Pieni tyttö kuljeskeli metsässä jahdaten perhosia, matkien lintujen kujerrusta ja leikkien olevansa taitava soturi. Metsä oli hänen kotinsa, mutta tänään jokin oli toisin, tänään läsnä oli jotain vierasta. Maassa oli jotain uutta. Hän kompastui vatsalleen risukkoon ja vilkaisi, mikä oli hänet niin ikävästi kaatanut. Ovi. Jykevä tammipuinen ovi. Muuten tavallinen ovi, jolla oli yksi omituinen piirre. Se nimittäin oli vaakatasossa, suunnattu maasta taivaaseen. Ovea ei ollut siinä aiemmin, mistä se oli tullut ja kuka sen oli tuonut, ihmiset vai jumalat?
Uteliaisuuttaan ja hieman kiukustuneena tyttö päätti selvittää, mitä tuon eriskummallisen oven takana oli. Hän riuhtoi kahvasta, mutta se ei tuottanut tulosta. Hän yritti käyttää paksua oksaa vipuvartena, eikä tuo ovi suostunut avautumaan hänelle. Vielä kerran hän kosketti ovenkahvaa itkua pidätellen, ja tuo pienen käden hellä kosketus saikin oven avautumaan, aivan kuin tammipuu osaisi ajatella ja valita kenelle aukenee.
Tyttö oli avannut portin elävien ja kuolleiden maailmojen välillä. Yleensä ihmiset kulkevat vain yhteen suuntaan, elämästä kuolemaan. Syyn ja seurauksen ketju rikkoontui. Tyttö katsoi hämmästyneenä esi- isien nousua maan povesta, ja he puhuttelivat häntä. Vanhat viisaat sanoivat, että tyttö saisi aikanaan kyvyn kulkea tästä ovesta. Hänessä oli shamaanin merkki ja hän tulisi aikuistuessaan saamaan nimen Sininen Kettu. Jokin suurempi voima alkoi kutsua henkiä takaisin kotiinsa, esi- isät loitontuivat muuttuen ottamastaan ihmishahmosta jälleen aaveiksi. Ovi sulkeutui pamahtaen, kuin kisaileva tuulenhenki olisi paiskannut sen kiinni, ja katosi. Ovea ei löytynyt tuosta paikasta enää koskaan.
Vuosia myöhemmin hän sai nimensä unessa. Unimaailmassa oli kummallisia koneita, jotka pitivät ahdistavaa kolkutusta ja kolinaa ja kykenivät liikkumaan nopeammin kuin hevonen, sekä suuria kivellä vuorattuja maanalaisia halleja. Ihmiset olivat joko pelokkaan, kyynisen tai häijyn näköisiä, ja heillä oli puvuissaan mustia kankaita ja kiiltäviä ulokkeita. Tyttö oli kulkeutunut unessaan niin kauas ajassa eteenpäin, etteivät meidän aikamme ihmiset olisi enää elossa. Me olisimme tosin tunnistaneet metron, asematunnelin ja moottoripyörät.
Tyttö huomasi itsekin pukeutuneensa mustaksi värjättyyn nahkaan ja kantavansa kiiltävää teräksistä veistä. Tunnelma alkoi käydä ahdistavaksi, ja sillä hetkellä viisain ajatus oli: täältä täytyy päästä ulos. Uneen ilmestyi vierelle ystävä neuvomaan, miten maan alta löytäisi pois. Kaksi miestä jahtasi tyttöä, ja hän juoksi kohti ulko- ovea pujotellen ihmisjoukon halki. Siihen hänen matkansa pysähtyi.
Uloskäynnin peitti valtavan kokoinen mies, joka nappasi tytön kiinni ja nosti hänet selkä seinää vasten niin, etteivät jalat enää ylettäneet maahan. Yksi puukko iskeytyi hänen vatsaansa, toinen rintakehään sydämen kohdalle, mutta siltikään hän ei tuntenut kipua. Kolmas puukko iskeytyi hänen kurkkuunsa ja mursi henkitorven. Hänen huutonsa tukahtui ja tajunsa hämärtyi. Hän kuuli miesten sanovan: ”Sinä olet ikuinen ystävämme, Sininen Kettu...” niin tyttö sai nimensä vihollisheimon sotureilta.
Sininen Kettu oli älykäs nuori nainen, mutta varttui hitaasti. Hänestä oli tullut jo täysi- ikäinen, ja hän oli seurannut, miten ystävät ja ikätoverit saivat vuosien mittaan omat eläinhenkensä. Korppi, pöllö ja kolme sutta, hirvi... ja hän vielä odotti.
Eräässä unessa tyttö käveli metsäpolkua pitkin olallaan juuri jousella ja nuolella pyydetty sorsa. Suoraan edestäpäin alkoi kuulua katkeilevien oksien rytinää ja raskasta hengitystä. Metsästä tuli esiin suuri karhu, joka lähti juoksemaan tyttöä kohti. Tyttö jähmettyi paikalleen ja ajatteli: ”Minä kuolen”. Sen sijaan, että olisi hyökännyt hänen kimppuunsa, karhu pysähtyi seisomaan polulle ja alkoi puhua selvällä ihmisäänellä: ”Älä pelkää, lapseni. Aikasi ei ole vielä päättynyt, enkä minä sinua aio syödä. Sen sijaan voisin ottaa tuon lintupaistin.”
Huojentuneena Sininen kettu ojensi sorsan karhulle ystävyydenosoituksena. Karhu söi sen hyvällä ruokahalulla ja kiitti. Mennessään tämä lupasi Siniselle Ketulle, että tästä lähtien kaikki karhut olisivat hänen suojelijoitaan, sillä ystävällisyys ei jää palkitsematta. Henkieläintään on kuitenkin syytä varoa ja kunnioittaa.
Herätessään Sininen kettu oli iloinen ja samalla hämmentynyt. Hänelle oli annettu suuri voima, ja voimaan liittyy vastuu käyttää sitä viisaudella. Toisissa unissa hän sai itselleen kyvyn muuttua ketuksi ja ilvekseksi. Hän oli joutunut odottamaan pitkään henkieläimiään, ja nyt hänellä oli niitä kolme! Tämä lahjakkuuden puhkeaminen ei jäänyt huomaamatta, ja pahat kielet alkoivat puhua. Joku ikätovereista oli kateellinen, sillä karhu oli voimakas ja harvinainen henkieläin. Perinteisesti useimmat shamaanit olivat olleet miehiä. Omalla tavallaan miehet pelkäsivät naisen seksuaalisuutta, sillä naisilla on luontojaan läheisempi yhteys maaäitiin.
Uteliaisuuttaan ja hieman kiukustuneena tyttö päätti selvittää, mitä tuon eriskummallisen oven takana oli. Hän riuhtoi kahvasta, mutta se ei tuottanut tulosta. Hän yritti käyttää paksua oksaa vipuvartena, eikä tuo ovi suostunut avautumaan hänelle. Vielä kerran hän kosketti ovenkahvaa itkua pidätellen, ja tuo pienen käden hellä kosketus saikin oven avautumaan, aivan kuin tammipuu osaisi ajatella ja valita kenelle aukenee.
Tyttö oli avannut portin elävien ja kuolleiden maailmojen välillä. Yleensä ihmiset kulkevat vain yhteen suuntaan, elämästä kuolemaan. Syyn ja seurauksen ketju rikkoontui. Tyttö katsoi hämmästyneenä esi- isien nousua maan povesta, ja he puhuttelivat häntä. Vanhat viisaat sanoivat, että tyttö saisi aikanaan kyvyn kulkea tästä ovesta. Hänessä oli shamaanin merkki ja hän tulisi aikuistuessaan saamaan nimen Sininen Kettu. Jokin suurempi voima alkoi kutsua henkiä takaisin kotiinsa, esi- isät loitontuivat muuttuen ottamastaan ihmishahmosta jälleen aaveiksi. Ovi sulkeutui pamahtaen, kuin kisaileva tuulenhenki olisi paiskannut sen kiinni, ja katosi. Ovea ei löytynyt tuosta paikasta enää koskaan.
Vuosia myöhemmin hän sai nimensä unessa. Unimaailmassa oli kummallisia koneita, jotka pitivät ahdistavaa kolkutusta ja kolinaa ja kykenivät liikkumaan nopeammin kuin hevonen, sekä suuria kivellä vuorattuja maanalaisia halleja. Ihmiset olivat joko pelokkaan, kyynisen tai häijyn näköisiä, ja heillä oli puvuissaan mustia kankaita ja kiiltäviä ulokkeita. Tyttö oli kulkeutunut unessaan niin kauas ajassa eteenpäin, etteivät meidän aikamme ihmiset olisi enää elossa. Me olisimme tosin tunnistaneet metron, asematunnelin ja moottoripyörät.
Tyttö huomasi itsekin pukeutuneensa mustaksi värjättyyn nahkaan ja kantavansa kiiltävää teräksistä veistä. Tunnelma alkoi käydä ahdistavaksi, ja sillä hetkellä viisain ajatus oli: täältä täytyy päästä ulos. Uneen ilmestyi vierelle ystävä neuvomaan, miten maan alta löytäisi pois. Kaksi miestä jahtasi tyttöä, ja hän juoksi kohti ulko- ovea pujotellen ihmisjoukon halki. Siihen hänen matkansa pysähtyi.
Uloskäynnin peitti valtavan kokoinen mies, joka nappasi tytön kiinni ja nosti hänet selkä seinää vasten niin, etteivät jalat enää ylettäneet maahan. Yksi puukko iskeytyi hänen vatsaansa, toinen rintakehään sydämen kohdalle, mutta siltikään hän ei tuntenut kipua. Kolmas puukko iskeytyi hänen kurkkuunsa ja mursi henkitorven. Hänen huutonsa tukahtui ja tajunsa hämärtyi. Hän kuuli miesten sanovan: ”Sinä olet ikuinen ystävämme, Sininen Kettu...” niin tyttö sai nimensä vihollisheimon sotureilta.
Sininen Kettu oli älykäs nuori nainen, mutta varttui hitaasti. Hänestä oli tullut jo täysi- ikäinen, ja hän oli seurannut, miten ystävät ja ikätoverit saivat vuosien mittaan omat eläinhenkensä. Korppi, pöllö ja kolme sutta, hirvi... ja hän vielä odotti.
Eräässä unessa tyttö käveli metsäpolkua pitkin olallaan juuri jousella ja nuolella pyydetty sorsa. Suoraan edestäpäin alkoi kuulua katkeilevien oksien rytinää ja raskasta hengitystä. Metsästä tuli esiin suuri karhu, joka lähti juoksemaan tyttöä kohti. Tyttö jähmettyi paikalleen ja ajatteli: ”Minä kuolen”. Sen sijaan, että olisi hyökännyt hänen kimppuunsa, karhu pysähtyi seisomaan polulle ja alkoi puhua selvällä ihmisäänellä: ”Älä pelkää, lapseni. Aikasi ei ole vielä päättynyt, enkä minä sinua aio syödä. Sen sijaan voisin ottaa tuon lintupaistin.”
Huojentuneena Sininen kettu ojensi sorsan karhulle ystävyydenosoituksena. Karhu söi sen hyvällä ruokahalulla ja kiitti. Mennessään tämä lupasi Siniselle Ketulle, että tästä lähtien kaikki karhut olisivat hänen suojelijoitaan, sillä ystävällisyys ei jää palkitsematta. Henkieläintään on kuitenkin syytä varoa ja kunnioittaa.
Herätessään Sininen kettu oli iloinen ja samalla hämmentynyt. Hänelle oli annettu suuri voima, ja voimaan liittyy vastuu käyttää sitä viisaudella. Toisissa unissa hän sai itselleen kyvyn muuttua ketuksi ja ilvekseksi. Hän oli joutunut odottamaan pitkään henkieläimiään, ja nyt hänellä oli niitä kolme! Tämä lahjakkuuden puhkeaminen ei jäänyt huomaamatta, ja pahat kielet alkoivat puhua. Joku ikätovereista oli kateellinen, sillä karhu oli voimakas ja harvinainen henkieläin. Perinteisesti useimmat shamaanit olivat olleet miehiä. Omalla tavallaan miehet pelkäsivät naisen seksuaalisuutta, sillä naisilla on luontojaan läheisempi yhteys maaäitiin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
... Hä?
jos ei ole mitään sanottavaa niin älkää ainakaan KESKUSTELUpalstalle laittako spammia.
Joosh, mä en pidä fantasiasta, joten en puutu siihen sen enempää. Tai siis siltä kantilta.
Mun mielestä tää oli sujuva ja selkeä. Alku oli kuitenkin parempi kuin loppu. Loppu tuntui olevan pelkkää "sitten hän teki sitä ja tämä teki tätä" ja sitten tapahtuikin jotain ja wihii.
Vaikutti kuitenkin lupaavalta pidemmän tarinan aluksi :)