Määräaikaissuhteita
Auringon valo heijastui sateen jättämistä lätäköistä niin kirkkaana, että se pakotti monet siristämään silmiään. Niin, vaikka äsken oli satanut, nyt oli taas lämmintä ja se sai ajoi ihmiset ulos taloistaan. Kenties suurimman osan onnellisina.
Jukka käveli hymyssä suin pitkin Helsingin katuja. Hän ei siristellyt silmiään, hänellä oli aurinkolasit. Ja vaikka pienestä hymynkareesta huolimatta pojan ilme peililasien takana oli hyvinkin mietteliäs, ei hän silti erehtynyt olemaan kääntämättä päätään yhdenkään kesävaatteisen tytön astellessa ohi. Jukka piti kesästä. Eikä hän tyttöjäkään karsastanut.
Mutta hän oli tylsistynyt. Onnellisesti tosin, mutta silti. Tyttöystävän kanssa oli mennyt poikki. Aamupäivällä ero virallistettiin puhelinsoitolla. Se ei itse asiassa haitannut, mikä olikin ongelma. Suhteen päättyminen ei ollut tehnyt kipeää eikä yllättänyt. Niin oli ollut jo pitkän aikaa. Kaikki oli aina alusta loppuun pelkkää vanhan kertausta. Kuin katsoisi saman elokuvan yhä vain uudestaan. Maku oli tyystin kadonnut. Maku joka joskus oli ollut niin ihanan raikas ja kirpeä. Ja ennen kaikkea yllätys.
Nyt oli toisin. Homma oli täysin kaavoittunut. Tavattiin uuden tytön kanssa, tehtiin asioita kunnes mikään ei ollut enää uutta, ja erottiin. "Miksi sen täytyisi olla näin?" Jukka pohti ja upposi ajatuksiinsa. Hän muisti kuinka erään elokuvan lopussa oli puhuttu maailmasta vailla rajoja, ja alkoi miettiä millaiset rajat hänen oma maailmansa tarjoaa. Ajatuksen lennettyä jälleen mielen peräseinillä, pohtimassa elämän perimmäistä tarkoitusta ja päätyen universumin rakenteen havainnollistaen ihmisen itsensä pienuuden ymmärtämiseen (tai ainakin ymmärryksen häilähdykseen), Jukka tuli siihen tulokseen että monet elämää rajoittavat säännöt ovat vain harhaa. Miksi ei voisi tehdä asioita täysin uudella tavalla ja hylätä vanhat kaavat? Miksi ei, eikö se olisi eräänlaista vapautta sekin?
Poika palaa takaisin Helsinkiin päänsä sisältä, ja huomaa hidastaneensa kävelyvauhtiaan. Nopeampaa tahtia asteleva tyttö ohittaa Jukan tätä vilkaisematta.
"Moi, minne sä oot menossa?" Jukka kysyy äkisti tytöltä kiihdyttäen tämän vierelle.
"Eh... sori, tunnetaanks me?"
"Mä en tiedä. Tunnetaanko?"
"Joo hei, ihan oikeesti, mun pitäs mennä."
"Ai. Mä aattelin jos sul ois ollu joku viis tuntii aikaa. Tai sanotaanko kuus?"
"Siis mitä? Onks tää joku juttu... Hei kuka sä ees oot?"
"Mä oon Jukka. Ootsä mun tyttöfrendi kuuden tunnin ajan?"
"Justiinsa. Noni moi."
"Hei, eiku oikeesti. Meiän ei tarvii tehä mitää ihmeempii, kuhan hengaillaan kahestaan. Vois olla hauskaakin.. Siis tutustuu, ku mehän ei taideta tuntee. Ihan vaan oltais kuus tuntii."
Tytöltä liikenee jo pieni naurahdus. Samanlainen kuin yleensä ihmisiltä, joiden on vaikeaa käsitellä jotakin asiaa totena.
"Mä en oikeen tiiä mitä sä yrität. Jos sä yrität iskee mua, niin toi on tosi huono konsti."
"Mikä ois sitten hyvä konsti?"
"Juottaa mut humalaan, ainaki tässä tapauksessa."
"Auts. Oliks toi piikki?"
"Ota vaikka vitsinä, niin mäkin teen saman sulle."
"Mä olin tosissani. Aattelin kokeilla jotain uutta, kun ei oo tänään mitään kummosta tiedossa, maanantai ja kaikkee. Ei kai nyt kuuden tunnin ystävyys mitään haittais? Ajattele sitä vaikka leikkinä, ei mitään vakavaa tai kestävää, vain nämä maanantaiset kuusi tuntia."
"On sulla ihme juttuja ainakin. Tiedätsä, noi lasit ei ainakaan paranna sun mahollisuuksia."
"Eikö? Näin hienot lasit. No, voin mä ottaa nää poiskin."
Jukka painaa aurinkolasinsa sangat taitettuna paitansa etutaskuun, ja katsoo tyttöä silmiin, koittaen olla siristelemättä liikoja. Juuri samaan aikaan he hidastavat kävelystään punaisiin valoihin -ja todellakin pysähtyvät eivätkä tällä kertaa riko lakia, kuin niin monesti yksin kulkiessaan tekevät. Tyttö huokaisee hymyillen, väsyneenä vastarintaan.
"Siis sä oot ihan tosissas? Kuus tuntii ollaan ku kavereita ainakin ja mitä sitten, ei mitään? Erotaan?"
"Sun ei tarvii enää koskaan nähä mua, ja me jatketaan kuten aina ennenkin."
"Eli sä jatkat tätä..? Montaks tyttöö sä oot muuten jo saanu puhuttuu tällaseen?"
"Sä oot ensimmäinen. Enkä mä tiedä jatkanks mä tämmöstä, ehkä mä keksin taas jotain uutta."
"Aijaa, no jos mä vaikka nyt suostuisin ni mitä me tehtäis?"
"Tuu. Mä tiedän hyvän paikan." Jukka sanoo nyökäyttäen päätään oikealle, ja he menevät.
(Sen täytyi johtua mun silmistä, niin just, silmät sen teki.) poika ajattelee hetkeä myöhemmin.
Auringon valo heijastui sateen jättämistä lätäköistä niin kirkkaana, että se pakotti monet siristämään silmiään. Niin, vaikka äsken oli satanut, nyt oli taas lämmintä ja se sai ajoi ihmiset ulos taloistaan. Kenties suurimman osan onnellisina.
Jukka käveli hymyssä suin pitkin Helsingin katuja. Hän ei siristellyt silmiään, hänellä oli aurinkolasit. Ja vaikka pienestä hymynkareesta huolimatta pojan ilme peililasien takana oli hyvinkin mietteliäs, ei hän silti erehtynyt olemaan kääntämättä päätään yhdenkään kesävaatteisen tytön astellessa ohi. Jukka piti kesästä. Eikä hän tyttöjäkään karsastanut.
Mutta hän oli tylsistynyt. Onnellisesti tosin, mutta silti. Tyttöystävän kanssa oli mennyt poikki. Aamupäivällä ero virallistettiin puhelinsoitolla. Se ei itse asiassa haitannut, mikä olikin ongelma. Suhteen päättyminen ei ollut tehnyt kipeää eikä yllättänyt. Niin oli ollut jo pitkän aikaa. Kaikki oli aina alusta loppuun pelkkää vanhan kertausta. Kuin katsoisi saman elokuvan yhä vain uudestaan. Maku oli tyystin kadonnut. Maku joka joskus oli ollut niin ihanan raikas ja kirpeä. Ja ennen kaikkea yllätys.
Nyt oli toisin. Homma oli täysin kaavoittunut. Tavattiin uuden tytön kanssa, tehtiin asioita kunnes mikään ei ollut enää uutta, ja erottiin. "Miksi sen täytyisi olla näin?" Jukka pohti ja upposi ajatuksiinsa. Hän muisti kuinka erään elokuvan lopussa oli puhuttu maailmasta vailla rajoja, ja alkoi miettiä millaiset rajat hänen oma maailmansa tarjoaa. Ajatuksen lennettyä jälleen mielen peräseinillä, pohtimassa elämän perimmäistä tarkoitusta ja päätyen universumin rakenteen havainnollistaen ihmisen itsensä pienuuden ymmärtämiseen (tai ainakin ymmärryksen häilähdykseen), Jukka tuli siihen tulokseen että monet elämää rajoittavat säännöt ovat vain harhaa. Miksi ei voisi tehdä asioita täysin uudella tavalla ja hylätä vanhat kaavat? Miksi ei, eikö se olisi eräänlaista vapautta sekin?
Poika palaa takaisin Helsinkiin päänsä sisältä, ja huomaa hidastaneensa kävelyvauhtiaan. Nopeampaa tahtia asteleva tyttö ohittaa Jukan tätä vilkaisematta.
"Moi, minne sä oot menossa?" Jukka kysyy äkisti tytöltä kiihdyttäen tämän vierelle.
"Eh... sori, tunnetaanks me?"
"Mä en tiedä. Tunnetaanko?"
"Joo hei, ihan oikeesti, mun pitäs mennä."
"Ai. Mä aattelin jos sul ois ollu joku viis tuntii aikaa. Tai sanotaanko kuus?"
"Siis mitä? Onks tää joku juttu... Hei kuka sä ees oot?"
"Mä oon Jukka. Ootsä mun tyttöfrendi kuuden tunnin ajan?"
"Justiinsa. Noni moi."
"Hei, eiku oikeesti. Meiän ei tarvii tehä mitää ihmeempii, kuhan hengaillaan kahestaan. Vois olla hauskaakin.. Siis tutustuu, ku mehän ei taideta tuntee. Ihan vaan oltais kuus tuntii."
Tytöltä liikenee jo pieni naurahdus. Samanlainen kuin yleensä ihmisiltä, joiden on vaikeaa käsitellä jotakin asiaa totena.
"Mä en oikeen tiiä mitä sä yrität. Jos sä yrität iskee mua, niin toi on tosi huono konsti."
"Mikä ois sitten hyvä konsti?"
"Juottaa mut humalaan, ainaki tässä tapauksessa."
"Auts. Oliks toi piikki?"
"Ota vaikka vitsinä, niin mäkin teen saman sulle."
"Mä olin tosissani. Aattelin kokeilla jotain uutta, kun ei oo tänään mitään kummosta tiedossa, maanantai ja kaikkee. Ei kai nyt kuuden tunnin ystävyys mitään haittais? Ajattele sitä vaikka leikkinä, ei mitään vakavaa tai kestävää, vain nämä maanantaiset kuusi tuntia."
"On sulla ihme juttuja ainakin. Tiedätsä, noi lasit ei ainakaan paranna sun mahollisuuksia."
"Eikö? Näin hienot lasit. No, voin mä ottaa nää poiskin."
Jukka painaa aurinkolasinsa sangat taitettuna paitansa etutaskuun, ja katsoo tyttöä silmiin, koittaen olla siristelemättä liikoja. Juuri samaan aikaan he hidastavat kävelystään punaisiin valoihin -ja todellakin pysähtyvät eivätkä tällä kertaa riko lakia, kuin niin monesti yksin kulkiessaan tekevät. Tyttö huokaisee hymyillen, väsyneenä vastarintaan.
"Siis sä oot ihan tosissas? Kuus tuntii ollaan ku kavereita ainakin ja mitä sitten, ei mitään? Erotaan?"
"Sun ei tarvii enää koskaan nähä mua, ja me jatketaan kuten aina ennenkin."
"Eli sä jatkat tätä..? Montaks tyttöö sä oot muuten jo saanu puhuttuu tällaseen?"
"Sä oot ensimmäinen. Enkä mä tiedä jatkanks mä tämmöstä, ehkä mä keksin taas jotain uutta."
"Aijaa, no jos mä vaikka nyt suostuisin ni mitä me tehtäis?"
"Tuu. Mä tiedän hyvän paikan." Jukka sanoo nyökäyttäen päätään oikealle, ja he menevät.
(Sen täytyi johtua mun silmistä, niin just, silmät sen teki.) poika ajattelee hetkeä myöhemmin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tässä oli oikeesti ainesta johonkin, niin pirun loistava novelli että, sä sitten osaat oikeesti kirjottaa! Siis aivan mahtava, ei ennalta-arvattavissa ja muutenkin niin irrottava, siis muuta ei voi sanoa kun että se oli täydellinen! huoh..=)
Minä kiitän.
Mä oon samaa mieltä Spirellyn kanssa...=) toi oli loistava...=) toivottavasti kirjottelet pian uusii....=)
Miten mukava olikaan taas lukea tuotantoasi, A13.
Tässä kommenntivyörytystä samassa järjestyksessä kuin novelli etenee:
Näppärä, erinomaisesti valittu nimi pisti ensimmäisenä silmään, siitä pointseja.
- Onko tämä joku kirjoittamismaneerisi, kun jo toisessa tekstissä peräkkäin käytit ilmaisua "hymyssä suin"? En tiedä, miksi se minua häiritsee. Käytät tietysti miten tahdot, mutta tulee mieleen jotkut Viisikot tai vanhat joululaulut.
=) Mikä mainio lause, katsokaapa tätä:
"Ajatuksen lennettyä jälleen mielen peräseinillä, pohtimassa elämän perimmäistä tarkoitusta ja päätyen universumin rakenteen havainnollistaen ihmisen itsensä pienuuden ymmärtämiseen (tai ainakin ymmärryksen häilähdykseen), Jukka tuli siihen tulokseen että monet elämää rajoittavat säännöt ovat vain harhaa."
Minulle tuli ähky.
Tiedätkö, kaikkein parasta tyylissäsi on ajatusten ja uudenlaisten aihe-ideoiden lisäksi minusta erityisesti dialogi. Henkilöiden keskustelu on jotain sellaista, mitä haluaisin itse oppia kirjoittamaan samalla tavalla, yhtä luontevasti ja synkkaavasti.
- Se oli liian lyhyt. Tästä tulee ehdottoman pitkä miinus. Vaadin sinua välittömästi kertomaan, mitä novellin jälkeen oikein tapahtui. Eli jatkoa ja heti!!
Yleisarvio: Oikein hyvä, oikein hyvä. Olisi voinut olla laajempikin, tämä oli kuin vasta alku, vaikka palvelikin hyvin toisaalta omana tilannekuvanaan, mutta kun rahkeita kerran riittää, niin laajenna kokonaiseksi. Perusajatus oli hykerryttävä. Todellakin, määräaikaissuhde.
'hymyssä suin' heh... miten sä et voi pitää siitä? :) Noh, olihan se tosin jo edellisessäkin novellissa... vaan enpä tiedä, jotenki tuo ilmaisu vaan tykkää löytää tiensä teksteihini, vaikkei koskaan puheeseen. (Viisikoita en ole lukenut, onko ne tosiaan niin huonoja?)
"parasta tyylissäsi on ajatusten ja uudenlaisten aihe-ideoiden lisäksi minusta erityisesti dialogi"
Jos hyvää dialogia haluat (tähän väliin totean hieman anteeksipyydellen ettei minulla ole kuin elokuvia suositeltavana, kirjoja kun olen niin laiska lukemaan), niin vilkaisepas näitä: Tiskirotat (Clerks), Mallrats, Amyn jäljillä (Chasing Amy). Kaikki ovat saman tekijän _leffoja_.
"Vaadin sinua välittömästi kertomaan, mitä novellin jälkeen oikein tapahtui. Eli jatkoa ja heti!!"
Novellin jälkeen menin nukkumaan (kirjoitin sen joskus aamuyöstä). ;)
Jatkoa ei ole suunnitteilla. Novelli tuntui tuon mittaisena olevan valmis, vaikkakin se ehkä onkin ns. vain pikkupurtavaa. (Vrt. edellinen, lähes 3000 -sanainen mammutti.)
Muuten, eikö se ole niin, että ajatukset kirjoitetaan ilman noita ""-merkkejä(en muista miksi niitä kutsutaan...)?
Eikö se ollut niin, että Jukka pohti ajatuksissaan, ei sanonut ääneen...
"Miksi sen täytyisi olla näin?" Jukka pohti ja upposi ajatuksiinsa.
No, en ole varma.
Hyvä novelli oli, jäi vain vähän vaivaamaan, kun loppui liian aikaisin!
"Muuten, eikö se ole niin, että ajatukset kirjoitetaan ilman noita ""-merkkejä(en muista miksi niitä kutsutaan...)? "
Heittomerkit. Tuosta en vedenpitävää sääntöä tiedä, kirjottelen ja käytän merkkejä yleensä vain sen mukaan mikä tuntuu- ja siis kuulostaisi oikealta lukijan mielessä. Eli tässä tapauksessahan novellin Jukka todella vain ajatteli, ei lausunut ääneen, mutta pistin heittomerkit silti koska Jukka ikään kuin päänsä sisällä _kuuli_ ajatuksensa (eli puhui asian mielessään itselleen). Ja lisäksi, tuon tarinanosan ympärillä on kerrottu tapahtumat ns. "kaikkitietävän kertojan" toimesta, eikä suinkaan Jukan itsensä, joten heittomerkit korostavat osin myös sitä ettei tämä kaikkitietävä kertoja vain kerro mitä poika ajattelee, vaan Jukka todellakin itse ajattelee.
Tulipas sekavasti sanottua, mutta kai tuolta jostain sanojen seasta se pointtikin löytyy.
Jälleen kerran yksi, joka eroaa positiivisesti massasta. Sen lisäksi että olet hyvä kirjoittaja (ei liian simppeliä, ei tekotaiteellista) tuo oli raikas idea, mitään vastaava minä en ainakaan ole missään nähnyt. Hiukan se loppui äkkiä, mutta tyylikeinohan sekin.
Jep. Kertomuksen 'katkaiseva' lopetus antaa lukijan mielikuvituksen tehdä työt (ja kirjoittajan mielikuvituksen levätä).
Milloin muuten itse kirjoitat tänne lisää novelleja? 'Katumusharjoitus' on nimittäin palstan kiistatta parhaita tekstejä, ja on suorastaan synti että se on jäänyt niin vähälle huomiolle.
Juuri niin, Haaveksijamme, milloin-milloin-milloin saamme taas lukea tekstejäsi?
Sanottakoon vielä, että yhdyn sataprosenttisesti Älexin "Katumusharjoituksesta" esittämään arvioon. Kuulas, surumielinen, viiltävä. En tuhlaa enempää sanoja.
...minun perisyntini on itsekriittisyys. En tiedä missä mielenhäiriössä tuon ensimmäisenkään tekstinkään edes tänne laitoin.
Potentiaalisia tekeleitä on toki muitakin. Joten kenties jossain vaiheessa. Vaikka vain teidän mieliksenne. *hymy*
He hee....!!!! =)
Miten sä osaat....???!!!!! =D
Aivan sairaan huippu juttu..!!!
Se oli huippu, kun se vaa meni ja alko jotai höpöttään sille likalle, mä tykkäsin..!!! =)
Vähän lyhyt, mut makunsa kullakin...!! *wirn*
Ja loppu oli musta paras.. Toi silmä juttu meinaan, että niistä silmist se johtu... =)
Minusta novellin loppu oli hyvä. Vaikka se oli töksähtävä niin minulle jäi hyvä ja lämmin maku novellista, koska ainakin minä jatkoin novellia piiiiitkälle piiiiiitkälle omassa päässäni.
Pidän siitä, kuinka sinä Aleksi13 rakennat ajatukset paperille.
Kenties minäkin Jukan tavoin vielä joskus pyydän ventovierasta kaduntallaajaa kuuden tunnin tapaamiselle.
-Angie-
"Kenties minäkin Jukan tavoin vielä joskus pyydän ventovierasta kaduntallaajaa kuuden tunnin tapaamiselle. "
Kenties jo huomenna. Myyrmannin divarissa on kuulema kolmen paikkeilla ihmisiä. =)
että kuka uskaltaa mennä Myyrmanniin perjantaina..? Käykö divarissa lauantaisin ihmisiä..?
Perjantaikin on turvallinen ennen iltaa. Lauantaisin divarissa taitaa olla hiljaisempaa.