Samat nikit valittavat tälläkin palstalla sefujen mielivallasta ja muilta sättääjiltä saadusta huonosta kohtelusta. Sama virsi jatkuu kuukadesta toiseen, joidenkin kohdalla vuodesta toiseen. Miksi?
Miksi kannattaa jatkuvasti syyttää muita? Miksei ihminen voi mennä omaan itseensä ja tutkiskella omia tekojaan, omaa käytöstään? Miksi syyn pitää väkisinkin olla AINA muissa? Onko toisille mahdotonta ajatella, että omassa itsessä olisi muutoksen paikka, omassa käytöksessä olisi parantamisen varaa?
Itse olen sättinyt muutamia vuosia enkä koskaan ole joutunut esim. bannatuksi, juorujen kohteeksi tai muutenkaan häirityksi sätissä. Juttelen niin ylellä kuin privassakin ja yleensä aina on mukavaa. Jos keskustelun taso ei miellytä, painan "poistu"- nappia ja palaan toisena päivänä asiaan. Yksinkertaista?
Eikö aikuiset ihmiset voisi keskittyä muihin, tärkeämpiin asioihin ja jättää sefut keskittymään niihin tehtäviin, joihin Eniro on heidät ottanut. Jos sättäily ei miellytä, menee vaikka ulos lenkille nauttimaan ihanasta kevätsäästä! Ikuiset valittajat ja kitisijät pilaavat vain muidenkin hyvän tuulen! Valitettavasti näitä narisijoita löytyy aina ja kaikkialta.
Aurinkoista kevättä!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Syy on aina muissa - no, niinhän sinäkin väität - syy on ns. kitisijässä eikä teissä vakioporukoissa - HAHAHHAAAAAAAAA.
Ja vitustakos sinä tiedät että ne on aina ne SAMAT, vai kyyläätkö sinäkin niitä ip-nummeroita!
HAISTAKAA PASKA KOKO SÄTTIPORUKKA!!!!!
Meidän on hyväksyttävä nämä kitisijät osaksi chat-instituutiota. He eivät näe itsessään niitä puutteita kautta vikoja, joista heille usein huomautetaan. Ehkä heillä on korostunut itsensä esille tuomisen tarve, jota he eivät tunnista tai sitten heillä on vääristynyt kuva normien mukaisista käyttäytymissäännöksistä. Heidän takiaan vallitsevan ja toimivan ilmaispalvelun tulee muuttua, koska heitä rajoitetaan. q:
Kyseessä on todellakin vain muutama häirikkö, osa rekisteröityneitä, muutama ilman "vakituista kirjoittajanimeä" mutta heitä on vain äänekäs kourallinen kymmenien tuhansien sättääjien joukossa.
Normi-ihminen ymmärtäisi hakea itsestään puutteita, jos hänen käytöksestään huomauteltaisiin toistuvasti mutta vaki-kitisijöiltä sellainen itsetutkiskelun avu tuntuu puuttuvan vielä vuosien ja kymmenien, ellei satojen huomauttelujen jälkeen.
Mielestäni Suomi24-chatien käyttäjämäärien kasvaessa jatkuvasti, serifeille tulisi antaa tiukat määräykset puuttua häiriköiden toimintaan välittömästi ja yhteistyö puhelinpalvelimien kanssa tehdä joustavammaksi ja näin eristää sikiävä häirikköaines pois normaalien aikuisten viihdekanavalta.
Kirjoitat tuhtia tavaraa!
Ei näitä kitisijöitä saada varmaankaan koskaan karsittua, mutta yksittäisen sefun puolesta harmittaa, koska moni sefu on saanut ja tulee varmasti saamaan huonon maineen näistä typeristä kirjoitteluista ja p:n puhumisesta. Ja kuitenkin sefut tekevät ilmaistyötä.
Olen samaa mieltä kanssasi sefujen vallan kasvattamisesta. Enirolla on täysi oikeus karsia omien palveluidensa käyttäjistä ns. "ei-toivotut" henkilöt ja sefut tietävät varmasti, kenestä aloittaa.
EllenIcen tämän aamuinen keskustelujen häiriköinti vain tukee mielikuvaa serifien oikeudenmukaisuudesta - ja hyvin vaikeasta tehtävästä sosiaalisilta taidoiltaan vajaiden ihmisten valvojina.
Ennen: "Lähti, kuin Annikki Tähti" nykyään "Aloitus lähti, kun Ellen koneelle ehti."
Ellenihän ehtii koneelle aina, kun ei muuta teekkään kun istuu BeeCeellä :D Aloituksia ropisee joka palstalle. "Aloituksia ilman aivoja" :D Ja kohta poistaa nekin :D
,cuccuu,
:D :D :D
Esiintyykö BaHoinWoinTia lähinnä aamuisin? *kauh*
Jos olet.............raskaana? *kuiskii*
Nyt ei voi sanoa kuin
,CUCCUU CUCCUU CAACANA CUCCUU,
niin täydellisiä että. Toiset ne vaan jatkaa kitistä. Mutta eikö paikan palvelu ole juuri niin huonolaatuista kuin mitä yksikin kitisijä väittää. Ette nyt kuulkaa siellä sätin palkkalistoilla oikein osaa toimia niin kuin pitää, jos kerran useammallakin kuin yhdellä on jotain kitistävää! Täällä kun ei pelkästään kitistä siitä että joku on lentänyt pellolle ja saanut porttikiellon juttujensa takia. Täällä kun kitistään teidän omista jutuistanne ja toimistanne. Ns. kitistään!! Vitsi, onko toi sama asenne jossain kenkäkaupassa esim., valittava asiakas se vaan kitisee, eikä mihinkään toimiin ole aihetta ryhtyä. Teillä on joku niin saatanan ihmeellinen erikoisoikeus siinä vakioporukassa, käyttäydytte ikään kuin kaikki teidän piirinne ulkopuoliset olisivat jotain alinta kastia ja ihmisrotua. Ja kaiken lisäksi unohdatte sen että useimmat ulkopuoliset sentää ovat IHMISIÄ eikä mitään helvetin roolipellejä netissä!!! PERVOT!
Olet juuri yksi niistä häirikköitkijöistä, jotka bannataan harva se päivä?
Enhän osunut harhaan? ;D
Ainoa kerta kun olen tullut bannatuksi oli se kun joku vakioporukan häirikkö (todennäköisimmin) oli ottanut rekkaamattoman nikin käyttöönsä ja saanut sille bannit aikaiseksi. En siis omasta syystäni ole joutunut bannatuksi. Ja kuten jo sanoin, minä en ole mistään banneistä valittanutkaan tai ns. KITISSYT! LUUPÄÄ!
"Ainoa kerta kun olen tullut bannatuksi oli se kun joku vakioporukan häirikkö (todennäköisimmin) oli ottanut rekkaamattoman nikin käyttöönsä ja saanut sille bannit aikaiseksi."
Joku suuresti inhoamastasi vakkariporukasta oli käyttänyt rekkaamatonta nikkiä ja sinut bannattiin???
VOI BÖÖÖÖÖÖÖSSSSSSSCCCHHHHIIIILÖ MIKÄ SELITYS!!!
*kuolee nauruun*
vaikka vittus siellä pervojen sätissä!