LIIKENNEINFOA

Puskuri special: Via Baltica, osa 1
5.11.2004

Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt Euroopan unionin jäseniä, ja Baltian maita halkova tieyhteys houkuttaa autoturisteja entistä enemmän. Puskuri kulki Via Balticaa kaksi viikkoa Puolan rajalle saakka. Matkalta bongattiin moottorikansaa kiinnostavia juttuja.

Tallinnan satamassa tarkistetaan, että kaikki pakollinen varustus on mukana. Liikennevakuutuksesta todistava green card ei ole enää pakollinen Baltian maissa, mutta suositeltava pitää mukana. Palosammutin ja ensiapulaukku ovat pakollisia.
Promilleraja on Virossa 0,2. Sakkorangaistuksia liikennerikkeistä on Virossa viime aikoina kovennettu, sakot tuntuvat nyt mojovalta suomalaisenkin lompakossa. Sakko voi olla jopa 18 000 kruunua toista tuhatta euroa.
Poliisia pakoon on täällä turha yrittää, Viron poliisilla on viisi Subaru Impreza WRX:ää, osa sinivalkoisia, osa siviiliväreissä. Nollasta sataan 6,7 sekuntia.

Sitten varoituksen sana autovarkaista, joita Tallinnassa on poliisin arvion mukaan toista sataa. Varas iskee autoon, jossa ei ole hälytintä, ja varmimmat paikat turistin hukata autonsa ovat satama ja suurten marketien parkkipaikat.
Varas seuraa autoilijaa marketin ovesta sisään varmistaakseen, ettei tämä tule heti takaisin, ja sillä välin varkan kumppani vie auton. Pitkää aika varkaat eivät tarvitse, riittää että turisti käy ostamassa suklaapatukan.
Poliisi neuvoo, että turistiporukasta yhden kannattaisi jäädä autoon vahtiin. JOS lukkotankoa/hälytintä ei ole.

Varkaiden suosikkilistan kärki on tämä: ykkönen Mercedes, kakkonen Audi, kolmonen Volkswagen. Autot puretaan osiksi, ja osia ostavat poliisin mukaan varsinkin taksikuskit.
Työkaluillaan varas saa auton auki ja liikkeelle nopeammin kuin rauhallinen turisti tekee sen avaimillaan.
Elektroninen ajonestolaitekaan ei kaikissa autoissa suojaa varkailta. Vanhempi konstaapeli Urmas Eesaru esittelee pieniä yksinkertaisia laitteita, joilla varas ohittaa ajonestolaitteen vuosituhannen lopun Audeissa ja Volkswageneissa.
Varkailla on sellainenkin laite, joka estää turista saamasta hälytintä päälle. Laite varkaan takin sisällä sotkee turistin kauko-ohjauksen, varkaan tarvitsee vain seisoskella auton lähettyvillä. ELI RATTI/POLJINTANKO MUKAAN !!!
Jokaisen autoturistin kannattaa tarkistaa oma vakuutuksensa, onko varkausvakuutus voimassa Baltiassa lainkaan ja jos, niin kuinka suurella omavastuulla. Kymppitonnin autosta omavastuu saattaa olla Baltiassa varastettuna 2500 euroa, kun se Suomessa olisi vain 150.

www.vakuutusneuvonta.fi

Jos autoon tulee vika kesken matkan, ei paniikkia. Baltian maissa toimii kaupallinen tiepalvelu vuorokauden ympäri. Puhelinsoitto vaan päivystysnumeroon, ja apu kiitää paikalle. Tavallisimmillaan apu maksaa parikymmentä euroa.
121136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ensiapulaukku on pakollinen
Baltian automatkalla et tarvitse kansainvälistä ajokorttia, ja liikennekin on kaikissa maissa tutusti oikeanpuoleinen. Viimeisten tietojen mukaan EU-maissa ei välttämättä tarvita Green Cardiakaan, mutta se on kuitenkin yhä kätevin tapa todistaa auton vakuutusten kunnossa olo. Vihreä kortti onkin suotavaa hankkia aina, kun lähtee ajoneuvolla Pohjoismaita pidemmälle. Useissa EU:hun kuulumattomissa maissa kortti on pakollinen. Kortti on voimassa yhden matkan ajan, joten useaan erilliseen matkaan tarvitaan erilliset Green Cardit. Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa myös tiedustella mahdollisten lisävakuutusten tarvetta.

latviassa ja Liettuassa poliisilla on oikeus periä liikennesakkoja paikan päällä. Taajamissa nopeusrajoitus on Suomen tapaan 50 km/h, Liettuassa ja Puolassa 60 km/h. Maanteillä saa ajaa 90 km/h, Puolassa paikoin myös 100 km/h. Moottoriteillä rajoitus on yleisesti 110 km/h, tosin Puolassa jopa 130 km/h. Alkoholin suhteen Virolla ja Liettualla on tiukka nollatoleranssi, Puolassa promilleraja on 0,2 ja Latviassa 0,5. Turvavyön käyttö on pakollista kaikissa maissa.

Muista tarkistaa auton varustetaso ennen matkaa. Varoituskolmio on pakollinen varuste kaikissa maissa. Ensiapulaukku on Baltiassa pakollinen ja Puolassa suositeltu, samoin vaahtosammutin. Valojen käyttöä vaaditaan Virossa ja Latviassa marraskuun alusta maaliskuun alkuun ja Puolassa lokakuun alusta helmikuun loppuun. Varakanisteriin tankattavan polttoaineen määrää on rajoitettu. Latviassa ja Liettuassa kanisterissa saa kuljettaa bensaa 20 litraa, Virossa 10 litraa. Täytä kanisteri kuitenkin vasta laivamatkan jälkeen, sillä varapolttoaineen kuljettaminen on kaikilla laivoilla kielletty.

Automatkailijan on syytä noudattaa normaalia varovaisuutta kaikissa Baltian maissa, eikä autoon kannata jättää arvoesineitä - näkyville ainakaan. Aina kun mahdollista, auto kannattaa pysäköidä vartioidulle parkkipaikalle. Automatkan reittien suunnitteluun saa apua vaikkapa Internetissä toimivista reittisuunnittelupalveluista, esimerkiksi Via Michelinistä. Liian tiukkaa ohjelmaa autoreissulle ei kannata laatia, mutta jonkinlainen perusrunko on toki hyvä pitää kasassa matkan alusta loppuun. Autolla ulkomaille 2006 - ja Autolla Via Balticalla -oppaita voi tiedustella Autoliitosta.

Teksti: Hanna Pesonen

Äänestä
  • "Kortti on voimassa yhden matkan ajan, joten useaan erilliseen matkaan tarvitaan erilliset Green Cardit"
    .............................................
    GC:n saa kyllä yleensä vuodeksi,tai ainakin vakuutuskauden loppuun asti eikä sitä tarvitse todellakaan välillä uusia.

    Eikä moinen ole pakollinen oikeastaan missään euroopan maassa johon normaali turisti autollaan menee.

    "latviassa ja Liettuassa poliisilla on oikeus periä liikennesakkoja paikan päällä. Taajamissa nopeusrajoitus on Suomen tapaan 50 km/h,"

    Latvian taajamakyltti on valkoinen pitkulainen matala kyltti mustalla tekstillä ja reunoilla,samanlainen mutta aaltoviiva nimen alla on joen nimi.

    "Moottoriteillä rajoitus on yleisesti 110 km/h, tosin Puolassa jopa 130 km/h"

    Ja rajoitus ja käytäntö voi poiketa toisistaan suuresti,rajoitus 130km/h ja käytetyt nopeudet 150-180km/h,eikä poliisin poliisia näkyvissä,taajamia taas valvotaan hyvinkin tiukasti jopa keskellä yötä.

    Äänestä

  • "Kortti on voimassa yhden matkan ajan, joten useaan erilliseen matkaan tarvitaan erilliset Green Cardit."
    Höpö höpö. Green cardin saa halutessaan vaikka vuodeksi.

    "Valojen käyttöä vaaditaan Virossa ja Latviassa marraskuun alusta maaliskuun alkuun ja Puolassa lokakuun alusta helmikuun loppuun."
    ???
    Uskomatonta potaskaa, Virossa ja Latviassa on ollut ajovalojen käyttöpakko vuoden ympäri jo liki vuosikymmenen.

    Äänestä

  • Expat kirjoitti:

    "Kortti on voimassa yhden matkan ajan, joten useaan erilliseen matkaan tarvitaan erilliset Green Cardit."

    ei ainakaan if ja fennia anna vuodeksi greencardia ?

    onko sulla hevosmiesten vakuutustoimisto ?

    http://www.viabaltica.net/viabaltica/fin/estoniafin.htm

    Äänestä

  • väinö kirjoitti:

    ei ainakaan if ja fennia anna vuodeksi greencardia ?

    onko sulla hevosmiesten vakuutustoimisto ?

    If Latviasta saan tasantarkkaan vuodeksi green cardin niin halutessani.

    Suomeen rekisteröidylle kulkupelille saa vihreän kortin ainakin maksetun vakuutuskauden loppuun, ts. jos olet maksanut vuodeksi kerrallaan, niin mitään estettä ei kortin kirjoittamiseen ole.

    no latviasta varmasti saa mitä vain...
    periaatteessa 3 kk pitemmäksi aikaa eivät myönnä
    täällä koska eu sääntöjen mukaan ulkomainen ajokortti pitää vaihtaa paikalliseen vuoden sisällä maahantulosta
    jos edelleen ajelet latviassa suomalaisella kortilla ja olet ollut maassa yli vuoden ei sinulla enää ole ajo-oikeutta latviassa

    Äänestä

  • väinö kirjoitti:

    ei ainakaan if ja fennia anna vuodeksi greencardia ?

    onko sulla hevosmiesten vakuutustoimisto ?

    Keväällä tilasin GC ja tilauksessa viimeinen voimassaolospäivä oli 1.1.2007,ja vakuutusmaksut menee kahdessa erässä,ja tuohon päivään asti se on voimassa kun tuli.

    Yhtiönä Fennia ja varkausvakuutuksen omavastuu Baltiassa on sama kuin Suomessa,normaalistihan se on 10% vahingon arvosta tai vähintään 510€

    Konstin millä tuon lisäomavastuun saa pois saatte itse ottaa selville;)

    Ja huom.mikäli omistat Volvon tai Renaultin,ehdottomasti vakuutukset volviaan,ei mitään lisäehtoja Baltiaan.

    Takavuosinahan tuota GC:tä ei meinannut millään saada kuin matkan ajaksi.

    Äänestä

  • väinö kirjoitti:

    no latviasta varmasti saa mitä vain...
    periaatteessa 3 kk pitemmäksi aikaa eivät myönnä
    täällä koska eu sääntöjen mukaan ulkomainen ajokortti pitää vaihtaa paikalliseen vuoden sisällä maahantulosta
    jos edelleen ajelet latviassa suomalaisella kortilla ja olet ollut maassa yli vuoden ei sinulla enää ole ajo-oikeutta latviassa

    Firman autoon tilasin Green Cardin If:stä. Sanoin että ulkomaan ajoja on paljon. Sain viime vuoden lokakuussa Green Cardin joka on voimassa 31.12.2006 asti. Sama oli edellisenä vuonna.

    Äänestä

  • väinö kirjoitti:

    no latviasta varmasti saa mitä vain...
    periaatteessa 3 kk pitemmäksi aikaa eivät myönnä
    täällä koska eu sääntöjen mukaan ulkomainen ajokortti pitää vaihtaa paikalliseen vuoden sisällä maahantulosta
    jos edelleen ajelet latviassa suomalaisella kortilla ja olet ollut maassa yli vuoden ei sinulla enää ole ajo-oikeutta latviassa

    Mitä ihmettä sinä väiski höpiset ajokortista?

    Äänestä

Tallinnan satamassa ei ole auton varusteita tarkastettu koskaan. Mulla on varmasti yli 200 maahan saapumista autolla.

Nuo varusteet on pakolliset, ja eikös jokaisella järkevällä ole ne aina mukana muutenkin?

Lisäksi promilleraja Virossa on 0.0 promillea. Eli aamulla tarkkana!

Äänestä

Sattuuko kenelläkään olemaan tuota kaupallisen tiepalvelun numeroa? Toimiiko se koko Baltian alueella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

relax kirjoitti:

Puskuri special: Via Baltica, osa 1
5.11.2004

Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt Euroopan unionin jäseniä, ja Baltian maita halkova tieyhteys houkuttaa autoturisteja entistä enemmän. Puskuri kulki Via Balticaa kaksi viikkoa Puolan rajalle saakka. Matkalta bongattiin moottorikansaa kiinnostavia juttuja.

Tallinnan satamassa tarkistetaan, että kaikki pakollinen varustus on mukana. Liikennevakuutuksesta todistava green card ei ole enää pakollinen Baltian maissa, mutta suositeltava pitää mukana. Palosammutin ja ensiapulaukku ovat pakollisia.
Promilleraja on Virossa 0,2. Sakkorangaistuksia liikennerikkeistä on Virossa viime aikoina kovennettu, sakot tuntuvat nyt mojovalta suomalaisenkin lompakossa. Sakko voi olla jopa 18 000 kruunua toista tuhatta euroa.
Poliisia pakoon on täällä turha yrittää, Viron poliisilla on viisi Subaru Impreza WRX:ää, osa sinivalkoisia, osa siviiliväreissä. Nollasta sataan 6,7 sekuntia.

Sitten varoituksen sana autovarkaista, joita Tallinnassa on poliisin arvion mukaan toista sataa. Varas iskee autoon, jossa ei ole hälytintä, ja varmimmat paikat turistin hukata autonsa ovat satama ja suurten marketien parkkipaikat.
Varas seuraa autoilijaa marketin ovesta sisään varmistaakseen, ettei tämä tule heti takaisin, ja sillä välin varkan kumppani vie auton. Pitkää aika varkaat eivät tarvitse, riittää että turisti käy ostamassa suklaapatukan.
Poliisi neuvoo, että turistiporukasta yhden kannattaisi jäädä autoon vahtiin. JOS lukkotankoa/hälytintä ei ole.

Varkaiden suosikkilistan kärki on tämä: ykkönen Mercedes, kakkonen Audi, kolmonen Volkswagen. Autot puretaan osiksi, ja osia ostavat poliisin mukaan varsinkin taksikuskit.
Työkaluillaan varas saa auton auki ja liikkeelle nopeammin kuin rauhallinen turisti tekee sen avaimillaan.
Elektroninen ajonestolaitekaan ei kaikissa autoissa suojaa varkailta. Vanhempi konstaapeli Urmas Eesaru esittelee pieniä yksinkertaisia laitteita, joilla varas ohittaa ajonestolaitteen vuosituhannen lopun Audeissa ja Volkswageneissa.
Varkailla on sellainenkin laite, joka estää turista saamasta hälytintä päälle. Laite varkaan takin sisällä sotkee turistin kauko-ohjauksen, varkaan tarvitsee vain seisoskella auton lähettyvillä. ELI RATTI/POLJINTANKO MUKAAN !!!
Jokaisen autoturistin kannattaa tarkistaa oma vakuutuksensa, onko varkausvakuutus voimassa Baltiassa lainkaan ja jos, niin kuinka suurella omavastuulla. Kymppitonnin autosta omavastuu saattaa olla Baltiassa varastettuna 2500 euroa, kun se Suomessa olisi vain 150.

www.vakuutusneuvonta.fi

Jos autoon tulee vika kesken matkan, ei paniikkia. Baltian maissa toimii kaupallinen tiepalvelu vuorokauden ympäri. Puhelinsoitto vaan päivystysnumeroon, ja apu kiitää paikalle. Tavallisimmillaan apu maksaa parikymmentä euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu