hui 7 vuotta yh:na oleminen on nyt sitten päättymässä. Tapasin vuosi sitten miehen, joka on hyväksynyt minut ja lapseni täysin... ja ennenkaikkea minä hyväksyin hänet =) Pelottaa vaan, kun on tottunut asumaan yksin ja huolehtimaan kaikista asioistakin yksin... miten yhteiselo alkaa sujumaan.
Mies oli vielä yli vuosi sitten vannonut ettei koske yksinhuoltajiin...hih asiat muuttuu. Nyt on muuttamassa kanssani yhteen. Perheenlisäyksestäkin on jo haaveillut :)
Mikä tässä suhteessa on kaikista ihaninta, niin lapseni hyväksyi täysin miehen. Lapsellani ei ole koskaan isä ollut läsnä...tai edes ei ole nähnyt minulla mitään miehiä. Pieniä mustasukkaisuus kohtauksia tuli alkumetreillä, mutta nyt hyväksyy täysin sen, että äiti halailee toista miestä :)
Toivottavasti suhde nyt vaan kestäisi...
Mutta toivotan muille yh äideille/isille onnea kumppanin etsintään. Joskus voi onnistua ;)
Mies oli vielä yli vuosi sitten vannonut ettei koske yksinhuoltajiin...hih asiat muuttuu. Nyt on muuttamassa kanssani yhteen. Perheenlisäyksestäkin on jo haaveillut :)
Mikä tässä suhteessa on kaikista ihaninta, niin lapseni hyväksyi täysin miehen. Lapsellani ei ole koskaan isä ollut läsnä...tai edes ei ole nähnyt minulla mitään miehiä. Pieniä mustasukkaisuus kohtauksia tuli alkumetreillä, mutta nyt hyväksyy täysin sen, että äiti halailee toista miestä :)
Toivottavasti suhde nyt vaan kestäisi...
Mutta toivotan muille yh äideille/isille onnea kumppanin etsintään. Joskus voi onnistua ;)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä myös seurustellut kohta vuoden uuden miehen kanssa, ja mies lähes asuu luonamme, ja nykyään aina puhuukin jos vaikka joku soittaa hänelle, että "oon kotona" :) ehkä ihan höpöhöpö juttu jonkun mielestä, mutta itselle se merkkaa paljon.
Yhteenmuutosta olen haaveillut, ja kyllä mieskin välillä on jotain vihjassut, mutta silti haluan vielä jonkin aikaa odottaa. Lapsi on ihan hulluna mieheen. Ja mieskin pitää lapsestani, hän oli myös aiemmin ollut sitä mieltä, ettei yksinhuoltajiin sekaannu, mutta kuinkas kävikään :)
elämä tuo ja vie,
mutta aina loppujen lopuksi tuo;
onnea ja iloakin elämään,
yleensä silloin,
kun sitä kaikkein vähiten odottaa.
Onnea.
"Mies oli vielä yli vuosi sitten vannonut ettei koske yksinhuoltajiin..."
Jotenkin tuo oma lauseesi pisti silmääni... Vasta vuodenko mies on kuulunut elämäänne? Jos mies on vasta vuoden ajan kokenut elämää lapsi seurananne, on se lopultakin lyhyt aika alkaa isyyttäkin harkitsemaan. Toivon hartaasti ettet lapsinesi ole hänelle vaan uutta ja mukavaa ajankulua jonka voi sitten jatkosa lopetta kun kotileikit eivät jaksa kiinnostaa.
Toivotan todella onnea.
toki tällaiset asiat olen miettinyt, mutta meidän suhde on ollut alkumetreiltä asti kuin "olisimme tunteneet pidempään". En nyt oikein osaa selittää, mutta jotenkin minulla on varma tunne tästä miehestä.
Vuosi on ehkä lyhyt aika tutustua, mutta luulen tuntevani miehen niin hyvin, että uskallan hänen kanssa yhteen muuttaa. Miehelläni on vikoja, mutta niin on minussakin.
Toisaalta jotkut muuttavat jo yhteen parin kuukausen jälkeen... ja silti onnistuvat suhteissaan.
Kiitoksia kaikille onnittelijoille =)
Samoin täällä uusi suhde. Tosin olemme seurustelleen 3 vuotta, eikä aiota vielä muutamaan vuoteen siirtyä saman katon alle (välimatkaa 1,5km). Molemmilla lapsia. Erotessani usean miehen torjuin, kun ilmoitin että haluan vain luotettavan suhteen, mutta eri kattojen alla. Kannatti valikoida! Nykyiselläni oli sama periaate. =)