Perätilasta

Kysynpä täältä jo synnyttäneiltä:

Löytyykö ketään, jonka vauva olisi ollut sitkeästi perätilassa jo aivan alusta asti? Itselläni nyt rv 24 ja vauva on ollut heti siitä asti jalat alaspäin, kun on kääntynyt toiseen asentoon normaalista alkuraskauden poikkitilasta. Eli vkolla 12 poikkitilassa ja sen jälkeen ollötellyt takapuoli maata kohden. Liikkeet olen tuntenut rv 17 alkaen, eikä ole sinä aikanakaan ollut muussa asennossa: potkut tuntuvat meikäläisellä koko ajan häntäluun tienoilla.

Oma terkkarini sanoi, että yleensä jos on näin varhaisessa vaiheessa takapuoli alaspäin, niin tuskinpa siitä itsestään kääntyy. Ja toisaalta ne lapset, jotka ovat vasta myöhemmin kääntyneet perätilaan, kääntyvät todennäköisemmin myös oikein päin ennen synnytystä.

Pitäneekö paikkansa ja onko kokemusta?
7560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

esikoinen syntyi perätilassa, olla köllötteli siinä koko ajan eikä kääntämisyrityksestä huolimatta asentoa vaihtanut. Toinen lapsi oli ensin raivotarjonnassa, humpsahti sitten perätilaan ja sitten taas takaisin raivotarjontaan, jossa syntyi.

Äänestä
  • itse olen synnyttänyt kaksi ensimmäistä perätilassa,viikoilla 34 ja 37 eli antaa tulla miten tulevat.
    Älä turhaan murehdi miten päin ovat.

    Äänestä

paikkaansa..
Tyttö joka neuvola/lääkäri/ultrakäynnillä perätilassa heti alusta lähtien. Loppuraskaudesta yritettiin kääntöä, mutta eipä typy halunnut pääedellä syntyä. Minulle sit tehtiin sektio, koska lääkärit sanoivat että on turvallisempaa tehdä sektio kuin synnyttää esikoinen perätilassa. (sikiön arvioitu koko oli 4 kiloa, joten sekin kai vaikutti. Tosin tyttö painoikin vain 3270g)

Minulle kyllä sanoivat aina, että vaavi voi kääntyä vielä ihan synnytyksenkin lähellä, joten älä stressaa.. Vaavi kääntyy jos kääntyy, mutta kyllä se sieltä sit ulos jotenkin tulee!

Äänestä

meidän neiti oli ihan koko ajan perätilassa, kääntääkin yritettiin mutta ei onnistunut kohdun etuseinämässä olleen istukan takia. tai siis ei kuulemma saanut edes kunnon otetta yrittää. minulla myös potkut tuntuivat koko ajan alaspäin, eli en ainakaan itse huomannut, että olisi edes käynyt "oikeassa" asennossa..:)

Äänestä

hei! Meillä vauva oli masussa vielä 27 viikolla raivotilassa (oltiin 3d ultrassa). Synnytystapa-arviossa 36 viikolla lääkäri totesi, että "joo, joo - pääalaspäin ollaan, mutta ei tulla vielä pitkään aikaan..." 38 viikolla meni lapsivesi ja synnärisairaalassa ihmeteltiin kun ei ala suppareita tuleen. Otettiin ultra ja sielähän vaavi köllötteli jalat alaspäin, perätilassa: oli siis yllätysperätila. Ei lähdetty yrittämään norm. synnytystä, koska paino arvioitiin yli 4 kg, joten sektiolla syntyi meidän piiperö. :) Ja kaikki on hyvin. :)

Ei tarvitse murehtia liikaa perätilasta: koska asia on tiedossa asiantuntijoilla vauva yritetään kääntää. Mikäli ei käänny ja suosittelevat sektiota, sekin on tarkkaan suunniteltu päivineen ja kellonaikoineen, joten kaikki tekijät otetaan huomioon. Onnellista odotusaikaa teille!! :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksista kovasti paljon!

    Äänestä

  • Minulla oli tyttö koko raskauden ajan perätilassa. Hän vain käänteli kylkeä välillä. Rv 36 käytiin arvioinnissa ja kyllä lääkäri yritti puhua, että alateitse synnyttää. Mut olin itse päättänyt että en synnytä perätiassa. sitten rv 38 tehtiin sektio ja syntyi terve tyttö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakkee! kirjoitti:

Kysynpä täältä jo synnyttäneiltä:

Löytyykö ketään, jonka vauva olisi ollut sitkeästi perätilassa jo aivan alusta asti? Itselläni nyt rv 24 ja vauva on ollut heti siitä asti jalat alaspäin, kun on kääntynyt toiseen asentoon normaalista alkuraskauden poikkitilasta. Eli vkolla 12 poikkitilassa ja sen jälkeen ollötellyt takapuoli maata kohden. Liikkeet olen tuntenut rv 17 alkaen, eikä ole sinä aikanakaan ollut muussa asennossa: potkut tuntuvat meikäläisellä koko ajan häntäluun tienoilla.

Oma terkkarini sanoi, että yleensä jos on näin varhaisessa vaiheessa takapuoli alaspäin, niin tuskinpa siitä itsestään kääntyy. Ja toisaalta ne lapset, jotka ovat vasta myöhemmin kääntyneet perätilaan, kääntyvät todennäköisemmin myös oikein päin ennen synnytystä.

Pitäneekö paikkansa ja onko kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu