Kastelli ja muut precut vs suurelementtitalot

ilphander

Hei

Meitä on kiinnostanut Kastellin uusi suursuosikki 1100 malli. Huoneistoala 158. Hintatarjous tuntui aika suolaiselta, 114 000e. Talo olisi siis lämmitysvalmis, tiilet katolla, ulkovuoraus suunnilleen tehtynä/pohjamaalattuna. Sisällä hoörybsulut ja koolaukset paikoillaan eli pääsisi sisähommiin. Hintaan kuuluu perinteiset jutut (keittiö, ilmanvaihtokojeet putket, komerot ym).

Kuinka on teillä Kastellin suursuosikin rakentaneet kustannukset toteutuneet? Itse laskeskelin, attä tuohon kun lisätään muut pakolliset jutut (liittymämaksut, perustustyöt,perustukset,lattianvalu,LVI-työt-sähkötyöt,laattatyöt ym sekä timpuriaikaa 3kk) ja itse tehtäisiin täysipäiväisesti 6kk ja sen jälkeen loppu iltaisin rahaa menee jo pelkkään taloon reilut 200 000e. Tontti on siis vukratontti ja tallit sekä piha puuttuu budjetista.

Eli onko teillä riittänyt, että tälläisen suursuoksikkipaketin kertoo noin kahdella? Täällä liikunut nyrkkisääntöhän sanoo, että talopaketti pitää kertoa kolmella. Silloin tosin tarkoitetaan näitä paketteja 40ke-60ke, missä korkeintaan ruurelementit pystyssä ja sateelta suojassa.

Pari tuttua ovat rakentaneet,kukin hiukan eri merkkisistä paketeista sekä toisella suurelementti, toisella precut. Molemmat "paketit" maksoivat 50-60ke ja toteutuneet kustannukset ovat olleet toisessa 158000e ja toisessa 140ke pelkän talon kohdalla. Halvemmassa huoneistoala 150 ja kalliimamssa 168.

Oman laskelman mukaan tuolla suursuosikki "tarjoushinnalla" ei voi mitenkään päästä tuollaisiin hintoihin vaan neliöhinta menee tuonne 1200-1250e/m2 vaikka tekisi itse paljon. Aika kova hinta jos vertaa vaikka D-talon hintaan, missä lupaavat talon osalta 1150e/ms ja siihen päälle vielä liittymät perustustentäytöt vastaavat mestarit ym) mitkä nostavat lopullisen neliöhinnan tuonne 1350e/m2.

Haluaisin siis kuulla Kastellin rakentaneilta, onko suuri ero jos ottaa paremman pystytyksen, kuin sateelta suojaan, mutta ei lämmitysvalmista vaan säältäsuojaan?

terv,
Ilphander

21

15673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikkuisen kovalta?

      Meille tulee Kastellin talopaketti 1,5krs, neliöitä n 210m2. Talo kyhätään meille lämmitysvalmiiksi, tekniset työt ja sisähommat jää itselle.Sisäosat eli lattiat ja seinät on valmiiksi levytetty, Pakettiin kuuluu sauna, joitain kodinkoneita, katettu 1/4 talon kiertävä terassi (ei siis kuulunut alkuper. piirrustukseen), ylimääräinen vaatehuone, ylimääräisiä ovia ym ym ylimääräistä pientä ja pieniä muutoksia. Eli tarkennuksena: tuleva paketti EI ole mikään Kastellin perinteinen pysytysaste vaan edustajan kanssa neuvoteltu.Talo myös kasvoi alkuperäisestä n 9m2. muutoin valmiusaste kuulostaa aika samalta kuin teilläkin eli kattotiilet paikoillaan, ulkoverhottuna yms. Hintaa tulee 97 000. Tästä jäi varmaan jotain oleellista uupumaan, mutta korjataan sitten....

    • Pre cuttia

      Mahdollisimman valmiiksi pystytettynä Kastellin kautta, koska heillä on taito ja kokemus rakenteiden kasaamisesta. Itsellekin on vähemmän murheita. Suursuosikin hinta tuntuu isolta, mutta on siinä paljon tavaraakin, onko väliseinät paikallaan. Lopputulos oli meillä 1200 e/m2,normaali Kastelli 1 1/2 kerrosta 156 h-m2. Talon hinnaksi muodostuu kaikilla talopakettisysteemeillä noin 190 000-200 000 euroa, pintamateriaalit, kalusteet ym ratkaisee.

      • ole ollenkaan järkevä

        valinta. Koko systeemi perustuu hartiapankkirakentajille uskotteluun että halpaa on. Tuossa kun noita on tullut pitkin peltoa seurattua, eipä taida olla niin helppoa ja halpaa kun annetaan ymmärtää.

      • d-talo kohta valmis
        ole ollenkaan järkevä kirjoitti:

        valinta. Koko systeemi perustuu hartiapankkirakentajille uskotteluun että halpaa on. Tuossa kun noita on tullut pitkin peltoa seurattua, eipä taida olla niin helppoa ja halpaa kun annetaan ymmärtää.

        Naapurilla on "valmistumassa" Kastelli ja kyllä täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen, kun valittiin Designtalo. En tunne Kastellin systeemiä kovin hyvin, mutta huomattavasti työläämmältä ja hitaammalta vaikuttaa kuin Design...

        Vaikka jonkun verran jätettiin itellekin hommia, niin on se mukava, kun rännit, takat, vesikate yms vaan tupsahtaa paikalleen.

      • HALOO
        d-talo kohta valmis kirjoitti:

        Mitenkähän noita voi edes yrittää verrata toisiinsa?? Voin lyödä aika paljosta vetoa, että maksoit jonnin verran enemmän kuin naapurisi. D-talo ja Kastelli painii hiukan eri sarjoissa.

      • Setin hinta oli varmaan eri
        HALOO kirjoitti:

        Mitenkähän noita voi edes yrittää verrata toisiinsa?? Voin lyödä aika paljosta vetoa, että maksoit jonnin verran enemmän kuin naapurisi. D-talo ja Kastelli painii hiukan eri sarjoissa.

        mutta loppuhinta onkin sitten luultavimmin jo naapurin tappioksi. Ja työmäärä naapurilla moninkertainen, lopputulos yleensä myös huonompi.

      • hyvä uskoa
        Setin hinta oli varmaan eri kirjoitti:

        mutta loppuhinta onkin sitten luultavimmin jo naapurin tappioksi. Ja työmäärä naapurilla moninkertainen, lopputulos yleensä myös huonompi.

        Kun on kovalla rahalla muilla talonsa teettänyt niin paras uskoa että on tullut halvempi, helpompi tai edes parempi.

      • kyllä hartsareilla.
        hyvä uskoa kirjoitti:

        Kun on kovalla rahalla muilla talonsa teettänyt niin paras uskoa että on tullut halvempi, helpompi tai edes parempi.

        heillähän ne tuppavat menemään iloisesti sekaisin edullisuus ja laatu, kun on kerran ihan itse asiasta sen kummemmin ymmärtämättä talonsa tehnyt.

      • d-talo kohta valmis
        HALOO kirjoitti:

        Mitenkähän noita voi edes yrittää verrata toisiinsa?? Voin lyödä aika paljosta vetoa, että maksoit jonnin verran enemmän kuin naapurisi. D-talo ja Kastelli painii hiukan eri sarjoissa.

        Joskus naapurin kanssa jutellessa tuumimme, että kustannusarviot on aika samaa luokkaa. Meillä on vaan pirun vähemmän epävarmuustekijöitä mukana. Eli hinta huomattavasti kiinteämpi...Maksamme kokonaiskustannuksista 80 % suoraan talotoimittajalle. Ja näissä kustannuksissa on siis ihan kaikki, tonttia myöten.

        Tokihan joku taitoniekka varmasti pääsee itse asioita junailemalla säästöihin, mutta perusjässikällä on kyllä hyvin suuret riskit, että käy toisinpäin. Etenkin kun epäilen, että monet tavarantoimittajat antavat tuotteitaan ja asennuksiaan halvemmalla jollekin suurelle talotoimittajalle, kuin jollekin yksinäiselle rakentajareiskalle.

        Tuollanen Designtalo rakennetaan kuitenkin tosi nopeasti, jolloin työn osuus kustannuksista saattaa olla yllättävän pieni. Tuo nopeus minua itseäni arveluttaa. Eli onko jossain tehty sutta ja sekundaa, kun välillä tosiaan tapahtuu ja nopeasti!

      • jouda

        pitelemään eli voi saada märän talon jos huonosti käy.

      • mitään vikaa

        Nuo talomallit on vain niin yksinkertaisia ja nopeita rakentaa. Olisimme ottaneet d-talon jos vain miellyttävä olisi löytynyt. Mietin, että oliko se heidän suurin talonsa (se jossa oli yläkerrassa ikkunat sivulla) jo niin vaikea rakentaa, että tiputettiin pois mallistosta.

      • Pitää noilla hinnoilla
        mitään vikaa kirjoitti:

        Nuo talomallit on vain niin yksinkertaisia ja nopeita rakentaa. Olisimme ottaneet d-talon jos vain miellyttävä olisi löytynyt. Mietin, että oliko se heidän suurin talonsa (se jossa oli yläkerrassa ikkunat sivulla) jo niin vaikea rakentaa, että tiputettiin pois mallistosta.

        joka kohdasta säästää ja taas säästää. Mutta kyllä silti voittaa osaamattoman/tottumattoman harjoitustyön, niin hinnassa kuin laadussa. Yksinkertaistettujahan nuo ovat, mutta eipä ole hintakaan paha.

    • timpermanni

      Kannattaako valita rimakasan toimittaja, jonka törötimpurit pistää "noin pystyyn".
      Muovi vilojen välissä lisää homeriskiä.
      Myyntitilanteessa moista viritystä ei osta kukaan.

      • kertaan täälläkin osoitettu

        aivan hyväksi ratkaisuksi, ettei taida kannattaa siitä koittaa saada keskustelua aikaiseksi, jos ei sitten sinulla ole jotain uutta faktatietoa hallussasi jonka haluaisit jakaa täällä kanssamme. Muuten voitanee taas tuo homejuttu jättää hölmöjen hokemaksi, sille kun ei vaan tunnu löytyvän minkäänlaisia perusteita.

    • ilphander

      Tervehdys

      Kiitoksia kommenteista. Ei ollut tarkoitus lietsoa mitään uttuja. Noi home ja muovin sijaintijutut jätän omaan arvoonsa. Home iskee kaikkiin talomerkkeihin jos asiat tehdään vääri tai kastellaan paikat pystytyksessä.

      Alkaa tosiaan vaikuttaa, että meidän tapauksessa toi suursuosikki tulee yhtä kalliiksi, kun ottaa jokin talopaketti avaimet käteen. Tarkoitus oli tehdä itsekkin töitä, mutta minkäs teet, kun taulukkolaskentaohjelmalla laskellessa hinta pompsahtaa sille tasolle, että tekemättä juuri mitään saa samalla rahalla talon.

      No puolensa ja puolensa. Tietysti tuolalisessa Precutissa saa valita vapaasti kalusteiden laadun ym. Ollaan kuitenkin aika tavallisia ihmisiä eikä ihmeitä vaadita.

      No täytyy tässä jatkaa räknäämistä. Toivottavasti kevääseen 2007 selviää, mitä halutaan ja mikä ratkaisu valitaan. Se voi olla D-talo,Sami,Jokeri,Jukka, Kastelli tai Mittavakoti...tiedä siitä vielä.

      Vaikka täällä haukutaankin näitä avaimet käteen "merkkejä" niin kyllä ne on ihan hyviltä näyttäneet jos vertaa niihin vanhoihin rintamamiestaloihin, mitkä maksaa vielä hiukan enemmän. Parisenkymmentä näyttöä on tullut kierrettyä. Ihan sen takia, että näkee, kuinka laatu vaihtelee. Aika vähän vaihtelee ja vastaa sitä hyvät rakennustavat tasoa vai miten se oli. no oli niissä pari sellaistakin, että oksat pois. Niissä ei rakennuttaja tai vastaava ole pitäneet yhtään jöötä tai sitten on rippikoulusta päässyt porukka hommissa.

      terveisin,
      Ilphander

      • tikkuperse

        Kuten olet varmaan huomannut niin kovin suuria hintaeroja ei ole, oli talo tehty miten tahansa ja myyntimiehet kehuvat omiansa. Kastellin ja muiden pre-cuttien ideana on että voi tehdä itse enemmän. Idea katoaa siinä kun homma sitten teetetäänkin muilla. Halpa saattaa tulla jopa kalliimmaksi(ei kuitenkaan aina). Eikä mitään ihmesäästösysteemejä ei ole olemassakaan. Ainoa tapa saada jotain vähemmällä rahalla on tehdä itse enemmän, mutta ilmaiseksihan sitä ei silloin saa.

      • afla

        Avaimet käteen vaihoehtosta voit tiputtaa heti 1/5 osa pois jos rakentaat/rakennuttaat itse!

        Designtalo unohtakaa pois - näin surkea "laatu" kun minun siskolla en suosittele kenellekään. Aina jokaisesta asiasta täytyy soittaa ainakiin 10 kertaa ennen kun tullaan korjamaan! Talon valmistuminen siirtyi 10vk luvattusta!!!

        Työmiehet on etsitty halvimmat ja kukaan ei tarkista mitään työjälkeä!

        Ottakaa mieluummin Kastelli ja rakentakaa itse tulee ainakiin tuommone mitä haluatte!

      • Nimetön
        afla kirjoitti:

        Itse rakensin Designtalon runsas 6 vuotta sitten ja hommat pelasivat hyvin. Värkit tulivat DT:ltä ja loput hoidin itse. Designtalon laatu on ihan yhtä hyvää tai huonoa kuin kaikilla muillakin talotoimittajilla. Nyt meillä on perhe kasvanut sen verran, että uutta kotia suunnitellaan. Seuraavaksi aion ostaa säältä suojaan pystytyksen ja nikkaroida loput itse. Paketti toimittaja tulee sitten vastaan tarjouskierroksen aikana. Kautta maailman sivun on tässä maassa ollut ja tulee olemaan huonoja ja hyviä työntekijöitä yrityksestä tai alasta riippumatta. Kun taloa rakentaa niin täytyy muistaa että suomessa on noin 5 miljoonaa "ammattilaista" neuvomassa ympärillä. Paras on keskittyä omaan projektiin ja nauttia siitä. Ai mitenkö nautit.. löysää pipoa, halaa mammaa ja ota vasara käteen, niin ei tartte haukkua kun itteensä.

    • itse tehden

      tiilikattopäällepystytys tuolla rahalla sisäänmuuttokunnossa, tosin yläkerran huoneet tekemättä. Paketti oli tingitty 40000 euroon.

      • ilphander

        Hei

        Siis pääsitte suunnilleen tuolla 114000e hinnalla muuttamaan? Vai tuolla minun laskemalla 200000e ?

        114000e tuntuu edulliselta, mutta onneksi olkoon jos onnistui.

        Itse tiedän hyvän ystäväni (olin myös talkoissa siellä) päässeen alle 160000e kustannuksiin pääkaupunkiseudulla. Talo vuokratontilla, 165m2,piha sekä piharakennus, missä iso autotalli,autokatos ja asuttava tila (toimi rakennusaikana asuntona).
        Paketti oli suurelementtitoimitus sateelta suojaan ja maksoi muistaakseni 55000e. Mitään koneita/kalusteita ei tuohon hintaan kuulunut. Ystäväni teki tosi paljon itse sen isä me muut talkoo hemmot. No menihän siinäkin projektissa rahaa "ammattimiehiin", kuten sähkö,vesi ym...

        Mutta kyllä tämä meikäläisen homma tässä kesän mittaan selviää. Skaala on laaja mitä näitä juttuja seuraa ja nuukana tietysti haluan päästä kohtuullisiin kustannuksiin. Ja minä tarkoitan kohtuullisilla kustannuksilla sopivaa hintaa verrattuna laatuun. Halpaa en siis ole välttämättä rakentamassa/rakennuttamassa.

        Kastellin talot on kyllä ihan hyvän näköisiä, mutta talopaketin valmistajan suhteen pakka on vielä täysin sekaisin ja nyt enemmän niitä tutkineena huomaan, että aika samanlaisia ne ovat rakenteiden suhteen.

        Mutta tsemppiä kaikille "taudin" saaneille :)

        terv,
        Ilphander

    • Kapteeni-talot

      Voin valmistaa sinulle talon omien kuvien mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1468
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1419
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      863
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe