Anni Polvan Tiina-kirjat oli minusta kivoja.
Ja pekka puupää sarjakuva-albumi.
Ja pekka puupää sarjakuva-albumi.
kerrohan jos viitit
mikä kirja oli lapsena hyvä
221354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tiina-kirjat mullakin ja sit sellanen kun viisikko-sarja, jos oli neljä lasta koira ja ne aina joutu salapoliisi seikkailuihin. Lapsena eläty niiden kirjojen maailmaan jotta luuli itsekin olevansa mukana. Aikuisena en sit olekkaan yhtään novelli,romaani,dekkarikirjoja lukenut.
Se on kirja, joka on ollut todella monen lapsen mielilukemista vuosikymmenien ajan.
Kertomus herättää mielikuvituksen lentoon yhä vielä, sillä luin sen viime viikolla taas!
Lapsenlapsille on sen lukenut vuosien varrella jonkin kerran.
Vähän vanhempana, kun satukirjat olivat jo jääneet, luin Gwen Bristowin (olikohan nimi oikein?) kirjasarjaa "Keskikesä", "Tammikuja" ja "Uudet tuulet".
Sally Salmisen Ahvenanmaalle sijoitetut kirjat köyhien torppareiden ja merimiesten elämästä olivat myös mielenkintoiset ja muistiin painuvat. Vähän samanlaista elämää kuin "Myrskyluodon Maijan".
Mutta tähän ikään menessäkään en ole oppinut lukemaan venäläisiä klassikoita. Päättäväisistä yrityksistäni huolimatta ne jäävät aina! "Anna Kareninan" olen saanut luetuksi loppuun, mutta "Karamasovin veljekset", "Sota ja rauha" jne. ei millään!
Onkohan venäläisessä kertomistyylissä jotain minulle liian pohdiskelevaa ja syvällistä, sillä en ole näihin uudenpiinkaan mieltnyt. Kesken jäävät.
Olin 3-luokalla ja tulirokossa kulkutautisairaalassa
Siellä luin Tarzan sarjat ja Kiljusen herrasväen
kaikki osat.
Lähtemättömimmän muiston tekivät Seikkailujen saari, Seikkailujen meri, Seikkailujen linna (Enid Blyton)
Kun omat lapseni tulivat ahmisisikään, niin innoissani annoin heille kyseisen kirjasarjan - ja melkein järkytyin kun he eivät pitäneet niitä mitenkään ihmeellisinä :(
Otin yölukemisekseni Tarzan-apinoiden kuningas eräänä unettomana yönä.
Kauhistuin sitä asennetta, mikä kirjasta huokuu. Ei sitä ymmärtänyt aikanaan.
Menepäs kirjastoon ja lainaa kirja. Palataan asiaan, kun olet lukenut. Mitä mieltä olet nyt?
Mitä lapsuuden kirjat ovat meille merkinneet? Ei Tarzan minusta ainakaan rasistia tehnyt. Ehkä alle kymmenvuotiset ovat vielä immuuneja.
niin olen minakin lukenut Tarzan ja kiljuset piilotin itseni keskelle vehnapeltoa ja sain rauhassa lukea niita.
Koulukirjaston kirjat luin kaikki erikoseti kiinnosti poikien seikkailu kirjat ja historialliset kirjat,tykkasin Valskarin Kertomuksistakin.
tytto kirjoista jai mieleeni Laulajatytto ja Myrskytuuli sarjat,Iris Rukka,Ollin oppivuodet.
Anna-sarja tuli luettua monta kertaa.
Ai että Ollin oppivuodet ja IIrisrukka itkin ja luin.
Meillä ei ollut koulussa omaa kirjastoa,mutta opettaja laitatti luokkaan hyllyn ja siihen sai
jokainen tuoda kirjoja,joita luettiin tunnin
alussa ennenkun opettaja tuli luokkaan.
Pysyttiin hiljaa eikä meluttu;))
Samoja kirjoja olemme lukeneet. Sadut olivat tärkeällä paikalla. Olin menossa alakouluun, kun sain joululahjaksi satukirjan Tarulinna. Isä luki siitä satuja. Rakastin prinsessa satuja, keijuja ja kuninkaanlinnoja prinsseineen. Sitten vanhemmat lukivat kansansatuja. Tyhmä susi ja viekas kettu-tyyppisiä.
Alakansakoulussa (1-2lk) koulun vieressä oli kirjasto, josta tuli haettua kirjoja. Luin kaikki Pekka-Töpöhäntä kirjat ja Kiljuset. Yläkoulun kirjastosta minua alkoivat kiinnostaa avaruudesta ja tähdistä kertovat kirjat ja jännitys. Tuhannen ja yhden yön sadut oli mielikuvitusta kiihottavia itämaisine tunnelmineen. Tarzanit luin kaikki.
Mieleeni jäi paksu kirja Erämaan halki, joka kiehtoi mielikuvitustani valtavasti. Muutama vuosi sitten sattui se kirja silmiini ja lainasin sen. En meinannut jaksaa kahlata sitä läpi, kaikki hohto oli häipynyt. Masentavaa, mitä mielelle tapahtuu vanhetessa? Murrosiässä luin paksun kirjan Unissakävijä, se oli raskas kuten Salka Valkakin. Olen iloinen, että pojan tyttäreni lukee tosi paljon. Aika pienenä hän kahlasi jo Tarun Sormusten herrasta. Lukemalla ihminen kehittyy.
Nimi tuntuu kovasti tutulta, mutta en saa mieleeni kirjaa. Olen varmaankin lukenut sen. Haluaisitko kertoa jotakin juonesta, jotta pystyisin muistamaan sen. (Onko se mahdollisesti se sama kirja, jossa salaperäinen nainen keskellä erämaata balsamoi elävältä kaikki miehet, jotka eksyivät hänen luokseen?)
Minä en pitänyt ollenkaan Burroughsin kirjoista. Tarzan ei tehnyt minuun koskaan mitään vaikutusta, ja Marsin Sotavaltias ja muut Burroughsin avaruuskirjat olivat myös lähinnä ikävystyttäviä. Kaikissa hänen kirjoissaan oli aina sama kaava: Tarzanissa rosmot ryöstivät Janen, ja Mars-sarjassa Sotavaltiaan vaimon. Ja sitten jahdattiin ryöväreitä takaa.
Minä pidin Jules Vernen kirjoista. Ne ovat säilyttäneet asemansa; monista niistä on ollut useita TV-sarja- ja elokuvaversioita. (Kahden vuoden loma-aika, Maailman ympäri 80 päivässä, Matka Maan keskipisteeseen ja Salaperäinen saari)
Sitten olivat Arsène Lupinin seikkailut. Olen aikuisiässä lukenut jonkin niistä uudelleen ja PLÄÄH, millaista soopaa ne olivat.
Sitten oli vielä Pikku Jättiläinen, tietokirja lapsille ja jokin toinen samantapainen. Niitä lueskelin paljon.
Vain se alkuperäinen tunnelma on mielessäni. Sen verran muistan, että se oli nuorisokirja. Siinä kaksi lasta tekivät matkan erämaan halki rosvojen saaliina. Matkalla oli monenlaista seikkailua, villipetoja mm.
Googlesta sain selville, että kirjoittaja oli puolalainen nobelisti Henryk Sienkiewicz, joka on kirjoittanut myös kuuluisan Quo vadis teoksen. Erämaan halki romaani on suomennettu v 1947, Otava.
Täytynee käväistä kirjastossa ja luettava teos vielä kerran. Lue sinäkin.
että tykkäsin Pikku naiset, Runotyttö ja Pikku Prinssi kirjoista.
Paljon muuta, Anni Sawanin kirjoista pidin,Iiris rukka,Tottisalmen perillinen j.n.e.
Nyt sitten en pysty lukemaan mitään, keskittyminen on hakoteillä toivoisin löytäväni lukuharrastuksen uudestaan.
Olen kyllä lukenut paljon aikuisiässäkin,mm. mieleen jäänyt Jalna-sarja, mutta nyt olen lukemisen suhteen hukassa.
koko koulun kirjaston ja kotikyläni sivukirjaston kirjat.
Ehkä lapsuudessa kaikkein rakkainpia olivat L.M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat.
Joitakin kirjoja olen lukenut uudestaan aikuistuttuani ja ne ovat avautuneet uudella tavalla.
Lapsuudessani luettiin hirveästi. Aina nenä kirjassa. Vintti oli täynnä vanhoja kirjoja.
Tässäkin ketjussa mainitut ovat kaikki tuttuja.
Monet ovat nyt omalla mökillä ja sadepäivän rattona edelleen.
Nykypäivän lapsilla on paljon enemmän virikkeitä, urheiluharrastuksia ja teevee.
Mahtavatko enää päästä samoihin kirjojen avaamiin maailmoihin kuin me aikanamme?
... aikansa lapsi", kuten sanonta menee, niin kyllä lapset ja nuoret vielä uppoutuvat kirjojen avaamiin maailmoihin.
Enemmän minua harmittaa se, että en itse enää millään osaa siirtyä niihin mielikuvitusmailmoihin, joita kirjallisuus tarjoaa. Joku jarru, jota en tunnista, on päällä. En tunne löytäväni luettavaa, jolla olisi todellista merkitystä...joka tempaisi mukaansa.
Tiedän että elämä olisi paljon antoisampaa, jos tällaista mystistä estettä ei olisi.
Kyllä vieläkin kirjoihin.
Viime syksynä luin Ramses sarjan ja olin kyllä siellä Egyptissä ihan mukana koko ajan.
Kyllä kun on hyvä kirja niin minä en nää enkä kuule
mitään.
Minun ehdotomast suosikit olivat Mark Twainin Tom Sawyerin Seikkailut ja Huckleberry Finn, luin ne useita kertoja nauttien ja elin mielessäni Missisipin jokilaaksossa. Toinen saman aikakauden suosikki oli W.E. Johnsin Biggles kirjat, myöhemmin niistä on tehty sarjakuvia.
Kuinka olinkaan unohtanut ne? Sitten oli vielä Penrod. En muista, kenen kirjoittama se oli, mutta moneen kertaan sen luin. Siitäkin on tehty elokuva. Se oli vähän samantunnelmainen kuin Tom Sawyer.
Lainasin kerran kirjastosta jonkin englantilaisen kirjan, jossa purjehdittiin järvellä tai joen suistossa. Kirjan nimessä oli jotakin amatsoneista. Siinä oli poikia, joilla oli oma purjevene ja tyttöjä (amatsonit) joilla oli omansa (ja siinä oli nostoköli, mikä sai pojat kateellisiksi). Olen yrittänyt etsiä kirjaa, mutta tuloksetta, kun ei muista nimeä eikä kirjoittajaa. Kovin hauska kirja se oli. Se oli kirjoitettu joskus 30-luvulla.
Enid Blytonin Seikkailujen sarja (,josta myöhemmin tuli Viisikko-sarja) oli alussa kovin hauska ja jännittäväkin. Erityisesti muistan Seikkailujen meren, jossa lapset purjehtivat saarilla. (Sittemmin kyllästyin koko Enid Blytoniin. Minua ärsytti se, että lapset "puhdistivat lammikon" saadakseen juomavettä, ja aina he löysivät luolan sekä paikan, joka oli täynnä säilykkeitä ja suklaata.)
Jossakin vaiheessa opettaja luki ääneen kirjoja piirustus- ja kaunokirjoitustunneilla. Kovin hauskoja olivat ruotsalaiset "Piip-kattila" (siitä oli TV-sarja) sekä "Nyt sitä purjehditaan". Se oli jatkoa "Piip-kattilalle".
innokas lukija. Siinä kymmen vuotiaana alkoi seikkailukirjat kiinnostaa. Aarresaari oli kamalan jännittävä, täytyisi nyt lukea se uudelleen. Anna kirjat kaikki tuli tietysti luettua ja Pikku naisia oli ja niin ihana.
Isä oli kova lukemaan ja osti Joululahjoiksi meille aina kirjoja. Muistan erään kirjan, jonka sain Jouluksi, en tiedä kirjoittajaa mutta kirjan nimi oli Terttu- Marja erehtyy. Kirja oli jännittävä ja vähän romanttinenkin, tunsin itseni aikuiseksi, kun sain sellaisen kirjan.
Kirjojahan meillä nykyisinkin ostetaan pääasiassa
lahjoiksi.
Mitä luet juuri nyt?
Minulla on kesken v. 2002 ilmestynyt Tuulaliina Variksen kirja "Rakas".
Hän on sujuvasanainen kirjailija. Olen aina pitänyt hänen tekstistään.
luen erästä Joni Skiftesvikin novellikokoelmaa. Olen koko "pikkuikäni" lukenut, kuitenkin novelleja en jostain syystä ole osannut arvostaa. Nyt näitten Skiftesvikin novellien myötä olen päässyt niittenkin maailmaan.
Silmät vesissä nämä vuoroin naurattavat, vuoroin itkettävät, mutta kylmäksi nämä novellit eivät ketään jätä.
Tokihan kirjailija on luonut myös romaaneja.
Skiftesvikin tuotantoa on sekä filmattu, että tehty kuunnelmaksi, mutta luetun tekstin elävyyttä ei mikään muu esitystapa voita.
Juuri nyt on meneillä Henry Denkerin Meidän lapsemme. Olen lukenut Denkeriä aikaisemmin, kauan sitten. Nyt löysin kirjastosta Näytön paikan ja Ystävyyden paikan ja luin ne uudelleen. Tällä iällä ja näillä kokemuksilla löysin kärttyisästä herra Horowitzistä aivan uusia hellyttäviä piirteitä ja Denkerin tekstistä menneen maailman arvoja ja lämpöä. Nyt kahlaan sitten koko tuotannon läpi uudelleen.
Joni Skiftesvikiä olen lukenut, sekä romaneja että novellikokoelmia ja pitänyt kovasti. Hän on aivan erityyppinen kirjailija.
Tuula Leena Varista en ole lukenut, ensi kerralla kun käyn kirjastossa kokeilen. Sitä jotenkin juuttuu omiin lukutottumuksiinsa ja joskus on vaikea löytää uusia lukemattomia teoksia mitkä kiehtoo. Aina ei uusia kirjojakaan voi ostaa, ei eläkeläisen tuloilla ainakaan.
Mummun muksut oli mitä ihanin kirja.