Kirjoitanpa tänne muutaman rivin tapahtumasta jota seurasin VT8:lla 28.4 noin klo 18.30.
Sankarina toimi eräs Tiilxxxx Ruukxx teksteillä ja logoilla varustettu yhdistelmäajoneuvo ja suuntana oli etelä, välillä Rauma - Laitila.
Vaunun rekisterinumero syöpyi mieleen, mutta harmi etten huomannut videoida tapahtumaa.
100 km/h rajoitusalueellahan henkilöautot saavat pääsääntöisesti hitaammin liikkuvan raskaan kaluston kiinni ja perään syntyy jonoja ja tästä taas seuraa ohittamistarve. Näin oli tässäkin tapauksessa ja jonon perään päästessäni odottelin että näin tapahtuisikin.
Matka jatkui ja kummastelin miten paljon yhdistelmä heilui keskitiellä ja vastaantulevien kaistalla kunnes siitä ei voinut päätellä muutakuin, että kyseessä ei ollutkaan sivutuuli tai vahinko koska tätä jatkui kilometri kaupalla, keskellä metsäisiä osuuksia ja siitä löytyi tietty säännönmukaisuus.
Kuljettaja siirtyi keskitielle tai vastaantulevien kaistalle jos perässä tuleva auto koetti nähdä tuleeko vastaantulijoita pakottaen tämän siirtymään vielä enemmän vasemmalle. Jos vastaantulijoita ei ollut tämä rautainen ammattilainen siirsi autonsa toista metriä vastaantulevien puolelle ettei takanatulija vain sopisi ohi.
Tuohan olisi tietysti voinut johtua muustakin, mutta lähemmäs päästyäni huomasin että samainen kuljettaja myös vilkutteli ajoittain jarruvaloja ja heilutti nyrkkiä käsi ulkona ikkunasta takana tuleville samaan aikaan kun vastaantulijat väistelivät tien penkereelle.
Homma toimi todella, koska takana tulijat eivät uskaltaneet ohittaa tätä kaveria.
Vaikka kaikenlaista on jo kuvitellut nähneensä niin tuo kyllä vei voiton edesvastuuttomuudessaan ja välinpitämättömyydessään muista tielläliikkujista.
Tuo oli sen tason toimintaa että ilmoitin asiasta eteenpäin ja toivottavasti hänet liputettiinkin tien sivuun, ennenkuin joku jäi alle, mutta onko tuon tyypin oikea paikka jatkossakaan penkin ja ratin välissä millään ruohonleikkuria isommalla laitteella?
Onko tämä nyt toimintamalli mihin teillämme täytyy alkaa jatkossa varautumaan ja pitääkö itsellekin hankkia riittävästi tonneja alle pärjätäkseen tiellä ?
Sankarina toimi eräs Tiilxxxx Ruukxx teksteillä ja logoilla varustettu yhdistelmäajoneuvo ja suuntana oli etelä, välillä Rauma - Laitila.
Vaunun rekisterinumero syöpyi mieleen, mutta harmi etten huomannut videoida tapahtumaa.
100 km/h rajoitusalueellahan henkilöautot saavat pääsääntöisesti hitaammin liikkuvan raskaan kaluston kiinni ja perään syntyy jonoja ja tästä taas seuraa ohittamistarve. Näin oli tässäkin tapauksessa ja jonon perään päästessäni odottelin että näin tapahtuisikin.
Matka jatkui ja kummastelin miten paljon yhdistelmä heilui keskitiellä ja vastaantulevien kaistalla kunnes siitä ei voinut päätellä muutakuin, että kyseessä ei ollutkaan sivutuuli tai vahinko koska tätä jatkui kilometri kaupalla, keskellä metsäisiä osuuksia ja siitä löytyi tietty säännönmukaisuus.
Kuljettaja siirtyi keskitielle tai vastaantulevien kaistalle jos perässä tuleva auto koetti nähdä tuleeko vastaantulijoita pakottaen tämän siirtymään vielä enemmän vasemmalle. Jos vastaantulijoita ei ollut tämä rautainen ammattilainen siirsi autonsa toista metriä vastaantulevien puolelle ettei takanatulija vain sopisi ohi.
Tuohan olisi tietysti voinut johtua muustakin, mutta lähemmäs päästyäni huomasin että samainen kuljettaja myös vilkutteli ajoittain jarruvaloja ja heilutti nyrkkiä käsi ulkona ikkunasta takana tuleville samaan aikaan kun vastaantulijat väistelivät tien penkereelle.
Homma toimi todella, koska takana tulijat eivät uskaltaneet ohittaa tätä kaveria.
Vaikka kaikenlaista on jo kuvitellut nähneensä niin tuo kyllä vei voiton edesvastuuttomuudessaan ja välinpitämättömyydessään muista tielläliikkujista.
Tuo oli sen tason toimintaa että ilmoitin asiasta eteenpäin ja toivottavasti hänet liputettiinkin tien sivuun, ennenkuin joku jäi alle, mutta onko tuon tyypin oikea paikka jatkossakaan penkin ja ratin välissä millään ruohonleikkuria isommalla laitteella?
Onko tämä nyt toimintamalli mihin teillämme täytyy alkaa jatkossa varautumaan ja pitääkö itsellekin hankkia riittävästi tonneja alle pärjätäkseen tiellä ?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olet nähnyt vain unta :)
Provokaatiolle tyypillistä on kai kärjistäminen ja asioiden esittäminen tyyliin "jätin Civicillä Ferrarin valoista lähtiessä" joista joko puuttuu oleellisia taustatietoja tai sisältö on täysin tuulesta temmattu ja sillä kosiskellaan suurempia massoja esittämään vastaväitteitä.
Mielestäni pyrin pysymään kertovassa tyylissä, mutta valitan lipeämistä, jos näin kävi.
Ja myönnetään, että olisin toivonut näkeväni vain unta, mutta valitettavasti näin ei ollut.
Sisältö ei kohdistunut ryhmään vaan yhteen sen jäseneen. Kyseinen ryhmä on kuitenkin sellainen jolta ainakin itse olen tottunut odottamaan pääsääntöisesti asiallista käyttäytymistä tienpäällä ja koska kyse on ammatista sen pitäisin olla itsestäänselvää.
Toki henkilöautoilijoiden joukosta löytyy huomattavasti enemmän niitä joita ei saisi tielle päästää, mutta ammatikseen autoa ajavien joukossa karsinnan olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin ja itse koen muiden kannalta vaarallisemmaksi sen, että tuota harrastetaan kymmeniä kertoja Keijo Keskiverron Corollaa raskaammalla ja kankeammalla ajoneuvolla.
"Provokaatiolle tyypillistä on kai...joista joko puuttuu oleellisia taustatietoja"
Viestistäsi puuttui oleellisia taustatietoja, kuten oliko keltaista viivaa silloin kuin joku yritti ohittaa rekkaa. Tai oliko muuten huono näkyväisyys ohitukselle. Oliko vastaan tulossa autoja joita ohittava henkilöauto ei olisi havainnut riittävän ajoissa.
"..heilutti nyrkkiä käsi ulkona ikkunasta takana tuleville samaan aikaan kun vastaantulijat väistelivät tien penkereelle."
Ei provoava viesti?
Yleisesti, ei ole vain ammatikseen ajavien velvollisuus käyttäytyä asiallisesti tien päällä. Asiallista käyttäytymistä odottaa jokaiselta joka on liikenteessä. Saako siis sinun mielestäsi aivot heittää narikkaan siinä vaiheessa kun pääsee töistä ja lähtee omalla autolla liikenteeseen? Sen käsityksen viestistäsi saa.
Mutta siis sinä olit raskaalla ja ihmettelit henkilöauto juntin tekemisiä? Elä huoli niin mäkin ihmettelen tosi usein!!!
Henkilöautoilijoita tässä pyrittiin käyttämään keiloina hieman isommalla pallolla, eikä toisinpäin. En oikein usko, että kukaan olisi henkilöautolla edes puolileikillään yrittänyt kiilata vierelle nousevaa yhdistelmää ojaan kun lopputuloksen voi arvata suht kevyellä päättelytyöllä.
Kirjoitin oikeastaan siksi, että muutamilta henkilöautoilijoilta tuollaista voi ajoittain jopa odottaa ja toki heidätkin on saatava pois muiden joukosta, ja sen näkee joka päivä tiellä kuinka vielä suurempi määrä tekee jotakin muuta typerää, mutta ammattilaisten asenteen ja kärsivällisyyden pitäisi olla aivan jotain muuta.
Toisaalta, nyt alkaa kiinnostamaan yleisestikin muutamien raskaan liikenteen kuljettajien asennoituminen pienempiä ajopelejä kohtaan. Onko perässä roikkuminenkin tapa näyttää näille henkilöauto junteille keitä varten tiet on rakennettu, koska kuljettaja tietää aivan varmasti miten se vaikuttaa kuljettajaan edessä olevassa vain rekan eturenkaan kokoisessa autossa?
Meitä on moneen junaan. Paskaako näistä meteliä nostamaan, ilmottaa vaikka poliisille/kuljetusliikkeelle ja antaa olla... Oon mä itekin muutaman kerran ilmottanut, ja työkseni ajan itekin
Se on totta, että meitä on moneen junaan. Muutamien asioiden suhteen onneksi ja toisten taas valitettavasti.
Eiköhän asia ole jo korjaantunut, mutta saattaa se silti pistää miettimään mitä tekee jos näkee samanlaisen auton edessä lähiaikoina.
Onnea ja menestystä ala-arvoiseen kuntoon päästetyllä tieverkolla jatkossakin erikokoisilla ajoneuvoilla liikkuville, sekä ammattilaisille ja amatööreille !
Mitä siinä rekassa luki ja mikä oli sen perävaunun rekisterinumero?
se sulle kuuluu?
Rekan kuskin tunnista jo noista suht tyhjentävistä tuntomerkeistä?! Eli te jotka ajelette noilla tunnuksilla voitte varmaan välittää viestin sille Ääliölle,ettei noin voi tehdä enää kenenkään ottamati siihe kantaa. Sil kehtaan väittää,että ko. henkilö erottuu joukosta myös muutenkin.
Ajelin tänään henkilöautolla paluuliikenteessä ja törmäsin ilmiöön painajainen tiellä eli rekka. Rekka ajoi rajoitusten mukaan, mutta jonoja syntyi kun ohittaminen tökki kovan liikenteen vuoksi. Siinä manasin tätä painajaista ja kuuntelin radiosta Matti Eskoa...Kuuntelin laulun sanoja...Takaa lähti auto ohittamaan minua ja edellä menevää henkilöautoa ja rekaa, vauhti kyllä nousi, kun kaikki ohitettiin kerralla...Ok jokainen saa vapaasti ohittaa, mutta samalla tajusin yhden asian...Voi hitto, rekka miehiä syytetään milloin mistäkin ja nyt tuo autoilija teki tollasen ohituksen. Arvatkaa miksi ohitus raivostutti?no katsokaa nämä teiden valtiaat henkilöautot, jolla itsekin ajoin saa ohittaa keltaisella viivalla ...matti Eskon laulussa laulettiin samalla siitä saako rekkamies työstään arvostusta...Kuunnelkaa ja miettikää!en halua puolustaa rekkamiehiä, mutta jouduin toteamaan että kyllä me viisaat henkilöautoilijat taidamme olla suurempi turvallisuusriski!
En tiedä kuskin ajatuksia, jos hän on tehnyt tälläin...
Itse olen vasta alottelemassa yhdistelmä hommia, ja nuppia olen ajanut jo 5 vuotta, ja olen kyllä nähnyt jo jonkin verran tienpäällä, mutta vastaavaa "ammattikuskia" en ole kyllä vielä tavannut...
Onhan itsellänikin ollut joskus tien päällä hermot kireällä kiireen ym. takia, mutta olen silti pyrkinyt tähän "teiden ritari" nimikkeen alle...
Kuvauksen mukaisella kuskilla on ilmeisesti lievä asenne ongelma, eikä hän mielestäni sovi tälle alalle.
Edetä raskaaseen. On tuo mahdollista kun olen joskus kuullut jossakin baarissa kun joku "kolleega" kehuu vastaavilla tempuillaan. Ne on niitä joiden itsetunto ei kestä,tulla ohitetuksi. Se ei kestä vaikka ajaisivat fillarilla...
Puolisoni kertoi perjantaina vastaavanlaisesta tapahtumasta 9-tiellä. Siellä oli asialla "irtoperä-veturi LKW W..... -kärryllä. Joka myös aiheutti haittaa tarkoituksella ja vaikeutti ohituksia ja vastaantulioita. Ajamalla vastaantulioiden puolella osittain.
Nämä kuljettajat ovat niitä jotka toteennäyttävät ne tarpeet joista kansa puhuu ja vaatii "päätä vadille".
Jos ihminen haluu toimia väärin,sitä ei voi estää. On kyseessä sitten millainen toiminta tahansa. Ei auta koulutus,valistus eikä säännöt.
että joku viitti vappuna olla töissä kun jotkut työläiset oli rennosti vapaalla.sellaset työläiset saa vapaalla olijoita härnätä jos siltä tuntuu.
Itse ajoin tuurauskeikkana eräänä perjantaina irtoperäyhdistelmällä Tampereelta Jyväskylän kautta kohti Varkautta . Jo ennen oritupaa olin kohdannut 6 (kuusi) kappaletta hulluja ohituksia henkilöautoilta vaikkakin niin edessä kuin takana oli jonoa sen mitä silmällä näki . Siis turhia ohituksia . Mutta varsinainen tapahtuma ketju alkoikin Pieksämäeltä Varkauteen menevällä osuudella . Letkassamme meni ensin "Valion" täysputki ja sitten hyvällä turvavälillä Sisu tukki yhdistelmä , täydessä lastissa molemmat ilmeisesti kun mäkiin hyytyivät sen verran paljon . Itse tulin tyhjällä puolikkaalla heidän jälkeensä . Meitä seurasi noin tusinan verran eri kokoisia henkilö ja paketti autoja . Sitten huomasin peilistä jollakin olevan kiire ja ohittelevan takanani olevia ja sillä tiellä ei ole hirveesti hyviä turvallisia ohitus paikkoja .
Ensiksi tuli tumman sininen VW Golf variant joka ohitti minut oikealle kääntyvässä mutkassa , tupla keltaisella , niin että vastaantulijan hengen pelastamiseksi jouduin tekemään äkki jarrutuksen jotta tällä ohittajalla olisi tilaa tulla omalle kaistalleen , minun eteeni , ilman kolaria. Noh eipä päästy kuin puoli kilometriä kun tämä VW lähti taas oikealle kääntyvässä mutkassa ohittamaan tukkiautoa näkemättä oikeasti mitä tulisi vastaan . Itse kun pidin mielestäni riittävää turvaväliä edellä ajaneisiin , näin että meitä tulisi vastaan moottoripyöräilijä ja sen takana harmaa 124 Scania jakari . VW pääsi tukki kärryn puoleen väliin ennen kuin tajusi ettei ehdi ohi ajoissa. Siitä tilanteesta toivuttuaan ( noin pari kilometriä) VW lähti ohittamaan tukki sekä "jäätelö" autoa risteysalueella josta oli vielä ennakkomerkit ( Siikamäen risteysalue )
Tämä oli liikaa itselleni ja soitin 112. Ilmoitin tapahtuneesta ja toivoin että olisi partio lähellä joka voisi hillitä tämän kaverinmenoa ennekuin kävisi hassusti.
Ei mennyt kuin pari minuttia niin musta VW Golf 3 ov TDI teki myös tupla keltainen / risteysalue ohituksia päästäkseen meistä ohi . Samat liikkeet teki myös VW passat heti perään .
Poliisi partio oli sitten pysäyttänyt pysäkille kyseisen farmari volkkarin muutaman kilometrin päässä.
Vähän ennen Varkauden ABC-asemaa poliisin partio soitti minulle ja ilmoitti että Golfin kuljettaja kiisti tehneensä minun väittämiä asioita . Vedin puhelun aikana taukopaikalle joka on juuri ennen ABC-asemaa. Juuri kun lopetin puhelun saapui kyseinen Golf samalle taukopaikalle ja alkoi minulle huutamaan että " mikä v...n mulkku minä olen . Älä enää ikinä puutu toisten asioihin tai hän vetää lättyyn"
Otin poliisilta selvää mitä he voivat tehdä tilanteessa tälle henkilöautoilijalle , oli vastaus että eivät mitään ellen minä nosta rikosilmoitusta henkilöautoilijaa vastaan .
Tämä tapahtui siis 28.04.2006 noin kello 19.30 ja minulla on kyllä autojen niin kuin rekkojen rekkarit muistissa mutta mielestäni sekin jo varmasti jäi Golf kuskille mieleen rauhoittavana asiana kun poliisit pysäyttivät hänet sinne pysäkille . En halua tehdä rikosilmoitusta koska se veisi liikaa tehokasta työaikaa jo niin ylityöllistetyiltä poliiseilta.
Mielestäni nykyä henkilöautoilijoilla on liian kova kiire "kuolemaan".
Siis minun vinkki on muillekkin autoilijoille , niin isoilla kuin pienillä ajaville , soittakaa törkeissä tilanteissa aina poliisille jos vaikka olisi partio lähellä ja niillä olisi aikaa "rauhoittaa" liian suuria riskejä ottavia kuljettajia . kyllä se pysäytys aina rauhoittaa turhaa kiiretä vaikka siinä poliisi ei muut antaiskaan.
Tietenkin tuollainen tahallinen heijaaminen ja ohitusestely on vähemmän suotavaa. Mutta jos hakee tilanteeseen jotain selitystä. Niin tulee mieleen sellainen yleinen asia ruuhkaliikenteessä. Etenkin paluu- ja menoliikenteen aikana.
Henkilöautoilijoiden on päästävä siitä yhdistelmästä ohi vaikka muuten liikennevirran vauhti sitä ei edellyttäisikään. Ja sitten kun on päästy yhdistelmästä ohi, niin vauhti loppuu siihen paikkaan. Koskapa jono ei kuitenkaan vedä määräänsä enempää. Se aiheuttaa vaan jonossa turhaa haitariliikettä, ja siellä yhdistelmän ratissa sen tuntee rajuimmalla tavalla. Ja se ei olekkaan sitten niin kivaa raskaalla kuormalla tehdä sitä pumppausliikettä.
Talvirajoitukset sopivat paremmin yhteispeliin, koska kaikkien ei välttämättä pidä päästä siitä vähän hitaammasta ohi. Ja toisaalta moni henkilöautoilija ajaa sadanrajoitusalueella 90km/h ja kahdeksankympin alueella juuri ja juuri 80km/h. Siinä ei ole suurta eroa, kun yhdistelmät ajavat tasaisesti yleensä n. 84-86km/h.
Ajelin tampereella kohti pirkkalaa jyväkylästä päin kun juuri ennen moottoritien loppua musta bmw ohitti reilulla vauhdilla minut ja samantien kun pääsi eteen jarrutti vauhdin 60km/h noh vilautin pitkiä koska edessä on nousu eikä tee mieli lähteä siihen 60 vauhdista 60tn koko painolla.
siitähän tämä jäteöljy vatkaimen kuski innostui lisää jarruttelemaan ja esittelemään keskisormea penkkien välistä.
noh lähdimme laskemaan pirkkalan notkoon ja lähdin kyseistä baijerilaista kehitintä ohittamaan kunnei se enää kulkenut kuin 30 km/h.
kuten kaikki gollegat arvaakin se kaasukin löytyi siinä vaiheessa ja siinä sitä mentiin rinta rinnan mäkeä alas jolloin luovutin ja siirryin torvi soiden perään.
siitä sitten matelemalla mäkeen johon tämä ervasti oli pyssännyt mutta en uskaltanut itse pyssätä koska edellisetkin hampaat on ulosotossa jotka kyllä lähti eritilanteessa vastapuolelta.
tämän jälkeen ajelin rajasalmen sillan kahvilalle asti jossa virkavalta liputti sivuun ja alkoivat moittimaan että olen ahdistellut muita tiellä liikkujia noh ei siinä mitään kaivoin piirturista kiekon ja näytin mistä oli kyse.
hetken virkavalta sitä ihmetteli ja totesi että nyt täytyy alkaa selvittämään kuka teki ilmoituksen koska kyseessä oli perätön ilmianto.
kuinka ollakkaan kyseinen peniksen jatke ajoi juuri silloin siitä ohi ja poliisit perään ja nokian risteykseen päästyäni siellä tämä ei ehkä enää niin rehvakas bemari kuski istskeli virka-autossa.
tämä tapahtui muutama vusoi sitten ja silloin ajattelin että onneksi noita ei voi olla paljon mutta kuinka ollakkaan niitä piisaa vuodesta toiseen.
mennään ohi mitä hullumissa paikoissa ajellaan kärryn puskurissa kiinni valot vilkkuen ajellaan 60 edessä ja sitten kun yrität ohittaa het löytyy hukassa ollut kaasupoljin jne jne jne jne .
eli kyllä niitä löytyy auton koosta riippumatta
kun en halua jotain VITUN henkilö autoa siihen eteen VITTU pelleileen.
aivan varma jos nyt on 100 rajoitus kilsan päästä 80 ihan varma että teen kaikkeni ettei ohi tulla.
olen puhunut.