Niin. Tomb Raider 2 kaikki aseet-koodi pleikkarille. PAL versio. Yksikään netistä löytämäni ei toimi (ei edes NTC-versiot) Ainoa, joka tekee edes jotain on : L2, Askel eteen, Askel taakse, 3 pyörähdystä ja hyppy taakse. -Tolla koodilla Lara räjähtää palasiksi ja peli päättyy siihen. Mikään muu koodi mistään löytämältäni sivustolta ei vaikuta mitenkään. Olisiko kellään antaa mitään toimivaa.
Tomb Raider2
Pleikkari
5467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sytytä flare. Flaren tulee palaa koko sarjan ajan, joten ole nopea, mutta älä tee virheitä.
Kun flare palaa, astu vasemmalle, oikelle, TAAKSE JA SITTEN ETEENPÄIN. Pyöri täysin ympäri kolme kertaa vaikka vasemmalle päin. Hyppää taaksepäin ja tee VÄLITTÖMÄSTI ilmassa pyörintä (siis roll) Sinun pitäisi kuulla samantapainen ääni kun Lara ottaa jonkun aseen esiin, mutta olet kuitenkin ilmassa. Tarkista asevarasto, tapahtuiko toivottu asetäydennys. Jos ei toiminut, kokeile vielä ilman flarea, mutta muuten samoin. MUISTA ASTUA ENSIN TAAKSE, SITTEN ETEEN, MUUTEN POSAHDAT!
oli jo ennestään tuttu, mutta ei vain tunnu toimivan sekään, vaikka tekee juuri kuten neuvoit. Toisissa lähteissä on tuo sama, jonka annoit mutta niissä on lisänä vielä askel oikealle. Toisissa taas väitetään PAL versiolle ihan eri liikkeitä. PAL versiollekkin sitkeesti googlaamalla löytyy 6 erillaista koodia. mm. tuokin, jonka kysymykseen laitoin, väitetään olevan PAL version kaikkien aseiden koodi. Sitten kun lisätään siihen ne löytämäni 9 erillaista NTCS ohjetta ja PC versiot vielä päälle, niin saadaan sekametelisoppa, josta ei ota selvää. Kiitos kuitenkin vastauksesta
Askel vasemmalle, askel oikealle, askel vasemmalle, askel taaksepäin, askel eteenpäin, käännä Laraa 3x360 astetta, hyppää taaksepäin tehden voltti ilmassa (hyppy taaksepäin kierähdys).
Kenttäkoodina sama muuten mutta hypätään eteenpäin tehden voltti ilmassa.
PS.Kokeile sekä soihdun kanssa että ilman.
Itselläni on tomb raider 2 pal-versio playstation 1:selle, ja koodit ovat kyllä toimineet moitteetoomasti. En oikein osaa neuvoa, osaan sen liikeen ulkoa, mutta se pitäisi päästä tekemään laralla. Olen kyllä aina onnistunut, myös räjäyttämisessä. En osaa neuvoa tämän enempää, onnea sinulle!
kokeile tuota samaa, jonka laitoit ekaan viestiisi. Noudata järjestystä mutta astu ensin taakse ja sitten eteen. Katso mitä tapahtuu. Et häviäkään mitään.