"SENKIN PROVOSOIVA PIKKU PASKIAINEN, KÄVIT SITTEN PERRRKELE TYÖNTYMÄSSÄ VAIMOONI!!!" Olin käppäilemässä bodarijengiläis-osastolla ajan kulukseni, kun kuulin kovan huudon takaani. En uskaltanut kääntyä. En tiennyt, mistä on kyse ja koskiko se minua. Askeleet lähenivät. Jatkoin matkaani eteenpäin, kunnes olin osaston perällä. Vastassa vain seinä, oli pakko kääntyä. Vankeja ilmestyi käytävälle ihmettelemään kovaa huutoa. Huutajana oli vartija Blimatkomäki, näin päättelin, sillä hän oli ainoa, jolla oli naama punainen ja ohimosuonet kohollaan. "SAATANAN TEINISONNI, NYT SAAT ISÄN KÄDESTÄ!" Blimatkomäki jatkoi. (huom. Blimppi ei ole oikeasti isäni) Ihmettelin aidosti, mitä Blimppi tarkoitti, kunnes minulle valkesi: "Onko keittiön Aune sinun vaimosi? PAKKO OLLA, sillä menetin poikuuteni hänelle." Puna kohosi poskilleni, olin avionrikkoja. Vangit antoivat hurjat aplodit tajutessaan mitä oli tapahtunut. He taputtaisivat varmaan vieläkin, ellei Blimppi olisi komentanut heitä selleihinsä.
Blimppi purki osan kiukustaan vankien komentamiseen, joten tilanne rauhoittui hieman. BJ-Kakekin huomasi minut ja kajautti: "Tornaado-Kaapo is back in business, welcome!" Tämä Kaken huuto rauhoitti tilanteen täysin ja Blimppikin muuttui lauhkeaksi kuin lammas. Kehoitin Kakea ja muita jengiläisiä ystävällisesti menemään koppeihinsa, iskin vielä silmää ymmärtäväisesti päälle. Näin tapahtui. Juttelimme Blimpin kanssa asiat selviksi vankien suihkuhuoneessa. Vannoin tietämättömyyttäni hänen ja Aunen suhteesta. Blimppi tarttui lopuksi kädestäni kiinni kätelläkseen ja itkunsekaisella äänellä sanoi: "Gabriel, olet hieno nuorimies, todista oikeudessa puolestani, niin saan avioeron, olen yrittänyt sitä jo 5 vuotta. Sinä pelastit minun loppuelämäni." (asiavirhe: Avioeron saa käräjäoikeuden päätöksellä puolessa vuodessa)
Iltapäivällä vankilan keittiöltä oli kuulunut Blimpin käynnin jälkeen ilonkiljahduksia ja kattiloiden yhteenpaukuttamista rytmikkääseen tahtiin. Sen jälkeen alkoi kännykkääni tunkea toinen toistaan härskimpää tekstiviestiä ehdottelujen muodossa. Lähettäjää ei liene vaikea arvata. Yksikin viesti kuului näin, tai ei se kuulunut vaan siinä luki: "Heräsin luotasi aamulla varhain, kyntöhommissa olet sä parhain. Annoit mulle elämänilon, nurkkaan heitän mä Blimatkomäen Timon. Tulevaisuus meille on ruusujen aikaa, lanteistasi syöksyy sisällein taikaa. Illalla soitan rockit ja bluesit, aamulla tarjoilen nakit ja muusit." Aunen viestin loppu oli hieman ontuva, mutta sen voi sallia, sillä hän on kansakoulun lisäksi käynyt vain jonkun keittäjä- tai emäntäkoulun. Päätin pitää näppini erossa toisten vaimoista vastedes, etenkin keittiön Aunesta.
Loppupäiväni meni muiden vartijoiden ivailujen ja piruilujen kohteena. Ajattelin kuitenkin jättää heidän leikinlaskunsa omaan arvoonsa. Itse kuitenkin tiesin, että toiste en Auneen koske. Kävin myös juttelemassa päällikön kanssa tapahtuneesta. Hän lohdutti minua isälliseen sävyyn, ettei Blimpin suhde ole pitkään aikaan ollut terveiden kirjoissa. Pelkkää roolinvetoa viimeiset viisi vuotta. Päällikkö lupasi vielä, ettei tempaukseni aiheuta jatkotoimenpiteitä. Olin kuulemma kehittynyt työssäni jättiharppauksin, sillä en ole pökertynyt töissä melkein kuukauteen. Päällikkö antoi luvan lähteä kotiin lepäämään kolmen maissa kovan päivän jälkeen. Matkalla kotiin kävin ostamassa kolme pulloa olutta. Seuraavana aamuna heräsin jonkun pörröpään vierestä. Tekohampaat olivat yöpöydällä...
Kysynkin lopuksi, että onko yleistä viisikymppisille naisille ihastua itseään puolta nuorempiin miehiin vai olenko minä poikkeus? Toiseksi, eikö olisi hyvä, jos vartijoiden työpaitoihin tehtäisiin sellainen peiliviritys, että näkisi taakseen päätään kääntämättä? Ja viimeiseksi, onko kenelläkään lukijalla ruokaohjetta Thaimaalaiseen kanacurryyn, sillä en kehtaa sitä Aunelta pyytää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.