olen ällistynyt siitä kuinka valaiseva täällä käymäni keskustelu sielun luonteesta on ollut, vastauksia ei tosin tullut paljon, mutta silti...todellakin, sielu on kooltaan vain 1/10000 osa hiuksen halkaisijasta (noin, sielujakin on kai eri kokoisia) ja silti sielun tetoisuutena tunnettu ominaisuus levittäytyy koko ruumiiseen joka on miljardeja kertoja isompi kuin sielu. Sielu on siis samaan aikaan yhtä ja erillinen ruumiin kanssa, kuten Krishna on yhtäaikaa yhtä kaikkeuden kanssa ja siitä erillään ikuisena jumalallisena hahmona Goloka Vrindavanassa. Sastroissa todetaan, että ihminen voi nousta henkisille planeetoilla jopa nykyisessä ruumiissaan, jos hän puhdistuu tarpeeksi, mikä otettakoon viitteenä siihen suuntaan että sielun ja ruumiin jyrkkä erottaminen ei ole tarpeen. Loppujen lopuksi ruumis on sielun toiveiden tulos ja sellaisena osa sielua. Slogan "I am not this body" on ylimapuva, ja sitä paitsi ristiriitainen, koska ruumiillahan tuokin kommentti annetaan.
Lopuksi totean että bhakti ja filosofia ovat tietysti kaksi eri asiaa. Oma kotitalttarini on jo pitkään ollut pois käytöstä, mutta filosofia senkuin elää....ainakin jonkin tasoisena.
Lopuksi totean että bhakti ja filosofia ovat tietysti kaksi eri asiaa. Oma kotitalttarini on jo pitkään ollut pois käytöstä, mutta filosofia senkuin elää....ainakin jonkin tasoisena.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuo rankutuksesi ei vie sanomaasi yhtään eteenpäin. Eihän noita jaksa enää edes lukea!
Että ruumiissa on myös Ylisielu läsnä.
Hän on kaikkialla läsnä laajentumanaan.
kuinkakohan hän levittää tietoisuutensa?
Yksilö sielu ei ole ainut ruumiissa asuja,siellä on myös eri puolijumalia.
Mietin tässä vaan, että kenelle mahdat kirjoittaa, ja minkä tähden?
muuten kumartamassa kullattua budhaa. Ei han pahaa siitä tykännyt,että olen hindu.
Silti meditoin mieluummin Shivan edessa. Se tekee hyvaa minun karkailevalle mielleni. Rauhoittaa.
Halujani en aio todellakaan vielä meditoida kuuseen.
Oletko koskaan muuten halannut ikivanhaa suomalaista mäntyä? Tai kuusta?
Jo virtaa tosi energiat siellä.
Ihminen voi tosiaa nousta jo tässä elämässään Henkiselle Planeetalle ja Hengen ilmapiiriin asustelemaan, mutta päästäkseen ikuiseen vapauden tilaan, en usko, että me tarvitsemme tietoa sielun koosta tai muusta sellaisesta epäolennaisesta
Voisit ystävä hyvä, hieman rauhoittua etsintöjesi ja hyvin vakavien pohdintojen kanssa. Älä luovu käytännöstä, jonka yhdistää Jumaluuden etsintään, vaikka filosofia tuntuisikin johtavan sinun elämääsi nyt parhaillaan.
Sydämessä oleva Herra voi ohjata sinua monin ihmeellisin tavoin :)
Śrī Īśopaniṣad
Mantra yksi:
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.
7fxgb