Kuinka on mahdollista että esim Tanja Karpela hehkuttaa kaikkialla olevansa viimeiseen asti koirien ystävä ja on toiminut mm kansainvälisen koiranäyttelyn suojelijana vaikka Tanja Karpela on kuitenkin mm lopetuttanut koiransa ajanpuutteen vuoksi ja niiden rasittavuuden vuoksi?
Tuotako on olla koirien ystävä? Tuotako on hyvä esimerkki ja hvä koirienpito? Otetaan koiria ja hyvlätään/tapetaan ne kun ne käyvät rasitteeksi ja myöhemmin otetaan lisää koiria kun ollaan niin koirien ystävää että heikottaa?
Nyt Tanja Karpelakin hehkuttaa Koirat-lehdessä kuinka hän on alaskanmalamuutti Aroksen kanssa oiken hengenheimolainen. Kuinkahan kauan tällä kertaa koiralla on henki minkä kanssa olla heimolainen? Rotuahan Tanja Karpela on kehunut sellaiseksi sisäkoiraksi että se ei vaadi paljon aikaa ja liikuntaa ja on lastenkin helppo käsitellä.
Sori että olen kriittinen, mutta näin itsekäs koiranpito suututtaa. Suuttumusta ei ainakaan lievennä se että samaan aikaan hehkutetaan kuinka ollaan niin koirien ystävää että heikottaa.
Tanja Karpela on yksi monista itsekkäistä "koirien ystävistä", mutta otinpahan nyt oikein nimellä esimerkin kun tämä on faktaa ja kyseessä on sentään missimme ja kulttuuriministerimme.
Toivon että tätä avausta ei poisteta, tämä ei ole mitenkään epäasiallinen ja julkisuuden henkilöä saa kritisoida totuudessa pitäytyen hänen nimensäkin mainitenkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.