Onko kukaan koskaan kärsinyt "läheisyyspelosta"? En osaa olla,kun kundikaverini suukottelee minua,en osaa nukkua jos hän koskee minuun,en tykkää kävellä käsi kädessä...Mistä tämä johtuu?!
Tiedän itsekkin etten tykkää julkisista hellyydenosoituksista,mutta kai nyt normaalisti on kivaa kun kundikaveri silittää kättä kun nukut?!
Jos jollain on/on joskus ollut tällästä,niin voisitko ystävällisesti kertoa ootko mitenkään "päässyt tästä eroon"??
Tiedän itsekkin etten tykkää julkisista hellyydenosoituksista,mutta kai nyt normaalisti on kivaa kun kundikaveri silittää kättä kun nukut?!
Jos jollain on/on joskus ollut tällästä,niin voisitko ystävällisesti kertoa ootko mitenkään "päässyt tästä eroon"??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko sen (läheisyyden) kokeminen sulle niin ihanaa, että olet aivan tolaltasi vai onko se sittenkin sun tapauksessa sen sijaan jonkinlainen suoritus??
Sitähän se,ku se tuntuu joskus suorastaan suoritukselta,kun pitää yrittää olla ihan kybällä mukana kun kundi pussailee ja halailee ja itseäni se lähinnä ahdistaa.
Toisaalta,joskus se jopa tuntuu kivalta.Mutta vain todella harvan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.
Minäkään en kai ole ns. läheisyysihminen. Useimmiten tuntuu vain ahdistavalta, kun poikaystävä haluaa suukotella ja halailla, toivoo että nukkuisin hänen kainalossaan jne..
Hyvin harvoin tuntuu mukavalta olla lähekkäin.
Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, ja rakastan häntä kyllä. En tiedä mitään parempaa kuin viettää aikaa hänen kanssaan ja jutella, mutta sitten kuin hän haluaa pusuja, halauksia ym., vetäydyn pois. Tiedän että se loukkaa häntä, joten useimmiten yritänkin vain olla niinkuin ei mitään ja vastata hellyydenosoituksiin parhaani mukaan.
En minäkään ymmärrä mistä tämä johtuu, kovinkaan kauaa en ole moisesta kärsinyt. Haluaisin niin kovasti tästä eroon, tuntuu kamalalta nähdä kuinka toinen syyttää itseään siitä, että on muka jotenkin niin kamala etten voi edes halata häntä.
Ihanaa,että maailmassa on edes yksi ihminen joka tietää kuinka kamalaa tää on :/
Ootko kertonut sun kundikaverille tästä? Kun mä en tiedä pitäiskö mun kertoa,vai vaan jatkaa tätä samaa linjaa? Tietysti rehellisyys maan perii,mutta..
En ole kertonut, en tiedä miten asian ottaisi puheeksi niin että poikaystäväni tajuaisi, että vika ei ole hänessä vaan minun päässäni (tai jossain siellä suunnalla..).
Kyllä, olen jopa miettinyt sitäkin, että olisiko minulla sittenkin väärä mies koska tuntuu tällaiselta. Siihen en osaa vastata muuten, tiedän vain että tuntuu mahdottomalta kuvitella elämää ilman häntä.
Meillä oli koko lapsuuteni ajan kotona paljon läheisyyttä, halauksia ja suukottelua, ja tunteista kerrottiin sanoin, joten sieltä tämä tuskin on peräisin. Ja kuten sanoin, esimerkiksi suhteemme alkuvaiheessa ei tuntunut tältä, vasta jonkun aikaa läheisyys on ollut vastenmielistä.
Tollasesta voi varmasti päästä eroon.
Et poikkis on se jol on se läheisyydenpelko
Sulla on väärä poikakaveri, et käyttäytyisi noin jos se olisi se jonka kanssa haluat olla!