tai Kiinaan ja tulisi varmasti ajan kanssa halvemmaksi.

    Jonkun vaan pitäisi opettaa heille kielemme, tarvittavien ohjelmien täydellinen käyttö, antaa perusteellinen taiteellinen koulutus, antaa kaupallinen koulutus, perustaa toimisto Helsinkiin ja opettaa paikallista suhdetoimintaa.

    Mitä listaa tarkoitat?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000024&conference=4500000000000713&posting=22000000015945934#22000000015945934

    Tätä listaa olen pyytänyt sinun jatkamaan.Jos vaikka silmäsi avautuisivat näkemään viljan, maidon ja lihantuottamiseen tarvittavan ihmisten todellisen määrän.
    Etkä enää väittäisi ettei siihen tarvita kuin emäntä ja isäntä.
    Ja oppisit näkemään mihin ne EU tuet todella menee.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Miksi tuotantoa pitää sitten tukea? Jos maatalous olisi kovin vaativaa, niin siitä tuskin olisi maailmanlaajuista ylituotantoa ja raaka-aineiden hinnatkin olisivat korkeammat.

    Kysyt, että miksi tuotantoa pitäisi tukea ???

    Samaa voidaan kysyä kaikesta muustakin ja vastaukset on aina yhtä hyvin tulkittavissa miten tahansa.

    Miksi meidän pitää "verovaroilla" kouluttaa yrityksille inisnöörejä ???
    Miksi kustantaa verovaroilla satamia, lentokenttiä, rautateita, maanteitä, siltoja, puhelinlinjoja, sähköntuotantoa jne ...
    Fakta on, että jos ei valtio maksaisi viuluja niin Suomeen ei tehtäisi yhtään ydinvoimalaa.

    Kun ähän aletaan hakemaan vastauksia, niin tullaan siihen samaan toteamaan, että Suomi on kalliiden kustannusten maa.
    Tämä totuus johtaa siihen, että valtion on meillä hoidettava hommia mitkä muualla mailmassa hoituu yksityisen sektorin toimesta ...
    Vaikkei valtio olisikaan varsinainen yrittäjä, niin joka tapauksessa se kaikilla elinkeinoaloilla on se toimija joka mahdollistaa tuotannon tai toiminnan.

    Ei meidän maataloutemme voi olla poikkeus tästä yleisestä lainalaisuudesta, eikä siinä oikeastaan voi tehdä ihan omia ratkaisuja ...

    Äänestä

Sudanissa yli 6 miljoonaa ihmistä on täysin riippuvaisia WFP:n jakamista ruoka-annoksista.

YK:n avustusjärjestöt joutuvat rahapulan vuoksi puolittamaan Sudanin nälkäänäkeville jaettavat ruoka-annokset, kertoi elintarvikeohjelman WFP:n edustaja Christiane Berthiaume tänään Genevessä.

Ensi viikolla päivittäin jaettava annos sisältää enää 1050 kaloria aiemman 2100 kalorin sijasta, hän sanoi. Sudanissa yli 6 miljoonaa ihmistä on täysin riippuvaisia WFP:n jakamista ruoka-annoksista.

- Ei ollut helppo tehdä tätä päätöstä, mutta meillä ei ollut mitään vaihtoehtoa, Berthiaume sanoi toimittajille.

WFP on tänä vuonna saanut vain 189 miljoonaa euroa pyytämästään 595 miljoonasta eurosta lievittääkseen nälänhätää Sudanissa. Noin puolet sudanilaisista avunsaajista elää sisällissodan koettelemassa Darfurissa.

(STT-AFP)

Tämä on ruikkari tukien vastakohta, paina se nuppiin.

Äänestä

  • Se on kylläkin tukien seuraus. Darfurin alueella ja sen ympäristössä voitaisiin kasvattaa viljat koko EU-alueen käyttöön, mutta niin ei vaan tehdä.

    Tähän on syynä meidän maataloustuet ja suojatullit. Eli ne ovat köyhdyttäneet kansan yhtesistyössä kehitysavun kanssa. Siellä ei kannata tehdä mitään kun sinne dumpataan muutenkin länsimaiden ylijäämät, vaikka alue on yksi maailman hedelmällisimmistä.

    On äärimmäisen naivia ajatella kotimaisen maatalouden tekevän Afrikassa mitään muuta kuin tuhoa. Vasemmistolainen hallinto ja sisällissotakin ovat seurausta köyhyydestä ja sitä kautta meidän itsekkäiden maanviljelijöiden idioottimaisesta puuhastelusta.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Se on kylläkin tukien seuraus. Darfurin alueella ja sen ympäristössä voitaisiin kasvattaa viljat koko EU-alueen käyttöön, mutta niin ei vaan tehdä.

    Moi ruikkari!

    Miksi et muuttaisi Darfuriin maatalouden asiantuntijaksi, siellä ei ole tunnetusti maatalousidiootteja pilaamassa tuotantoa.
    Helpompi on aina yksi mies siirtää hedelmällisille alueille kuin koko EU:n maatalous.

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Se on kylläkin tukien seuraus. Darfurin alueella ja sen ympäristössä voitaisiin kasvattaa viljat koko EU-alueen käyttöön, mutta niin ei vaan tehdä.

    Tähän on syynä meidän maataloustuet ja suojatullit. Eli ne ovat köyhdyttäneet kansan yhtesistyössä kehitysavun kanssa. Siellä ei kannata tehdä mitään kun sinne dumpataan muutenkin länsimaiden ylijäämät, vaikka alue on yksi maailman hedelmällisimmistä.

    On äärimmäisen naivia ajatella kotimaisen maatalouden tekevän Afrikassa mitään muuta kuin tuhoa. Vasemmistolainen hallinto ja sisällissotakin ovat seurausta köyhyydestä ja sitä kautta meidän itsekkäiden maanviljelijöiden idioottimaisesta puuhastelusta.

    Darfur tarvitsee ruokaa, vettä ja muuta apua, ei pommeja ja aseita.

    Sudanin tragedia on kolonialistisen järjestelmän tulosta, jossa suurvaltiot ja monikansalliset yritykset ajavat sadat miljoonat afrikkalaiset nälkäkuoleman partaalle.

    Lähde: http://www.sosialistiliitto.org/murros/71/darfur.php

    Äänestä

  • Fruikkari kirjoitti:

    Se on kylläkin tukien seuraus. Darfurin alueella ja sen ympäristössä voitaisiin kasvattaa viljat koko EU-alueen käyttöön, mutta niin ei vaan tehdä.

    Tähän on syynä meidän maataloustuet ja suojatullit. Eli ne ovat köyhdyttäneet kansan yhtesistyössä kehitysavun kanssa. Siellä ei kannata tehdä mitään kun sinne dumpataan muutenkin länsimaiden ylijäämät, vaikka alue on yksi maailman hedelmällisimmistä.

    On äärimmäisen naivia ajatella kotimaisen maatalouden tekevän Afrikassa mitään muuta kuin tuhoa. Vasemmistolainen hallinto ja sisällissotakin ovat seurausta köyhyydestä ja sitä kautta meidän itsekkäiden maanviljelijöiden idioottimaisesta puuhastelusta.

    "On äärimmäisen naivia ajatella kotimaisen maatalouden tekevän Afrikassa mitään muuta kuin tuhoa."

    Sinun ajatusmalli on kuin pikku lapsen aivoista.
    Tietysti se on meidän kylän sepän syytä jos hän menestyy paremmin kuin toinen seppä toisella kylällä ja tekee sillä tavalla tuhoa koko sille kyläyhteisölle.

    Äänestä

  • ILMAN mitään avustuksia,taitaa kivien heittely loppua kun tulee oikea nälkä,silloin normaalit ihmiset unohtaa riidat tai sitten luonnollinen poistuma tasaa tilanteen.

    Äänestä

kuuluisi samalle luukulle kuin toimeentulo tuen hakijatkin,tulisi siis halvemmaksi kaikille. Ja kunta olisi sitten maksajana,alaisi tulla oikeaa tulosta,töihin nähden.

Äänestä
  • Niin tai jos sinut siirretään sille luukulle niin yhteiskunta hyötyy vielä enemmän.
    Maajussit sentään tuottaa kaiken ruuan kansalle, sinä ainoastaan paskaa!

    Äänestä

  • entäs sitten kirjoitti:

    Niin tai jos sinut siirretään sille luukulle niin yhteiskunta hyötyy vielä enemmän.
    Maajussit sentään tuottaa kaiken ruuan kansalle, sinä ainoastaan paskaa!

    jota kalastaja Linkola on usein kirjoituksissaan ja puheissaan tähdentänyt,ihmisiä on aivan liika tällä pallolla ja harvennus olisi tarpeen. Jonkun luonnollisen poistuman kautta,sota,luonnonmullistukset tai pahat tauti epidemiat.

    Äänestä

  • Mihinkäs luukulle ne muut kaupan, kuljetuksen ym. Monet eri alojen ihmiset pantas kun maajussi ei enää välillisesti työllistäskään niitä? Kannattaisko isontaa ikkunaa mistä tätä hommaa katselee??? Kyllä se maajussi kierrättää niitä tuki "erkkejä" lähi-alueilla ja pääsääntöisesti kotimaassa toisin kuin nämä suuret "yrittäjät" jotka vie rahansa ulkomaille.

    Äänestä

  • hui kirjoitti:

    Mihinkäs luukulle ne muut kaupan, kuljetuksen ym. Monet eri alojen ihmiset pantas kun maajussi ei enää välillisesti työllistäskään niitä? Kannattaisko isontaa ikkunaa mistä tätä hommaa katselee??? Kyllä se maajussi kierrättää niitä tuki "erkkejä" lähi-alueilla ja pääsääntöisesti kotimaassa toisin kuin nämä suuret "yrittäjät" jotka vie rahansa ulkomaille.

    Että tulis polsu vaan. Niillä olis taito johtaa töitä!

    Äänestä

Jos yrityksen tuotto on 0, on yritys kannattamaton. Jos tuotto on negatiivinen yritys tuottaa tappiota. Kun pääoma on kulutettu tällaiset yrityket tekevät konkurssin.

Maataloudessa kuitenkin tulot on valtakunnan tasolla noin 4 mrd ja vastaavasti menot 2, 5 mrd, eli kaiken kaikkiaan positiivinen tulos.

Äänestä
  • Mutta koko kansan kannalta tietysti Ebberödin pankki.

    Maatalouden saamilla tukirahoilla voitaisiin esim vanhustenhoito panna kertaheitolla kuntoon ja samalla työllisyysvaikutus olisi moninkertainen nykyiseen systeemiin verrattuna.

    Ja mikä parasta; saataisiin parempaa ja halvempaa ruokaa ulkomailta.

    Osa viljelijöistä joutuisi uudelleenkoulutukseen, mutta se ei liene mikään katastrofi. Niinhän työmarkkinat toimivat.

    Äänestä

  • positiivinen tulos kirjoitti:

    Mutta koko kansan kannalta tietysti Ebberödin pankki.

    Maatalouden saamilla tukirahoilla voitaisiin esim vanhustenhoito panna kertaheitolla kuntoon ja samalla työllisyysvaikutus olisi moninkertainen nykyiseen systeemiin verrattuna.

    Ja mikä parasta; saataisiin parempaa ja halvempaa ruokaa ulkomailta.

    Osa viljelijöistä joutuisi uudelleenkoulutukseen, mutta se ei liene mikään katastrofi. Niinhän työmarkkinat toimivat.

    "Maatalouden saamilla tukirahoilla voitaisiin esim vanhustenhoito panna kertaheitolla kuntoon ja samalla työllisyysvaikutus olisi moninkertainen nykyiseen systeemiin verrattuna."

    Mistä olet saanut päähäsi että maanviljelijöiden pitäisi alkaa vanhustenhoidon järjestäminen?
    Eikö olisi kohtuullisempi jos graafisen alan yrittäjät hoitaisi sen homman!

    "Ja mikä parasta; saataisiin parempaa ja halvempaa ruokaa ulkomailta."

    Kuinka moneen kertaan sinulle pitää toistaa sama asia että tuonti on vapaata sinulle ja tuo niin paljon kuin sielu sietää, riisiä, jamssia, kaviaaria, argentiinalaista lihaa.
    Paljonko tuo maksaa sinun rahoissa jos piipahdat vaikka Uudessa-Seelannissa lampaanosto matkalla.
    Sinä iän ikuinen valittaja et osaa käyttää hyödyksi vapaan kaupan mahdollisuuksia vaan toivot sen tapahtuvan muiden toimesta, eli istut tuleen toisten perseellä.

    Äänestä

  • jos uskallat kirjoitti:

    voi sälyttää maanviljelijöille kun eivät pysty huolehtimaan itsestään ilman massiivista vierihoitotukea.

    Kysymys onkin mihin verorahat satsataan. Inhimillinen vanhuus koko kansalle vai vierihoitoa raavaille isännille ja vanhukset korkealaitaiseen???

    Äänestä

  • vanhusten hoitoa kirjoitti:

    voi sälyttää maanviljelijöille kun eivät pysty huolehtimaan itsestään ilman massiivista vierihoitotukea.

    Kysymys onkin mihin verorahat satsataan. Inhimillinen vanhuus koko kansalle vai vierihoitoa raavaille isännille ja vanhukset korkealaitaiseen???

    Maatalous ja vanhustenhoito eivät ole vaihtoehtoja, valitettavasti.

    Äänestä

Mitkään järkiargumentit eivät pure arroganttiin agraarieliittiin ja suomen poliitikot elävät symbioosissa heidän kanssaan. Siis voiko yksittäinen ihminen vaikuttaa ? Verojen kautta maksat tuet haluat tai et.

Ainoa mahdollisuus on äänestää lompakolla. Itse ostan aina kun on mahdollista :
riisiä -ei perunoita, lihaa Uudesta Seelannista tai Argentiinasta jossa ei tukia,UTH- maitoa Lidl:stä koska siinä ei ainakaan suomalaista kansallista tukea jne...

Lisäksi pitää muistaa että ulkoa tuotu ruoka on useimmiten puhtaampaa kuin suomalainen... Kaikki muu on agraarisatuilua...

Äänestä
  • Tämä on vapaa maa, eli se on sinun oikeutesi ...

    Itse kyllä ostan mikäli se on mahdollista, niin aina Suomalaisen tuotteen, oli se sitten polkupyörä, kännykkä tai peruna ...
    Jopa oluessakin suosin Suomalaista panimoa, vaikka ostopaikka olisikin Virossa.

    Äänestä

  • Kaikki tuo jonka kerroit on mahdollista vapaassa taloudessa, ei kukaan sinua velvoita ostamaan suomalaista.
    Ainut asia mihin sinut velvoitetaan on maksaa oma osuutesi maatalouden kustannuksista ja mikäli et käytä siitä saatua hyötyä niin se on myös sinun asiasi.
    Tuet on lounasseteli kaikille, suurin osa ihmisistä käytää sen hyödyn kiitollisena ja ovat tyytyväisiä saamaansa etuuteen.

    Se on totta että ulkoa tuotu ruoka on laadullisesti parempaa ja puhtaampaa mutta kotimainenkin näyttää kelpaavan paremman puutteessa.

    Äänestä

  • nyt on vapaat markkinat kirjoitti:

    Kaikki tuo jonka kerroit on mahdollista vapaassa taloudessa, ei kukaan sinua velvoita ostamaan suomalaista.

    ettei minun ole pakko syödä tuottamaasi ruokaa, se tästä vielä puuttuisi.

    Mielenkiintoinen tuo ajatusmallisi että teloitettavan pitää olla kiitollinen itse maksamastaan hirttoköydestä mikä hänelle annetaan "luontaisetuna" hirttämistä varten.

    Kauan ulkomailla asuneena olin jo unohtanut tämän venkoilun ja piruilun mikä lienee olellinen osa suomalaista maalaismaisemaa.

    Ihana maa tämä Suomi; "Ainut asia mihin sinut velvoitetaan on maksaa osuutesi maatalouden kustannuksista" "Tuet on lounasseteli kaikille"

    Tämähän taitaakin olla suomalaisen huumorin parasta antia. En tiennytkään että tragikomiikka ja maanviljely nivoutuvat näin tiukasti yhteen.

    Kyllä maalla on mukavaa. Joitakin naurattaa niin vietävästi pankkitilille työntyvän rahan määrä...

    Äänestä

  • tajuat kirjoitti:

    Jos olisit osannut paikallista kieltä niin olisit huomannut järjestemän olevan täsmälleen samanlaisia.

    Äänestä

  • Vapaa maa kirjoitti:

    Ihana maa tämä Suomi; "Ainut asia mihin sinut velvoitetaan on maksaa osuutesi maatalouden kustannuksista" "Tuet on lounasseteli kaikille"

    Tämähän taitaakin olla suomalaisen huumorin parasta antia. En tiennytkään että tragikomiikka ja maanviljely nivoutuvat näin tiukasti yhteen.

    Kyllä maalla on mukavaa. Joitakin naurattaa niin vietävästi pankkitilille työntyvän rahan määrä...

    Sinulle on varattu ilmainen paikka myös vanhainkodissa kun sinne joudut, ei se lounasseteli ainut tuki ole sinulle.
    Mutta muista se tosiasia että ensin täytyy maksaa palveluksista työelämässä ollessa ja sitten vasta nauttia eduista.
    Ajattele tilannetta jossa ei maataloustukia olisi, niin sinunkin palkka hädin tuskin riittäisi ruokaan mutta yhteiskunnan avustuksella ruoka on suhteessa muuhun kulutukseen lähes ilmaista.

    Ps. Sinun osuus kansallisesta tuesta on 50 centtiä/ päivä.

    Äänestä

  • tajuat kirjoitti:

    ettei minun ole pakko syödä tuottamaasi ruokaa, se tästä vielä puuttuisi.

    Mielenkiintoinen tuo ajatusmallisi että teloitettavan pitää olla kiitollinen itse maksamastaan hirttoköydestä mikä hänelle annetaan "luontaisetuna" hirttämistä varten.

    Kauan ulkomailla asuneena olin jo unohtanut tämän venkoilun ja piruilun mikä lienee olellinen osa suomalaista maalaismaisemaa.

    Tiedoksi vain että maan kieli, missä olenkin asunut, on kuulunut standardivarustuksiini.

    Keskustelu minun osalta loppukoon tähän. Menenkin nyt tuonne aidanviereen ja juttelen siellä naapurin lehmien kanssa. Sieltä saamani vastaukset ovat taatusti yhtä laadukkaita kuin tällä palstalla.

    Äänestä

  • kieliguru kirjoitti:

    Suurin osa tämän palstan kirjoittajista on vasemminstolaisia änkyröitä. Ei viljelijöitä.

    Eli miten voisi odottaakaan mitään järkevää.

    Onneksi 99,9% suomalaisista on järkeviä. He eivät jaksa kirjoittaa soopaa näille palstoille.

    Nyt puhut asiaa, lehmä onkin paras juttelukaveri noin tyhmille ajatuksille mitä olet julki tuonut.
    Sieltä saattaakin löytyä se punainen lanka joka sinulta on ollut hukassa koko ajan.

    Äänestä

  • Koska kirjoitti:

    Suurin osa tämän palstan kirjoittajista on vasemminstolaisia änkyröitä. Ei viljelijöitä.

    Eli miten voisi odottaakaan mitään järkevää.

    Onneksi 99,9% suomalaisista on järkeviä. He eivät jaksa kirjoittaa soopaa näille palstoille.

    "Suurin osa tämän palstan kirjoittajista on vasemminstolaisia änkyröitä. Ei viljelijöitä."

    Eikö juuri viljelijät ole vasemmistolaisia? Hehän elävät yhteiskunnan tuella, elämistä yksilötasolla yhteiskunnan tuella. Toki tiedämme yhteiskunnan auttavan vähäosaisia väliaikaisesti kunnes he pääsevät jälleen omille jaloilleen. Viljelijät lienevät jokin väliin putoava saamaton ryhnmä, kun yhteiskunnan pitää vuodesta auttaa. Miksi? Väärä ammatinvalinta, joutuneet alan tehtäviin, kouluttamattomuus, kyvyttömyys toimia tuottavasti...?

    Äänestä

  • sisko kirjoitti:

    Kysy tuohon proplematiikkaan vastausta EU:n kommissiolta.

    Äänestä

  • sisko kirjoitti:

    "Suurin osa tämän palstan kirjoittajista on vasemminstolaisia änkyröitä. Ei viljelijöitä."

    Eikö juuri viljelijät ole vasemmistolaisia? Hehän elävät yhteiskunnan tuella, elämistä yksilötasolla yhteiskunnan tuella. Toki tiedämme yhteiskunnan auttavan vähäosaisia väliaikaisesti kunnes he pääsevät jälleen omille jaloilleen. Viljelijät lienevät jokin väliin putoava saamaton ryhnmä, kun yhteiskunnan pitää vuodesta auttaa. Miksi? Väärä ammatinvalinta, joutuneet alan tehtäviin, kouluttamattomuus, kyvyttömyys toimia tuottavasti...?

    Viljelijän pää kääntyy vain oikealle. Itseäni sanoisin jopa äärioikeistolaiseksi.

    Ei nykyinen järjestelmä ole viljelijöiden kehittämä.

    Tosin mistään tietämättömät idiootit eivät sitä tiedä, vaan luulevat että 2% väestöstä hallitsee koko maamme verovarojen käyttöä.

    Miksi olet niin saatanan kusipää, että syytät viljelijöitä saamattomiksi, kun muut ovat kehittäneet tämän systeemin ja ihan jossain muualla kuin suomessa.

    Tämä on tätä EU:ta. Sinne suomen kansa tahtoi, muttei yksikään viljelijä.

    Äänestä

  • Oikeistolainen kirjoitti:

    Minä en ole koskaan nähnyt oikeistolaisesti toimivaa viljelijää. Asiaa olen seurannut 50-luvulta alkaen. He ovat vuosittain saaneet almuja yhteiskunnalta milloin mihinkin vedoten. Ei tuet ole EU:n aikana tulleet, toki ne ovat jonkin verran järkiperäistyneet sen myötä.

    Porvari elää omillaan ei yhteisklunnan tuella.

    Äänestä

  • kapitalisti kirjoitti:

    On aina päättänyt näistä kuin maanviljelijä.

    Toiseksi. Meidän tila ei ole saanut mitn tukia ennen EU:ta.

    Tuet ovat meidän palkka, kun tuotamme ruokaa kansalle. Jättäisitkö sinä palkkasi nostamatta??

    Sama homma terveydenhuollossa. Et sinä koko käyntiä maksa asioidessasi terveyskeskuksessa, vaan verovaroilla maksetaan lääkäreiden ja hoitajien palkka.

    Nämä 2 ovat elämisen peruselementit. Ruoka ja terveydenhuolto.

    Miksi ette muuten valita siitä, että veronmaksajat maksavat sairaiden hoitokulut. Terve ihminen ei lääkärissä käy juuri ollenkaan, mutta hänenkin verovaroilla pyöritetään moista järjestelmää. Halvemmaksi tulisi käyttää kehitysmaiden lääkäreitä ja jokainen maksakoon sitten kun tarvitsee lääkäriä

    Näin saisimme paljon alipalkattuja hoitajia tuottavampiin töihin.

    Terveydenhuoltokulut ovat moninkertaiset maatalouteen nähden.

    Äänestä

Maatilat on henkilöyrityksiä,niitä ei koske yritysteoriat,vaan omistaja elää tulojen mukaan.Jos elää yli varojen,niin homma loppuu.Turha tuputtaa tähän rinkiin talousoppeja ja suuria voittoja ja palkkoja.Tää on elämää,joka jatkuu niin kauan kuin ihmisiä riittää.

Äänestä

näitä kirjoituksia yön tunteina.Olen huomannut sellaisen pienen seikan,että kukaan ei ole kannattanut maatalouden tukemista.On ainoastaan koitettu perustella miksi maataloutta tuetaan.En tunne yhtää viljelijää joka kannattaisi nykyisiä maatalouden tukia.Mutta jos haluat tuottaa niin joudut sitoutumaan tähän tukijärjestelmään.Täällä moni arvostelee viljelijöitä sosoaalipummeiksi mutta kukaan ei kerro miten tästä tukiviidakosta pääsee pois.Itselläni on monia ideoita joilla saisin taloudellista tulostani parannettua melkoisesti ilman tukia,mutta nyky Suomessa se on mahdotonta.Jos siis jollakin täällä esiintyneellä talouden asiantuntijalla on oikeaa tietoa siitä miten voisin tuottaa ilman tukia niin kertokoon

Äänestä
  • on täysi tietämättömyys asioista ja sdp/sak siiven politrukkien vihanlietsonta ja vastakkainasettelu asioitten tahallinen vääristely ja valehtelu.

    Äänestä

  • ongelma-- kirjoitti:

    on täysi tietämättömyys asioista ja sdp/sak siiven politrukkien vihanlietsonta ja vastakkainasettelu asioitten tahallinen vääristely ja valehtelu.

    Mainitsemasi henkilöt ovat pääsääntöisesti teidän veljiä/siskoja ja serkkuja, jotka ovat joutuneet varttuessaan seuraamaan maatalouden toimintaperiaatteita varsin läheltä, ettei peräti omalta kämmeneltään. Tuntevat ja tietävät mihin kotimaisen maatalouden leveys perustuu.

    Lapsuuden dominoivasta kotioloista muutaessaan muualle ja ryhtyessään itsenäisesti ajattelemaan käsitykset ovat syventyneet ja laajentuneet.

    Äänestä

  • ?????????????? kirjoitti:

    jos todellakin se on osoitus ajatusmaailman laajentumisesta, että aletaan esittäämään väitteitä ilman että pystyy ne osoittmaan ne oikeaksi ja puumattakaan siitä että kun ei kykene vastaamaan esitettyyn kysymykseen, niin käännetään todistustaakka kysyjälle, sanoisin että aika hulvatonta meinikiä.

    Itsenäistä ajattelua ei ole kukaan kieltänyt, mutta olisi hyvä että perusteluisssa lukisi muunlaisia sanoja kuin, lienee, oletan, ovat näköjään jne. Usein myös täällä monet toistelevat kuinka muualta saa halvemmalla ja kuinka puhtaampaa ruoka on muualla, joskus vain toivoisi että noiden sanojen takana olisi jotain muutakuin oma mielipide, vai vaadinko liikaa. Toisaalta noilla väitteillä väitetään samalla että suomalainen työ on liian kallista ja ammattitaito on huonoa. Sinänsä mielenkiintoinen piirre joka tuntuu suomalaiseen sopivan on juuri tuo että muualla on parempaa ja ovat meitä parempia työntekijöitä, onko se sitä itsetunnon kehnoutta vai mistä tuo toisten kanssa ihmisten työn haukkuminen johtuu.

    Myös komentaminen menemään oikeisiin töihin on mielenkiintoinen, koska kyllä Suomen talous hyötyisi paljon enemmän siitä että ne jotka nyt ovat kortistossa menevät töihin kuin se että viljelijät lopettaisivat viljelynsä ja menisivät pelkästään palkkatyöhön. Miksi, no siksi että viljelyn lopettaminen yksinkertaisesti lisää työttömyyttä, työttömyysmenot ovat rahaerä jolle ei yhteiskunta saa takaisinpäin mitään vastiketta.

    Minä en nyt väitä että maataloustuet ovat ainoa oikea juttu koska niissä on omat vikansa, historiaan tutstunut kyllä tietää että ne ovat saaneet alkunsa olosuhteista jolloinoli maailmassa ruokapula ja jotenkin tahdottiin taata myös köyhemmille päivittäinen ruoka.
    Se että lähdetään tuet purkamaan yksinomaan Suomesta on sama asia kuin laskisi alleen, koska jo pelkästään eu:n netto jäsenmaksuosuus nousisi enemmän mitä on tämänhetkinen kansallinen tuki.

