Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Uimakoppi

Tämä tapaus sattui vuosia sitten. Olin juuri 17 vuotta täyttänyt, tavoiltani hieman lapsellinen ja kaikin puolin aika kokematon. Puoli vuotta sitten sen vasta ensimmäistä kertaa kunnolla ymmärsin: tykkäsin sekä miehistä että naisista. Näin talvella Raisan bilettämässä niukassa mekossa eikä se muistikuva ollut vieläkään kadonnut mielestäni.

Raisa käveli kohti uimarantaa. Olettamukseni mukaan hänen värikkäässä rantakassissaan oli uikkari ja pyyhe. Lähdin vaivihkaa seuraamaan häntä.

Uimakopin ovi narahti Raisan astuessa koppiin. Kopin seinässä on parin yläasteikäisen pojan tekemä tirkistysreikä ja yritin muistella sen tarkkaa sijaintia. Ensimmäinen muistikuvani johti minut harhaan, mutta toisella kerralla löysin riemukseni uimakopin seinään nirhatun puolihuomaamattoman kolon.

Raisa alkoi riisuuntua. Siniset haalistetut farkut lensivät ensin nurkkaan. Niiden alla oli punaiset pikkuhousut. Hihattoman kukkakuvioidun paidan alta paljastuivat punaiset pikkupöksyihin yhteensopivat rintsikat. Arvioin nopeasti kokoluokkaa, varmaankin 75C tai 75D. Näky hiveli silmiäni. Oma kokoni oli tuolloin 70A ja haaveilin jatkuvasti minua muodokkaammista naisista.

Raisan rintsikat lensivät pukukopin penkille. Hänen tissinsä olivat kokoluokkaansa nähden varsin terhakat. Nännit näyttivät pukukoppiin siivilöityvässä auringonvalossa vaaleahkonruskeilta. Ne olivat hieman suuremmat kuin omani. Pukukopissa oli varmaan viileää, koska nännit jäykistyivät nöpölleen. Raisa puki päälleen mustan kolmiomallisen bikiniyläosan. Se peitti suurimman osan tisseistä, mutta nöpötys näkyi hieman vielä kankaankin läpi. Hän sitoi bikinit kiinni ensin selästä ja sitten niskan takaa.

Sitten Raisa veti pikkuhousut alas. Tussu oli selvärajainen ja kapeahko, kiharakarvainen. Tirkistelin tarkkaan kuin pikkupoika ja olin näkevinäni Raisan alapään huulia karvojen joukosta. Melkein kikatin. Heti samantien Raisa veti uimahousut jalkaansa ja äskeinen näky oli enää vain verkkokalvolleni piirtynyt mielikuva vähän yli 20-vuotiaasta naisesta, jota en millään saanut mielestäni pois.

Raisa juoksi matalaan uimaveteen ja pulahti uimaan.
111771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toi oli hyvä, itellä ollu samanlainen tilanne joskus. Se on niin jännää kun huomaakin että on kiinostunut sekä miehistä että naisista. Itselläni oli seksikokemus naisen kanssa 16vuotiaana. Se oli aika jännää, mitä nyt siitä muistan, kun olin kännissä silloin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Female.777 kirjoitti:

Tämä tapaus sattui vuosia sitten. Olin juuri 17 vuotta täyttänyt, tavoiltani hieman lapsellinen ja kaikin puolin aika kokematon. Puoli vuotta sitten sen vasta ensimmäistä kertaa kunnolla ymmärsin: tykkäsin sekä miehistä että naisista. Näin talvella Raisan bilettämässä niukassa mekossa eikä se muistikuva ollut vieläkään kadonnut mielestäni.

Raisa käveli kohti uimarantaa. Olettamukseni mukaan hänen värikkäässä rantakassissaan oli uikkari ja pyyhe. Lähdin vaivihkaa seuraamaan häntä.

Uimakopin ovi narahti Raisan astuessa koppiin. Kopin seinässä on parin yläasteikäisen pojan tekemä tirkistysreikä ja yritin muistella sen tarkkaa sijaintia. Ensimmäinen muistikuvani johti minut harhaan, mutta toisella kerralla löysin riemukseni uimakopin seinään nirhatun puolihuomaamattoman kolon.

Raisa alkoi riisuuntua. Siniset haalistetut farkut lensivät ensin nurkkaan. Niiden alla oli punaiset pikkuhousut. Hihattoman kukkakuvioidun paidan alta paljastuivat punaiset pikkupöksyihin yhteensopivat rintsikat. Arvioin nopeasti kokoluokkaa, varmaankin 75C tai 75D. Näky hiveli silmiäni. Oma kokoni oli tuolloin 70A ja haaveilin jatkuvasti minua muodokkaammista naisista.

Raisan rintsikat lensivät pukukopin penkille. Hänen tissinsä olivat kokoluokkaansa nähden varsin terhakat. Nännit näyttivät pukukoppiin siivilöityvässä auringonvalossa vaaleahkonruskeilta. Ne olivat hieman suuremmat kuin omani. Pukukopissa oli varmaan viileää, koska nännit jäykistyivät nöpölleen. Raisa puki päälleen mustan kolmiomallisen bikiniyläosan. Se peitti suurimman osan tisseistä, mutta nöpötys näkyi hieman vielä kankaankin läpi. Hän sitoi bikinit kiinni ensin selästä ja sitten niskan takaa.

Sitten Raisa veti pikkuhousut alas. Tussu oli selvärajainen ja kapeahko, kiharakarvainen. Tirkistelin tarkkaan kuin pikkupoika ja olin näkevinäni Raisan alapään huulia karvojen joukosta. Melkein kikatin. Heti samantien Raisa veti uimahousut jalkaansa ja äskeinen näky oli enää vain verkkokalvolleni piirtynyt mielikuva vähän yli 20-vuotiaasta naisesta, jota en millään saanut mielestäni pois.

Raisa juoksi matalaan uimaveteen ja pulahti uimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu