Lievät epileptiset kohtaukset

lievinä ne minullekin alkoi ja myöhemmin tuli ne "pahat kohtaukset".

Sehän EI tarkoita, että Sinulle kävisi samoin.

Parempi kuitenkin varautua ja toivon todellakin, että Sinun tapauksessasi ne pysyvät siellä lievinä.

En ole lääkityksen aloittamisen jälkeen, eli kolmen vuoteen, saanut yhtäkään tajuttomuus/kouristuskohtauksta, mutta melko usein lieviä kohtauksia (huimausta, puheen mongerrusta jne).. Kyllä silti itseni epileptikoksi luen vaikkei epilepsiani ole pahimmasta päästä..

Mulla on lievä epilepsia, joka todettiin viime marras-joulukuussa. Mikä tarkoittaa lyhyitä poissaolokohtauksia (näköhallusinaatioita ja lasittunutta katsetta) ja kuumia aaltoja sen jälkeen. Lääkityksellä homma on toiminu hyvin, tosin alkuun väsymys oli tosi paha. Vieläkin tulee n. tunnin sisällä lääkkeen ottamisesta väsy, mikä ei aina ennen töihin lähtöä oo hirveen hyvä juttu. Munkin on hiukka vaikea mieltää itteäni epileptikoksi, mutta sehän mä olen, mitä sitä kieltämään. Se on ominaisuus muiden joukossa, niinkuin ruskeat silmät tai pituus. Epilepsiarannekkeita tosin en suostu pitämään. Oon vaan infonnu asiasta reippaasti kaikkia lähipiirin ihmisiä, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Suhtautuminen on ollut ihmettelevää, mutta hyväksyvää, kun asiasta on kertonu avoimesti. Samallahan sitä vähentää ihmisten ennakkoluuloja, kun tieto leviää. Tsemppiä sulle, kuten kaikille muillekin epilepsiaihmisille!

Olen 16 vuotias ja olen todennut itselläni omituisia tapoja. Jalkalihakseni ovat jäykistyneet ja joskus nykähtelevät hieman , puheestani ei tule mitään koska "luulen" etten löydä sopivia sanoja sanottavaani , joskus jos keskityn johonkin tekemiseen niin silmäni ikään kuin muljahtavat taaksepäin ja sekin tapahtuu todella nopeasti , sekunnissa. Kuulostaa mielestäni pelottavalta o; ja minua on kiusattu nyt about 3 vuotta silmistäni .. niissäkin jotakin kieroutumisen vivahdetta kuulemma mutta itse en juuri näe niissä mitään vikaa .. voisiko tämä silmävikakin olla yksi epilepsian oireista ? Hengenahdistukset ovat yleisiä ja pahoinvointi. Kävin noin kuukausi sitten terkalla ja pienenä epäilyksenä oli paniikkihäiriö erilaisten tuntemuksieni perusteella mutta nyt kun olen tässä lueskellut epilepsiaan liittyviä juttuja , luulen itselläni lievää epilepsiaa.

Ongelma tässä nyt on se että en uskalla kertoa oireistani vanhemmilleni. Tai itseasiassa mainitsin pari oiretta hieman kavalasti mutta ei ketään kiinnostanut .. /; Olen samaan aikaan myös masentunut enkä koe pystyväni kertoa mitään .. En tiedä. Noh , ainakin tajuavat mistä on kysymys kun on käynyt jotakin vakavaa.

Hmm .. En oikein tiedä mistä aloittaa kun on niin paljon asioita käsiteltävänä. Tiedättehän .. Tekisi mieli vain antaa asioiden olla mutta ne jäävät kuitenkin vain mieltä painamaan .. Masentaa , ahdistaa , hengitys on vaikeaa yms .. Haluaisin kovasti kertoa mutta jos ei viimeyrityksestäkään mitään tullut niin miksi se nyt sitten onnistuisi ? En tosiaan tiedä .. life is the full of shit :(

Ja kyllä , opiskelen mutta sekin tuntuu niin hirveän tyhjältä sillä tunnen että minua ei hyväksyttäisi vaikka opettajatkin jaksavat jankuttaa "jokaisella on oikeus olla itsensä , ketään ei pidä aliarvioida sairauksien tai muiden vammojen perusteella" mutta mitä itse opettajat tekevät ? Jauhavat paskaa minkä kerkevät ja pitävät suurta osaa opiskelijoista naurettavina. Ei voi kyllä muutakaan sanoa kun että what the fuck is going on ? o; vittu valoja päälle. (pientä avautumista tähän hätään :D) Mutta jokatapauksessa siitä paniikkihäiriöstä .. koulussa kyllä kerran huolestuttiin kun aloin oireilemaan mutta asia ollaankin annettu olla , samoin tämä terkkakin unohti sen .. jotenkin turhauttavaa kun itsekin vähän hukassa /: Totesin että en oikein viitsi perheongelmien aikana kertoa ongelmistani sillä sentään kyseessä voisiko sanoa jopa vaarallinen sairaus mutta pahentaisi vaan entisestään asioita yms enkä halua tuottaa mitään ongelmia enempää. Siispä nyt mietin mitä voisin tehdä ..

tiedän että täytyy puhua ongelmista jos sellaisia on mutta en vain pysty siihen .. en vain pysty /; olen kyllä yrittänyt mutta ei siitä edellisestäkään kerrasta mitään tullut kun puhe meni sössöttämiseksi joten lopetin koko puhumisen ja annoin olla. musta vain tuntuu että ei ole enää väliä millään .. elän paskaa elämää ja itken kun siltä tuntuu. eilen koulussa loppupv ei mennyt aivan putkeen koska ahdistus oli suuri ja jouduin juosten poistumaan luokasta /; kolmisen vuotta ollut jo kiusattu joten kyllä pitäisi tietää mitä elämä on , yhtä helvettiä. ja kun vielä miettii jotakin epilepsiaa niin jes .. :( kai se vaan on pakko hyväksyä elämä masennuksen matkassa :( mutta hei nyt on niistä epilepsian oireista pakko kysyä teiltä muilta jotka sairastatte sitä , onko teillä sellaisia nopeita nykäisyjä (kuin koko kroppa nykisisi) en itse tajunnut sitä paitsi sen jälkeen kun se nykäys oli tapahtunut. tai pimeässä huoneessa ollessanne näettekö erilaisia valoilmiöitä ? voi kun tuntuu että kukaan ei ymmärrä .. :(

Opiskelijat, jotka eivät hyväksy sinua epileptisten oireidesi takia ja kiusaavat, voit jättää ihan omaan arvoonsa. Eivät he ymmärrä, että kyse on sairaudesta ja heidän kanssa et onneksi loppuelämääsi joudu viettämään. Päivä vain ja hetki kerrallansa - nyt tilanne on tämä ja nyt olet oikeutettu apuun.

Tärkeintä sinulle on siis saada tukea sekä asiantuntijatahoilta (terveydenhuolto) että vertaisiltasi (sen takia on hyvä, että olet tullut kertomaan tilanteestasi tänne). Alkuvuosina epilepsia oli itsellenikin samanlainen musta viitta. Sitten ymmärsin, että mitä väliä - jos on sairaus, joka jotain pelottaa ja kammoksuttaa, ei hän ole ystävyyteni väärti.

Etsi tuen avulla tie pois masennuksen ja ahdistuksen todella ikävästä tilasta - tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä. Muista:
"Ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa"

"Tekisi mieli vain antaa asioiden olla mutta ne jäävät kuitenkin vain mieltä painamaan .. Masentaa , ahdistaa , hengitys on vaikeaa yms .." = yksin vatvoessa tunteet vain lisäävät pyörimistä oravanpyörässään ja "ajatukset seuraa toisiaan". Et siis tosiaankaan ole hoitamattomissa - muista se! :)