    Kalastus on hyvä harrastus, monille

    Äänestä

  • ?????????????? kirjoitti:

    Mainitsemasi henkilöt ovat pääsääntöisesti teidän veljiä/siskoja ja serkkuja, jotka ovat joutuneet varttuessaan seuraamaan maatalouden toimintaperiaatteita varsin läheltä, ettei peräti omalta kämmeneltään. Tuntevat ja tietävät mihin kotimaisen maatalouden leveys perustuu.

    Lapsuuden dominoivasta kotioloista muutaessaan muualle ja ryhtyessään itsenäisesti ajattelemaan käsitykset ovat syventyneet ja laajentuneet.

    Voiko tuosta kirjoituksestasi lukea että sen perusteella olet agraarikodista kotoisin oleva elämääsi kyllästynyt umpikateellinen maalaisserkku!

    Äänestä

  • "...Itselläni on monia ideoita joilla saisin taloudellista tulostani parannettua melkoisesti ilman tukia,mutta nyky Suomessa se on mahdotonta..."

    Juuri tästä on kyse. Kaikki kannattaisivat uusien ideoiden synnyttämistä ja taloudellisen tuloksen parantamista. Järkevät ajatukset kuitenkin leimataan maatalousvihamielisyydeksi. Siitähän juuri on kyse, että maatalouskin voisi kehittyä ja suuntautua tuottaville ja järkeville urille. Tietysti on paljon sellaista, mitä voitaisiin tuottaa oikeilla markkinoilla kannattavasti sekä Suomen pohjoista ja erityistä ympäristöä hyödytäen.

    Ongelman ytimen toi esiin edellinen viljelijä, joka totesi, että tukiaisräme ESTÄÄ järkevän ja uusia ajatuksia hyödyntävän toiminnan. Maataloustukiaisten ongelma onkin juuri se, että niitä pyritään kaikin keinoin kasvattamaan ja samalla upotetaan maatalous yhä syvemmälle matalan jalostusasteeen bulkkituotannon sekä tappion mereen.

    Maatalouden harrastajat ovat kuitenkin itse MTK:n ja Keskustapuolueen kautta jatkuvasti vaatineet ja saaneet lisää helppoa veronmaksajien rahaa. Siltä osin tukiaisten ies on omaa tekoa.

    Kyllä tukiaisista vapaata tuotantoa löytyisi ja vieläpä huippukannattavaa, jos olisi näkemystä ja rohkeutta. Yksi kaikkien tuottoisimmista ja nopeimmin kasvavista uusista yrityksistä on - Italialaisen - omistama yhtiö, joka vie suomalaisia sieniä Keski-Euroopan markkinoille. Ja mitä meillä tehdään? Hävitetään metsien monimuotoisuutta ja on kuivattu viimeiset suot! Tukiaisten voimalla tietysti.

    Toivon todella, että sinä Hemppa onnistut ideoidesi isäntänä!

    Äänestä

  • maatalouden kaulassa kirjoitti:

    "...Itselläni on monia ideoita joilla saisin taloudellista tulostani parannettua melkoisesti ilman tukia,mutta nyky Suomessa se on mahdotonta..."

    Väärin kirjoitettu, nykymuotoiselle viljelymetelmille ei ole suurempia vaihtoehtoja.
    Jos jokainen rupeaa maatilamatkailua harrastamaan niin tietää lopputuloksen jo etukäteen.
    Jatkuvat tuotannon muutokset eivät ole taloudellisesti järkeviä.
    Uudet ennen viljelemättömät artikkelit ei ole vaihtoehto nykyisille kasveille.
    Loppujen lopuksi uusia vaihtoehtoja ei ole koko maataoutta ajatellen kasvinviljelyä, enkä usko niiden tulemiseenkaan.
    Energiakasvatus voi olla tulevaisuuden haaste mutta se jää nähtäväksi.

    Ainut varteenotettava vaihtoehto on palata entiseen järjestelmään jossa tuotteita maksetaan kustannuksia vastaava hinta korotettuna viljelijän tulolla.
    Jos muualla ei toteuteta samaa jerjestelmää, niin suojatullit on ainoa tapa säilyttää maatalous kannattavana.

    Vai on ruikkarin mielestä sienien keruu huippukannattavaa touhua!
    Laskeskele itseksesi paljonko täytyy kerätä sieniä pärjätäkseen vuoden niillä tuloilla.
    Entä jos sattuu kolme-neljä huonoa vuotta peräkkäin, sitten varmaan täytyisi kerätä jäkälää.
    Mutta kuinka nuo harrastukset liittyy maatalouteen?
    Kuka estää sinua ryhtymästä elättämään itseäsi sienen keruulla, sano se!

    Metsän monimuotoisuus! Voisi käydä niin jos sienen keruu laitettaisiin puuntuoton vastakohdaksi, niin vientitulot saattaisi kärsiä pahan kolauksen.
    Pitää ihmisellä olla sen verran järkeä että pystyy erottamaan taloudellisen toiminnan ja harrastukset.

    Kaiken kaikkiaan ideasi ovat hyvin lapsen mielisiä ja se kertoo sinun kyvystä käsittää asioiden merkitys todellisuudessa.

    Äänestä

  • reilu hinta tuotteille kirjoitti:

    Tässäpä tyyppi, joka todistaa viljeijä-kollegansa ajatukset kannattavista ideoista maataloudessa mahdottomiksi.

    Omat tulevaisuuden ajatukset ovat silkkaa perusteetonta harhaa katteettoman tavaran arvosta markkinoilla ja tullimuureista.

    Tämä tarina on esimerkki tukiaisten turmiollisuudesta.

    Äänestä

  • saarnamiehen opit kirjoitti:

    Tämä tarina on ikävä viite siihen, että maatalouden taloudellista mehehtymistä seuraa henkinen konkurssi. Samalla näemme sen, miksi Suomen luonnonvaraisten tuotteiden menestykselliseen kauppaan tarvitaan ulkomaalainen johtaja.

    Tälle saarnamiehelle ei voida sanoa muuta, kuin että älä turhaan sammuta valoja lähtiessäsi. Sen teki jo viimeistä edellinen.

    Äänestä

  • off kirjoitti:

    "Suomen luonnonvaraisten tuotteiden menestykselliseen kauppaan tarvitaan ulkomaalainen johtaja."

    Voi olla sen menestyksen kanssa niin jä näin, sattui vain yksi erittäin hyvä sienivuosi 2004 ja kerääjät innostui silloin mutta kuinka oli viime kesänä, taisi sieni-innovaatio kärsiä rökäletappion.

    Yleensä kaupankäyntiin ei tarvita italialaisia osaajia, suomalaisetkin liikemiehet on tuoneet huippuhienoja näppylähanskoja Kiinasta jo vuosikymmenet ja kiinalaiset ovat siitä tietysti mielissään.

    Maatalous on kuitenkin keskittynyt elintarvituotantoon ja se sopii paremmin suomalaisille pelloille kuin sienet ja varmistaa ruuan riittävyyden kaikissa olosuhteissa.

    Mutta älä huolestu, valoja ei sammuteta niin kauan kuin syöjiä riittää, näin se on luvattu tehdä.

    Äänestä

  • - ei mahdollisuutta kirjoitti:

    Tässäpä tyyppi, joka todistaa viljeijä-kollegansa ajatukset kannattavista ideoista maataloudessa mahdottomiksi.

    Omat tulevaisuuden ajatukset ovat silkkaa perusteetonta harhaa katteettoman tavaran arvosta markkinoilla ja tullimuureista.

    Tämä tarina on esimerkki tukiaisten turmiollisuudesta.

    "Tässäpä tyyppi, joka todistaa viljeijä-kollegansa ajatukset kannattavista ideoista maataloudessa mahdottomiksi."

    Sienen keruu ei ole maataloutta!

    Äänestä

  • maatalouden kaulassa kirjoitti:

    "...Itselläni on monia ideoita joilla saisin taloudellista tulostani parannettua melkoisesti ilman tukia,mutta nyky Suomessa se on mahdotonta..."

    Juuri tästä on kyse. Kaikki kannattaisivat uusien ideoiden synnyttämistä ja taloudellisen tuloksen parantamista. Järkevät ajatukset kuitenkin leimataan maatalousvihamielisyydeksi. Siitähän juuri on kyse, että maatalouskin voisi kehittyä ja suuntautua tuottaville ja järkeville urille. Tietysti on paljon sellaista, mitä voitaisiin tuottaa oikeilla markkinoilla kannattavasti sekä Suomen pohjoista ja erityistä ympäristöä hyödytäen.

    Ongelman ytimen toi esiin edellinen viljelijä, joka totesi, että tukiaisräme ESTÄÄ järkevän ja uusia ajatuksia hyödyntävän toiminnan. Maataloustukiaisten ongelma onkin juuri se, että niitä pyritään kaikin keinoin kasvattamaan ja samalla upotetaan maatalous yhä syvemmälle matalan jalostusasteeen bulkkituotannon sekä tappion mereen.

    Maatalouden harrastajat ovat kuitenkin itse MTK:n ja Keskustapuolueen kautta jatkuvasti vaatineet ja saaneet lisää helppoa veronmaksajien rahaa. Siltä osin tukiaisten ies on omaa tekoa.

    Kyllä tukiaisista vapaata tuotantoa löytyisi ja vieläpä huippukannattavaa, jos olisi näkemystä ja rohkeutta. Yksi kaikkien tuottoisimmista ja nopeimmin kasvavista uusista yrityksistä on - Italialaisen - omistama yhtiö, joka vie suomalaisia sieniä Keski-Euroopan markkinoille. Ja mitä meillä tehdään? Hävitetään metsien monimuotoisuutta ja on kuivattu viimeiset suot! Tukiaisten voimalla tietysti.

    Toivon todella, että sinä Hemppa onnistut ideoidesi isäntänä!

    Sienillä ei ole käyttöä kuin autonpesussa.

    Äänestä

  • Voi raukkoja kirjoitti:

    Sienillä ei ole käyttöä kuin autonpesussa.

    Myisi sitä, mitä on liiaksi, eikä ymmärrä tarjota sitä, mistä on pulaa.

    Varmaankaan yrittäjäriskiä ei ole näiltä kavereilta sosialisoitu turhan takia. Harmi vain on, että veronmaksajat joutuvat ylläpitämään tällaisia :O yrittäjiä;)))))

    Äänestä

  • liikemies! kirjoitti:

    Minkälaiseksi arvelet tulevan kesän sienisadon muodostuvan?
    Arvelin vain kysyvän jos sattuu olemaan pulaa niistä.

    Ps. Joutuuko sienistä maksamaan veroa;))))

    Äänestä

  • ready for takeoff kirjoitti:

    "Suomen luonnonvaraisten tuotteiden menestykselliseen kauppaan tarvitaan ulkomaalainen johtaja."

    Voi olla sen menestyksen kanssa niin jä näin, sattui vain yksi erittäin hyvä sienivuosi 2004 ja kerääjät innostui silloin mutta kuinka oli viime kesänä, taisi sieni-innovaatio kärsiä rökäletappion.

    Yleensä kaupankäyntiin ei tarvita italialaisia osaajia, suomalaisetkin liikemiehet on tuoneet huippuhienoja näppylähanskoja Kiinasta jo vuosikymmenet ja kiinalaiset ovat siitä tietysti mielissään.

    Maatalous on kuitenkin keskittynyt elintarvituotantoon ja se sopii paremmin suomalaisille pelloille kuin sienet ja varmistaa ruuan riittävyyden kaikissa olosuhteissa.

    Mutta älä huolestu, valoja ei sammuteta niin kauan kuin syöjiä riittää, näin se on luvattu tehdä.

    Näinhän se täällä on, ettei nähdä omaa takapihaa pidemmälle ja ulkomaailmasta ei edes haluta tietää.

    Maatalous haluaa "tuottaa" pääomaa, lannoitteita ja koneita vaativaa ja ympäristöä pilaavaa ja luonnonolosuhteisiin soveltumatonta tavaraa, josta vallitsee mahtava ylitarjonta ja jonka hinta on mitätön eikä sitä kukaan haluaisi ostaa likimainkaan tuotantokustannuksia vastaavalla hinnalla.

    Tarinassa näkyy myös se, miksi maataloustukiaiset tulee lopettaa nopeasti. Tukiaisten passivoituneilla nauttijoilla ei ole ajatustakaan kehittää tai tehostaa tuotantoa. Tukiaiset ovat muodostuneet järkevän tekemisen esteeksi.

    Äänestä

  • kohauttaa kirjoitti:

    Minkälaiseksi arvelet tulevan kesän sienisadon muodostuvan?
    Arvelin vain kysyvän jos sattuu olemaan pulaa niistä.

    Ps. Joutuuko sienistä maksamaan veroa;))))

    Vaikka et ymmärtäisikään mitään rahasta etkä liiketoiminnasta, niin suosittelen kovasti sieni-taloutta.

    Oli sieniä tai ei, puuhastelustasi koituvat tappiot ovat vähäisät jos et kuluta valtavaa määrää myrkkyjä, lannoitteita ja polttoainetta tappioiden tuottamiseen.

    Äänestä

  • sieneen kirjoitti:

    Ei veli veikkonen sinne päinkään, sienet on sinun bisnes ja maatalous tuo 5 mrd euron arvonlisän kansantalouteen vaivaisella 1 mrd euron kompensaatiolla, joka on korvaus alennetuista hinnoista ympäri maailman..

    Äänestä

  • torville kirjoitti:

    Maatalouden 5 miljardin vaikutuksessa kansantalouteen on valtettavasti etumerkkinä pitkä miinus. Toisekseen 5 miljardin tappio on ilmeisesti liian optimistinen arvio maatalouden konkurssista.

    Maatalouden kansantalouteen aiheuttama tappio on huippuluokan valtiosalaisuus. Jotakin voidaan päätellä siitä, että maailman kilpailukykyisimmäksi arvioidun maan bkt on sijalla 15. Maatalous on pahin välistävetäjä. Ei normaali kansantalous pystyisi tällaista tukiaspelleilyä edes kestämään.

    Äänestä

  • humoristi kirjoitti:

    salailuteoria on meneillään jatkuvasti, vai johtuuko se siitä kunei ole kykyä tai halua nähdä asioita niinkuin ne ovat?
    Mikään ei voi olla sen naurettavampaa perustelua kuin että asioita salataan ja vielä demariministerin toimesta. On todella uskottavaa että juuri tuon puolueen edustajat salaavat maataloustukien todellista määrää.

    miten muuten lasket tuon 5 miljardia miinusta vai vedätkö kuten tavallisesti hatusta tuon summan.

    "Maatalous on pahin välistävetäjä."
    höpöhöpö, maatalous pitää sinut elossa, seikka jolle sinä et voi mitään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

päätuotantosuuntana kirjoitti:

Taloudessa on markkinamekanismi, joka ilmoittaa yrittäjälle, miten tuotantoa olisi ohjattava.

Jos oletetaan, että yrityksen tuotto on keskimäärin 100, niin silloin yli 100 yksikköä tuottavat ovat keskimääräistä tuottavampia ja alle 100 yksikköä tuottavat heikosti kannattavia. Hyvin tuottavat ovat valinneet oikeita tuotteita, sijoittuneet kysytyille aloille tai järjestäneet toimintonsa erinomaisesti.

Keskimääräistä heikkotuottoisimpien on syytä kehittää toimintojaan, tuotteitaan, tuotantosuuntiaan yms. tuloksen korjaamiseksi. Muutoin rahoittajat kaikkoavat tai johto saa potkut.

Jos yrityksen tuotto on 0, on yritys kannattamaton. Jos tuotto on negatiivinen yritys tuottaa tappiota. Kun pääoma on kulutettu tällaiset yrityket tekevät konkurssin.

Maatalousyritykset ovat Suomessa voimakkaasti tappiollisia. Ts. tuotto on negatiivinen. Eräs tällä palstalla kertoi tekevänsä 250 000€ liikevaihdolla ja 190 000€ tukiaisilla 50 000€ verotettavaa tuloa. Tällöin tuloksen tulisi olla yli 300% suurempi jotta yllettäisiin 0-tulokseen eli kannattamattomaan tuotantoon. Jotta päästäisiin nykyisiin ansioihin tulisi tuotoksen liki 5-kertaistua. (Tullimuureja ja ympäristövahinkoja ei otettu arvion piiriin)

Edellisestä on nähtävissä, että maatalous on kadottanut markkinoihin ja hinta-mekanismeihin liittyvän kontrollin. Sitä eivät ohjaa, eivätkä enää edes kosketa, markkinoiden säännöt. Vaikka toiminta on raskastakin raskaammin tappiollista, ei edes pyrkimyksiä tuotantosuuntien kehittämiseen tai muuttamiseen ilmene. Miksi kehittää toimintaa, kun tukiaiset on naulattu tappiollisen toiminnan pysyvyyteen?

Toiminta on niin syvästi tappiollista, että ollaan siirrytty lähes täydelliseeen tukiaistalouteen. Maatalouden poliittinen painostuskoneisto tuottaa itse asiassa tukiaisia. Tämä tapahtuu elintarviketuotannon savuverhon suojassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu