Olemmekohan ainoa uusperhe, missä on lasten kasvatus noussut riidan aiheeksi.
Eli alkutilanne oli kummallakin on lapsia, mutta kasvatusmetodit hieman poikkeavat. Toinen uskoo ns. keskusteluihan ja toinen on ns. vanhan ajan kasvattaja, kumminkin ei käytä väkivaltaa. Jo suhteen alussa sovittiin, ettei ole omia lapsia, vaan kaikki ovat yhteisellä viivalla, mutta mutta oten ns. lipsuu toisella puoliskolla aika-ajoin.
"Kiistakapulana" on pahnan pohjimmainen, jolla on jonkinasteinen tarkkaavaisuushäiriö, josta käy terapiassa. Toki otetaan huomioon kasvatuksessa ao. asia ja ollaan ns. pitkämielisimpiä, mutta kun vesseli nimenomaan näyttää käyttävän ao. sairautta, tiedostaen/tiedostamatta, hyväkseen ja tekee melkeimpä mitä tahansa mielensä mukaa. Esim. jos arestiin laittaa, jo karkaa ja alkuperäinen rangaistus menettää merkityksensa, koska toinen puolisko ei viitsi/jaksa/halua/pysty enään vääntämään asista.
Siis mitä tehdä ??? Kääntää kantapäät vastakkain ja toivottaa hyvää onnea, vai mitä???

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletteko tutustuneet Kauko Tahkokallion kirjallisuuteen rajojen asettamisesta?
Mielenkiintoinen kirja.
Kovin tuntuu ikävältä tuo teidän tilanne. Uusperhe ja vielä terapiassa käyvät tenavat!! Ei muuta kun voimia vaan jaksaa..Aika toivottomalta kuulostaa.