on huostaanotettu pari kk sitten kolme pientä lasta oman sairaalahoitoni aikana ja nyt kotiuduin ja oli kokous sossujen kanssa ja saan lapset luokseni kerran kuukaudessa yhdeksi viikonlopuksi??? Niin vähäksi aikaa???onko tämä laillista ja norrmaali käytäntö ja olen ihan kunnossa jo ja he ilmoittivat että lapsien huostaanotto jatkuu kuitenkin ja minulla ei ollut mitään sanavaltaa???auttakaa!!!
onko normaalia
kun minulta
222276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Niinhän se minultakin vietiin pienokainen sairaalahoidon aikana ja saan lapseni 2vkl/kk kotilomille. Sananvaltaa ei juuri ole mutta taistella voi!vääryyksiä tehdään ja asioilla liioitellaan hyvinkin paljon.
Saanko kysyä missä sairaalassa olit?
asiamieheen ja toiseksi pyydä teidän perheen asiakaspaperit lastensuojelusta
käytöönne huoltosuunitelmineen kaikkineen.
Isoihin instansseihin suoraan!Sossu on sossu,eikä muuta.Eduskunnan oikeusasiamies on yksi,ja tehdä asiasta julkinen,ministerit,ja kaikkein eniten kannattaa ottaa yhteyttä PESUEeseen!
on tuskin se että olit sairaalassa.Syy huostaanottoon on ollut jo ennenkuin menit sairaalaan,mutta et ehkä osannu nähdä sitä?
Ja ehkä myös syy miksi jouduit sairaalaan?
En usko jos asiat ok kotona ja menet umpisuoli leikkaukseen,ole riittävä syy huostaanottoon...(jos ei tietty jätä lapsia heitteille)
Jos on mieleterv.ongelmia ja tarvitsee hoitoa ei se paraneminen ole niin nopeaa,ja lapset tarvitsevat huolenpitoa ja jatkuvuutta.
Melkein mikä vain voi olla syy lapsen sijoitukseen ja sitä kautta huostaanottoon:( en jättänyt sairaalaan joutuessani lasta heitteille vaan sillä oli hoitaja(oma mummi) ja kun tämä ei voinut töiden alkaessa hoitaa niin sittempä vain muksua kiikutettiin eikä edes tultu miesystävältäni kysymään josko jatkaisi siihen saakka kunnes toipuisin!!!!!!!
kirjoitat tietäväsi, että kirjoittajan huostaanoton syyt
olivat jo olemassa ennen
häneen sairaalaan joutumista.
Jättäkää jo se hokeminen vanhempien ymmärtämättömyydestä lapsensa huostaanoton syihin:
viranomaisenhan on jo Suomen lakienkin mukaan selvitettävä asiakkalleen
ja eritoten sosiaaliviranomaisten
omille lastensuojelun asiakkailleen,
että millaisesta asiasta ja viranomaiskäsittelystä
perheen kohdalla on kysymys.
Joten "vika/syy" ei todellakaan ole siinä,
että lapsen vanhemmat eivät edes YMMÄRRÄ
lapsensa huostaanoton syitä,
vaan siinä ettei viranomainen
osaa/kykene kertomaan,
mitkä ovat huostaanoton syyt.
Lastensuojeluasetus 16.12.1983/1010
...
"Huoltosuunnitelma laaditaan yhdessä asianomaisten kanssa.
Huoltosuunnitelmaan kirjataan ne
o l o s u h t e e t ja a s i a t,
joihin pyritään v a i k u t t a m a a n
sekä k e i n o t ja arvioitu aika, jonka kuluessa tavoitteet pyritään toteuttamaan. Suunnitelmasta on myös käytävä ilmi, kuinka usein suunnitelma on tarkistettava.
Huostaanotettua tai avohuollon tukitoimena sijoitettua lasta koskevaan huoltosuunnitelmaan kirjataan lisäksi
s i j o i t u k s e n t a r k o i t u s
ja t a v o i t t e e t,
erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle, hänen vanhemmilleen ja häntä hoitaville ja kasvattaville henkilöille sekä se, miten yhteistoiminta ja yhteydenpito lapsen vanhempien ja muiden hänelle läheisten henkilöiden kanssa toteutetaan ja se, miten jälkihuolto toteutetaan. (15.6.1990/546)
Huoltosuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa erillisellä hoito- ja kasvatussuunnitelmalla.
......
huostaan oton syy.
Kerro lisää jos pystyt.
Näin se vaan on. Muutakin on oltava. En tunne tapausta ja silti olen siitä vakuuttunut.
(Ja seuraavaksi varmaan Auran tapaus taas esille.
Ei auta näitä onnettomia vanhempia se, että vakuuttuvat tulleensa väärin kohdelluiksi.)
ole ollenkaan.
Se on poikkeuksellinen toimenpide, ei normaali.
Normaalia on, että vanhemmat hoitavat jälkikasvunsa tai vastaavat siitä, ei yhteiskunta.
Selvitä syyt ensin itsellesi.
Siitä alkaa tie normaaliin perhe-elämään.
Tsemppiä.
huostaanottajat tarvitsevat lapsia toimenpiteidensä kophteeksi, keksivät tarvittaessa huostaanoton syyt ja perustelut itse. multakin vietiin lapsi koska tarvitsin sairalahoitoja /ei psykiatrinen vaaan gynekologinen syy, lapsi ollut jo kohta puolitoista vuotta huostaanotossa kun syitä keksitää n koko ajan lisää miksi piti tehdä kiireellinen huostaanotto... asiamme muuten kunnossa!
paksua
olisi muuten aihetta arvostellakaan.
On herättänyt melkoista ihmetystä seurata näiden palstojen jääräpäinen vastaan väittäminen asioissa, joista väittäjällä ei ole riittävästi tietoa sanoa yhtään mitään. Aika säälittävää väittää, etteikö huostaanoton syyksi riittäisi äidin sairaalassa olo. Ei se lain mukaan riitäkään, mutta monta sossua löytyy, joille riittää.
Sain tänään tuttava juristilta kuulla, miten hän oli saanut estetyksi virantoimituksen jatkumisen opiskelijaneitoselta, joka tehtaili huostaanoton parille sisarukselle riittämättömin perustein. Purku on sitten kokonaan eri juttu ja siltä osin asian käsittely onkin vielä kesken.
On herättänyt melkoista ihmetystä seurata näiden palstojen jääräpäinen vastaan väittäminen asioissa, joista väittäjällä ei ole riittävästi tietoa sanoa yhtään mitään. Aika säälittävää väittää, ettÄkö huostaanoton PURUN syyksi riittäisi äidin sairaalasta kotiutuminen. Ei se lain mukaan riitäkään, mutta monta BIOA löytyy, joille SE TUNTUU riittäVäN.
Että zilleen
oliko sulla sukupuolitauti?
työtöntä sossuun tätiä.Etkö? en mäkään koska ne voi itse järjestää itsellensä töitä.Se on aika helppoa ja kuka sitä kritisoi.Kuka sanoo ettei se ole tehnyt töitänsä oikein.Onko kunnan virkakoneisto niin sisäänlämpiävä ettei sitä saa kritisoida.Se kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.Tietääkö joku sossun tädin joka olisi purkanut huostaanoton suopeasti? olis kiva tietää.
Ehkäpä kohdallasi olisi pitänyt tehdä avohuollon sijoitus ensin ja sitten vasta lähteä huostaanottoon. Paha sanoa, kun ei tiedä mikä on historia. Ota yhteys sosiaaliasiamieheen.
Huostaanottoon tarvitaan kolme kohtaa. Joista yksi ja minulle tärkein on se, että lapselle ei voida taata asianmukaisia kasvuolosuhteita.
Sijaisäitinä minua ei voi vähempää kiinnostaa mitä te olette tehneet jotta lapset on huostaanotettu. Sen minä tiedän, jos en muuta, että syy huostaanottoon on iso ja se kohdistuu aina lapsen huonoon elämään. Jos se voidaan välttää niin en aio puolustella yhtään biovanhempaa vaan toivoa, että lapsi voi kaikesta huolimatta kasvaa normaaliksi.
Itse olet soppasi keittänyt. Se miten sen maustat riippuu sinusta itsestäsi.
.....
ja toivottavasti et itse koskaan,
sairastu, joudu työttömäksi, eroa jne....
ettet vaan joudu kolmen kohdan käsitteleyyn
= sossuun ja lastensuojeluunn.
ja ainoa yhteyteni sossuihin on sijaisvanhemmuus.
kuinka yleistä on loppuunpalaminen ja masennus??
Jos uupumus johtaa masennukseen, on siitä paraneminen yleensä pitkä prosessi. Silti siitä parannutaan TÄYSIN TERVEEKSI JA TYÖKYKYISEKSI!!
Ei silloin voi vedota äidin mielenterveysongelmiin, jotka ovat hoituneet. Kyseenalaista myös on, pidetäänkö depressiota lainkaan mielenterv,ongelmana???
Mutta sossut tuntuvat takertuvan siihen kuin hukkuva oljenkorteen.
Leima otsaan ja lapset pois.
Luuletko, ettei sijari voi masentua?? Harmi vain, että hän saa kaiken tuen ja avun, jaksaakseen sijoitetun lapsen kanssa? Ei hänen otsaansa leimaa lyödä, koska sehän särkisi sädekehän??
Meistä ihmisistä KUKAAN ei ole täysin terve mieleltään??
Terveyden ja sairauden raja on hyvin häilyvä???
Jokaisessa on terveitä ja "sairaampia" alueita.
Yksi sijari toi jaksamattomuutensa esiin ottamalla rakastajan, jota tapasi jopa lasten nähden???
No tuo perhekuvio johtikin eroon, mutta lapset jäivät ukon hoitoon, vaikka omat vanhemmat olisivat hoidosta selvinneet???
Lopettakaa se äitien ja isien haukkuminen ja myöntäkää, ettette ole mitään jumalia.
Luin äskettäin joensuulaisesta perheestä, joilta oli poika haettu koulusta nuorisokotiin?
Tässäkin tuli hyvin esiin törkeä vallankäyttö. Sen myöntää jo korkeimmat päättäjätkin, että lapsilla tehdään kauppaa, mutta kukaan ei TEE MITÄÄN OIKEASTI?
Lapset ovat yhteiskunnan vallankäytön ja rahanahneuden uhreja ja jälkihoito valitettavan usein jää omalle äidille ja isälle??????
Jos olet itsemurhaa yrittänyt ja siksi sairaalassa en usko että ne ihan heti uskoo sun jaksamiseen.Masennuksesta toipuminen voi kestää monta kuukautta.Tukitoimia on monenlaisia mutta ne annetaan yleensä ennen sijoitusta.Miksi ihmeessä tätä palautusasiaa ei tueta paremmin?Mikä hiton juttu se on että pitää hajottaa perheet taivaan tuuliin?Oletko yksihuoltaja?Ymmärrän että jos ei ole äitiä niin jonkun pitää se porukka hoitaa.Se on ihan okei.Mutta lapset takas äitille jos on terve.Oletko näyttänyt lääkärintodistuksen että olet terve?Systeemissä mätää?Oma poika ollut 4 v huostassa ja näemme edelleen vain kerran kuukaudessa.silloin sij.perheen vanhemmat ovat lomalla kahdestaan.kaikki lapset lomalla silloin.Joudun vielä jakamaan exäni kanssa nää viikonloput joten tää on aika hajanaista touhua.kuskaan 50 km isälleen niitä joka ei itse pysty kuskiksi eikä kyytien maksajaksi.en tiedä miksi näitä juttuja jatketaan loputtomiin?takana bisnes?
Keksivät mitä syitä tahansa,ja yrittävät vieroittaa sinut kokonaan lasten elämästä,niinkuin tehdään kaikille muillekkin.
Ota yhteyttä eduskunnan oikeusasiamieheen,sosiaaliministeriin,päministeriin, presidenttiin,PESUEen Anu Suomelaan,asianajaja Leeni Ikoseen.Sossut alkaa vapista,ja alkaa toimia sen puolesta,että saat lapsesi kotiin takaisin.Vaikka sanovatkin,että ovat kaiken yläpuolella,niin joku laki se Suomessakin on.Oma tilanteeni oli vielä huonompi,mutta nyt jo tuntuu paremmalta.Saan lapseni takaisin.Ei sairaus saa olla syy "varastaa" lapsia!