kaltaisiani. Kun kuukautiseni 55 vuoden iässä loppuivat poks oloni siitä lähtien ollut erinomainen, toisin kuin aikuisiässä muuten. Olin aina puoli kuuta ennen kuukautisten alkamista kipeä ja kuukautiset olivat tosi runsaat ja kivuliaat ensimmäisen päivän.
onko jollain muulla vastaavia kokemuksia autuaallisesta vaihdevuosiolosta?
onko jollain muulla vastaavia kokemuksia autuaallisesta vaihdevuosiolosta?
Vastaukset 89
Vanhimmat
Niin, mielisairaat eivät huomaa vaihdevuosioireitaan koska ovat niin harhaisia. Myös maaniset eivät tajua niitä.
Vaihdevuodet tulevat kaikille niin miehille kuin naisillekin. Se on normaalia vanhenemista ja oireita tulee jokaiselle, toiset eivät vain ymmärrä ja tiedosta niitä koska vaihdevuosioireisiin kuuluu myös psyykkinen epätasapaino.
Etpä taida olla ihan perillä asioista, kun 20% naisista ei tilastojen mukaan kärsi oireista lainkaan tai oireet ovat hyvin vähäiset. Se on totta että vaihdevuodet tulee kaikille, mutta oireita ei tule kaikille,tosin se 80% on tosi paljon että lähes kaikki kärsii jonkun asteisista oireista. Ihanaa kevättä sinulle 55v, hyvä ettei ole näitä oireita!
Tarkoitin kysymykseni ihan tavallisille tasapainoisille naisille.
Tottakai on ymmärettävää, että psyykkisesti häiriintyneillä ei ole kykyä havaita elimistönsä oireilua muutenkaan.
Tietnekin meillä kaikilla on vaihdevuodet, mutta minusta mediassa ja muutenkin ihan liiaksi suurennellaan vaihdevuosi-oireilua.
Vaihdevuosioireiden kirjo lienee kylläkin aikamoinen, mutta se, että vaihdevuosi-oireiluun ilman muuta kuuluisi psyykkinen epätasapaino ei pidä paikkaansa.
Ei min ullakaan vielä itsellä ole. Olen 50v, mutta kaikkilla tuntemillani on oireet toisilla lievemmät toisilla vaikeat.
Vieraat ihmiset eivät tietenkään halua puhua intiimistä asiasta toisilleen, joten ei voi tietää millaista toisilla on.
Tunnen kyllä muuten paljon naisia jotka kantavat "marttyyrin kruunua" ja vähättelevät kaikkea esim. työhön liittyvää. Yleinen tapa esim. hoitoalalla, jos haluat muutosta vaikeisiin työolosuhteisiin, niin nämä samat marttyyrit ilmoittavat että kyllä hänen mielestään tämä ei ole lainkaan ongelma. Tässä esimerkki hoitoalan matalista palkoista ja sijaispulasta.
Niin kauan kuin tuollaisia valehtelijoita "marttyyrinä"pyörii sielläkin, niin kauan saavat itse hoitaa työnsä. Minkä nautinnon saat kun vähättelet vaihdevuosioireita? Luuletko saavasi sillä jotain ihailua ja kateutta ja onko sellainen päämääräsi?
Itse en voi olla sinulle kateellinen koska minulla ei ole vaikeita vaihdevuosia vielä, valitan jäit ilman nautintoasi.
Minä olen nyt 53 vuotta, eikä juuri mitään oireita ole ollut. En hikoile, sydän ei tykytä eikä muutakaan. Miehet kyllä ovat alkaneet taas kiinnostaa ;), mutta sekin johtunee "normaalista" toipumisesta pitkästä eroprosessista. Mielisairaaksikaan ei ole vielä julistettu. Väittäisinpä että nykyään olen jopa tasapainoisempi kuin ennen. Elämä on oikein mukavaa, vaikka pitäisi ilmeisesti olla päin vastoin.
Joskus pari vuotta sitten oli vähän hikoilua ja sydämentykytyksiä, mutta nekin on jääneet pois (kuukautiset eivät ole loppuneet, joten vaihdevuodet eivät ole ohi). Tuossa vaiheessa lopetin kyllä suurimmaksi osaksi punaisen lihan syönnin ja jätin mm. makkarat lähes kokonaan pois. Kanaa laitan kotona enimmäkseen. Vihannesten ja hedelmien syöntiä olen lisännyt ja omega-3 tabletteja syön päivittäin. En tiedä johtuuko oireiden loppuminen noista muutoksista ruuassa, mutta hyvä nyt on joka tapauksessa olla.
Ei sitä itse huomaa. Sinäkin luutet olevasi miin terveellinen ja ihana, toiset ovat ehkä erimieltä. Aina ei kannata puhua omasta puolestaan. Vaihdevuotiset naiset ovat kamalia luonne heittelee, juuri tuo itsensä toisia parempana pitäminen on se kaikkein kauhistuttavin merkki toisille. Tottakait olet yksin, kaikki karttaa sinunlaisiasi "täydellisyyksiä". Totuus, se on vaihdevuosi oire..
Toi kauhea katkeruus näyttää myös olevan vaihdevuosioire. Mulla on kauhean katkera työkaveri (menopaussissa) ja sitä on kaikkien raskasta kestää.
Oireita on niin monenlaisia, lieviä ja vaikeampia. kaikilla jotain ilmenee, koska se kuuluu normaaliin vanhenemiseen. Meistä ei kukaan ole ikinuori ja kuolematon.
Se katkeruus on tunne sinulla, miksi se muuten sinua niin vaivaisi.Sinähän sen sanoit. Usein puhutaan "yks kaveri" "eräs työkaveri" ja sillä on sellainen ja sellainen ongelma...
Mutta se jolla se ongelma onkin on sinä itse.
Aivan varmasti huomaan. Eihän sitä nyt miksikään idiootiksi tule, vaikka vaihdevuodet tuleekin! Kaikkien kanssa tulen paljon paremmin toimeen, myös lasteni. Eikä se mitään kuvittelua ole. Se johtuu siitä, että nyt tosiaan voin paremmin kuin ennen. Sillä ei kyllä ole mitään tekemistä vaihdevuosien kanssa, vaan elämänkokemuksen ja sen myötä rauhoittumisen. Mutta vaihdevuodet eivät ole olleet este minun kehittymiselle. Eikä varmasti ole monelle muullekaan.
Niinhän se on, että ongelmahan on aina omissa reaktioissa, ei siinä miten muut toimivat. Ja ainoa jota voi muuttaa, on itseään ja reaktioitaan. Kyllä on ihmisen elämä vaikeaa, kun kaikki on ongelmallisia ympärillä, eikä huomaa itse olevansa se todella ongelmallinen.
En minä ole yksin enää. Nykyään minulla on vaikka kuinka paljon ystäviä ympärillä. Ja nimenomaan siksi, etten yritäkään olla täydellinen.
No jos sinusta tuntuu nyt noin mahtavalta, täydelliseltä ja kaikkivoipaiselta, kannattaa heti mennä ja ottaa ne iltalääkkeet ja mennä sitten nukkumaan.
Niin ne mielialat tasaantuvat siitä sitten pikkuhiljaa kun nukut paremmin ja aamulla on sitten jo tasaisempi olo.
Sehän on mukavaa että olet viimein löytänyt ystäviä itsellesi. Ei sinun tarvitse todistella minulle eikä muillekaan nettiläisille siitä mitään. Sinun hyvä ja onnellinen olo on sinun yksityinen tunnetila. Niitä tunteita jaetaan ja vaihdellaan yleensä niiden hyvien ystävien kanssa yhdessäollen.
Ei me nettiläiset olla niitä sinun läheisiä ystäviäsi.Täällä jaetaan kokemuksia ja kysellään neuvoja vaihdevuosioireista. Jos sinulla ei niitä tunnu olevan miksi luet näitä?
Kun luulee vain olevansa yksin yksi ainoa täydellisyys.
Kannattaisi silloin mennä kysymään lääkitystä vaihdevuosioireisiin. Ne hormoonitason vaihtelut vaikuttaa niihin mielentiloihinkin.
Minä en ole katkera, mutta täällä kirjoittelee joku, joka on. Sama katkeruus pursuilee ainakin yhdessä toisessa ketjussa, oliko se "30 vuotta aviossa". Ja on sitä näkynyt täällä aikaisemminkin. Ei ihme, että se täällä kummittelee, kun se kerran taitaa olla vaihdevuosioire ja tämähän on "vaihtaritpalsta". Ehkä sun pitäis kokeilla niitä hormooneja, jos ne auttais siihenkin, voi olla!
että kaikki eivät saa vaihdevuosioireita!
Miksi se on niin vaikea hyväksyä! Aivan yhtä järjetöntä olisi väittää, että kaikki vanhukset ovat sairaita! Tai että kaikilla murkuilla on sietämätön murkkuikä!
Rankkojen vaihdevuosien yleisyydellä on varmasti tekemistä nykyisen epäterveellisen, teollisen ravinnon kanssa. Miten sattuukaan että nämä rasvankaihtajat, kevytuotteita käyttävät ikuiset laihduttajat ja trimmaajat ovat myös kaikkein kurttuisimmat ja iholtaan kuivimmat!
Tämän olen havainnoinut tuttavapiiristäni.
Oikein säälittää kun näkee että iho on paperinkuiva jo entuudestaan, kun nainen vain ruikuttaa: Voi, rasvaprosentti 10, en voi mitenkään syödä tällaista!
Ai, että et vieläkään huomaa kun sulle nauretaan. Ai, että et ole katkera, vain tuo tuolla, se töissä ja nuo muut. Etkö todellakaan huomaa kuka se on se katkera?
Itse sinä sen taas sanoit, sinä joka luulet olevasi täydellisyys.
Onnellisen, vaatimattoman ja täydellisen lisäksi olen myöskin vielä hyvin kaunis!
Lisäisin vielä, onnellisen, vaatimattoman ja täydellisen lisäksi olen myöskin vielä hyvin kaunis!
Kirjoitit:
"Itse en voi olla sinulle kateellinen koska minulla ei ole vaikeita vaihdevuosia vielä, valitan jäit ilman nautintoasi."
Kommentini:
Miksi sinun tulisi olla kateellinen?
Odotatko joka tapauksessa vaikeita vaihdevuosia, kun käytit ilmaisua VIELÄ?
Tuota nautintoilmaisuasi en ymmärrä ollenkaan.
Ja onpa se hyvä että viimen hokasit, et sinä kaikkea ymmärräkään. Oli nyt kumminkin joku kun et ymmärrä. Ethän sinä enää voikaan olla täydellinen, hups.
kun nyt ihminen ei kertakaikkiaan edes voi kuvitella olevansa täydellinen.
Minussa kuten kaikissa muissakin on omat hyvät ja omat huonot puolensa ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.
Ei aina tarvitse sanoa kyllä se asenne tulee ilmi muutekin. Et vain itse huomaa sitä, valitettavasti. Toiset huomaa sen selvästi.
En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta tavasta ajatella, että jos näkee toisella ongelman niin se ongelma onkin itsellä.
Minuun se ei ainakaan päde. Minä pystyn kyllä havainnoimaan ihan erikseen toisten ongelmia ja omia. Mutta ehkä toi logiikka pätee sinuun, kun se kerran on sulle niin tuttua.
Siispä sen mukaan, kun epäilit täällä jotakuta mielisairaaksikin, niin oikeastaan psyykkinen hyvinvointi onkin sun onglemasi?
Se on kauneus, mikä on katsojan silmässä, ei katkeruus, ehkä sekoitat tähän sanontaan?
Itsekeskeinen tunnut myös olevan. Kaikki pyörii vain oman alapääsi ympärillä.
Mutta kun sinä oletkin vain täydellinen.
Sinulle, katkera kirjoittaja:
Onko se sinusta naurettavaa, jos ihminen on kohtaloonsa tyytyväinen? Silmiinpistävintä tässä ketjussa on sinun katkeruutesi ja kateutesi. Ja niille asioille kyllä joskus jopa nauretaankin, koska kateellinen ja katkera ihminen voi toisinaan käyttäytyä aika huvittavasti.
Ehkä haet huomiota näin oudolla tavalla, ikävällä asenteella.
Katkeruus pilaa ilman.
En muuten ole sanonut olevani täydellinen, joku muu täällä on voinut sanoa olevansa täydellinen, minä en.
Sinun ajatukset eivät tunnu pyörivän minkään järkevän asian ympärillä! Taitaa ahdistaa pahastikin! Mene hyvä ihminen hoitoon, ennen kuin alat aivan vainoharhaiseksi.
Miten se sinua sitten vaivaa?
En aavistanut ollenkaan, miten hirveet voi vv-oireet olla. Niitä on mulle tutut aina VÄHÄTELLEET!
Minunkin kauneuteni ja sutjakkuuteni on kärsinyt näistä ikävistä vuosista. Paras ikä on 30-40 välillä.
Kahvi ei ole hyväksi ja ruuan tulisi olla mahdollisimman luonnonmukaista.
Itse olen jättänyt myös makkaransyönnin pari-kolme vuotta sitten, en syö myös naudanlihaa, sikaa joskus.
Kalaa pitäisi syödä useammin mutta laittaminen laiskottaa. Kasvatettu lohi ei ole kovin terveellistä, sillä se pumpataan kalaloisten takia täyteen antibiootteja ja etenkin meressä kasvatettuna kerää myös myrkkyjäämiä.
Mutta muikkuhan on hyvää ja terveellistä, ei edes elohopeista!
Kevyttuotteisiin en koske pitkällä tikullakaan, ne ovat miljoonaluokan huijausta! Voin hyvin, näytän nätiltä ja elämä hymyilee!
Ja sen inhan 50 vuoden pyykin olen ylittänyt.
Siis mitään ei voi suuhunsa pistää kaikki on epäterveellistä. Voi huonosti ja saa syövän ?
No terveellistä ruokaa kannattaa suosia ja vähän katsoa mitä suuhunsa laittaa, muistaa jättää kovat rasvat ja sokerin, käyttää paljon kalaöljyä ja b-vitamiinia, magnesiumia iltaisin, ainakin vaihdevuosia helpottaa...
Tämä jankkaus kovista rasvoista on yksi mandra sekin. Olen ikäni syönyt voita ja voin todellakin mainiosti, näytän ikäistäni nuoremmalta eikä minua mikään vaivaa.
Teollinen raffinoitu ruoka sairastuttaa ihmisen, ei luonnonmukainen käsittelemätön ravinto. Mikä on luonnonmukaisempaa kuin puhdas voi! Margariinia syön ainoastaan kylässä, kotiin ei juolahtaisi mielen vierenkään ostaa moista lipeälläkin käsiteltyä tuotetta, joka nykytutkimusten valossa aiheuttaa syöpää.
Ja eihän sitä voita sentään kauhalla mätetä.
On omat riskinsä, mikä aiheuttaa sydän ja sepelvaltimo tautia eniten Suomessa? Vaikutus on hyvin tutkittu ja esim. kolestroliarvo nousee ja se paksuunnuttaa verisuonia ja veritulpan vaara kasvaa...ym ym. Esim. oliiviöljy saattaa jopa katkaista jo alkavan paksuuntumisen. Kyllä se on täysin tutkittua että eläinrasvat ovat kaikkein vaarallisimmat rasvat!!! Sinä olet yksi onnekkaista kun et ole vielä sairastanut, mutta muista että ennaltaehkäisy on järkevä, ei auta sitten enää rutista kun sairastuminen on jo tapahtunut
miksi sitten nämä margariinia ja kevyttuotteita syövät vain kipuilevat kolesteroliongelmissaan?
Minulla on vaikka kuinka monta tuttavaa, jotka noudattavat tiukasti näitä rasvaoppeja ja juoksevat kuin vinttikoirat, mutta kolesterolit huitelevat ilman lääkeitä ties missä korkeuksissa.
Mm. työyhteisöni on täynnä tällaista väkeä, ja minä voinsyöjä olen heistä tervein.
Sokeri ja teollinen pilattu ruoka on se mikä ihmisen sairastuttaa, ei luonnollinen rasva kohtuu määrissä nautittuna. Entisaikainen metsätyömiehen ravinto: kahvi, läski, makkara, tupakka, peruna, suolakurkku vihanneksena on eri asia. Ei ihme jos siitä sairastui, sillä kasvikset perunaa ja puolukkaa lukuunottamat loistivat poissaolollaan.
Sitä paitsi: ennenkin oli pitkään eläneitä miehiäkin. Ortodoksit jotka paastosivat, söivät sieniä, kasvis- ja kalaruokia ovat eläneet pitempään kuin luterilaiset.
Syö hyvä ihminen sitä voita jos se kerranpitää sinut terveenä, syö minun miehenikin makkaraa joka päivä,vaikka kolestroliarvot vain nousevat.No isänsä sairastui 50-vuotiaana erittäin pahoihin sydämen rytmiksiin, että samaan vaunuun vaan...Jokainen taaplaa tyylillään
Voiko enää sikamaisemmin vastata?Siis tämä mollaajahan on selvästi itse mielisairas!
Tosi hyvä sinulle, ketjun aloittaja, että olet päässyt noin vähällä.Olen kuullut joidenkin muidenkin päässeen.
Itselläni on aika hankalia oireita, mutta olen sen verran tervepäinen, että tiedän ettei minulta ole mitään pois, vaikka joillakin ei olekaan oireita.
..ketju.
Siis jos tän osaston tarkoitus on vaihtaa kokemuksia vaihtareista, eikö ole hyvä jos edes joku tuntee olonsa hyväksi?
Ei mullakaan ole ihmeempiä oireita, lämpöaaltoja kyllä piisaa ja ne on tosi kiusallisia.
Ihmissuhteissa ei ole hankaluuksia, ehkä osaan pitää itseni kurissa kun on vakava sairaus opettanut ettei arkunkantajilleen kannata vittuilla.
Toi katkeruus ja kateus on aivan uskomatonta.
Jonkun mies valittaa, että muija on kun perseeseen ammuttu karhu vaihtareitten takia, siitäkös naiset valittaa.
Jos joku nainen erehtyy olemaan oirehtimatta, eikös taas valiteta.
Vaihdevuodet on normaali ilmiö naisille, ei se valittamalla siitä miksikään tuu.
Menkää nyrkkeilysalille päästään höyryjä.
Vaihdevuodet ovat nornaalia vanhenemista tulee jokaiselle ajallaan. Toisille ennemmin ja toisille myöhemmin.
Ja ne napsahtaa äkkiä myös hyvinvoivalle ja onnellisellekkin. Ei niitä voi tilata sopivaan ajankohtaan, eikä niiltä välty kukaan. Ei nainen eikä mies, vaikka kuinka tuntuisi, että ei ne mulle tulle, kaikkille muille, muttei mulle.
Ei auta uskottelu ja lällättely, se on normaalia vanhenemisprosessia, ei auta onko hoikka vai lihava, aviossa tai ei. Parenpi hyväksyä tosiasia, kuin hihkua luulotautisena. Sulla voi ne olla ho huomenna jos ei ala jo tänään, hölmö.
Valitan tytöt, en ehdi kommentoimaan kun lähden töihin!
Minulla myös aikanaan valtavat kuukautiskivut ja runsaat vuodot, kun menkat loppuivat 51-vuotiaana niin sen jälkeen elämä ollut aivan mahtavaa.
En ole kärsinyt minkäänlaisista vaihdevuosiongelmista, eikä ole tarvinnut käyttää mitään lääkitystäkään sen vuoksi ja elämä on pelkästään hymyillyt viimeiset viisi vuotta.
Terveisin, toinen autuaallinen.
näkee vaihdevuosikäisten keskustelua parhammillaan.Jos ei ole hikipuuskia ja muita ruumillisia vaivoja, niin silloin päästä sekoilee.Silloin sanotaan usein että minulla ei ole vaivoja, mutta niitä psykkisiä ei sitten itse huomaa. Muuttuu ilkeäksi, kateelliseksi, ja vaikka mitä. Minulla on suvussa hyvä esimerkki.
Ja sinä itse voit niin hyvin ja olet niin ihana. Muut vain ympärillä ja jopa muut naiset esinerkkinä ihan omassa suvussakin ovat vaihdevuosien oireissa. Mutta et sinä.Kun sinä olet niin niin tasapinoinen ja onnellinen ihan.
vaivat mitä vaihdevuosissa voi tulla. En ole sanonut että vaivoja ei ole. Sanoin vaan että kun juttelee vaikka sen sukulaisen kanssa näistä vaivoista hänellä ei ole mitään oireita. Mutta ei huomaa itse että on muuttunut aivan erilaiseksi ilkeäksi ihmiseksi. Hän oli todella kiltti ja tasapainoinen ennen vaihdevuosia.
Minusta se että luonne muuttuu on myös vaihdevuosivaiva.
Itse ei huomaa psyykkistä muutostaan ja muut huomaa. Luulee itse vain olevansa aina oikeassa ja muut väärässä. Ne ovat minunkin mielestäni vaihdevuosioireita.
Siksipä kannattaa ottaa aina huomioon läheistensä mielipiteet. Hyvää tarkoittaen neuvoksi kaikille, ei kannata epäillä heti toisen tasapainoa. Tai ainakaan ei kannata sanoa sitä ääneen. Voihan sitä itse ola omassa mielessään mitä haluaa.Itsekeskeisyys on myös vaihdevuosioire.
Sinä olet todella kova arvostelemaan toisia täällä, kaikki saa täällä keskustella oli oireita tai ei on myös hyvä välillä kuulla että toisilla ei ole oireita, sillä 20% ei kärsi vaihdevuosista ollenkaan. Eikä kaikki muutu huonompaan suuntaan toiset muuttuu jopa parempaan suuntaan, joskus tuo itsekeskeisyyskin on vain hyvästä, kerran täällä vain eletään miksi elää niinkuin toiset haluaa. No itselläni on kyllä kaikki mahdolliset oireet jo vaikka ei ole edes paljon ikääkään, joten saa nähdä mitä vielä tuleman pitää...
Oikein tämä on vaihdevuosia käsittelevä palsta. Jos sinulla ei ne tunnu missään ja luulet välttyväsi myös niiltä, miksi ihmeessä tämä keskustelu sinua sitten kiinnostaa?
Huomasitko ettei tämä jaa lle tarkoitettu viesti ollut sinulle ollenkaan,taidat olla aika seko.....vaihdevuosiin EDELLEENKIN KUULUU TOISILLA MYÖS OIREETTOMUUS joten silti täällä voi keskustella
Ei sitä minulle tarvitse todistella hassu.
aivan outo viesteistäsi ei ymmärrä mitään, eikä niistä tiedä kenelle ne tarkoitat
No, mutta vastailet kovasti mielelläsi!
täys pelle!
Mene sitten sirkukseen.
aiheeseen, mutta miksi ihmiset eivät käytä nimimerkkiä että tietää kuka "keskustelee".
Nimimerkin käyttö olisi tosiaan suotavaa.
Minua itseäni keskustelun aloittajana hämmästytti melkoisesti, kun mielestäni ihan asiallinen kysymys vaihdevuosien oireettomuudesta oli muuttunut "täydellinen-epätäydellinen-katkera"-jankkailuksi.
Se on ihan normaalia, että yksi keskustelu poikii toisia keskusteluja, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Sinä kirjoitit tänne hehkuttaen hyvinvointiasi ja se johti keskusteluun kateudesta ja katkeruudesta, aika luonnollista minusta. Varsinkin kun jo ensimmäinen vastaus viestiisi ilmensi kateutta ja katkeruutta.
Toiset kirjoittaa nimimerkillä, toiset ilman, kukaan ei voi määrätä keskusteluista täällä. Nimimerkittömyydessä on kuitenkin se tarkoitus, että vain asiat keskustelee. Jos on tarkkana, näkee silti useimmiten, mitkä viestit tulee samalta kirjoittajalta.
Enpä juuri saata kehuskella vaihdevuosien tiimoilta. Fyysiset oireet veivät sairaalaan, ja lääkäri piti välttämättömänä kohdun poistoa. En riehunut ympäriinsä, vaan olin synkkä ja allapäin. Elämä tuntui lopullisesti karanneen käsistä. Kieltäydyin kohteliaasti kohdun poistosta ja kerroin yrittäväni löytää vähemmän radikaalin menettelyn takaisin elämään. Puolen vuoden ajan oireet vaihtelivat luonnonmukaisia hoitokeinoja kokeillessa. Lopulta elimistö ymmärsi, että olin tosissani kieltäytyessäni kohdun poistosta ja antoi periksi. Jos jollakulla on helpompaa, uskon hänen ansainneen sen.
En pidä tarkentunutta diagnostiikkaa vaihdevuosioireilun esilletulon syynä. Nykyisellä lääketieteellä on osansa näissä oireiluissa, vaikka asia halutaan kieltää. Naisen hormonaalisiin tekijöihin puututaan jo nuoresta pitäen, ja kun vastuun aika on, puhutaan vain tarkentuneesta diagnostiikasta. Eivät naiset hulluja ole, kun toteavat, ettei elimistön vaihdevuosi-iässä kuulu toimia siten kuin se enemmistöllä nyt toimii. Toisaalta hormonaalisesta lääkityksestä ja kohdun poistosta kieltäytyessä alkaa perin juurin yksinäinen tie, jossa neuvonantajia ei näy mailla halmeilla. Tämän kriisin ratkaisu ei ole helpoimmasta päästä, mutta jos siitä selviää, se kannustaa muistakin elämän kriiseistä selviämiseen.
Kunnioitan suuresti rehellistä tunnustustasi. Vaikeaa on sulla ollut. Onko nyt paremmin?
Vasta sitten on paremmin, kun oireilun syy kyetään yleisesti tunnistamaan, ja näin vältytään turhilta leikkauksilta ja hormonihoitojen kehoa kuormittavalta vaikutukselta. Rehellisyyttä kaivataan myös tutkimustyöhön. Tutkitun rehellisyys auttaa vain siinä tapauksessa, että tutkijaakin innostaa sama lähestymistapa.
Ajatuksesi kuulostaa viisaalta ja hienolta. Olet varmaan lukenut paljon tutkimusmenetelmistä. Itse en kuitenkaan rehellisesti sanottuna paljon ymmärtänyt, mutta uskoisin että tarkoitusperäsi on vilpittömät. Kiitos.
Ehkä sun kannattais tehdä oma ketju noista kokemuksistasi, kertoa kaikille miten kohdunpoiston ja hormonikorvaushoidot voi välttää. Tosin siihen ketjuun tulevat nokkimaan ne, joille kohdunpoisto ja hormonikorvaushoito on saavutettuja etuja, joita kukaan ihminen ei saa arvostella. Mutta mua ja varmaan jotain muutakin kiinnostaisi kuulla enemmän tosta asiasta.
Kirjoituksella ei ollut tarkoitus loukata niitä henkilöitä, jotka ovat valinneet hoitotavakseen hormonihoidot ja kohdunpoiston. Kunnioitan aikuisen naisen omaa valintaa. Myöskin oma lääkärini loukkaantui kieltäytyessäni tavanomaisista hoitotavoista. Annoin hänen vapaasti loukkaantua, toki hänellä on siihen oikeus. Kuten kirjoitin tämä tie on kovin yksinäinen. Massasta poikkeavaa kirurgin veistä välttelevää keski-ikäistä naista ei pidetä täysjärkisenä. Vain samoin ajattelevat pääsevät eliittiin.
Tarkoitusperä on puuttua syihin ei seurauksiin. Kohdun poistoa harkittaessa seuraukset ovat jo edenneet pitkälle. Näitä leikkauksia myös kritisoidaan voimakkain äänenpainoin, mutta mitä on annettavana tilalle? Kaikki eivät saata jäädä pois töistä etsimään pehmeämpää vaihtoehtoa, joka sitä paitsi sekään ei tule kovin helposti. Määrärahat eivät loputtomasti riitä yhä lisääntyviin kohdun eikä liioin nyt niin muodissa oleviin sappirakon poistoihinkaan. Miksi sisäelimet eivät kestä? Kohdun poistoonkin on pitkä prosessi. Jossain vaiheessa on pakko tutkia, mitä tämän prosessin aikana tapahtuu. Mitä mömmöjä ihmisen sisälle terveysmielessä tungetaan? Joku siinä väistämättä tutkimuksen edetessä loukkaantuu, vaikka ketään ei syyllistämään lähdettäisikään. Kun rahahanat aukeavat uuteen suuntaan, ne sulkeutuvat toiseen. Eri tahot pitävät luonnollisesti kiinni omista eduistaan, aivan kuten asiakas viimeiseen asti pitää kiinni sisäelimistään.
Osaisitko eritellä tarkemmin niitä syitä, joiden arvelet johtavan siihen, että kohdun poistoon joudutaan. Minkälaisia ne pehmeämmät menetelmät olis? Onko jotain yksittäisiä konkreettisia asioita joiden uskot vaikuttavan tähän? Kohdunpoisto on mulle aika vieras asia, mutta tiedän heti ainakin viisi tuttavaa, joille se on tehty.
Silloin kun kohdunpoistoa minulle suunnitellaan, en sanoisisi sitä valinnaksi. Minun tapauksessani se ainakin on silloin pakko. Kärsin kohdun limakalvon liikakasvusta ja olen käynyt kaksi kertaa kaavinnassa. Nyt olen seurannassa ja Primolut Nor lääke säännöllistää kuukautiset.
Jos limakalvon liikakasvua ei saada kuriin se aiheuttaa syöpää. Siis se toinen vaihtoehto on kohdallani syöpä ja kuolema. Enkä kutsuisi niitä pehmeiksi arvoiksi.
Minulla ei ole muita vaihdevuosioireita.
Kemialliset lääkitysriitit alkavat jo lapsuuden neuvolasta (rokotteet, antibiootit, särky- ja mielialalääkkeet) ja jatkuvat usein jo yläasteella ehkäisyvalmisteina. On normaalia olla jatkuvasti lääkittynä. Hormonitoiminta häiriintyy jo varhain, ja uudella lääkkeellä lääkitään toisen tuomaa pahaa oloa. Tämäkin on normaalia. Nainen tietää, miten lääkkeillä elimistöä narrataan. Hormonien ehtyessä toiminta kramppaa, eikä ihme, sillä normaalitoimintaa ei ole koskaan ollutkaan. Viisikymppistä odottaa vihdoin kohdunpoistoriitti ja uudet hormonit. Nainen on lääkeyritysten tosiunelma.
Itsensä voi tuhota huumeilla, alkoholilla tai lääkkeillä. Vain lääkkeiden saanti varmistetaan systemaattisesti. Muilla aineilla voi jatkaa tuhoa, jos geneettinen perimä sallii.
Vaihtoehtoisten hoitojen esittelyyn löytyy runsaasti alan henkilöitä, kunhan varautuu pitkään sessioon. Jos vuosikymmeniä on hukattu aikaa hormonitoiminnan sotkemiseksi, ei sen kuntoon saattaminen tule hetkessä onnistumaan.
Kohdun limakalvon liikakasvun estämiseksi on olemassa keinoja. Ne keinot vain eivät ole samoja eri ihmisille. Toisaalta jos voimat eivät riitä niiden etsimiseen, eikä työstä ole mahdollista ottaa vapaata, kohdun poistokin on parempi kuin kuolla liian aikaisin syöpään tai hyvinkin nopeasti verenhukkaan. Syöpä pelottaa, eikä verestä ole apua, jos sitä ei vedestä erota.
Naisen katsotaan nyt elävän helppoa elämää. Lääkkeillä kerrotaan estetyn vakavat sairaudet, ja lääkkeillä perhesuunnittelu sujuu kuin leikiten. Vai sujuuko sittenkään? Oikotietä onneen ei ole. Myös niin kerrotut saavutetut edut menevät ajan oloon perintään, ja hintaan eivät kaikki ole tyytyväisiä. Paljon käyttökelpoisempi keino olisi ehkäistä ennalta koko sotku. Vyyhtiä on sitä vaikeampi purkaa, mitä pitemmälle sen rahoittamisessa on päästy. Vaihdevuosioireissa tuskittelevan naisen elämää seuratessa laittaisin syyniin koko hänen elämänkaarensa. Tähän remonttiin tarvitaan naisia. Nainen ymmärtää toista naista ja samat kipuilut läpikäynyt vielä huomattavasti paremmin.
niin anna edes yksi käyttökelpoinen idea ei vihjeitä.
Ja ne on tarkoitettu ihmisille sairauksia ehkäisemään, hassu.
En tiedä, minkä takia naiset joutuvat kohdunpoistoon, mutta olen lukenut, että lääkäri saattaa "hoitaa" naisen siihen kuntoon, että joudutaan kohdunpoistoon. Ainakin niin voi käydä, kun lihavalle naiselle määrätään hormonikorvaushoito tai kun lääkäri määrää estrogeenia ilman progesteronia.
Länsimainen nainen saa elämäsään liikaa estrogeenia, ei niinkään sitä munasarjojen estradiolia, vaan muita estrogeeneja. Ruuan liian suuri energiamäärä, nopeat hiilihydraatit ja fyysisen ponnistelun puute ovat syitä siihen. Muita syitä ovat ainakin ympäristöestrogeenit.
Lapsena lihavat saavat nuorina aikuisina monirakkulaiset munasarjat ja niihin liittyy kohdun limakalvon liikakasvua ja arvaan, että niihin liittyy myös suurentunut riski joutua kohdunpoistoon.
Lääkärit tekevät tuollaista ja kiusaavat tahallaan viattomia raukkoja. lääkärit eivät osaa tehdä työtään. Miksi koko lääkärikunta ei saa potkuja?
Voi kun sinä saisit mennä lääkäriksi. Oikea lääkärihän onkin sinä. Minä tulenkin sinun tykösi ensikerralla kun se kohtu pitäisi poistaa. Varmaan sinä puhallat siihen pipiin. Ne valkotakkiset ovat vain ihmisten kiusaajia. Ei ne mitään osaa yksikään.
lääkkeitten valmistajat koko puliveeraamisesta hyötyy. Touhu on syvältä, no joo. tasaarvoa ku miehetkin saa kohta omat hormoninsa. Päässee nauttii tasaarvost.
Hassua kun tarkoitus ei mene perille. Eiköhän etsitä hassuutta lääkkeistä. Niiden kanssa hassuttelee jo liian moni.
hmmm...
Jos tämä viestiketju tulee katoamaan täältä, niin se johtuu siitä, että tein tästä kirjoittajasta häirikköilmoituksen. Jos häirikköilmoitus hyväksytään, niin silloin koko ketju poistetaan, valitettavasti.
Itse olen yrittänyt elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää, vältän lääkkeitä ja kemikaaleja. Niinpä olo nyt 52-vuotiaana on mitä mainioin! Ja ravintoloissa riittäisi flaksia, kyllä!
että naisen elämä on kemikalisoitu kohdusta hautaan. 'Kohdunpoistoriitti' on todella hyvin lohkaistu myös. Tarpeettomia kohdunpoistoja tehdään kuin liukuhihnalta edelleenkin, vaikka lääkäritkin ovat havahtuneet huomaamaan, miten Suomessa niitä tehdään huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Ranskassa, jossa naiset arvostavat naisellisuuttaan!
Kohdunpoistoon riittää niinkin heppoinen syy kuin runsaat kuukautiset. Osa leikkauksista on toki tarpeellsiakin.
Äitini sanoi samaa kun hänellä olivat vaihdevuodet menossa.Odotan yhtä helppoja vaihtiksia itselleni kuin mitä äidilläni oli,eikös niiden "laadun"sanota periytyvän?.Nyt äitini on tyytyväinen kun tulvapäivät ovat lopullisesti ohi.Tosiasiahan on,kuten tutkimuksetkin osoittavat,että joistakin naisista vaihdevuodet tuovat kärttyisen perkeleen esiin.
Hyvää kevään jatkoa sinulle. :)
olipa viestiketju !Oli tahkeaa lukea ,mutta en antanut periksi ja sisulla luin koko ketjun.Onpa naiset ilkeitä,inhottavia ja huumorintajuttomia tylsimyksiä.Miten miehet jaksaa päivästä päivään tälläisten naisten kanssa.Ketä ylipäätään tälläinen ketju palvelee ?Miten jotain voi ärsyttää jos jollain ei ole vaihdevuosi oireita? Itse kärsin fyysisesti vaihdevuosi oireista ,tapaan työssäni paljon naisia joilla ei ole vaihdevuosi-oireita.Minä ihastelen,minä ihmettelen ja kerron heille kuinka tyytyväisiä he saavat olla.MUTTA EI IKINÄ VOI OLLA KATEELLINEN SIITÄ,VAAN ILOINEN TOISEN PUOLESTA.Ehkäpä tyttäreni aikanaan selviävät ilman oireita,koska todistettavasti olen nähnyt ihmisiä jotka selviävät oireetta. Pankaa keskinäinen kateus ja kauna pois,kantakaa toistenne kuormia-älkää heti vihatko ja ärsyyntykö.Jos ei voi sanoa hyvää,ei sano mitään . Äitini sanoi aina ettei hän tiennyt vaihdevuosi oireista yhtään mitään,siinä hikoillessa muiden asioiden puolesta,hikoili vaihdevuodetkin.En perinyt äitiäni oireiden suhteen,vaikkei vaihdevuodet ole vaikuttaneet mielialaani vielä,on hikoilua,rytmihäiriöt,vatsakivut,päänsäryt,nivelkivut jne..Koettakaapa jaksella sulassa sovussa toisia loukkaamatta.
Joka haluaa kertoa vaihdevuosioireistaan tai oireettomuudestaan kehittävällä tavalla voi ottaa osaa vaihdevuositutkimuksiin.
Kertomalla oman kokemuksesi rehellisesti siellä, voit auttaa toisia vaikeista oireista kärsiviä, ilman että kannat kenenkään taakkaa.
Ota osaa, vain jos pystyt olemaan rehellinen, valehtelemaan sinne ei kannata mennä, se ei ole hyväksi kenenkään terveydelle.
Tutkimuksiin pääsee osallistumalla laittamalla google hakusanaksi "vaihdevuositutkimus".
Onko sinun osoitteesi Ulkoavaruus?
joka heität täällä näitä todella idiootteja kommentejasi ja tuhlaat aikaasi, olisiko tuo mielenterveyspalsta sinulle parempi? Olet todella avun tarpeessa tai sitten täysi kakara!
Totesin avausviestissäni vain itseeni liittyvät faktat ja kysyin vastaavia kokemuksia muilta.
viesti "kuuleppas" ei ollut tarkoitettu sinulle aloitusviestin laittaja vaan tälle joka täällä heittelee aivan omituisia kommenteja eri nimimerkkien takana! Aloitus viesti oli aivan asiallinen
Tätä palstaa häiritsee nykyään joku. Ei hänen kanssaan kannata riidellä, hänet pitäisi saada pois täältä. Hän on piina tälle palstalle. Hän haastaa riitaa melkein joka keskustelussa. On mieletöntä keskustella sellaisessa joukossa, jossa joku kaiken aikaa haastaa riitaa, niinkuin tästä ketjusta hyvin näkyy.
Hänen viesteistään voi tietysti jättää noita ilmoituksia, mutta sitten täytyy olla varma, että ilmoittaa oikean henkilön. Täältä poistettiin joskus nimimerkki raija, vaikka raijan viestit oli sentään hauskoja (jotkut ainakin).
Minä en voi sanoa nauttivani olostani nyt 53-vuotiaana. Joka kuukausi on ikäviä oireita ennen vuotoa.
Antaisin paljon, jos saisin vaivat pois ja elämä olis samanlaista kuin 10 v. sitten, jolloin ei tarvinnut tuskailla viikkotolkulla turvotusten, unettomuuden ja iho ja hiusten rasvoittumisen kanssa.
En liioin odota lisävuosiakaan enää, sillä vanhuus hiipii aina vaan lähemmäs. Vaikka vuoto jää pois, tulee vanhuudenrempat tilalle.
Naisen paras ikä on 35-45 vuoden välissä!
Avioliittoon kannattaisi sinunkin mennä. Jos olisit saanut rakkautta osaksesi ja olisit osannut sitä antaa, niin vaihdevuodet eivät olisi tulleet. 30 vuoden rakkaus avioliitto on pelastanut minut kaikilta vaihdevuosioireilta hih hih hih...
katkeran tilitys ! Aviossa tai ei. Katkeruus paitaa. Ja kateus. Tuolla hän viestitti sanaa "täydellisyy" ja "kaunis", jota kadehtia.
Eipä kannattais. Vaihdevuosi-oireet voi olla hyvinkin erilaiset ja jopa olemattomat toisilla, turha sitä on kadehtia samoinkuin sitä jos joku vaikka sitten on myös kauniskin.
Onnea vaan kauniille ja vaihdevuosioireettomille!!! Ihan oikeasti !
No, onko nyt vielä parempi olo? Parenee vain päivä päivältä?