Pentu ei suostu juomaan vettä. Mitä muuta voisi juottaa?
Mitä juomaksi
ei juo vettä?!
4447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vaan jos se ei juo päivään, niin anna sille pipetillä VETTÄ. Jos nyt opetat että se saa heti kohta jotain muuta tilalle kun hiukan nipottaa se oppii käyttämään sitä hyväkseen myöskin ruoan suhteen. Joten jos ei juo vettä, niin mitään muuta ei anneta tilalle. Tuskinpa jaksaa kovasti kauan olla juomatta. Muista vesi pitää olla puhdasta ja raikasta.
Pentu ilmeisesti ihan vasta kotiutunut ja vesi hieman eri makuista kuin ennen, mihin on tottunut siellä mistä lähti. Kyllä se siitä äkkiä tottuu siihen teidän veteen, ei se kuole vaikka on pikkasen aikaa juomatta.
Pipetti on hyvä olla olemassa muuhunkin tarkoitukseen, koiran kanssa.
Oletko tarkistanut ettei vesi haise tai ole liian kylmää/kuumaa??
Kyllä aika hassulta kuulostaa sillä vesi on koirille oikeastaan se ainoa jota voi juottaa janoon..
En ole kyllä kuulluut että yksikään koira täyden vesikipon ääreen olisi kuollut janoon joten tarjoa vain vettä.
Mitä syötät koiralle? onko se "märkää"?
Saattaa olla ettet ole vain huomannut pentusi juomista jos se on vähentänyt sitä kostean ruoan takia.(josta siis saa nestettä)
Voisit kokeilla merkata kipon reunaan (vaihtaa vaikka kippoa) veden määrän jotta huomaat kun pentu on kipolla käynyt.(tai laittaa 2dl ja katsoa onko vettä kulunut)
Kauanko juomattomuus on jatkunut?
Jos pentu heikkenee-soita välittömästi el.lääk:lle !
Vesi on koiran pääjuoma, joten sitä olisi opittava juomaan!
Itse tarjoan ruoan seassa maitoa tai piimää.
Jos aiot juottaa maitotuotteita, niin olisi paras aloittaa vatsaystävällisimmistä laktoosittomista ja kefilus-tuotteista, valtaosa koirista tuntuu olevan laktoosi-allergikkoja.
Oletko varma, että pentusi osaa lipoa kupista?
Itselläni oli aikoinaan pentu joka ei osannut juoda kupista -kasvattaja ei ollut varmistanut, että pentue on oppinut juomaan.
Hankin aluksi tuttipullon jolla juotin pentua, ettei päässyt kuivumaan. Sitten rupesin huokuttelemaan pentua vesikupille kastamalla siinä sormenpäätä, josta pentu sitten lipoi veden, jätin käden kerta kerralta lähemmäksi kuppia pennun hivuttautuessa sen perässä ja pian pentu lipoi vettä kupista, jonka pohjassa pidin sormeani. Tätä tehtiin muutama päivä kunnes pentu huomasi, että eihän vesikupilla käymiseen emännän sormea tarvita.
Tyyli on vapaa, kunhan vesi vaan rupeaa maistumaan!
Mikä rotu on kyseessä? Eivät kaikki rodut juo paljonkaan vettä, jos saavat nestettä jo ruoan mukana.
Laita vai laitatko ruokaan tarpeeksi vettä, niin ehkei koirasi tarvitse juoda vettä.