Korvissa vaikkua

joku vaan

Kävin lääkärissä ihan normaalissa terveystarkastuksessa ja lääkäri sanoi, että korvissani on vaikkua niin paljon, ettei toisen korvan tärykalvoa pystynyt näkemään. Vaikut ovat sen verran syvällä, ettei itse niitä näe peilin ja lampun avulla. Putsaan itse vaikut aina pois pumpulipuikolla korvakäytävän reunalta (en työnnä puikkoa sen pallopäätä pidemmälle korvakäytävään). Kuulen kuitenkin (luullakseni) normaalisti, enkä mitään tukkoisuutta havaitse, vaikka lääkärin mukaan toinen korvakäytävä oli aika tukossa vaikusta. Lääkäri sanoi, että apteekista pitäisi käydä remo-waxia hakemassa ja kysyisinkin, että onko suotavaa käyttää sitä puhdistusmenetelmää kotona? Vai pitäisikö käydä lääkärillä puhdistuttamassa? Olen vain huolissani ja peloissani, että jos jokin menee pieleen ja/tai korvat menevät vaikusta tukkoon remo-waxin käytön jälkeen. Joskus nuoremapana meni toinen korva tukkoon vaikusta, koska en ollut putsannut korviani pitkään aikaan ja sitten uintireissun jälkeen (kun vaikku oli pehmeää) aloin putsaamaan pumpulipuikolla. Oli todella epämiellyttävän tuntuista. Korva kuitenkin aukesi silloin itsekseen muutaman päivän päästä. En haluaisi kokea sitä uudelleen. Kiitos kaikille vastanneille!

14

16369

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "tinni"

      huuhtelun tekee ei sitä lääkärille tarvitse mennä.Miksei lääkäri sitten putsannu kun siellä olit?

      • joku vaan

        Joo, tarkoitin tuolla lääkärillä yleisesti jotakuta terveydenhuollon työntekijää. Se oli sellainen pikatarkastus, ja olivat muutenkin n. 45 minuuttia myöhässä aikataulusta, joten ehkä ei vain ollut aikaa siihen. Muutenkin pitäisi remo-waxit olla valmiina tiputettuina ennenkuin menee putsauttamaan, vai? Kuitenkin, onko sitä suotavaa tehdä kotona? Olisi se varmaankin hyvä käydä asiantuntijalla putsauttamassa, kun ei aikaisemmin ole tuommoista tullut tehtyä.


      • "tinni"
        joku vaan kirjoitti:

        Joo, tarkoitin tuolla lääkärillä yleisesti jotakuta terveydenhuollon työntekijää. Se oli sellainen pikatarkastus, ja olivat muutenkin n. 45 minuuttia myöhässä aikataulusta, joten ehkä ei vain ollut aikaa siihen. Muutenkin pitäisi remo-waxit olla valmiina tiputettuina ennenkuin menee putsauttamaan, vai? Kuitenkin, onko sitä suotavaa tehdä kotona? Olisi se varmaankin hyvä käydä asiantuntijalla putsauttamassa, kun ei aikaisemmin ole tuommoista tullut tehtyä.

        ajattelinkin sitä jälkeenpäin,että edellis iltana kannattaa laittaa sitä Remo-waxia,näin pehmittää vaikku möykyt sieltä ja siten irtoaa heti ensimmäisen huuhtelun avulla kaikki pois.Ihan huoletta itse voit sen laittaa,mutta älä sorki sitä itse tupon kanssa,pakkaus sisältää kyllä huuhtelupullonkin.Sinulla tuntui olevan sitä siellä niin paljon jotta voi olla ettet saa sitä itse huuhtelemalla kaikkea pois.


      • joku vaan
        "tinni" kirjoitti:

        ajattelinkin sitä jälkeenpäin,että edellis iltana kannattaa laittaa sitä Remo-waxia,näin pehmittää vaikku möykyt sieltä ja siten irtoaa heti ensimmäisen huuhtelun avulla kaikki pois.Ihan huoletta itse voit sen laittaa,mutta älä sorki sitä itse tupon kanssa,pakkaus sisältää kyllä huuhtelupullonkin.Sinulla tuntui olevan sitä siellä niin paljon jotta voi olla ettet saa sitä itse huuhtelemalla kaikkea pois.

        Luulenpa, että käyn kuitenkin terveydenhoitajalla puhdistuttamassa. Ainakin näkee korvaan kunnolla niillä laitteilla milloin on kaikki töhnät lähteneet. Toivottavasti se toimenpide ei ole kovin epämiellyttävä.


      • "tinni"
        joku vaan kirjoitti:

        Luulenpa, että käyn kuitenkin terveydenhoitajalla puhdistuttamassa. Ainakin näkee korvaan kunnolla niillä laitteilla milloin on kaikki töhnät lähteneet. Toivottavasti se toimenpide ei ole kovin epämiellyttävä.

        ei se epämielyttävä ole lainkaan,minulla vaan alkaa aina yskittämään jos sorkitaan korvaa se on vähän hankalaa.


      • joku vaan
        "tinni" kirjoitti:

        ei se epämielyttävä ole lainkaan,minulla vaan alkaa aina yskittämään jos sorkitaan korvaa se on vähän hankalaa.

        Luin netistä, että tuo yskiminen on kuulemma normaali refleksinomainen reaktio. Sillä keho pyrkii aukaisemaan korvakäytävän, jos siellä on jotain, kuten sinulla korvaa sorkittaessa.


    • sdfdfg

      Mä en ole 25 vuotisen elämäni aikana putsannut ikinä korviani ja hyvin kuulee,ei ongelmia :D

      • joku vaan

        Ei minunkaan ole ennen tarvinnut minkään aineen avulla putsauttaa, mutta kun lääkäri sitä ehdotti. Vaikun eritys on yksilöllistä, jollakin enemmän toisilla vähemmän.


      • .....

        joillain korvavaikku ei tule ulos vaan se jää/menee pään sisään... jä siellä se saattaa kovettua tai muuttua rääksi joka seuraavan nuhan aikana saattaa sitten tulla suusta ulos ellei sitten finnien kautta... :)


      • Vaikkukorva
        ..... kirjoitti:

        joillain korvavaikku ei tule ulos vaan se jää/menee pään sisään... jä siellä se saattaa kovettua tai muuttua rääksi joka seuraavan nuhan aikana saattaa sitten tulla suusta ulos ellei sitten finnien kautta... :)

        Tuo taisi olla vitsi, vai mitä! :)


    • omainen

      Hoidatin kotisairaanhoitajalla vanhuksen korvat. Hän liotti tosi pitkään korvia remo-waxilla ja huuhteli. Sanoi että kaikki meni hyvin.
      Kuinka ollakkaan, lääkärissä piti käydä ja korvissa oli pahat vaikut edelleen. Lääkäri ne sitten imulla puhdisti ja korvat tulivat viimein kuntoon. PS. älä luota aina sairaanhoitajaankaan.

    • EI remowaxia

      remowaxia ei pidä missään nimessä käyttää, minullle sanoi korvalääkäri että siinä on lipeää ja se ei ole turvallista käyttää!!!!!!!!!

    • vaikkua korvissa

      Itsellänikin korvissa on paljon vaikkua. Pitäisi käydä puhdistamassa ne imulla tai huuhtelulla. Kumpi noista tavoista olisi parempi? Ja ottaako kumpikaan kipeää tai tuntuuko epämiellyttävälle? Kumman valitsen?

      • 1217

        Huuhtelemisen voi tehdä hoitaja, imua tekee vain lääkäri.

        Ei se huuhtelu kipeää tee, jos ei korvissa ole tulehdusta tms. Voi vaatia pitemmän käsittelynkin, jos vaikku on painunut jo tärykalvoa vasten. Remo waxin tms laittaminen korvaan erukäteen edellisenä iltana tai yleensä etukäteen voi pehmittää vaikkua, jolloin se lähtee helpommin ulos.

        Nuo kumiset pumput, joita saa Remo waxin mukana, voivat pahimmillaan työntää vaikun entistä syvemmälle ja tiiviimmin korvakäytävän pohjaan. Hoitajilla on kunnolliset välineet huuhteluun ja tähystykseen.

        Kannattaa mennä ensin terveyskeskukseen hoitajalle. Heillä on kokemusta huuhteluista. On sen verran yleinen toimenpide. Yleensä saa ajan hyvin nopeasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe