VALTIOPOLIITTINEN MUISTIO (2.11.2002)
Valtion laki- ja järjestyksenpitokoneiston edustajien edesvastuuttoman toiminnan seurauksena on valtion sisäinen turvallisuus uhattuna.
Valtion poliittisen järjestelmän sosialistinen linjaus on Urho Kalevi Kekkosen jälkeen pahoin raunioittanut kansalaisten moraaliset ja eettiset arvot venäläistäen heidän perhearvonsa ja arvomaailmansa.
Poliittinen koneisto, valtiohallinto ja kunnallinen koneisto ovat sekä rapautuneen yläpäästä että tyhmistyneen alapäästä; alempi virkamies on kuin apina, joka on opetettu tekemään vain tietyt asiat aivojansa käyttämättä ja ylempi virkamies puolestaan käyttää aivoja kiitettävästi väärin (viite: lahjusjupakat ja poliisijohdon väärinkäytökset).
Valtion turvallisuudesta näennäisesti valta-asemansa kautta huolehtivien ruotsinsuomalaistahojen voidaan todeta olevan yhtä välinpitämättömiä kuin osan venäläisistä rikkaista tai lansimaisen korruption haurastamista virkamiehistä. Sisäinen turvallisuus on heille vain puhetermi, jonka sanasisältöä hiotaan lakimiesten toimesta ymmärtämättä sanan varsinaista merkitystä tai sen perimmäistä tarkoitusta. Turvallisuuspäätösten todellisuudentaju on hämärtynyt ja päätökset noudattavat yleistä virhelinjausta (viite: maakohtaiset linjaukset asioissa, joissa on tapahtunut virhe) jo siinä määrin, etteivät ne mitenkään eroa muiden vastaavista virheitä. Paitsi tietenkin siten, ettei emk. päätöksiä ole koskaa virallisesti Suomessa tehty tai päätetty tehtäväksi. Kaikki virheet pyritään peittelemään väkisin valtiollisen poliisin toimesta. Valtiossa 'vastuunkanto päätöksistä' tarkoittaa lakimiesringin takaamien sisäpiirisopimusten noudattamista, jossa lakimiesten henki on myt tullut uhatuksi tehdyn maanpetoksen vuoksi.
Puolustusvoiman linjaus on hyvän henkisen maanpuolustuksen mukainen ja vailla todellista käytännön merkitystä; kun kenraalit eivät vaivaudu selvittämään vallitsevaa kenttätilannetta on puolustusvoimien everstin rikottava palvelussääntöä ja urkittava pääesikunnan sijaan asian todellinen laita taatakseen oma työpaikkansa kenraalien virheiden varalta, tai sitten valehtelen.
Puolustusvoimain ylijohto ei ole sisäistänyt puolustusvoimien merkitystä maan turvallisuudelle, eikä osaa kiinnittää huomiota oleelliseen asiaan. Sodankäynnissä omaa kansaa vastaan huolehditaan luodinkestät autot itselle, mutta unohdetaan kansalaisten vastaavan tiestön syvien kuravesimonttujen paikkaamisesta - asia jota on syytä harkita; lakimiehet ja järjestysviranomainen on väline, eivät he sanele miten asiat ovat.
Viranomaiskoneisto ei osaa kiinnittää huomiota valtio virakoneistossa oleviin ongelmiin oikealla tavalla, eikä virkamies ota huomioon tämän virheen suoranaista seuraumusta. Virkamies ja poliitikko sahaa sitä oksaa poikki sahalla, jossa sattuu juuri nyt istumaan. Kun oksa katkeaa, niin siihen vastataan julistamalla poikkeuslaki voimaan sen sijaa, että oltaisiin vaivauduttu selvittämään jo alunperin mistä on kyse.
Suomen valtiokoneistoa ei koskaan aiemmin ole perattu sillä tarkkuudella lievimmästä vaihtoehtosta rankimpaan niin, ettei valtiossa oleva ongelma saa sitä palvelevia virkamiehiä tässä määrin valtaansa.
Valtion palveluksessa oleva virkamies ja poliitikko myös usein unohtaa kysyä kansalaisilta mikä maata vaivaa? -Kun viramies nostaa oman palkkansa ja syö tavallisen kansalaisen pöydän puhtaaksi, niin on syytä pyytää rauhanolosuhteiden vallitessa ulkovaltojen apua valtio-ongelmasta eroon pääsemiseksi. -Ellei ulkovaltoja kiinnosta hoitaa yhteistä asiaa kuntoo suosiolla, niin voivat itse miettiä miksi kovin moni meistä ei ole paennut maapallolta kovin kauaksi. Joskus ongelman ratkaiseminen saattaa tehdä kipeätä ja sattua hetken. Globaalisti ongelmaan löytyy joka tapauksessa ratkaisu; kun et vain unohtaisi valtiosi kouluttamia armeija tihutyöläisiä vapaaksi.
Kunnioittavasti
Åke Tyvi

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Valtion palveluksessa oleva virkamies ja poliitikko myös usein unohtaa"
..eipä siitä mitään hyötyä olisikaan kun kansalaiset eivät kertoisi epäkohtia vaikka kysyttäisiinkin, niin alistetussa asemassa he ovat etteivät he uskaltaisi epäkohtaa kertoa edes anonyymissä kyselyssä.
Osa sitäpaitsi uskoo jatkuvaa propagandaa jonka mukaan kaikki on hyvin.
Älä vaan kerro niille, että meille voi valittaa niistäkin - kunhan saadaan rahat kasaa raporttijärjestelmään (ei enää huvita tehdä ilmaiseksi). Jos rahaa ei tule, niin juuri tuossa yhden kaverin kanssa juttelin noista silkkimatojen kasvattamisesta Thaimaassa. Aika varteenotettava vaihtoehto sekin.
Aina välillä äärioikeiston suolikaasut purkautuvat ikävällä tavalla. No, fasistit ovat fasisteja ja ajetaan maan rakoon.
Suomen puolueet eivät ole äärioikeistolaisia ?
Laitat tietenkin abs ja rel- skaaloille puolueet, niiten keskisysteemin ja hajonnan, sekä oman ideologisen standardisi. Käytä muutamaa ulottuvuutta. Vertaa huviksesi saamaasi tulosta vaikka Ruotsiin, Venäjään, mihin haluat. Kerro palstalla kaikille.
ETEERINEN METAANIKAASU
Eräänlainen hermokaasu sekin. Ainakin sillä perustella, että sen vaikutus joidenkin keskuhermostoon on ny sitten todistettu.
Vaikuttava aine: Eteerinen metaanikaasu (so. suolistokaasu)
Oireet: Tilapäinen keskushermostollinen häiriö, joka purkautuu yleensä valituksena.
Hoito-ohje: Kaasulle altistunut henkilö ohjataan raittiiseen ilmaan ja odotetaan kunnes oireilu on loppunut.
Vastalääke: Kaasunmuodostusta ehkäisevät kemialliset aineet tai soveltuva ruokavalio.
Käyttötarkoitus: Hermosota.
Soveltuvuus: Soveltuu parhaiten suljetussa ahtaassa tilassa käytettäväksi edellyttäen, ettei tilaan ole asennettu tehokasta tuuletusta. Raskaampaan suolikaasutyyppiä voi käyttää myös ulkotilassa, sillä se muodostaa paksun heikosti hajoavan pilven, joka jää tyynellä säällä paikalleen. Sovelutuus tuuliolosuhteuden vallitessa huono kaasun ominaispainosta riippumatta.
Tunnetut sotilas sovellutukset: Tupasota.
Ei poista Suomen puolueitten oikeistolaisuutta.