Päästäisitkö

yhteinen sättituttu viikonlopun.

alkas hälytyskellot soida, jos naiseni haluaisi mennä lomalle ilman mua. Mielestäni silloin olis jotain jo pielessä. Eli en tietenkään voisi estääkään, mutta ehkä mä puhuisin asiasta, että miksi haluaa ilman mua mennä. en myöskään ymmärtäis jos hän haluais tavata chätti tuttujaan ilman mua. Toki annan hänen tavata ystäviään ilman muakin, siis sellaisia jotka on jo tuntenut ennen kun me on edes tavattu, mutta että jonkun uuden tuttavuuden kanssa, niin en ymmärtäisi, eikä mulle itsellekään tulis mieleen tehdä niin.

No meillä muru on kyllä lomaillut ja tulee lomailemaan ilman minua ja minä ilman häntä siinä missä me yhdessäkin, eikä toden totta ole ollut ainuttakaan epäilyttävää hetkeä.

Ajattelen itse aivan päinvastoin. Totta kai hän haluaa, saa, voi ja hänen pitääkin mennä muidenkin kuin minun kanssani. Minä en voi olla hänelle kaikki maailman ihmiset, kaikki maailman aika ja kaikki intressit. Hänellä on ystäviä, joiden kanssa heillä on yhteisiä kiinnostuksen aiheita, jotka eivät taas ole minun, joten olen vain iloinen, että hän voi jakaa ne jonkun muun kanssa. Aivan samoin on myös omalla kohdallani. Olen myös usein yksin reissun päällä, eikä muru ole koskaan tästä hermostunut. Hän yksinkertaisesti tietää, että voi luottaa minuun, kuten minäkin häneen.

Ja miten niin ei voisi olla vain hänen ystävänsä? Onko siis lesboystävien oltava aina yhteisiä mutta heteroystävät voivat olla ihan omiakin? Eikö siinä nyt ole jo melkoinen juopa luottamuksessa? En ole ikinä ymmärtänyt ajatusta, että kaksi lesboa ei voisi olla puhtaasti ystäviä. Totta kai voi. Kaikki lesbot eivät todellakaan herätä rakkaudellista tai seksuaalista kiinnostusta mutta sen sijaan moni on ihmisenä ja ystävänä vallan mainio. Lesbous ei muuta sitä asiaa yhtään epävarmemmaksi.

LaikaQ kirjoitti:

No meillä muru on kyllä lomaillut ja tulee lomailemaan ilman minua ja minä ilman häntä siinä missä me yhdessäkin, eikä toden totta ole ollut ainuttakaan epäilyttävää hetkeä.

Ajattelen itse aivan päinvastoin. Totta kai hän haluaa, saa, voi ja hänen pitääkin mennä muidenkin kuin minun kanssani. Minä en voi olla hänelle kaikki maailman ihmiset, kaikki maailman aika ja kaikki intressit. Hänellä on ystäviä, joiden kanssa heillä on yhteisiä kiinnostuksen aiheita, jotka eivät taas ole minun, joten olen vain iloinen, että hän voi jakaa ne jonkun muun kanssa. Aivan samoin on myös omalla kohdallani. Olen myös usein yksin reissun päällä, eikä muru ole koskaan tästä hermostunut. Hän yksinkertaisesti tietää, että voi luottaa minuun, kuten minäkin häneen.

Ja miten niin ei voisi olla vain hänen ystävänsä? Onko siis lesboystävien oltava aina yhteisiä mutta heteroystävät voivat olla ihan omiakin? Eikö siinä nyt ole jo melkoinen juopa luottamuksessa? En ole ikinä ymmärtänyt ajatusta, että kaksi lesboa ei voisi olla puhtaasti ystäviä. Totta kai voi. Kaikki lesbot eivät todellakaan herätä rakkaudellista tai seksuaalista kiinnostusta mutta sen sijaan moni on ihmisenä ja ystävänä vallan mainio. Lesbous ei muuta sitä asiaa yhtään epävarmemmaksi.

se sellainen sitten on jossa molemmilla on niin eri kiinnostuksen aiheet että niitä ei voi jakaa toistensa kanssa? mä en ymmärrä sellasta. siis totta kai saa, voi ja pitääkin viettää aikaa ystävien kanssa mutta ainakin meillä se tapahtuu ilman puolisoa vain olosuhteiden pakosta. me halutaan olla yhdessä niin paljon kuin mahdollista, mielellään koko ajan. mulla ei tulis mieleenkään että lähtisin lomailemaan ilman rakastani tai että hän lähtisi ilman mua. eikä kyse ole luottamuspulasta vaan erossa olemisen tuskasta.

parisuhde kirjoitti:

se sellainen sitten on jossa molemmilla on niin eri kiinnostuksen aiheet että niitä ei voi jakaa toistensa kanssa? mä en ymmärrä sellasta. siis totta kai saa, voi ja pitääkin viettää aikaa ystävien kanssa mutta ainakin meillä se tapahtuu ilman puolisoa vain olosuhteiden pakosta. me halutaan olla yhdessä niin paljon kuin mahdollista, mielellään koko ajan. mulla ei tulis mieleenkään että lähtisin lomailemaan ilman rakastani tai että hän lähtisi ilman mua. eikä kyse ole luottamuspulasta vaan erossa olemisen tuskasta.

En ymmärrä sellaista suhdetta, jossa halutaan olla yhdessä kaiken aikaa. Miksi ihmeessä kaikkien kiinnostuksen kohteiden pitäisi olla yhteisiä?
En ymmärrä erossa olemisen tuskaakaan. Jokaisen ihmisen pitää osata olla yksinkin eikä jatkuvasti kaivata toista.

mielipiteeni kirjoitti:

En ymmärrä sellaista suhdetta, jossa halutaan olla yhdessä kaiken aikaa. Miksi ihmeessä kaikkien kiinnostuksen kohteiden pitäisi olla yhteisiä?
En ymmärrä erossa olemisen tuskaakaan. Jokaisen ihmisen pitää osata olla yksinkin eikä jatkuvasti kaivata toista.

mä en ymmärrä sitä erikseen parisuhteessa olemista mutta ei mun tarvitse ymmärtääkään. enkä vaadi että meitä ja meidän suhdetta muut ymmärtää, kunhan me rakkaani kanssa ymmärrämme toisiamme.

parisuhde kirjoitti:

se sellainen sitten on jossa molemmilla on niin eri kiinnostuksen aiheet että niitä ei voi jakaa toistensa kanssa? mä en ymmärrä sellasta. siis totta kai saa, voi ja pitääkin viettää aikaa ystävien kanssa mutta ainakin meillä se tapahtuu ilman puolisoa vain olosuhteiden pakosta. me halutaan olla yhdessä niin paljon kuin mahdollista, mielellään koko ajan. mulla ei tulis mieleenkään että lähtisin lomailemaan ilman rakastani tai että hän lähtisi ilman mua. eikä kyse ole luottamuspulasta vaan erossa olemisen tuskasta.

Millainen parisuhdeko? Erinomaisen hyvä, toimiva ja sellainen, jossa molemmilla on tilaa olla oma itsensä.

Kysehän ei ole siitä, että KAIKKI kiinnostuksen aiheet olisivat erilaisia. Vaan siitä, että koska olemme kaksi aikuista, itsenäistä ihmistä, meillä on myös omia intressejä, jotka eivät taas toista kiinnosta. Silloin on minusta täysin luonnollista, että niitä toteutetaan joko yksin tai jonkun sellaisen ystävän kanssa, jota sama asia kiinnostaa. Ei sen ihmeellisempää mystiikkaa. Omista tärkeistä asioista ei tarvitse luopua siksi, ettei toinen ole niistä kiinnostunut tai pysty niihin osallistumaan. Tämä ei myöskään horjuta suhdetta vaan oman kokemukseni mukaan nimenomaan vahvistaa sitä.

Kyllä meistäkin on mukavaa olla yhdessä. Ja kun ollaan erossa, niin pieni ikävä kaihertaa molempia kaiken aikaa ja kotiin on äärimmäisen ihanaa tulla. Välillä työpäivän aikanakin huomaa jo odottavansa, että näkisi toisen. Mutta meille on molemmille selvää, että suhde tarvitsee myös sen vapauden, sen kyvyn kestää, vaikkei aina ollakaan kiinni toisissa. Erossa oleminen oikeastaan vain vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Silloin vasta todella tajuaa, että tähän väliin ei mahdu kukaan muu.

Kahdesta ihmisestä ei tule yhtä, vaikka rakkaus olisi kuinka suurta. Kahdella ihmisellä on kahden ihmisen elämä, toiveet, tarpeet ja myös eletty elämä, vaikka sitä miten yrittäisi peittää. Siinä rakkauden suurimmassa ensihurahduksessa se saattaa unohtua mutta jos suhteen haluaa todella jatkuvan ja olevan molemmille hyvä, tuo olisi hyvä muistaa.

LaikaQ kirjoitti:

Millainen parisuhdeko? Erinomaisen hyvä, toimiva ja sellainen, jossa molemmilla on tilaa olla oma itsensä.

Kysehän ei ole siitä, että KAIKKI kiinnostuksen aiheet olisivat erilaisia. Vaan siitä, että koska olemme kaksi aikuista, itsenäistä ihmistä, meillä on myös omia intressejä, jotka eivät taas toista kiinnosta. Silloin on minusta täysin luonnollista, että niitä toteutetaan joko yksin tai jonkun sellaisen ystävän kanssa, jota sama asia kiinnostaa. Ei sen ihmeellisempää mystiikkaa. Omista tärkeistä asioista ei tarvitse luopua siksi, ettei toinen ole niistä kiinnostunut tai pysty niihin osallistumaan. Tämä ei myöskään horjuta suhdetta vaan oman kokemukseni mukaan nimenomaan vahvistaa sitä.

Kyllä meistäkin on mukavaa olla yhdessä. Ja kun ollaan erossa, niin pieni ikävä kaihertaa molempia kaiken aikaa ja kotiin on äärimmäisen ihanaa tulla. Välillä työpäivän aikanakin huomaa jo odottavansa, että näkisi toisen. Mutta meille on molemmille selvää, että suhde tarvitsee myös sen vapauden, sen kyvyn kestää, vaikkei aina ollakaan kiinni toisissa. Erossa oleminen oikeastaan vain vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Silloin vasta todella tajuaa, että tähän väliin ei mahdu kukaan muu.

Kahdesta ihmisestä ei tule yhtä, vaikka rakkaus olisi kuinka suurta. Kahdella ihmisellä on kahden ihmisen elämä, toiveet, tarpeet ja myös eletty elämä, vaikka sitä miten yrittäisi peittää. Siinä rakkauden suurimmassa ensihurahduksessa se saattaa unohtua mutta jos suhteen haluaa todella jatkuvan ja olevan molemmille hyvä, tuo olisi hyvä muistaa.

minäkin näen toimivan parisuhteen. Ja kokemusta on yli 20 vuotta kestäneestä suhteesta.

Symbioosivaiheessa tietysti tuntuu, että hengittämiseenkin tarvitaan rakastetun läsnäoloa.

LaikaQ kirjoitti:

Millainen parisuhdeko? Erinomaisen hyvä, toimiva ja sellainen, jossa molemmilla on tilaa olla oma itsensä.

Kysehän ei ole siitä, että KAIKKI kiinnostuksen aiheet olisivat erilaisia. Vaan siitä, että koska olemme kaksi aikuista, itsenäistä ihmistä, meillä on myös omia intressejä, jotka eivät taas toista kiinnosta. Silloin on minusta täysin luonnollista, että niitä toteutetaan joko yksin tai jonkun sellaisen ystävän kanssa, jota sama asia kiinnostaa. Ei sen ihmeellisempää mystiikkaa. Omista tärkeistä asioista ei tarvitse luopua siksi, ettei toinen ole niistä kiinnostunut tai pysty niihin osallistumaan. Tämä ei myöskään horjuta suhdetta vaan oman kokemukseni mukaan nimenomaan vahvistaa sitä.

Kyllä meistäkin on mukavaa olla yhdessä. Ja kun ollaan erossa, niin pieni ikävä kaihertaa molempia kaiken aikaa ja kotiin on äärimmäisen ihanaa tulla. Välillä työpäivän aikanakin huomaa jo odottavansa, että näkisi toisen. Mutta meille on molemmille selvää, että suhde tarvitsee myös sen vapauden, sen kyvyn kestää, vaikkei aina ollakaan kiinni toisissa. Erossa oleminen oikeastaan vain vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Silloin vasta todella tajuaa, että tähän väliin ei mahdu kukaan muu.

Kahdesta ihmisestä ei tule yhtä, vaikka rakkaus olisi kuinka suurta. Kahdella ihmisellä on kahden ihmisen elämä, toiveet, tarpeet ja myös eletty elämä, vaikka sitä miten yrittäisi peittää. Siinä rakkauden suurimmassa ensihurahduksessa se saattaa unohtua mutta jos suhteen haluaa todella jatkuvan ja olevan molemmille hyvä, tuo olisi hyvä muistaa.

pakko myöntää että mä kuolisin ilman rakastani. Mun loma ilman häntä olisi yhtä tuskaa.
Meillä monia vuosia jo takana ja silti mä en ikinä saa tarpeekseni hänestä. Kyllä mä päästäisin lomalle ilman minua mutta tuskin hymyillen=) Ja en mä olisi edes mustasukkainen vaan vain ikävissäni.

Kauhean riippuvaisenltahan tämä kuulostaa, mutta meillä vaan on niin samankaltaiset halut ja intressit ja kaikki että olemme tulleet siihen tulokseen että on hyvä kokea asioita yhdessä.

Ei kai sellaista hyvän suhteen käsikirjaa olekkaan, joillekkin sopii kaukosuhde ja jotkut haluavat kulkea ikuisesti kylki kyljessä.
Me ei olla esim oltu yhtäkään yötä erossa vuosikausiin, aina ollaan järjestetty asiat että yöksi kotiin tai yhteen. Mun olisi turha koittaa leikkiä unta.
Ja me tiedetään prikulleen mistä toinen pitää, ja monesti ulkona toinen tilaa kummallekkin ja ei se tunnu ahdistavalta.Tai ostaa toiselle vaatteen yms.

Me vain toimitaan parhaiten yhdessä, ja hän on mun paras ystävä, rakkain ihminen, ja ainoa ihminen maailmassa. Ystäviä on muutama, ja sukua jne. Mutta vuodessa ei ole montaa kertaa kun erikseen nähdään tai tehdään asioita kenekään muun kanssa ilman toista.

Meillä se on vain niin, ja meille ilma parasta hengittää on juuri silloin kun se oma rakas on siinä vieressä. Eikä meidän identiteetti tai persoonat yms ole sulautuneet samaksi, me vain ollaan täydellisesti samoista asioista kiinnostuneita. Ja me ollaan täydellisen eheä kokonaisuus, ja mä rakastan meitä ja kohta 10 v takana ja joka päivä me rakastetaan kuin siinä ensihuumassa.
Ei rakkaudessa ole ikinä liikaa siirappia eikä liikaa yhdessäoloa meidän näkökannalta.

Tiedän että meidän suhdetta voisi pitää liian siirappisena, mutta toisaalta en mä ymmärrä sellaista että ollaan yhdessä mutta eletään kumpikin omissa maailmoissa.

Meidän elämä ei ole menettänyt jännitystä, eikä mielenkiintoa yms siitä että me jaetaan kaikki ajatuksista lähtien. Ja jos olisi mahdollista, me voitas muuttaa autiolle saarelle ja ei tavittaisiin ketään.

Eikä silti olisi tunne että nyt missataan jotain. Kukaan ihminen ei tuo mulle mitään, kaikki mitä minä tarvin minulla jo on.

mun on kirjoitti:

pakko myöntää että mä kuolisin ilman rakastani. Mun loma ilman häntä olisi yhtä tuskaa.
Meillä monia vuosia jo takana ja silti mä en ikinä saa tarpeekseni hänestä. Kyllä mä päästäisin lomalle ilman minua mutta tuskin hymyillen=) Ja en mä olisi edes mustasukkainen vaan vain ikävissäni.

Kauhean riippuvaisenltahan tämä kuulostaa, mutta meillä vaan on niin samankaltaiset halut ja intressit ja kaikki että olemme tulleet siihen tulokseen että on hyvä kokea asioita yhdessä.

Ei kai sellaista hyvän suhteen käsikirjaa olekkaan, joillekkin sopii kaukosuhde ja jotkut haluavat kulkea ikuisesti kylki kyljessä.
Me ei olla esim oltu yhtäkään yötä erossa vuosikausiin, aina ollaan järjestetty asiat että yöksi kotiin tai yhteen. Mun olisi turha koittaa leikkiä unta.
Ja me tiedetään prikulleen mistä toinen pitää, ja monesti ulkona toinen tilaa kummallekkin ja ei se tunnu ahdistavalta.Tai ostaa toiselle vaatteen yms.

Me vain toimitaan parhaiten yhdessä, ja hän on mun paras ystävä, rakkain ihminen, ja ainoa ihminen maailmassa. Ystäviä on muutama, ja sukua jne. Mutta vuodessa ei ole montaa kertaa kun erikseen nähdään tai tehdään asioita kenekään muun kanssa ilman toista.

Meillä se on vain niin, ja meille ilma parasta hengittää on juuri silloin kun se oma rakas on siinä vieressä. Eikä meidän identiteetti tai persoonat yms ole sulautuneet samaksi, me vain ollaan täydellisesti samoista asioista kiinnostuneita. Ja me ollaan täydellisen eheä kokonaisuus, ja mä rakastan meitä ja kohta 10 v takana ja joka päivä me rakastetaan kuin siinä ensihuumassa.
Ei rakkaudessa ole ikinä liikaa siirappia eikä liikaa yhdessäoloa meidän näkökannalta.

Tiedän että meidän suhdetta voisi pitää liian siirappisena, mutta toisaalta en mä ymmärrä sellaista että ollaan yhdessä mutta eletään kumpikin omissa maailmoissa.

Meidän elämä ei ole menettänyt jännitystä, eikä mielenkiintoa yms siitä että me jaetaan kaikki ajatuksista lähtien. Ja jos olisi mahdollista, me voitas muuttaa autiolle saarelle ja ei tavittaisiin ketään.

Eikä silti olisi tunne että nyt missataan jotain. Kukaan ihminen ei tuo mulle mitään, kaikki mitä minä tarvin minulla jo on.

Olen samaa mieltä, mitään yleispätevää linnunradan käsikirjaa rakastavaisille ei ole olemassa. Yksi juttu taitaa vaan olla kaikille yhteinen. Suhteen on oltava tasan niiden kahden ihmisen näköinen. Molempien on tunnettava siinä olonsa hyväksi.

Ei tätä meidän suhdetta oikein "kaukorakkaudeksikaan" voi sanoa. Elämme tätä arkipäivää yhdessä kuitenkin pääosan vuodesta. Eikä kyse ole siitäkään, että haluaisi toisesta eroon tai että olisi saanut toisesta tarpeekseen. Eihän toki. Joskus vain haluaa tehdä niitä asioita, jotka itselle ovat tosi tärkeitä tai kiinnostavia mutta toiselle ei niin kovin. Ehkä se on enemmän sitä, että kaikki asiat elämässä ei vain pyöri sen suhteen ympärillä. Että on kaikkea muutakin, mistä on kiinnostunut.

Yhtä paljon meillä on myös asioita, joista olemme molemmat kiinnostuneita, joita teemme yhdessä, joita molemmat arvostavat ja haluavat. Ei siis eletä "omissa maailmoissakaan" vaan tässä ihan lähekkäin. Olemme kuitenkin kaksi sen verran värikästä ja omapäistäkin sielua, ettei meitä voisi mikään mahti maailmassa sulattaa yhteen muottiin. Mutta siksi meillä tämä Rakkaus isolla R:llä onkin. Juuri siksi. Meitä ei varmaan kukaan muu voisi ymmärtää tällä tasolla. Joten aika hyvästä kokonaisuudesta voisi puhua tässäkin. :)!

LaikaQ kirjoitti:

Olen samaa mieltä, mitään yleispätevää linnunradan käsikirjaa rakastavaisille ei ole olemassa. Yksi juttu taitaa vaan olla kaikille yhteinen. Suhteen on oltava tasan niiden kahden ihmisen näköinen. Molempien on tunnettava siinä olonsa hyväksi.

Ei tätä meidän suhdetta oikein "kaukorakkaudeksikaan" voi sanoa. Elämme tätä arkipäivää yhdessä kuitenkin pääosan vuodesta. Eikä kyse ole siitäkään, että haluaisi toisesta eroon tai että olisi saanut toisesta tarpeekseen. Eihän toki. Joskus vain haluaa tehdä niitä asioita, jotka itselle ovat tosi tärkeitä tai kiinnostavia mutta toiselle ei niin kovin. Ehkä se on enemmän sitä, että kaikki asiat elämässä ei vain pyöri sen suhteen ympärillä. Että on kaikkea muutakin, mistä on kiinnostunut.

Yhtä paljon meillä on myös asioita, joista olemme molemmat kiinnostuneita, joita teemme yhdessä, joita molemmat arvostavat ja haluavat. Ei siis eletä "omissa maailmoissakaan" vaan tässä ihan lähekkäin. Olemme kuitenkin kaksi sen verran värikästä ja omapäistäkin sielua, ettei meitä voisi mikään mahti maailmassa sulattaa yhteen muottiin. Mutta siksi meillä tämä Rakkaus isolla R:llä onkin. Juuri siksi. Meitä ei varmaan kukaan muu voisi ymmärtää tällä tasolla. Joten aika hyvästä kokonaisuudesta voisi puhua tässäkin. :)!

nyt mennyt hiukan ohi aiheesta - kysymyksessähän oli lomareissu jonkun toisen kanssa. Mahdollisesti kahdenkeskeinen. Hyvät naiset, uskokaa tai älkää, mutta se ei hyvältä näytä. Siis sellaiselle, joka on oikeassa parisuhteessa, tarkoitin.

mörkö kirjoitti:

nyt mennyt hiukan ohi aiheesta - kysymyksessähän oli lomareissu jonkun toisen kanssa. Mahdollisesti kahdenkeskeinen. Hyvät naiset, uskokaa tai älkää, mutta se ei hyvältä näytä. Siis sellaiselle, joka on oikeassa parisuhteessa, tarkoitin.

käännetäänpä asia sitten näin päin. Tyttöystävä harrastaa siis sukellusta. Olen itse sellainen, etten voi sukeltaa muutamaa metriä syvemmälle, pää ja korvat eivät kestä. Olisiko tyttöystävän siis minun kohdallani jätettävä sukellusreissut tekemättä vain siksi, että minä en pysty hänen kanssaan sitä tekemään?? Tai minun lähdettävä vain hengailemaan johonkin lomakohteeseen tyhjänpanttina siksi aikaa, kun tyttöystävä sukeltelee, koska ei ole luottamusta päästää häntä jonkun muun kanssa?

Entä jos lomat ovat eri aikaan? Ne eivät kaikilla automaattisesti järjesty silloin kun pyytää - omakin ammattini on sellainen, projektiluontoista kun on. Onko toisen siis vietettävä lomansa kotona vain siksi, että muiden kanssa lomailu on "epäilyttävää"? Miettikää nyt vähän.

En ymmärrä ollenkaan tätä teidän "oikea" parisuhde - juttua. Kun minusta oikea parisuhde on sellainen, jossa luotetaan ja ollaan luottamuksen arvoisia. Yksinkertaisesti.

LaikaQ kirjoitti:

käännetäänpä asia sitten näin päin. Tyttöystävä harrastaa siis sukellusta. Olen itse sellainen, etten voi sukeltaa muutamaa metriä syvemmälle, pää ja korvat eivät kestä. Olisiko tyttöystävän siis minun kohdallani jätettävä sukellusreissut tekemättä vain siksi, että minä en pysty hänen kanssaan sitä tekemään?? Tai minun lähdettävä vain hengailemaan johonkin lomakohteeseen tyhjänpanttina siksi aikaa, kun tyttöystävä sukeltelee, koska ei ole luottamusta päästää häntä jonkun muun kanssa?

Entä jos lomat ovat eri aikaan? Ne eivät kaikilla automaattisesti järjesty silloin kun pyytää - omakin ammattini on sellainen, projektiluontoista kun on. Onko toisen siis vietettävä lomansa kotona vain siksi, että muiden kanssa lomailu on "epäilyttävää"? Miettikää nyt vähän.

En ymmärrä ollenkaan tätä teidän "oikea" parisuhde - juttua. Kun minusta oikea parisuhde on sellainen, jossa luotetaan ja ollaan luottamuksen arvoisia. Yksinkertaisesti.

oikeessa.Mustasukkaisessa parisuhteessa eläneenä voin sanoa että mikään ei ole ollut niin ahdistavaa kuin se että minua ja tekemisiäni kontroloitiin jatkuvasti.
Lomat piti viettää yhdessä,ja jos ne ei osunu samaan aikaan,ei tullut kuulonkaan että olisin lähtenyt jonkun ystävän kanssa esim.festareille tai viikoksi mökille.
Siis jos emme päässeet lähtemään yhdessä,ei lähtenyt sitten kumpikaan...
Tästä asiasta taistelimme jatkuvasti,koska minä olisin suonut hänelle vapauden mennä jos haluaa,vaikka en itse olisi päässyt tai halunnu lähteä.
Rakastin ja luotin häneen sataprosenttisesti,ja halusin hänen olevan onnellinen ja että hän tekisi asioita joista pitää.
Tätä olisin halunnut myös häneltä,ja siihen hän ei sitten kyennyt.En ollut koskaan antanut hänelle aihetta mustasukkaisuuteen ja hän ei osannutkaan selittää mistä hänen epävarmuutensa johtui.
Rakkauden ei pitäisi mitään ottaa pois,vaan antaa!

mun on kirjoitti:

pakko myöntää että mä kuolisin ilman rakastani. Mun loma ilman häntä olisi yhtä tuskaa.
Meillä monia vuosia jo takana ja silti mä en ikinä saa tarpeekseni hänestä. Kyllä mä päästäisin lomalle ilman minua mutta tuskin hymyillen=) Ja en mä olisi edes mustasukkainen vaan vain ikävissäni.

Kauhean riippuvaisenltahan tämä kuulostaa, mutta meillä vaan on niin samankaltaiset halut ja intressit ja kaikki että olemme tulleet siihen tulokseen että on hyvä kokea asioita yhdessä.

Ei kai sellaista hyvän suhteen käsikirjaa olekkaan, joillekkin sopii kaukosuhde ja jotkut haluavat kulkea ikuisesti kylki kyljessä.
Me ei olla esim oltu yhtäkään yötä erossa vuosikausiin, aina ollaan järjestetty asiat että yöksi kotiin tai yhteen. Mun olisi turha koittaa leikkiä unta.
Ja me tiedetään prikulleen mistä toinen pitää, ja monesti ulkona toinen tilaa kummallekkin ja ei se tunnu ahdistavalta.Tai ostaa toiselle vaatteen yms.

Me vain toimitaan parhaiten yhdessä, ja hän on mun paras ystävä, rakkain ihminen, ja ainoa ihminen maailmassa. Ystäviä on muutama, ja sukua jne. Mutta vuodessa ei ole montaa kertaa kun erikseen nähdään tai tehdään asioita kenekään muun kanssa ilman toista.

Meillä se on vain niin, ja meille ilma parasta hengittää on juuri silloin kun se oma rakas on siinä vieressä. Eikä meidän identiteetti tai persoonat yms ole sulautuneet samaksi, me vain ollaan täydellisesti samoista asioista kiinnostuneita. Ja me ollaan täydellisen eheä kokonaisuus, ja mä rakastan meitä ja kohta 10 v takana ja joka päivä me rakastetaan kuin siinä ensihuumassa.
Ei rakkaudessa ole ikinä liikaa siirappia eikä liikaa yhdessäoloa meidän näkökannalta.

Tiedän että meidän suhdetta voisi pitää liian siirappisena, mutta toisaalta en mä ymmärrä sellaista että ollaan yhdessä mutta eletään kumpikin omissa maailmoissa.

Meidän elämä ei ole menettänyt jännitystä, eikä mielenkiintoa yms siitä että me jaetaan kaikki ajatuksista lähtien. Ja jos olisi mahdollista, me voitas muuttaa autiolle saarelle ja ei tavittaisiin ketään.

Eikä silti olisi tunne että nyt missataan jotain. Kukaan ihminen ei tuo mulle mitään, kaikki mitä minä tarvin minulla jo on.

että kuulostaa ihanteelliselta tuo teidän rakkautenne. Mulla on mennyt usko suhteisiin tai ehkä vaan omalta kohdaltani. Tapasin erään tytön, joka petti kanssani rakastaan ja minulle tuli hyväksikäytetty olo. Hänen tyttöystäväänsä olisi varmasti sattunut vielä enemmän, jos olisi saanut tietää, että sitä en ala ruikuttamaan. Pohdin vain, että mikähän siinä on, että poikatytöt kiehtovat minua ja minä heitä (itse olen kaunis ja naisellinen, mutta en mitenkään yltiönaisellinen), mutta tyttöystäväksi en heille kelpaa. Hänelläkin oli aivan samannäköinen tyttö kuin itsekin on...tuntuu vähän surulliselta. No mutta joo, pointtini oli vain se, että ihailen suhdettanne ja toivoisin, että löytäisin itsekin tuommoisen rakkauden!

ompi kirjoitti:

oikeessa.Mustasukkaisessa parisuhteessa eläneenä voin sanoa että mikään ei ole ollut niin ahdistavaa kuin se että minua ja tekemisiäni kontroloitiin jatkuvasti.
Lomat piti viettää yhdessä,ja jos ne ei osunu samaan aikaan,ei tullut kuulonkaan että olisin lähtenyt jonkun ystävän kanssa esim.festareille tai viikoksi mökille.
Siis jos emme päässeet lähtemään yhdessä,ei lähtenyt sitten kumpikaan...
Tästä asiasta taistelimme jatkuvasti,koska minä olisin suonut hänelle vapauden mennä jos haluaa,vaikka en itse olisi päässyt tai halunnu lähteä.
Rakastin ja luotin häneen sataprosenttisesti,ja halusin hänen olevan onnellinen ja että hän tekisi asioita joista pitää.
Tätä olisin halunnut myös häneltä,ja siihen hän ei sitten kyennyt.En ollut koskaan antanut hänelle aihetta mustasukkaisuuteen ja hän ei osannutkaan selittää mistä hänen epävarmuutensa johtui.
Rakkauden ei pitäisi mitään ottaa pois,vaan antaa!

Niin, täällähän voi teoretisoida mielin määrin miltei mistä vaan. Ja minä olen sitä mieltä, etten päästäisi kultani toisen lepakon kanssa kahestaan lomareissulle ja piste. Repikää siitä sitten. Tavoitesuhteess toimisi varmastikin hienosti, muttei tosielämässä, t.s. oikeassa suhteessa.